Syystäkin vasemmalla

loukkaannuttiin

" Politiikassa korrektisuus on tärkeä asia. Poliittisessa kulttuurissa on tiettyjä yhteisiä sääntöjä.

Se ei tarkoita, että niitä aina noudatettaisiin. Hyvä poliitikko osaa olla laskelmoidusti epäkorrekti. Esimerkiksi Kekkonen oli tällainen taituri. Hän saattoi kirjoittaa kirjeeseen ”saatanan tunarit”, mikä oli tietenkin täysin sopimatonta presidentiltä. Kekkonen tiesi kuitenkin, että kansa tykkäsi tyylistä.

Etiketti pitää tuntea, jotta sen voisi rikkoa. Tyylittömyys on siis korkeamman asteen tyylikkyyttä. Mutta jos poliitikko esiintyy epäkorrektisti tökeröllä tavalla, siitä rangaistaan.

Näin kävi äskettäin kahdelle kokoomuspoliitikolle, Jyrki Kataiselle ja Henna Virkkuselle. Molemmat saivat opetuksen vauhtisokeudesta.

Katainen kirjoitti talouskriisistä Turun Sanomissa ja haukkui opposition sanomalla, että se on tarjonnut ”vain Otto Wille Kuusisen propagandahallituksen auttavaa kättä”.

Viittaus Kuusiseen oli iso moka. O.W. Kuusinen oli, kuten muistetaan, maanpetturi ja Stalinin apuri. Suomen työväki taisteli Stalinin hyökkäystä vastaan yhtenä miehenä. Syystäkin vasemmalla loukkaannuttiin. Talonpojat ja työläiset sentään pelastivat tämän maan.

Monet muistuttivat, että kun talvisota alkoi, ei Cajanderin hallituksessa edes ollut kokoomuslaisia ministereitä. Talvisotaa ja jatkosotaa johtivat edistys, maalaisliitto ja demarit.

Katainen ymmärsi pyytää anteeksi. Niin pitää tehdäkin, kun on tyrinyt.

Moka kävi myös Virkkuselle. Hän kertoi, että SDP ja vasemmistoliitto ovat ”katkerien ihmisten puolueita”.

Katkeruus on tietenkin käyttövoima politiikassa. Yleensä oppositio on katkera hallitukselle, ihan riippumatta siitä, kuka oppositiossa on.

Tämä on kuitenkin eri asia kuin kansan leimaaminen katkeraksi. Työväenpuolueen Virkkunen tulee huomaamaan, että hänen lausuntonsa elää vielä seuraavissa vaaleissakin.

Mitä Katainen ja Virkkunen oppivat?

Sen, että myös politiikassa ylpeys käy lankeemuksen edellä".

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/kolumnit/paivan_punkti/02/fi_FI/epakorrektia/

Eipä tuohon juuri lisättävää, paitsi seuraavissa vaaleissa.

0

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        45
        5130
      2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        116
        1618
      3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        15
        1449
      4. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        48
        1349
      5. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        13
        1173
      6. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        4
        1060
      7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        17
        1037
      8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        76
        999
      9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

        Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
        Ähtäri
        60
        807
      10. Junan alle

        Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
        Kajaani
        27
        793
      Aihe