Muistutus

Jotta asia ei unohtyuisi, tässä jälleen asian yhdin:

Pahuus sikiää vanhoissa naisissa.

Yhteiskunnan ja maapallon kasvavien ongelmien taustalla on hyvin piilossa oleva pahuus, ja
pahuus kasvaa suurimmaksi juuri siellä, missä se parhaiten osataan kätkeä.

Miksi ?

Ihmisen toimintaa ohjaa kaksi ääripäätä, joko ulkoinen laumalta ja ympäristöstä opittu moraali, tai sisäinen, henkilökohtaineen moraali.

Naiset taitavimpina ihmisten lukijoina oppivat moraalin helpommin, ja siksi moraali heitä myöskin enemmän ohjaa.
Moraali muuttuu ajan mukana, se ikäänkuin rapistuu hiljalleen, siksi tarvitaan säännollisin väliajoin omatunnon mukaan toimivia ihmisiä, jotka erottuvat massasta, ja toimivat opettajina, profeetoina,guruina ja luovat uutta puhdasta arvomaailmaa.

Naisten aivotoiminnan erilaisuudesta johtuen, naisista muodostuu harvemmin moraalisia uranuurtajia, päinvastoin vanhetessaan he paatuvat ja muuttuvat kylmiksi, sekä laskelmoiviksi masiinoiksi, joiden toimintaa ajaa pelkkä itsekkyys, ajatellaan itsekkäästi vain omaa, oman perheen tai oman yhteisön etua.

Ikävää on myös miesten ja maskuliinisuuden globaali heikkeneminen, enemmistö miehistä on oppinut käyttäytymismallinsa ja arvomaailmansa suurimmalta yhteiskuntaluokalta, vanhoilta naisilta, joten yhteiskunta on muuttunut vanhojen ämmien pelikentäksi, missä naisten tavoin todelliset ongelmat ja totuus pyritään kätkemään.
7191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Syvällinen ajattelusi perustuu ilmeisesti empiirisiin kokemuksiisi. Muistutan, että kaikki eivät ole äitisi tai anoppisi kaltaisia.

Jo muinaisissa kulttuureissa ja nykyisissä primitiivisissä kulttuureissa ovat vanhat viisaat naiset vastanneet yhteisöitä integroivien hoivaavien, auttavien, parantavien, lohduttavien voimien, tapojen ja tietouden välittämisestä. Siis ns. "softasta". Naiset elivät silloinkin yleensä miehiä vanhemmiksi, mikäli selvisivät synnytyksistä. Naiset siirsivät tiedon ja osaamisen ketjua sukupolvilta toisille. Vanhoja, myös vanhoja naisia, arvostettiin. Jos yhteisö elämäntapojensa ja elinmahdollisuuksien vähentymisen vuoksi ei pystynyt huolehtiman vanhuksistaan, niin vanhukset valitsivat itse arvokkaan kuoleman.

Miehet olivat päälliköitä, sotureita, metsästäjiä ym. Sekä naiset että miehet ovat voineet olla arvostettuja shamaaneja (kulttuureista ja yksilöpotentiaaleista riippuen).

Kyse on siis arvostuksesta. Nykyisessä markkinatalouden tehosekoittimessa ei arvosteta iäkkäitä ihmisiä, eivät raukat ole tehokkaita. Heikot häväistään syyllistävästi ja tallotaan jalkoihin, vahvimmat eivät nujerru, mutta saattavat katkeroitua, kun arvostus puuttuu. Tällä en tarkoita, että vain ikä tuo viisautta, en, mutta arvonanto on aina paikallaan.

Naisten aivotoiminnan erilaisuus, pah!

Äänestä
  • Mies ja nainen ovat erilaisia fyysisesti aina aivoja ja ajattelua myöden, joten eroja on varmasti myös henkisellä puolella.

    Koska sukupuolet ovat erilaisia, soveltuvat ne myös eri tehtäviin.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Mies ja nainen ovat erilaisia fyysisesti aina aivoja ja ajattelua myöden, joten eroja on varmasti myös henkisellä puolella.

    Koska sukupuolet ovat erilaisia, soveltuvat ne myös eri tehtäviin.

    ...eroja, mutta eivät ne noin vaikuta. Enemmistö kuviteltavista olevista tehtävistä on sellaista, jonka tekee yhtä hyvin nainen tai mies, jos hän vain omaa työhön kuuluvia tietoja taitoja. Ja varsinkaan et pysty syyllistämään vanhoja naisia "aivoeroillasi". Tai pystyt, SINÄ pystyt.

    No miehet, kertokaapa muutkin, miten olette varautuneet laittamaan äitinne aisoihin?

