http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Väärät tuomiot sotasyyllisyydestä ministeriön syyniin/1135243310831?ref=rss
Väärät tuomiot
4
218
Vastaukset
- Pakolaisen poika
vaan väärät henkilöt tuomiolla, tuolta itärajan takaa olisi löytynyt todelliset tuomittavat.
- purku
poliittisella menettelyllä. Johan on merkillistä.
Eduskunta kävelisi perustuslain ylitse ilman lainmuutosta? - niin kuin aina
asiaa on käsitelty täällä jo. Kantsii lukea palstaa ennen kuin alkaa spämmäämään omiaan.
- Eetu Putkimo
Talvisodan aloitti Neuvosto-Venäjä. Jatkosodan aloitti Suomi. Hieman minua askarrutta, että mikä on näiden kahden sodan suhde toisiinsa. Oikeudellisesti vain Suomen johtajia rangaistiin sodan aloittamisesta, jonka he kiistatta tekivätkin. Toinen maailmansota kuitenkin alkoi, kun Saksa hyökkäsi Puolaan syksyllä 1939. Tähän sotaan liittyi Neuvosto-Venäjä miehittämällä Puolan itäosan. Myöhemmin tuli sitten Suomen vuoro joutua Neuvosto-Venäjän hyökkäyksen kohteeksi. Neuvosto-Vejän kannalta sodat olivat hyvän etumaaston hankkimista tulevaa suursotaa varten. Jatkosodassa taasen Suomi otti ikäänkuin omiaan takaisin. Mutta Suomi oli sitoutunut sotatoimissaan Saksan strategiaan sodassa Neuvosto-Venäjää vastaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1087558
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1065286Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163526Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253491Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352554Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191876Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3551527Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?591349