Natsipuolue =

Kokoomus

Mielestäni olemme menossa 1930-luvun Saksaa tai Italiaa kohden jossa työntekijöiltä kiellettiin oikeudet. Ammattiyhdistys aktiivit tapettiin. Onko kokoomuksen seuraava tavoite tuhotta AY-liike ja saada työväestö aivan orjan asemaan.

Alla Jyrki Kasvin kirjoitus Kokoomuksen toiminnasta.

Vaatteet pois, ministeri Lindén

12.2.2009 13.17 | Jyrki J.J. Kasvi | Yleinen, Internet, Eduskunta
Aamulla oli pakko päättää Alma-boikotti ja etsiä eduskunnan lehtihuoneesta Aamulehti. Miten muuten voisin vastata viestintäministeri Suvi Lindénin (kok) Aamulehdelle antaman haastattelun järkyttämien ihmisten tekstareihin ja sähköposteihin. Aamulehden lukijoiden aamukahvit olivat menneet väärään kurkkuun seuraavan Suvi Lindénin kommentin vuoksi: ”Yritys voi vaatia työntekijäänsä vaikka riisumaan alasti, kun tämä lähtee työpaikalta. Sekin voi olla yhdenlaista valvontaa. Nämä ovat kaikki sallittuja.”

Kaivoksissa työskennelleitä orjia saatettiin nöyryyttää pakottamalla heidät riisumaan, ja käytäntö jatkui Etelä-Afrikan timanttikaivoksissa vielä pitkään. Mutta itseään sivistysvaltiona pitävässä länsimaassa moisia puheita ei ole totuttu kuulemaan.

Olen ihmetellyt logiikkaa Lex Nokian taustalla, mutta nyt minä ymmärrän, että lain valmistelusta vastanneen viestintäministerin arvomaailmassa työntekijällä ei ole työpaikalla minkäänlaista oikeutta yksityisyyteen. Laki yksityisyyden suojasta työelämässä on ilmeisen turha ja kumottava. On työnantajan vallassa päättää, seurataanko sähköposteja tai pakotetaanko työntekijät riisuutumaan. Entä sitten jos työnantaja epäilee työntekijän nielaisseen usb-muistin … tai piilottaneen sen … arvaatte minne. Ovatko puhtaat kumihanskat pian työntekijän ainoa oikeus?

Kokoomus esiintyy mielellään länsimaisen liberaalin arvomaailman puolustajana. Miten ihmisten fyysiseen koskemattomuuteen puuttuminen ja nöyryyttäminen näin radikaalilla tavalla sopii tähän kuvaan?

Kritiikki Lex Nokiaa kohtaan kiihtyy (oikeusoppineet, KRP, lakivaliokunnan pj), ja lain puolustajiin kohdistuva poliittinen paine kasvaa ja syö hermoja. Viestintäministeri Suvi Lindénin suusta päässyt rupikonna on tästä hyvä esimerkki. Ei noin kokenut poliitikko sano tuollaista ääneen vaikka niin ajattelisikin! Vastaavasti lakia kiivaasti puolustaneen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasin kiihtyminen kaoottiseksi ristiinhuutamiseksi taantuneessa A-Talk-keskustelussa paljasti argumenttien loppuneen pahasti kesken.

0

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        47
        5305
      2. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        53
        1857
      3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        136
        1707
      4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        15
        1619
      5. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        14
        1385
      6. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        4
        1250
      7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        26
        1249
      8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        17
        1077
      9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        77
        1028
      10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

        Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
        Ähtäri
        60
        877
      Aihe