David Wilkersonin mukaan voitokkaan elämän salaisuus on Jumalan rakkaus. Hyvin monet tulevat hänen mukaansa hengellisesti kylmiksi ja laiskoiksi, koska heillä ei ole tietoa Jumalan rakkaudesta heitä kohtaan. He eivät tiedä, että heidän suurin aseensa saatanan hyökkäyksiä vastaan on olla täysin vakuuttunut Jumalan rakkudesta heitä kohtaan Pyhän Hengen ilmoituksen kautta. Wilkerson listaa kolme kohtaa, jotka hän kokee Pyhän Hengen näyttäneen hänelle rakkaudestaan omiaan kohtaan: Jumala rakastaa omiaan samalla rakkaudella, jolla Hän rakastaa Jeesusta, joka istuu Hänen oikealla puolellaan.
Pysyäksesi Jumalan rakkaudessa sinun tulee tuntea Hänen rakkautensa, uskoa ja luottaa siihen taisteluissasikin.
Jumalan rakkaus tulee meihin ainoastaan Jeesuksen Kristuksen kautta.
Maailmantalouden romahdus
Wilkerson on jo useamman vuosikymmenen ajan varoittanut talouden romahtamisesta. Vuonna 1974 ilmestyi Wilkersonilta kirja nimeltä Näky, joka kuvaa ja ennustaa maailmantalouden romahdusta. Tästä aiheesta uudempi kirja, vuodelta 1998 on nimeltään Taloudellisen tuhon jyrkänteellä - viimeinen varoitus. Aasiasta alkavasta globaaliksi muotoutuvasta talouskaaoksesta. Se olisi osa prosessia, jossa päämääränä on pedonmerkkijärjestelmän läpiajo. Wilkerson tähdentää Näky-kirjassaan näkyään seuraavasti: "Oikeastaan en näe tulevan mitään varsinaista lamakautta, vaan niin laajamittaisen taloudellisen taantuman, että se vaikuttaa lähes jokaisen palkansaajan elämäntyyliin niin Amerikassa kuin muuallakin maailmassa".
Wilkerson ennusti
11
1502
Vastaukset
- umpi-hetero
maailmantalouden romahdus ei lähtenyt liikkeelle aasiasta vaan usasta. niin ja kapitalistisen talousjärjestelmän luonteeseen kuuluu, että on nousukausia ja niitä seuraa laskukausia. ei siihen mitään raamattua eikä mitään höyrypäisiä ennustajia tarvita.
ihan yläasteen yhteiskuntaopin oppikirjasta samat asiat löytyvät ihan luontevasti. mutta teidän jengi ei oikein kai sellaisia lueskele. ne kun pohjaavat tietoon eikä mihinkään huu-haa-oppiin. plus että karl marx myös varoitteli aikoinaan vapaasta taloudesta... - huomaa.
TV:ssa eräs asiantuntija sanoi, että maailmankauppa on lähtenyt nousuun. Siitä kertoo esim. merirahtien hintojen nousu ja rahtausten lisääntyminen. Kokonaistalous on siis lähtenyt nousuun!
- Pakanainen
varmempia talousmittareita kuin uskovat evankelistat.
- tyyreppi
kun puhui globaalista kvartaali kapitalismista,ja oikeaan osui.
- Wilkerssonin
ennustuksia. Samaa ovat ennustaneet kaikki johtavat talousasiantuntijat.
Tarkasti sen ennusti Nouriel Roubini, joka ennakoi tarkasti tulevan maailmanlaajuisen laman jo vuonna 2006.
Viime vuoden helmikuussä hän ennusti katastrofaalisen rahoitusmarkkinoiden romahduksen, jota keskuspankit eivät onnistu estämään, mikä johtaa lainoihin sekaantuneiden isojen pankkien konkursseihin ja osakkeiden jyrkkään laskuun.
Ennusteille naureskelivat monet arvovaltaiset tahot Suomessakin. Hämmästyttävää näissä ennusteissä on niiden lähes erehtymätön tarkkuus.
Ko. henkilö ei ollut pastori vaan taloustieteen tohtori. - to..
tämänkin laman mentyä ohi tulee taas uusi lama, saattaa mennä 10 vuotta tai 20 mutta varmasti se tulee.
- Kainonia
Ihmettelenpä miten Wilkerson, "maalaispappi" lienee koulutukseltaan ja höyrypääksi mainittu, osasikin ennustella samaa kuin talousasiantuntijat ja yhteiskuntaoppia tuntevat hyvin koulutetut henkilöt, Karl Marx mukaan lukien? Kirja on kirjoitettu jo vuonna 1973. Mitä ennustivat talousasiantuntijat silloin?
Minusta näyttää että ennustus toteutui.
Uudemman kirjan ennustus sen sijaan on vielä kyseenalainen. Voi olla että Wilkerson toistelee itseään, ja voi olla että ennustus osuu oikeaankin. Wilkerson kirjoittelee niin paljon. Eräs kirja vuodelta 2006 on nimeltään "Kaikki odottavat". Se kertoo Jumalan varoittavan että meidät tuomitaan tulella. Katastrofit kutsuvat katumukseen, että herjaava pilkkaava ja hehettävä kansa palaisi Jumalan luo. Saamme kokea monia pienempiä paloja varoituksena tulevasta. Kaupungit palavat rotumellakoissa. Mitä asiantuntijat sanovat tästä? Olkaapa hyvät.- tulee...
ja menee. Osaahan sitä jotakin ennustaa, kun kuuuntelee mitä asiantuntijat sanovat.
Lamat ovat kuienkin syklisiä, joten ei ennustaminen mitään woodoo-puuhaa ole. - puhiilmat
tulee... kirjoitti:
ja menee. Osaahan sitä jotakin ennustaa, kun kuuuntelee mitä asiantuntijat sanovat.
Lamat ovat kuienkin syklisiä, joten ei ennustaminen mitään woodoo-puuhaa ole.Mikä voodoo, ei tässä mitään voodoosta ole puhuttu. Miksi te ette kykene pysymään edes asiassa?
- Klior
tulee... kirjoitti:
ja menee. Osaahan sitä jotakin ennustaa, kun kuuuntelee mitä asiantuntijat sanovat.
Lamat ovat kuienkin syklisiä, joten ei ennustaminen mitään woodoo-puuhaa ole.Laimeaa keskustelua
- keijo p
Tämän laman tarkoitus on vain ja ainoastaan siirtyä pedon merkin aikakauteen ja luopua rahasta käteisenä valuuttana.
Wilkerson ennusti, että kun ensimmäinen valtio ajautuu konkurssiin, on kaksi viikkoa aikaa käyttää käteinen raha. Sen jälkeen alkaa sirun aika eli totutetaan ihmiset maksamaan sirulla kortissa, ilman käteistä rahaa.
Ja uskon, että kuka sitten ei ota sirua käteensä tai otsaansa,(Ilm. 13:16) voi vielä maksaa vähän aikaa entisellä tavalla, vain petoksen takia ja näin ihmiset saadaan uskomaan, että sirun otto on vain turvallisuus ym. takia parempi vaihtoehto.Hyvä dokumentti löytyy seur.sivulta:
www.koti.mbnet.fi/jrambon/bioraha.pps
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14510820
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485393Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p414135Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323612Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352664Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591582Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981577Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?741435Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396