tulee Suomelle vielä todella kalliiksi ennen vääjäämätöntä loppimistaan ja hiipumistaan luonnollisen elinkeinorakennemuutoksen myötä. Voitte kuitenkin pelastaa mitä pelastettavissa on - avaamalla keskustelun hallitsemattoman maahanmuuton ongelmakohdista. Sillä ymmärrättehän toki - että Suomella ei ole varaa tukea sekä kotimaista haasteellisen ilmastoalueen elintarviketuotantoa - kansallisen hätätilanne-omavaraisuuden nimissä - SEKÄ - kulttuurillisista syistä 3 - 5 sukupolven ajan työllistymiskyvytöntä maahanmuuttajamassaa - joka saapuu nykyään 80 prosenttisesti ilman turvapaikan tarvetta - ainoastaan maassamme vallitsevan liian suuria etuisuuksia tarjoavan kansainvälisen hölmölän maineen takia.
Se on joko tai. Itse mieluummin söisin puhdasta suomalaista ruokaa. Ja näkisin mieluummin suomalaisen elintarviketuotannon perinteen jatkuvan. Kuin käyttäisin kaikki liikenevät varat sen uhkapelin varaan että maahanmuuttajien kulttuuri muuttuisi työntekoa arvostavaksi. Maahanmuuttajien suurten massojen kulttuurillinen eristäytyminen on aiheuttanut radikalisoitumisen kaikissa Euroopan maissa - ja ne ovatkin nykyään suurissa vaikeuksissa - sekä taloudellisesti että yhteiskuntarauhan osalta - Ranskassa - Saksassa - Hollannissa - Englannissa - Tanskassa - Ruotsissa - eli kaikissa niissä maissa jossa uhkapeliin keskiaikaisten kulttuuritaustojen massiivisten maahanmuton kanssa työvoimatoiveen kuvitelemina on ajauduttu.
Ei suomalainen 141/142 elintarviketuottaja voi olla niin tyhmä ettei näe viiden vuoden päähän. Silloin joudutaan jo tekemään valintoja maataloustuotteiden tuotantolinjojen alati voimakkaamman karsimisen edessä - koska valtiontalouden yhä suurempi osa menee epäonnistuneen sosiaalikokeilun vaikeaan jälkihoidon ylääpitoon. Ruotsissa maahanmuutto ongelman kustannus on tällä hetkellä 20 prosentti kansantuotteesta ja siitä syystä veroprosenttia on jouduttu nostamaan yli 5 prosenttia siihen nähden millä tasolla sitä naapurissamme kyettäisiin pitämään - ilman takavuosien harkintavirhettä ja kulttuurillisen integraatiotoiveen uhkapeliä.
Maahanmuuttohyysäreiden
3
83
Vastaukset
- olla ?
Ei kai Suomeen nyt ilman turvapaikantarvetta maahantulijoita oteta?
- näin on
Helmikuussa käsiteltävä lakialoite on Euroopan vapaamielisin ja suurimmat sosiaaliset ilmaisetuisuudet tarjoava koko Euroopan alueella. Ja koska muut Euroopan johtavat teollisuusmaat ovat joutuneet maahanmuutto-ongelmansa vuoksi tiukentamaan huomattavasti maahanmuuttolainsäädäntöjään - vain humanitäärisiin pakolaistaustoihin pohjautuviksi - niin nuo kaikki rehelliset elintasopakolaiset ohjautuvat Suomeen maamme legendaarisen vastikkeettoman maahanmuuttajaetuisuuksien houkuttelemina. Lapsesi ehkä vielä kykenevät elämään Suomessa. Lapsenlapsiesi puolesta kannattaa esittää toiveita Yläkerran Isännälle melko taajaan jos tuo lakialoite menee esitetyssä muodossaan läpi.
- vastaanväitteitä?
näin on kirjoitti:
Helmikuussa käsiteltävä lakialoite on Euroopan vapaamielisin ja suurimmat sosiaaliset ilmaisetuisuudet tarjoava koko Euroopan alueella. Ja koska muut Euroopan johtavat teollisuusmaat ovat joutuneet maahanmuutto-ongelmansa vuoksi tiukentamaan huomattavasti maahanmuuttolainsäädäntöjään - vain humanitäärisiin pakolaistaustoihin pohjautuviksi - niin nuo kaikki rehelliset elintasopakolaiset ohjautuvat Suomeen maamme legendaarisen vastikkeettoman maahanmuuttajaetuisuuksien houkuttelemina. Lapsesi ehkä vielä kykenevät elämään Suomessa. Lapsenlapsiesi puolesta kannattaa esittää toiveita Yläkerran Isännälle melko taajaan jos tuo lakialoite menee esitetyssä muodossaan läpi.
onko kaikki oleellinen jo sanottu Keskustapuoleeen kannattajien taholta? Toivoisin keskustelua tukirahojen riittävyydestä tulevaisuudessa. Eikö tulevaisuutenne kiinnosta teitä? Itse toivoisin puhtaan kotimaisen elintarviketuotannon jatkuvan mahdollisimman pitkään. Tai edes niin pitkään kuin rahat riittävät. No, laitetaan ne rahat hallitsemattoman maahanmuuton kustannuksiin sitten - kun Keskustapuolueen kannattajia ei kerran kiihkoton keskustelu varojen kohdentamisesta kiinnosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756