Smedsin "Tuntematon sotilas"

Teatteriesitys tapahtuu sisätiloissa, elokuva ulkona. Tässä mielessä elokuva on tietysti todenperäisempi.

Linnan romaani on kaunokirjallisuutta, jolla on tietty vastaavuutensa todellisuuteen. Historiankirjoitusta se ei todellakaan ole. Teatteriversio ja elokuvat ovat omia tulkintojaan Linnan sepitteestä. Jos joku vetää niistä herneen omaan nenäänsä niin siitä vaan.

Minusta sillä ei ole mitään tekemistä todenperäisyyden kanssa, mutta tarkoituskaan ei liene tehdä todenperäistä teatteria. Tarkoitus on jokin muu, mikä, en tiedä. Toivottavasti hän itse tietää.

Ymmärrän, että sotaveteraanit pitävät näytelmää pilkkana itseään vastaan. Mietityttää, onko se tarkoitettu sellaiseksi. Luuleeko nykynuoriso, että sota on leikkiä?

Smedsin ajatukset ovat tässä ajassa liikkuvia asioita. Voiko niitä soveltaa Tuntemattomaan sotilaaseen? Ehkä hän seuraavaksi ottaa käsittelyynsä Seitsemän veljestä, joita pannaan somalit näyttelemään.

Edevin Laiene mycket paljo hyva filmi

Tuntematon Tuntematon

Suomessa ja Suomesta on sodittu aina. Kuuluisin, muistetuin ja muistelluin on 1940-luvun niin sanottu jatkosota. Hävitystä, torjuntavoitetusta sodasta on tehty kirjoja hyllykaupalla.
Sotakirjarivistön kärkeen ampaisi Väinö Linnan Tuntematon sotilas vuonna 1954.
Kirjasta tuli myyntimenestys ja suomalaisten kirjasotien etta. Kirjaa kehuttiin ja haukuttiin varsin arvovaltaisilta tahoilta. Eräskin eläkeläiskenraali laski ällästikun kanssa sotilaiden käyttämät kirosanat. "Ei suomalainen sotilas ole ollut tuommoinen!"
Vuonna 1955 Edvin Laine ohjasi elokuvaksi Tuntemattoman. Tässä kokoonpanossa olivat sotilaat hovikelpoisempia kuin kirjan epäsankarit. Elokuvasta tuli itsenäisyyspäivän ikoni, sitä ihaillaan nyt yhtä paljon kuin sitä aikoinaan haukuttiin.
Seuraavan sensaation Tuntemattomasta teki Kristian Smeds Suomen Kansallisteatteriin. Mikään teatteriesitys ei ole saanut niin ristiriitaista vastaanottoa.
Kehut olivat käsittämättömiä; haukut hyvin käsitettäviä. Kenraalit ja presidentit, elokuvagurut ja historioitsijat ovat arvioillaan herättäneet ainoalaatuisen uteliaisuuden tuntematonta kohtaan täällä susirajan takana.
Yhteinen kansa sai nähdä televisiosovituksen uudesta sotahistoriasta. Nyt nähtynä se oli totisesti tuntematon Tuntematon. Tv-sovittajan Mikko Kuparisen olisi pitänyt tarjota kuvaruudun täydeltä teksti "Unohtakaa Tuntematon", niin kuin Kalevalan tv-sovituksen alkuteksti opasti: Unohtakaa Kalevala.
Mitä saimme kokea? Metelöintiä, huutamista, kiroilua, tanssimista, laulamista, juopottelua, jääkaappien rikkomista. Mikään inhimillinen ei ollut vierasta eikä sopimatonta tämän Suuren Tuntemattoman seurassa.
Huikein oli Koskelan masinoima pakkolaulatus yleisöllä. Kapinalaulu sai erilaisen tulkinnan kuin koskaan. Ainutlaatuinen tapaus oli tanssiin haku yleisön naisten joukosta. Kaikkea sitä keksitäänkin!
Alkutahtien aikana ja loppuhuipennuksessa näyttämölle tuotu "ihanaa leijonat"-jääkiekkohysteria oli minusta pahin virhe. Tuntematon sotilas saa eri tulkinnoissa tällaisiakin outoja piirteitä.
Mutta niin kävi kun unohti alkuperäisen Tuntemattoman sotilaan, sai kokea ainutlaatuisen teatterielämyksen. Olihan se verratonta irrottelua. Sankaruuden riisuminen, selvä sodanvastaisuus, pelko ja kuolema saivat mahtavat tulkinnat. Kirjan sensuroinnit ovat nähtävänä Sotaromaanin sivuilta. Tässä ei karsimista havainnut.
Oikeat sodat on sodittu ja nyt jälkipolvi saa ihmetellä sodan värikästä kuvaa. Ehkä tämä pääsee joulukuun kuudennen päivän juhlakaluksi.

Siltavahti

http://epaper.suomenmaa.fi/olepaper/3732184.htm

Jaksoin katsella vartin.Saattoi olla hyvääkin teatteria. "Tuntematon sotilas" se ei ollut, eikä varmasti kuvaus sodasta, ei edes kuvitelma.

Parasta teatteria mitä tässä maassa on nähty vuosikausiin!

On todella vaikea käsittää näitä ihmisiä, jotka loukkantuivat Smedsin loistavasta tulkinnasta. Ovatko he edes nähneet teosta, vai eivätkö he lainkaan käsittäneet, mistä näytelmä kertoi.

Smedsin ohjaama Tuntematon on ehdottomasti Linnan kirjan henkeä parhaiten kuvaava esitys. Laineen mukava elokuva vesitti julma ja armottoman sodasta kertovan Tuntemattoman sotilaan pikkusieväksi tarinaksi hauskoista hepuista sodassa seikkailemassa.

Riitaojan näkökulmasta on todenperäisempi. Samoin Lahtisen. Absurdia sekoilua koko revohka, ja kapitalistin sekä metsäherrojen tilipussia vain puolustetaan... Ei ole muita syitä sodalle kuin järjettömyys ja porvarin metkut.

Vaikuttava elämys, mutta en tiedä, oliko sillä meidän sotiemme kanssa mitään tekemistä - enemmänkin sotien ylipäänsä.

Minusta Smeds kuvaa tämän palstan teinien elämää ja maailmankuvaa suorastaan naturalistisen tarkasti. Tietysti nykyinen valtajärjestelmä ei salli Hitler/natsi ilmauksia lavalla mutta muuten sama kaiku on askelten.

Kaikkea paskaa sitä esitetäänkin. Nykypäivän munattomat näyttelijät yrittävät esittää niitä sotiemme sankareita, jotka pelastivat tämän maan itsenäistyyden. Voi perkele, että oli irvokasta. Hävetkää!

En ole nähnyt Smedsin näytelmää, joten en voi sitä kommentoida. Yleensäkin on melko turhaa vertailla eri taidemuotojen teoksia keskenään. Väinö Linnan kirjat ovat sellaisia, että niistä on "helppo" tehdä elokuva- ja näytelmäversioita. Niissä on elävää vuoropuhelua ja tehokasta toiminnan kuvausta. Silti esim. Laineen versio on lähinnä ylinäyteltyä kesäteatteria.

Linna ei alun perin lähtenyt kirjoittamaan kunnianosoitusta suomalaiselle sotilaalle, vaan ennen kaikkea kuvaamaan sodan mielettömyyttä ja elämän suhteellisuutta: kuivat sukat ja pala näkkileipää voivat joissakin oloissa olla ihmisen kallein aarre.

Linnan Pohjantähti ja Tuntematon ovat romaaneina ehdottomia huippuja, mutta paras suomalainen sotaelokuva on Antti Tuurin tekstiin perustuva Talvisota. Tuurin alkuperäinen kirja taas on melko vaatimaton.

Jäi kokematta itse sota.

sitä yhteiskunnan varoja tuhlataankin.