"Uutisen välitti uutistoimisto dpa (Deutsche Presse-Agentur) illansuussa torstaina: Domenica Niehoff, Saksan kuuluisin ilotyttö, on kuollut.
Niehoffista tuli 1980-luvulla kansallisen tason julkkis, sillä hän oli ensimmäinen prostituoitu, joka alkoi julkisesti puolustaa ammattiaan ja ammattikuntansa oikeuksia.
Hän esiintyi television keskusteluohjelmissa, perusti ilotyttöjen palvelukeskuksia ja sai lempinimen "kaikkien ilotyttöjen äiti".
Saksassa prostituutio on laillinen elinkeino.
Useimmista kollegoistaan Niehoff erottui myös ulkoisesti; hänen rinnanympäryksensä oli 122 senttiä.
Asiakaskuntaansa hän kuvasi eräässä haastattelussa: "Kaikista yhteiskuntaluokista: valittavia, anelevia, vaativia, ilkeitä, rohkeita, ihania, rikkaita, köyhiä, nuoria, vanhoja. Minulla oli kaikkia".
http://www.hs.fi/artikkeli/1135243503279?ref=rss
Minäkin kävin häntä aikoinani polkemassa ja hyvät kyydit sain !

Vastaukset 2
Vanhimmat
joka reikää kokeilemaan!!!!!
Olikohan "mamumies" mukana kiilapoikana?
Mitenkäs mustasukkainen eri-mies oli?
En ole kuullutkaan Niehoff-merkkisestä moposta : )