Jyrki Katainen on Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja. Hän on myös Suomen tasavallan valtiovarainministeri.
Uskoisi että noin vaativilla ja vastuullisilla paikoilla oleva henkilö tietäisi edes ripauksen Suomen historiaa. Mutta ei, vaikka poliittisessa esikunnassa on puoluetoimisto mukaan lukien kymmenien henkilöiden politrukkiarmeija. Mutta ei vaan totuus valkene kerralla.
Kun ministeri Katainen vertaa SDP:tä Otto-Wille Kuusisen Terijoen hallitukseen, on sekaisin muutakin kuin historian perustiedot.
Otetaanpas alusta: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue ja koko Suomen työläisjoukot lähtivät yksissä tuumin puolustamaan maatamme vuonna 1939. Neuvostoliiton suurvallan verenhimoinen diktaatori Josef Stalin oli perustanut O-W Kuusisen nukkehallitsijan hallituksen tyypilliseen kommunistiseen tapaan.
Mikäli maamme työväestö ei olisi yksituumaisesti ollut taistelussa vapauden ja itsenäisyyden puolesta, eivät kokoomuksen apteekkarit ja patruunat olisi pystyneet puolustamaan maatamme edes varttituntia.
Ja nyt sitten hät'hätää lapsilisäkaudesta ulos kasvanut Jyrki Katainen irvii ja lärvii näille suomalaisille isänmaan sankareille ja heidän jälkeläisille. Puhe oli suoranaista pilkkaa maamme sankarihaudoissa oleville kymmenille tuhansille menehtyneille.
Sanottakoon suoraan, että juuri nämä sosialidemokraatit ja työläiset pelastivat Siilinjärven Kataisetkin.
Kun katsotaan esim. Viron esimerkkiä niin saattaisi olla kohtalona sama kuin sukulaiskansojen keskuudessa kymmenillä tuhansilla: postinumro olisi muuttunut Siperiaan.
Jyrki Katainenkin olisi saattanut kirjoittaa ylioppilaaksi Tseljabinskin neljännestätoista Rauhan ja Ystävyyden lukiosta. Todistuksessa olisi approbatur pakkovenäjästä.
Toivottavasti politrukkien esikuntaan palkataan yksi vähän varttuneempi henkilö, joka ei ole puhdas poliittinen broileri. Sellainen, joka osaa katsoa asioita pidemmällä perspektiivillä. Historiaa tuntien ja tosiasioita kunnioittaen.
SDP pelasti Kataiset !!!
5
148
Vastaukset
- Sotaveteraanin poika
Suomen viisas valtio- ja sodan johto sekä sankariarmeija pelasti Suomen. Suomen armeija ei ollut minkään puolueen armeija.
- Hyvin oivallettu
Kiva että huomasit. Armeijassa oli Suomen työtä tekevät. Enemmistönä. Mukana oli herroina jonkun verran kokoomuslaisia. Maamme viisaassa hallituksessa oli mukana myös SDP.
- reservin luutnantti
Olipas napakasti ja hyvin kirjoitettu. Lyhyen kaavan mukaan siinäpä se Suomen ja Siilinjärven historia tiivistettyä.
Toivottavasti saamme lukea vastaavia tekstejä enemmänkin. Ettei olevaan puoluetoimiston maksettujen politrukkien "spontaanisti" kirjoittamaa juttua. - Ollut ---
Sodassa olisi luultavasti jäännyt Sotavangiksi tai omat olisivat ampuneet.
- oikea !!!
Otto Wille Kuusinen on ollut Suomen Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajana.
Talvisodan alkaessa 1939 nimitti Stalin Kuusisen "Suomen kansanhallituksen" eli Terijoen hallituksen pää- ja ulkoministeriksi. Kuusinen oli kutsuttu keskusteluihin Stalinin kanssa ensi kerran saman vuoden syyskuussa ja marraskuusta lähtien hän oli vakijäsen neuvostojohdon neuvotteluissa.[4] Kuudesta suomalaiskommunistista muodostetun "nukkehallituksen" oli määrä ottaa valta Suomessa maan virallisen hallituksen kukistuessa.
Kuusisen vaikutuksesta suomen kommunistit/vasemmisto suuntautui uuden aseellisen kumouksen valmisteluun Suomessa. Nykyään on hiukan sivistyneempi taktiikka. Nyt SDP ja vasemmistoliitto haluaa tehdä Suomesta taloudellisen "raadon" ja he ilakoivat ja tapauttava käsiä yhteen..aina kun tulee yhä enemmän irtisanomisia ja talous menee yhä huonompaan suuntaan. He pitävät itseään ainoana oikeana vaihtoehtona kun tämä uusi aika koittaa..eli..taloudellinen romahdus ja sen vaikutuksesta tuleva vasemmiston "vallankaappaus".
Esimerkiksi vuoden 1981 (19.) edustajakokouksessa Kuusisen syntymästä kulunutta sataa vuotta juhlittiin näyttävästi. 1970-luvun vasemmistolainen opiskelijaliike käytti usein tunnusta "Eteenpäin Otto Wille Kuusisen viitoittamalla tiellä!".
Kuusisen mielestä vasemmiston julistama "kansallisuuksien yhteensulautuminen" tapahtuisi vasta kaukaisessa tulevaisuudessa ja asiasta olisi taktisista syistä ollut viisaampaa vaieta 1950- ja 1960-luvuilla (Mutta ei 2000-luvulla ??)
Kuusiselle oli luonteenomaista hiljainen työskentely kulissien takana (Nyt on SAK taustalla)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760