Edes vähän ryhtiä

Tosihäjy

Onko tosiaan niin, että kansanedustajat eivät uskalla edustaa kansan mielipidettä? Jos Lex Nokiasta järjestettäisiin kansanäänestys, kyseinen laki tyrmättäisiin noin 70 - 80 % enemmistöllä. Jos kansa saisi päättää omien yhtiöittensä toiminnasta, ei tässä tilanteessa osinkoja jaettaisi. Jos kansa saisi päättää kansanedustajien lukumäärästä, se ei oli 200. Jos kansa saisi päättää... Perustuslain mukaan ylin valta kuuluu kansalle, mutta kun kansalta ei kysytä..
Niin niin... tiedän toki, että kansa on valinnut eduskunnan. Ikävää on se, että edustajat on pitänyt valita siitä nousukkaiden joukosta joka ehdolle on asettunut. Siitähän ne alhaiset äänestysprosentit johtuvat... ei ole oikein mistä valita. Olen jo aikaisemmin todennut, että politiikan paradoksi on se, että siihen hakeutuvat pääosin oman edun tavoittelijat, vaikka sen pitäisi olla yhteisten asioiden hoitoa. Ei siitä hyvä seuraa..
Jos joku edustaja tai puolue kuuntelee kansan mielipiteitä, saa populistin nimen. Aivan oikein.. sitähän populismi on. Kansan mielipiteen myötäilyä ja huomioimista. Sanasta on tehty haukkumanimi, vaikka vain populistinen puolue toteuttaa kansalta saamaansa tehtävää. Tosiasiassa koko eduskunnan pitäisi olla populistinen.

3

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ovat virran vietävissä

      Pitää pannan lähes koko proukka vaihtoon.

      Monet uskovat täysin valiokunnissa tehtyihin selvityksiin ja lain esittelijään, joka puhuu usein omaan pussiiinsa. Ovat kumileimasimia.

      Ei edes sankan asiantuntijajoukon sanomiset paina vaassa. Eivät ehdi paneutua asioihin tarkoin. Voi olla, että julkisuudessa rypeminen ja oman kehon esittely vie liiaksi aikaa. Ovat vieraantuneet arjesta.

      Jo EU-vaaleissa pitää panna sakki vaihtoon, katsoa mitä ovat aikaansaaneet ja miten äänestäneet.

      • salaisia

        Miten niiden äänestyksiä seuraa?


      • se on:

        "Eivät ehdi paneutua asioihin tarkoin. Voi olla, että julkisuudessa rypeminen ja oman kehon esittely vie liiaksi aikaa."

        Sanot, etteivät ehdi. Mihin se aika käytetään? Työviikko on 4-päiväinen ja lomat yli 4 kk vuodessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5900
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      79
      3269
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2441
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2095
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      2028
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1629
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1222
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1216
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1085
    Aihe