on aina ollut sosialistien tapaan syvä ja kiihkeä kateus. Tämä näkyy sitten reaalipolitiikassa monellakin tapaa, ja eräs tällainen ilmentymä on itseään huonompien tovereiden suosiminen virkapaikoille.
Esimerkiksi Nobel palkinnon saanut hävisi demarileirissä "tatjaana" Haloselle presidenttipelissä. Jälkikäteen ei tarvitse olla kummoinen asiantuntija päätelläkseen kumpi mainituista henkilöistä olisi ollut pätevämpi hoitamaan presidentinvirkaa.
Toki kaunainen ja kyyninen politiikka on sanellut demareiden toimintaa iät ja ajat, ja tuo edellinen oli vain yksi esimerkki tuhansien joukossa. Esimerkiksi vallankiihkoissaan demarit olivat valmiit jopa sisällissotaan kerran viime vuosisadan alussa. Hävittyään sen sitten luikertelivat vähin äänin takaisin "kannattamaan" demokratiaa. Ja hyvin on demokratia toiminut, vai mitä olette mieltä Manusta, Sorsasta, Sunqvistista, Halosesta, "punikki" Tuomiojasta, jne, jne.
Sosiaalidemokratian hinta Suomelle on ollut karsea. Sitä velkaa saavat tulevat sukupolvet maksaa niskalimassa vielä kymmeniä, jopa satoja vuosia. Joten kiitti vitusti!
Demareiden ongelma
13
438
Vastaukset
- lössi/sukissa
"Sosiaalidemokratian hinta Suomelle on ollut karsea. Sitä velkaa saavat tulevat sukupolvet maksaa niskalimassa vielä kymmeniä, jopa satoja vuosia. Joten kiitti vitusti!"
Nykyinen verkkosukkapuolue. Entinen SAK:n polittinen demarisiipi.
Nykyset yli viisvitoset kiroaa SAK:n koiruuden. Poistettiin työttömyseläke ja lisäpäivät nostean 60v vuoteen.
Tietää, että moni raapustaa loppuajan peruspäivärahalla 65-vuotiaaksi ja sitten saa pirun pienen eläkkeen.
Valtakautenaan sukkahousumafia maksatti palkan korotukset eläkeläisillä, työttömillä, lapsiperheillä ja opiskelioilla.- sossuja hallitukseen
Suomen ei tule enää koskaan päästää sosiaalidemokraateja Suomen hallitukseen.
Tämä pitäisi kirjoittaa Suomenlinnan muuriin Ehrensvärdin kirjoituksen viereen. - olemasta alta 10 vuoden.
sossuja hallitukseen kirjoitti:
Suomen ei tule enää koskaan päästää sosiaalidemokraateja Suomen hallitukseen.
Tämä pitäisi kirjoittaa Suomenlinnan muuriin Ehrensvärdin kirjoituksen viereen.Ei ole tupeloista valtiota pyörittämään. Siihen ei riitä pelkkä ylimielisyys ja vittuilu.
- köyhyys loppuu
olemasta alta 10 vuoden. kirjoitti:
Ei ole tupeloista valtiota pyörittämään. Siihen ei riitä pelkkä ylimielisyys ja vittuilu.
Suomesta. Menestyneet ja onnelliset toteuttavar kokoomuspolitiikkaa.
- ensiksi...
olemasta alta 10 vuoden. kirjoitti:
Ei ole tupeloista valtiota pyörittämään. Siihen ei riitä pelkkä ylimielisyys ja vittuilu.
Katkeruus, viha ja vastustava asenne on sosialistin mielestä ne avainteot, joilla kansalaisten pahoinvointi saadaan turvatuksi.
Punikin ensimmäinen sana, jonka opettaa lapsilleen on EI. - paremmasta näkyvissä
sossuja hallitukseen kirjoitti:
Suomen ei tule enää koskaan päästää sosiaalidemokraateja Suomen hallitukseen.
Tämä pitäisi kirjoittaa Suomenlinnan muuriin Ehrensvärdin kirjoituksen viereen.Olet niin todella oikeassa. Uskon, että Suomen kansa on tullut järkiinsä ja todennut, että nyt riittää tämä pitkäaikainen demarimyrkytys tälle kansalle.
Nyt halutaan toipua, nyt halutaan kunnon tropit parempaan elämään. Nyt haluataan valoisia näkymiä ja Toivoa paremmasta. Ja sitähän tulee. - Hiski`S
paremmasta näkyvissä kirjoitti:
Olet niin todella oikeassa. Uskon, että Suomen kansa on tullut järkiinsä ja todennut, että nyt riittää tämä pitkäaikainen demarimyrkytys tälle kansalle.
Nyt halutaan toipua, nyt halutaan kunnon tropit parempaan elämään. Nyt haluataan valoisia näkymiä ja Toivoa paremmasta. Ja sitähän tulee.Helevetin paljon velkaa lapsille,,,, niin että hävettää,,, onneksi Forttumi saa optionsa.
- riistettävinä? Lasku joka
on syntynyt ja tulee syntymään, on Kokoomuksen tupeloiden aiheuttama. Ihan turha itkeä että sosialistin vika, vittu ne sosialistit ovat aina maksaneet ja näköjään tulevat maksamaan porvarien ahneuden - raukat eivä osaa edes rahalla tehdä rahaa ;)
- sorrosta maksoin
Kyllä minä verkkosukkien sortamisesta v..ti jouduin työttömänä ja eläkeläisenä maksamaan. Kun saatiin verkkosukille kenkää. Alko helpottaa..
- Hiski`S
Taas täällä kirjoittamassa suuria viisauksiaan. =) Niistitkö nenän ja luitko ilta sadun?
- varma.kosto
Iltalehdestä. Siinä sanotaan just prikulleen asia on! Ketkä ja mistä syystä alkoi sisällisota! Suomessa oli lailla säädetty maaorjuus, josta käytettiin hienompaa nimitystä: Torpparilaki! Aivan, kuten porvari käyttä velasta nimitystä "luotto"! Luotosta vastaa joku muu, kuin velanottaja, kuten porvari yhteiskunta nyt sen oikeasti näyttää! Porvarien velat maksaa tavallinen veonmaksaja! Ei he itse!
- kolumni?
Et näemmä TIEDÄ, mikä on kolumni.
Kolumnissa ei tarvitse pitäytyä totuudessa, vaan siinä saa spekuloida juuri niin paljon, kuin sielu sietää...
- presidentiksi
Minusta Sinulla on aika hyvää analyysiä demareista ja heidän toimintatavoistaan.
Nobel-palkinnonsaaja tosiaan oli tasavallan presidenttinä 1994 - 2000 ja olisi ilmeisen mielellään jatkanut tehtävässään, kun kokemusta oli jo kuusi vuotta takana, mutta mutta....
Hän ei ollut oikein demarien keskushallinnon mieleen ja hänellä ei ollut Suurten Johtajien tukea takanaan.
Ulkominiserinä oli tämä mainitsemasi "tatjaana" (miten onkin osuva nimike) ja hänellä silmät kiiluivat isompaan valta-asemaan.
Itse asiassa "tatjaana" on vannoutunut työväenliikkeen kasvatti, siis syntymädemari ja aikamoinen feministi.
Ulkoministerinä hän oli yrittänyt näyttää kynsiään tarmokkaasti ja jossain määrin onnistunutkin.
Ulkoministeriö ja sen virkamiehet olivat kyllä helisemässä hänen kanssaan (olen lukenut erinäisistä historiikeistä)- ja virkamiehet lähestulkoon pelkäsivät pienen palkan lisänä (kotimaassa ollessaan karriääridiplomaateillakin aika pienet palkat, ulkomailla eri juttu) tulevia kiivasluonteisen ministerin hallitsemattomia raivokohtauksia, ovien
paiskimisia ja suoranaisia henkisiä "oksennuksia" ketään säästämättä - kun sille päälle sattui.
Mainitsemasi "tatjaana" oli joskus aiemmassa nuoruudessaan vallanhaluisena yksilönä kovin mieluillut pienessä piirissä olevansa Suomen I naispääministeri. Nyt täytyy muistaa,
että aikaisempina vuosikymmeninä naispuoliset ministerit olivat aika harvinaisia.
Naisille annettiin yleensä vain tiettyjä minsiterisalkkuja. Oletettiin, että eivät muuhun kykene.
Naisille sopi muun muassa opetusministerin, kulttuuriministerin, sosiaali- ja terveysministerin tai enintään sisäministerin salkku.
Edesmennyt Kaisa Raatikainen teki aikansa historiaa ryhtymällä sisäministeriksi 1984 ja Elisabeth Rehn sai monet suorastaan epäilemään tultuaan nimitetyksi maamme ja maailman
ensimmäiseksi naispuolustusministeriksi 1990. Elisabeth Rehn toi omalla työllään ja olemuksellaan uudenlaisa ryhtiä ja näyttävyyttä aikasemmin lähes poliittsena jakojäännöksenä pidettyyn puolustusministerin vaativaan tehtävään. Nykyihmisen on tätä melkein mahdotonta käsittää, mutta näin se vaan oli.
Mutta, takaisin "tatjaanaan" . Tatjaana siis muinoin unelmoi paikasta maamme I naispääministerinä. Sanaa naispresidentti ei kukaan oikein uskaltanut sanoa ääneen.
Mutta, mutta, silloin ulkoministerin tehtävästä "tatjaanaa" rupesi pakottamaan niin kova vallanhimo, että hän päätti haluta tasavallan presidentiksi ja niinpä Puolueen Keskusjohto liputti ulos radalta sinänsä hyvää työtä tehneen Nobel-palkinnon saajan.
Jä tässä ollaan. "Tatjaana" onn ollut kohta 12 vuotta vallassa ja demarit muutenkin yhtäperää lähes 30 vuotta (se on pitkä aika !) prsidentinvallan haltijoina. Mutta, nyt alkaa riittää.
Ja eiköhän siitä muutos ole tulossa. ja kun sosialidemokraatit pullautetaan ulos vallasta, niin heitä ei kyllä aivan pian takaisin oteta. Eiköähän kansamme ole sen tullut omassa elämässään näkemään ja kokemaan. Demarit
aikaansaavat vain heikennyksiaä ja kurjistumista tavallisen kansan elämässä.
Mutta onneksi meillä on Toivo ja korvat, jotka kuulivat kansan valituksen pitkällä sosialidemokraattisella korpivaelluksella.
Kyllä se päivä paistaa vielä risukasaankin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719827- 766820
- 286486
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996235Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv436099Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1045987- 635405
- 465136
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604460- 504070