    Äänestä

  • Sohvi kirjoitti:

    Jos ei vaikuta, niin miksi yhteiskunnan ongelma ja naisvalta sitten kasvavat yhtäaikaisesti.

    En halua ongelmia, enkä yritä ruotia ketään, yritän vain poistaa valhetta, koska ilman totuutta ei ole oikeudenmukaisuutta, eikä ilman oikeudenmukaisuutta ole rauhaa, rauhasta taas seuraa rakkaus.

    ...tutkimustetodologiaa? Korrelaatio ei tarkoita kausaalisuhdetta. Korrelaatiolla tarkoitetaan keskinäistä riippuvuutta siten, tiettyjä ilmentymiä tapahtuu samanaikaisesti toistensa kanssa. Mutta se ei kerro, onko yksikään niistä syy. Yksi (tai useampi yhdessä tai erikseen) voi ollakin syy, mutta ei siis välttämättä. Syy voi olla jokin näiden kaikkien seurauksien takana, se ei välttämättä ole edes tullut ilmi.

    Kausaalisuhde tarkoittaa, että on olemassa syy/syyt ja sille/niille seuraus/seuraukset.

    Jos vanhojen naisten osuus on kasvanut samanaikaisesti demokratian kasvun kanssa, se ei tarkoita, että vanhat akat ovat aiheuttaneet demokratian tai päinvastoin. Syy voisi olla vaikka sellainen, että demokratia on lisännyt hyvinvointia ja sen myötä keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä on noussut, ensin naisilla, mutta myös miehillä, lopulta toivoakseni se on molemmilla samaa tasoa tasa-arvon yhä parantuessa.

    Huumeita, itsemurhia yms. on ollut aina, parisataa vuotta sitten esim. viinankäyttö oli paljon rajumpaa, heikot lapset kuolivat (eivät jääneet sortuilemaan päihteisiin), eivät nämä ilmiöt johdu tasa-arvosta, pikemminkin sen puutteesta ja talouselämäpainotteisista arvoista (ovatko ne muka mummojen arvoja?).

    Toinen esimerkki: viime vuosisadalla pieneni perheen lapsikoko samanaikaisesti haikarakannan supistumisen kanssa. Siis haikara sittenkin tuo lapset, haikaroita ei ole riittävästi? Vai oisko syynä kumpaankin ilmiöön teollistuminen ja tehotalous? Kun haikaroiden määrä on nykyään taas lisääntynyt, johtuuko se vaikkapa EU:n kasvusta vai siitä, että on alettu tajuta, on VARAA tajuta, luonnonsuojelun merkitys?

    Äänestä

Ettäs jaksat!

Äänestä

Minäkin luulin joskus, että "Lumikki ja seitsemän kääpiötä" ja "Prinsessa Ruusunen" ovat tositarinoita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miekkonen kirjoitti:

Jotta asia ei unohtyuisi, tässä jälleen asian yhdin:

Pahuus sikiää vanhoissa naisissa.

Yhteiskunnan ja maapallon kasvavien ongelmien taustalla on hyvin piilossa oleva pahuus, ja
pahuus kasvaa suurimmaksi juuri siellä, missä se parhaiten osataan kätkeä.

Miksi ?

Ihmisen toimintaa ohjaa kaksi ääripäätä, joko ulkoinen laumalta ja ympäristöstä opittu moraali, tai sisäinen, henkilökohtaineen moraali.

Naiset taitavimpina ihmisten lukijoina oppivat moraalin helpommin, ja siksi moraali heitä myöskin enemmän ohjaa.
Moraali muuttuu ajan mukana, se ikäänkuin rapistuu hiljalleen, siksi tarvitaan säännollisin väliajoin omatunnon mukaan toimivia ihmisiä, jotka erottuvat massasta, ja toimivat opettajina, profeetoina,guruina ja luovat uutta puhdasta arvomaailmaa.

Naisten aivotoiminnan erilaisuudesta johtuen, naisista muodostuu harvemmin moraalisia uranuurtajia, päinvastoin vanhetessaan he paatuvat ja muuttuvat kylmiksi, sekä laskelmoiviksi masiinoiksi, joiden toimintaa ajaa pelkkä itsekkyys, ajatellaan itsekkäästi vain omaa, oman perheen tai oman yhteisön etua.

Ikävää on myös miesten ja maskuliinisuuden globaali heikkeneminen, enemmistö miehistä on oppinut käyttäytymismallinsa ja arvomaailmansa suurimmalta yhteiskuntaluokalta, vanhoilta naisilta, joten yhteiskunta on muuttunut vanhojen ämmien pelikentäksi, missä naisten tavoin todelliset ongelmat ja totuus pyritään kätkemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu