ne kääntää sun pään.
On oikein, että vaurautta on suotu vain rikkaille, sillä vain he osaavat käyttää rikauksiaan oikein (Pia-Noora).
Katkerat ihmiset äänestävät vasemmistopuolueita (Henna).
Työantajalla on oikeus vaikka riisuttaa työntekijänsä (Suvi).
Kykypuolueen naiset, ne todella kääntää sun pään.
Kykypuolueen naiset,
8
368
Vastaukset 8
Kokoomuksen ydinajatus on tässä: Aina vain minä, eikä varmasti koskaan me (Taru).
- kämmien
Esi Äiti Seljavaara.
- mikä ettei
Taru "tujaus" Turunen
- vai???
Niin että myötätunto ja empatia pitäis unohtaa, vaikka eletään ns. hyvinvointivaltiossa ja ns. sivistysaikana???
Jyrkin enkelit kunnostautuvat kukin vuorollaan Jyrkin esimerkkiä noudattaen. Viimeisimpänä oli vuorossa blondi Golf-Suvi.
Hetkinen..?? Nehän on blondeja kaikki!- Niinpä niin
Ihmisten kiinnittävät huomiota varsin valikoivasti asioihin, toiminta on kuitenkin johdonmukaista. Niinpä aina poikkeuksetta kannattaa välttää sellaista askarointia, joka on omiaan vahvistamaan ennakkoluuloja. Mikäli pohtii nykyisen hallituksen toimintaa, suurimmat virheet ovat tehneet kuitenkin miehet, mikäli ajatellaan imagotappioita.
Kimmo ”Kaikkia perusoikeuksia voidaan rajoittaa, jos perusoikeuksien rajoittamisedellytykset täyttyvät ja oikeuksien rajoittamiselle on riittävän painava syy” Sasi, on malliesimerkki ihmisestä, joka toimii täysin vastuuttomasti ydintehtävänsä hoidossa. Perustuslakivaliokunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että lait säädetään oikeassa järjestyksessä. Sasi on pyrkinyt ainoastaan saamaan lain läpi. Mielikuva Nokian juoksupojasta on vahva, tämä asiantila leimaa myös Nokian varsin arveluttavalla tavalla. Yllättävää, ellei tämän tyyppinen toiminta vaikuta sekä Kokoomuksen imagoon, myös Nokian ylimielisyys tulee jatkossa vaikuttamaan yrityskuvaan.
Lindenin tokaisu korostaa, tietenkin myös, Kokoomuksen imagotappiota merkittävästi. Vanha kuva ylimielisestä Etelärannan äänitorvista vahvistui.
Puheviestinnässä on kuitenkin huomioitava myös sukupuolinäkökulma. Käytännössä naisten on sallitumpaa päästellä sammakoita suustaan, heidän tapansa keskustella on hieman erilainen ja tämä tiedostetaan. Suvi voi selviytyä selittelyillä, mieshän olisi varsin nopeasti havainnut asemansa vaativan auktoriteetin menneen ja eronnut/erotettu. Naisilta odotetaankin lipsahduksia ja mikäli tämä toive täyttyy, se ei juurikaan vaikuta uskottavuutta vähentävästi, koska sitä ei alunperinkään liiemmin ollut. Mikäli naisella on tapana ollut se, että asiantuntijuutta kovin korostetaan, lipsahdus voi suorastaan lisätä kannatusta, syntyy mielikuva hellyttävyydestä. Tietenkään selittely ja törmäilyn jälkeinen toiminta, ei saa olla korostetun asiallista, silloin on vaarana täydellinen uskottavuuden menetys. Arja Alhohan syyllistyi tähän asiatyyppiseen (miestapaiseen) toimintaan.
Ihmiset hyväksyvät varsin paljon virheitä, mikäli he odottavan niitä -lauseitten tasolla. Toiminnan tasolla niitä ei niinkään helposti, vaikka toiminta ei niin yksilöihin vaikuttaisikaan. Ongelmaksi muodostuu mielikuvat ja niitä vastaan on varsin vaikea lähteä kamppailemaan.
Vanhanen on vaitelias mies ja hänen pyrkimyksensä vähentää keskustelua on havaittu, niinpä hovioikeuden päätös, vaikkakin se oli Vanhasen toiveiden mukainen, tulee kääntymään häntä vastaan. Vanhasen imagon kannalta toisen tyyppinen tuomio olisi ollut parempi. Vahvan miehen mielikuva olisi saanut särön, mutta kansalaiset arvostavat lommoisia ritareita, ylimielisiä naisten sortajia ei niinkään.
Hallituksen slogan -kansalaisten puolustajina, on menettänyt täysin uskottavuutensa. Toimintaa tämän jälkeen tarkkaillaan siis tämän viitekehyksen läpi. On varsin helppoa uskoa, että nykyisen hallituksen kaltainen kokoonpano ei jatkossa ole mahdollinen. - ei kannata
Ihan pieni vinkki
Huumorintajuttoman ei kannata yrittää vääntää ironiaa...
Tästäkin tuli tahatonta - itseäsi kohtaan - rehottavat
Noinko pahasti olet pallosi hukannut? Sinun kannattaa lukea Kataisen sanomaa:
"Hänen mukaansa kysymys on hyvin pitkälti asenteesta eli siitä rakentavatko poliiitikot toivon vai epätoivon viestiä.
- Epätoivon yhteiskunnassa haasteet masentavat ja välittäminen on ulkoistettu viranomaisille. Epätoivon yhteiskunnassa sotkeudutaan myös lillukanvarsiin ja saadaan siitä riita aikaiseksi."
Koko juttu täällä:
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=143197
Hyvää viikonloppua ja virkeämpää mieltä Sinulle toivottaa,
-Jäbä ;-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581656Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651162- 137940
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14784Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 46542
- 45498
- 47485