Mamut ja lama

Kun olen ennustuksissani niin makeasti osunut oikeaan, lienee paikallaan kertoa myös hieman lähitulevaisuudesta.

Maailmantalouden elvytysyritykset pitävät kuplaa yllä vielä puolesta vuodesta vuoteen, sitten seuraa suuri romahdus. Tähän asti kokemamme ei ole vielä yhtään mitään.

Suomen kohtalona on tulla hieman perässä, mutta samaan lohduttomaan kuoppaan. Jonkin verran saadaan lainatuksi rahaa elvytystä varten, mutta se ei auta. Lama tulee ja se on syvempi kuin koskaan aikaisemmin.

Virallisestikin työttömiä parin vuoden päästä Suomessa vähintään puoli miljoonaa. Radikaaleja leikkauksia joudutaan tekemään mm. eläkkeisiin, sairaanhoitoon, työttömyyskorvauksiin, sosiaalitukiin jne.

Sanomattakin on selvää, ettei tässä maailmantilanteessa voida päästää kakkua jakamaan yhtään ylimääräistä pummia kehitysmaista. Kehitysapukin tulisi lakkauttaa saman tien ja kohdistaa nuo rahat osittain oman maan kansalaisten auttamiseen ja osittain maamme rajojen puolustuksen parantamiseen.

Muutaman vuoden päästä näemme, kuinka pakolaisaluksia tykitetään meren pohjaan suorissa uutislähetyksissä.

Elämme mielenkiintoisia aikoja ja vain mielenkiintoisemmaksi näyttää menevän!
5202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Noinko Eurooppa vihdoin tulisi taas järkiinsä?

Taisteltuaan menestyksellä yli tuhat vuotta muslimi-invaasiota vastaan, ja nyt sorruttuaan housut kintuissa vapaasti penetroitavaksi.

Äänestä
  • Eihän se mitenkään järkiinsä tule. Lähitulevaisuuden pakolaislaumat vaan tulevat paisumaan niin suuriksi, että ne on torjuttava asevoimin. Oman maan mellakoissakin on jo tarpeeksi.

    Äärioikeisto tullee nousemaan nopeasti ja rajusti. Siitä on jo selviä merkkejä esim. Italiassa, Saksassa, Unkarissa jne.

    Jokainen voi vapaasti kerrata Euroopan historian 1930-luvusta eteenpäin. Siitä se lähtee uusi kierros.

    Äänestä

Ei nämä hauskoja aikoja tule olemaan kuin joillekin sadistisille ehkä. Tämä villi markkinatalous pitäisi kokonaan unohtaa ja laitta peliin sellaiset rajat ja säännöt, ettei maailman talous menisi ihan nurin kuten nyt. Tämä nykyinen elvytyshän on vain tekohengitystä, mikäli markkinatalouden rakenteisiin ei puututa rajusti.

Luulisi tasapainolle olevan tärkeää myös se, että valtioiden talous lähtee liikkeelle enemmän omavaraisuudesta ja omassa maassa tuottamisesta eikä laskea sen varaan, että kyllä ne muut ostaa aina.

Osaaminen on sen verran laajalla maailmassa nyt eri aloilla kuitenkin. Suomenkin on pidettävä vaan omasta tuotannostaan kiinni mahdollisimman paljon, ettei tarvitse velkarahalla tuoda sitten kaikkea kun se täysmääräinen lama on eli hyvin pian.

Äänestä

onkin se, ehtiikö euroopan fundamentaali-islam vahvistua riittävästi kyetäkseen kokonaisen eurooppalaisen valtion islamisaatioon. Ainakaan eräiden suomalaisten poliitikkojen islamismin aatteen palvelun vähäisyydestä ei suomen suhteen ole puutetta.

Jos todellinen yhteiskuntajärjestystä koetteleva maailmanlaajuinen romahdus tapahtuu, niin sisällissota eurooppalaisten kansojen ja islamistivalloittajien välillä vaikuttaakin melko väistämättömältä.

Äänestä
  • kohdun runsas käyttö. Femakoituneet pohjoismaat ja niiden emansipoituneet naiset tulevat häviämään tämän "taistelun". Samalla häviää historiaan anomaliana femakot ja emansipoituneet pohjolan naiset. Tilalle tulee kunnon patriarkaalinen islam.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Slarvinisti kirjoitti:

Kun olen ennustuksissani niin makeasti osunut oikeaan, lienee paikallaan kertoa myös hieman lähitulevaisuudesta.

Maailmantalouden elvytysyritykset pitävät kuplaa yllä vielä puolesta vuodesta vuoteen, sitten seuraa suuri romahdus. Tähän asti kokemamme ei ole vielä yhtään mitään.

Suomen kohtalona on tulla hieman perässä, mutta samaan lohduttomaan kuoppaan. Jonkin verran saadaan lainatuksi rahaa elvytystä varten, mutta se ei auta. Lama tulee ja se on syvempi kuin koskaan aikaisemmin.

Virallisestikin työttömiä parin vuoden päästä Suomessa vähintään puoli miljoonaa. Radikaaleja leikkauksia joudutaan tekemään mm. eläkkeisiin, sairaanhoitoon, työttömyyskorvauksiin, sosiaalitukiin jne.

Sanomattakin on selvää, ettei tässä maailmantilanteessa voida päästää kakkua jakamaan yhtään ylimääräistä pummia kehitysmaista. Kehitysapukin tulisi lakkauttaa saman tien ja kohdistaa nuo rahat osittain oman maan kansalaisten auttamiseen ja osittain maamme rajojen puolustuksen parantamiseen.

Muutaman vuoden päästä näemme, kuinka pakolaisaluksia tykitetään meren pohjaan suorissa uutislähetyksissä.

Elämme mielenkiintoisia aikoja ja vain mielenkiintoisemmaksi näyttää menevän!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu