Vihapolitiikka

Raatto

Jotenkin tulee mieleen, että tällä foorumilla on vain äärettömän katkeria ihmisiä. Lähes kaikki viestit viittaavat siihen kuinka joku tietty ihmisryhmä on vastenmielinen, miten niille voisi tehdä mahdollisimman paljon kiusaa ja kuinka väärässä reilusti yli 90% suomen kansasta on. Jopa seleskin (jota jollain tavalla osaan arvostaa) puolustelee täällä kaikin keinoin Halla-Ahoa vaikka on itse sanonut että ei ole lukenut Halla-Ahon kirjoitelmia. Se tuntuu aika ihmeelliseltä.

Mitähän ne selesin äänestäjät siellä pienellä paikkakunnalla ajattelevat kun huomaavat, että seles onkin samoilla linjoilla kuin suomen sisun edustaja? Mielenkiintoista että voi tukea noinkin vahvasti sellaista hemmoa jonka kirjoituksia ei ole lukenut, ja juuri niistä kirjoituksista koko kohu on kuitenkin syntynyt.

Uskon että seles suoraselkäisenä ihmisenä vastaa ja perustelee kirjoituksiaan.

Onko tällä foorumilla yhtään maltillista persua? Siis sellaista joka ei ihannoi ja puolustele vihapolitiikkaa vaan osaa ajatella asioita kokonaisvaltaisesti molemmilla aivolohkoillaan, joka osaa arvostaa muitakin kuin vain itseään ja kaltaisiaan? Tiedän, että sellaisiakin persuja on, tunnen jopa sellaisia. Mutta tänne taitaa olla pesiytynyt se persujen mustempi puolisko???

10

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirjoittelet

      tänne kaikenlaista rasistipaskaa, eivät suinkaan persut. Nämä natsilöpinät aloitti lipponen ja vanhanen pelkää aiheesta rökäletappiota persuille vaaleissa, siitä sinunkin harjoittamasi mustamaalaus. Mamut tervetuloa TÖIHIN!

      • soiniWätyksen

        avaus: kolisee tyhjyyttään. Soini tuli natsiuskoon keväällä 2007, siitä se lähti. On turha jäkättää henkilöistä, jotka tulivat mukaan kuvioihin (Lipponen, Vanhanen jne) vasta äskettäin. Painajainen on nyt täällä, "kiitos soinin". Kirveiden heittely summamutikassa muihin suuntiin on pelkkää kusetusta.


    • kritiikkki :

      ei ole vihaa mitään kansanryhmittymää vastaan, tuo on vihervasurien itse kehittelemä kehäpäätelmä asiassta jota ei ole

      • mikä puolue,,,

        eduskunnassa ajaa "hallitsematonta maahanmuuttoa"? Taitaa olla ihanaa vastustaa sellaista, mitä ei ole olemassakaan? Kansaan se ainakin menee kuin natsin kusi silmään?


    • rakentajat

      löytyvät vihervasemmistosta. Et ilmisesti katsonut viimeistä pressiklubia. Siellä naama punaisena kolme vasemmistolaista raivosi Halla-Aholle. Samoin Vanhasen ja Tuomiojan puheet perussuomalaisten tuhoamisesta vaikuttavat kyllä todelliselta vihan kylvöltä. Samoin oikeusministerin yritys eristää kunnanvaltuutetut päätöksen teosta. Vihan kylvöä ja vihan osoittamista demokraatisesti valittuja edustajia vastaan. Joten väärää puuta haukut, rakkikoira.

    • seles

      Haukipudas ei ole pieni paikkakunta. Olemme reilusti sadan suurimman paikkakunnan joukossa 18500 asukkaalla.

      Minä en kannata enkä puolustele vihapolitiikkaa. Minä tunnen muutamia maahanmuuttajia täällä. Yhdella on autohuoltamo ja kahdella ruokapaikka. Käytämme vaimoni kanssa noiden yritysten palveluja useita kertoja vuodessa.

      Palvelu on hyvää ja nuo yrittäjät kohteliaita ihmisiä. Yksi noista yrittäjistä kuuluu jopa Haukiputaan Yrittäjien hallitukseen. Maltillinen keskustelu maahanmuutosta ja määristä, kuten Halla-aho yritti televisiossa, ei ole vihan lietsontaa eikä rasismia. Se on kaikkien etu, jopa jo täällä olevienkin mamujen.

      Ryhdy sinä tekemään jotakin hyödyllistä ja konkreettista maahanmuuttajien auttamiseksi ja kotouttamiseksi. Pyytäkää tuon Käden kanssa Kataiselta riittäviä määrärahoja asioiden oikaisemiseksi. Älkääkä antako pienen ja mitättömän peruspuolueen jarruttaa noita pyrkimyksiänne. Ei nuo asiat sillä korjaannu, että te täällä arvostelette Halla-ahoa ja perussuomalaisia.

      Perus on niin pieni puolue, ettei se pysty Kataisen ja teidän hyvää työtä millään lailla jarruttamaan. Työhön vain heikomman puolesta ryhtykää!

      • yhtäkkiä niin

        pienipuolue tuli Seles!?!?


      • seles
        yhtäkkiä niin kirjoitti:

        pienipuolue tuli Seles!?!?

        voimamme ei ketakaikkiaan piisaa vastustamaan hyviä asioita! Siinä mielessä vain pieni! Olettehan todenneet sen monta kertaa, ettei persut saa aikaan mitään! Ei siis huonoa eikä hyvää! Eikö?


      • rautaako?

        Seles hyvä. Ei sinun ihan noin palöjon tarvitse pelätä PS tällä hetkellä harmnillista leimautumista.

        Kyllä teistä suurin osa on sen verran rehellisiä ja täyspäisi ihmisiä ettei sun ihan näin pahasti tarvitse väännellä:

        "Maltillinen keskustelu maahanmuutosta ja määristä, kuten Halla-aho yritti televisiossa, ei ole vihan lietsontaa eikä rasismia. Se on kaikkien etu, jopa jo täällä olevienkin mamujen."

        Se on täysin selvää että 95% lukijoista tulkitsee Halla-Ahon kirjoituksia puhtaasti rasisisina tai kansanryhmää vastaan kiihottamisena. Hänen jutut noudattavat niin pikkutarkan selvästi tämän päivän skiniideologiaa sellaisena kuin se ympäri Eurooppaa samanhenkisten joukossa ilmenee. Ei ole sattumaa että skininuoret avoimesti fanittavat Halla-Ahoa. Eikää sattumaa sekään että viranomaiset tutkii häntä epäiltynä kiihottamisesta.

        Minusta Perussuomalaisten pitää myöntää että piiriine on hiipinyt syöpä, ja että se on poistettava. En millään jaksa uskoa että puolueessa kovin moni jakaa Halla-Ahon näkemyksiä. Myöntäkää erehdyksen ja puhdistukaa, mutta älä herran tähden yritä selitellä mustaa valkoiseksi.

        "Maltillinen keskustelu maahanmuutosta ja määristä, kuten Halla-aho yritti televisiossa, ei ole vihan lietsontaa eikä rasismia."

        Tiedät vallan hyvin että maltillisuus on tuossa hyvin kaukana. Jätkä käyttää koraania osoittaakseen että muslimit ovat "ilkeitä". Tiedätkö kuinka paljon kamaluuksia oman uskontomme kirjat sisältävät? Milloin sinä viimeksi kivitit kuoliaaksi aviorikoksen tekijää? Hallis kertoo miten muhammedilla oli nykykäytännön mukaan ali-ikäisiä vaimoja, ja antaa ymmärtää että nykypäivän muslimit ovat pedofiliaan kallellaan jne. Hän kertoo hirvittävistä mellakoista ympäri eurooppa, mutta unohtaa että suurimmat mellakat euroopassa on kuitenkin ihan kotikutoiste pikkuanarkistien järjestelemiä. Näin hän "osoittaa" muslimien olevan taipuvaisia väkivaltaan. Hän luettalaa terroritekoja mutta unohtaa että hän itse harrastaa terrorismin esivaihetta, eli panettelee väärin perustein.

        Älä hyvä ihminen edes vahingossa hyväksy moista tai kutsu sitä "maltilliseksi" keskusteluksi. Luuletko että nuoret skiniääliöt fanittaisivat "maltillista keskustelijaa". Luuletko että Suomen Sisu on "maltillinen ksekustelija"? Suopo luokitteli sitä nazimieliseski, jo kauan ennen kuin Soini lakkasi sanomasta EI.

        Halla-Ahon on itsetäänselvästi pyrittävä puolustautumaan väittäen itsensä keskutelijaksi. Ja Soinikin ymmärtää että koska hän ei sanonut EI, hänen on laulettava samaa luikurivirttä. Mutta se on vain välttämätöntä peliä. Se ei muuta totuutta.

        "Perus on niin pieni puolue, ettei se pysty Kataisen ja teidän hyvää työtä millään lailla jarruttamaan."

        Ei se nyt niin pieni ole. Suurempi kuin RKP. Ja pienikin puolue voi yrittää.

        "Työhön vain heikomman puolesta ryhtykää! "

        Konkretiaa kiitos! Tuollainen vennamolainen tyhjänpäiväinen julistaminen ei pitkälle kanna.


      • rautaako?
        seles kirjoitti:

        voimamme ei ketakaikkiaan piisaa vastustamaan hyviä asioita! Siinä mielessä vain pieni! Olettehan todenneet sen monta kertaa, ettei persut saa aikaan mitään! Ei siis huonoa eikä hyvää! Eikö?

        "Olettehan todenneet sen monta kertaa, ettei persut saa aikaan mitään! Ei siis huonoa eikä hyvää! Eikö? "

        EI. Ainakin minä olen sitä mieltä että jokainen ihminen ja jokainen puolue saa aikaan - jos haluaa. Minusta vain tuntuu että PS ei edes halua saada mitään aikaiseksi. Päättelen näin siksi että ulkopuolisen on täysin mahdotonta saada otetta siitä mikä PS aate on. Mikä on PS poliittnen linja. Mikä on strtegia joilla linjan mukaisia päämääriä edistetään.

        Minusta ei sloganit riitä.

        Juuri linjapuute tai linjan saattaminen ulkopuolisten tietoon johtaa siihen että PS tällä hetkellä symboloi:
        Soini, populismi, ksenofobia.

        Ainoia lääke on ryhtyä poliittiseksi puolueeksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe