Onko väärin

helvetistä? En ole asiantuntija enkä ymmärrä näitä taivas ja helvetti asioita, mutta onko väärin kertoa että taivas ja helvetti saattavat olla olemassa?
25818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

kirjoitin että: saatanan palvojat lopettakaa saatanan palvonta olkaa kiltit, niin se viesti poistettiin. Mitä kirjoitin väärin?

Äänestä
  • Kirjoita siitä asianmukaiselle palstalle.

    Äänestä

olettaisin kuitenkin helvetin olevan vallanpitäjien 'kautta aikojen' yksinoikeutta.

'Taivas' on monimuotoinen, ruumiin kuolema ja sielun poistuminen 'autuuteen' ei ole taivas.
Taivas aukeaa mestareille, kuten Jeesus oli muille esimerkiksi.
Eikä hän ole lähestulkoonkaan ainut, on miljoonia mestaruuteen yltänyttä sielua.

Äänestä

Täysin väärin!

Puheet kosmisesta keskitysleiristä jossa sinua kidutetaan ikuisesti ovat pashaa tai sitten elämme täydellisen hullussa maailmassa.

Olen töissä lasten parissa ja yks päivä yks poika kysäs multa niin pelokkaana, ettei edes uskaltanut sanoa ääneen koko helvetti sanaa. Näytti vaan sormellaan alaspäin ja kysy, että onko se olemassa? Sanoin, että ei ole niin kuin ei ole joulupukkiakaan.

Äärimmäistä pelottelua, joka on todella sairasta.

Ymmärrän kyllä, että ihmisen "villiyttä" yritetään näinkin kesyttää. Samasta oli kyse tuonkin pojan kohdalla. Poika on vähän villi ja joku aikuinen on saanut päähänsä, että poika rauhottuu jos sitä uhkaillaan helvettiin joutumisella, mutta silti aika sairasta toimintaa.

Äänestä

Ilmestyskirjassa on maininta,helvetistä ja tulisesta järvestä,kyllä ne on olemassa,ne jota eivät ole elämän kirjassa heidän osa on yhdesstä saatanankanssa ja hänen enkelietensä kanssa tossa tulisessa järvessä.
Joka tapahtuu viimeisellä tuomiolla,sinne heräävät ne jota joutuvat kadotukseen,tämä on toinen ylösnousemus.
Ensimmäisessä ovt ne jotka perivät ijankaikkisen elämä ylistävät jeesusta ikuisesti.

Äänestä
  • Raamatun tekstiin, sitä mitenkään kritisoiden.

    Siis helvettiin vaan mutta miksi?

    Äänestä

  • UPDATE_8806661 kirjoitti:

    Raamatun tekstiin, sitä mitenkään kritisoiden.

    Siis helvettiin vaan mutta miksi?

    helvetistä. Oonko mä sairas kun kerroin että saatananpalvojat saattavat joutua helvettiin elleivät vaihda suuntaa? Totta että raamatussa varoitetaan helvetistä ja kerrotaan siitä ja kun raamatun sanat ovat luotettavat ja todet niin miten niin on väärin varoittaa että saatananpalvojat joutuvat todella kurjaan paikkaan-helvettiin? Mutta oikeasti älkää pelätkö helvettiä yhtään, koska helvettiin ihmiset menevät omasta tahdostaan, Jumala rakastaa ihmisiä ja ei lähetä KETÄÄN helvettiin. Jeesus on tie ja totuus, vain Jeesus voi pelastaa helvetiltä. Jeesus voitti saatanan joskus kauan sitten ja sai saatanalta avaimet Tuonelaan ja helvettiin. Joten vaikka joku joutuisikin helvettiin Jeesus pelastaa sieltä. Raamatun mukaan, ja kaikki mitä raamatussa kerrotaan on totta.

    Äänestä

  • joka varoitin kirjoitti:

    Jumala ei lähetä ketään helvettiin, ihmiset menevät sinne omasta tahdostaan.

    en ole asiantuntija. Jutelkaa helvetistä ja taivaasta papin tai diakonin kanssa he tietävät paremmin kuin mä.

    Äänestä

  • taas vielä kirjoitti:

    en ole asiantuntija. Jutelkaa helvetistä ja taivaasta papin tai diakonin kanssa he tietävät paremmin kuin mä.

    en lupaa että Jeesus pelastaa saatananpalvojatkin helvetistä, koska en ole asiantuntija. Siis jutelkaa niistä asioista papin tai diakonin kanssa.

    Äänestä

  • taas että kirjoitti:

    en lupaa että Jeesus pelastaa saatananpalvojatkin helvetistä, koska en ole asiantuntija. Siis jutelkaa niistä asioista papin tai diakonin kanssa.

    Kukaan ei joudu helvettiin, lukuunottamatta elämääsi elämää.

    Äänestä

  • UPDATE_8806661 kirjoitti:

    Kukaan ei joudu helvettiin, lukuunottamatta elämääsi elämää.

    mutta minä olen ollut kuollut. Olin teho-osastolla kovissa tuskissa sydän- hengityskoneissa ja nesteytyksessä ja kuolin. Muistan kun katsoin huonetta missä olin ja yhtäkkiä nukahdin ja näin vaan mustaa, leijuin kovaa vauhtia jotain tunnelia pitkin jotain kirkasta kohti ja yhtäkkiä seisoin jollain tiellä mustan syvän kuopan vieressä ja näin kultaiset portit edessäni, kaikki oli mustaa vaan ne portit valaisi tietä jolla seisoin ne valaisi sitä tietä ja näin paljon tummia hahmoja edessäni jonossa, sitten mut otettiin kiinni ja tönäistiin pois sieltä samana hetkenä heräsin teho-osastolta. Joten kuoleman jälkeen tapahtuu vielä jotain, mutta en tiedä vaan mitä.

    Äänestä

  • joka varoitin kirjoitti:

    helvetistä. Oonko mä sairas kun kerroin että saatananpalvojat saattavat joutua helvettiin elleivät vaihda suuntaa? Totta että raamatussa varoitetaan helvetistä ja kerrotaan siitä ja kun raamatun sanat ovat luotettavat ja todet niin miten niin on väärin varoittaa että saatananpalvojat joutuvat todella kurjaan paikkaan-helvettiin? Mutta oikeasti älkää pelätkö helvettiä yhtään, koska helvettiin ihmiset menevät omasta tahdostaan, Jumala rakastaa ihmisiä ja ei lähetä KETÄÄN helvettiin. Jeesus on tie ja totuus, vain Jeesus voi pelastaa helvetiltä. Jeesus voitti saatanan joskus kauan sitten ja sai saatanalta avaimet Tuonelaan ja helvettiin. Joten vaikka joku joutuisikin helvettiin Jeesus pelastaa sieltä. Raamatun mukaan, ja kaikki mitä raamatussa kerrotaan on totta.

    Jeesus meni kuolemansa jälkeen etsimään tottelematomia helvetistä, mutta missään raamatussa ei ole että Hän vielä taivaaseennousemisensa jälkeen menisi helvettiin ketään hakemaan.

    Valinta on tehtävä tässä ajassa, ennen kuin astuu iankaikkisuuden kynnyksen yli.
    Sen jälkeen ei sanan mukaan valintoja enää tehdä.

    Kaikille on tarjolla iankaikkinen pelastus helvetistä. Sitä ei alunperin tarkoitettu ollenkaan ihmiselle vaan Saatanalle ja hänen langenneille enkeleilleen.
    Sielunvihollinen tuo kaikenlaista eksyttävää opppia jotta saisi ihmiset pois yhteydestä Jumalaan tai edes olemaan kiinnostunut.
    Saatana vihaa Jumalaa ja koska ihminen on Jumalalle rakas niin hellittämättömästi hän vihaa ihmistä.
    Mutta Jumala tietää kaikki ja me vain sen mitä sanassa on sanottu. Hän tietää mitä valintoja kukakin tekee ja Hän on sidottu omaan sanaansa.

    Äänestä

  • mua mielisairaana kirjoitti:

    mutta minä olen ollut kuollut. Olin teho-osastolla kovissa tuskissa sydän- hengityskoneissa ja nesteytyksessä ja kuolin. Muistan kun katsoin huonetta missä olin ja yhtäkkiä nukahdin ja näin vaan mustaa, leijuin kovaa vauhtia jotain tunnelia pitkin jotain kirkasta kohti ja yhtäkkiä seisoin jollain tiellä mustan syvän kuopan vieressä ja näin kultaiset portit edessäni, kaikki oli mustaa vaan ne portit valaisi tietä jolla seisoin ne valaisi sitä tietä ja näin paljon tummia hahmoja edessäni jonossa, sitten mut otettiin kiinni ja tönäistiin pois sieltä samana hetkenä heräsin teho-osastolta. Joten kuoleman jälkeen tapahtuu vielä jotain, mutta en tiedä vaan mitä.

    muistikuvia on monilla, niissä on poikkeamia jotka ovat täysin ymmärrettäviä monistakin syistä.

    Äänestä

  • UPDATE_8806661 kirjoitti:

    muistikuvia on monilla, niissä on poikkeamia jotka ovat täysin ymmärrettäviä monistakin syistä.

    syyn?

    Äänestä

  • kertoa muutaman kirjoitti:

    syyn?

    Jokaisella sielulla on oma polkunsa ja siihen liittyen myös tämä heijastuu ns. kuolemanjälkeisiin kokemuksiin.
    Tämä tietoalue on rajattu, siis ihan tarkastisaneltavaa tietoa en pysty antamaan.

    Tämä 'tunneli' ja myös 'leijuminen' onnellisessa mielentilassa on edeltävä kokemus siirtymisestä ns. välitilaan.
    Kaikenkaikkiaan positiivinen kokemus, kuten Luojalta odotammekin.

    Äänestä

  • Ja höpö höpö höö ja huomenna lisää...

    Äänestä

kaamalooka on astraalimaailman alin taso joka on eräänlainen sielun kiirastuli ja "puhdistautuminen" menneestä elämästä.
Tila ei ole ikuinen vaan sieltä sielu lopulta siirtyy ylemmille astraalitasoille deevakhaaniin autuuden tilaan ja valmistautumaan seuraavaan lihaantumiseen.

Äänestä

jälkeen, mikä voi tulla kenellekin milloin vain, ei voi niistä enään kertoa. Ottakaa evankeliumi vastaan.

Äänestä

Helvetistä kertominen siinä mielessä, että se olisi totta, on väärin. Emme me mitään tiedä!
Tuollainen pelottelu ei johda mihinkään.

Toki helvetin mahdollisuudesta saa keskustella -sana on vapaa-

Omaa uskoaan voi mainostaa, kertomalla, että itse uskoo niin!

Sinisilmäisille ihmisparoille ei kannata alkaa mitään todeksi väittämään, se on sama, kun valehtelisi! (emme edelleenkään mitään tiedä)
jokaisella on kokemuksensa, uskonsa, toiveensa jne. mutta emme koskaan tiedä, mikä on omaa mielikuvitustamme, missä aivot kävi stressi lomalla ja loi outoja kuvia tai missä kohtaan oma hulluuden ja nerouden raja kulkee.

Niin kauan, kun Jumala ei meille ilmesty siten, kun ufojenkin odotamme (jotkut) ilmestyvän meille. Olemme sokeita kaikelle, mikä koskee kuoleman jälkeistä elämää. Elämme vain omien olettamuksien mukaan... ja hyvä niin.

-Tämä on ajatusleikkiä. Sillä ei kannata käydä ketään peloittelemaan.

Äänestä
  • Oikeassa olet, mutta nämä ns. uskovat ne vain jatkavat pelotteluaan helveteillä ja saatanoilla ja saavat varmaankin monen heikkohermoisen jopa itsemurhan partaalle. Miksi Jumala olisi pelottava ja rankaiseva, eihän siinä ole mitään järkeä. Mielestäni näillä ihmisillä ei ole kaikki kohdallaan, jotka syytävät helvetin rangaistuksia toisten ihmisten niskaan ja julistavat kuinka HE ITSE ovat ainoalla oikealla tiellä.

    Äänestä

  • Toukka kirjoitti:

    Oikeassa olet, mutta nämä ns. uskovat ne vain jatkavat pelotteluaan helveteillä ja saatanoilla ja saavat varmaankin monen heikkohermoisen jopa itsemurhan partaalle. Miksi Jumala olisi pelottava ja rankaiseva, eihän siinä ole mitään järkeä. Mielestäni näillä ihmisillä ei ole kaikki kohdallaan, jotka syytävät helvetin rangaistuksia toisten ihmisten niskaan ja julistavat kuinka HE ITSE ovat ainoalla oikealla tiellä.

    uskovaiset varoittavat eivät pelottele.

    Äänestä

Olet kysymyksinesi oikealla asenteella liikkeellä, harvemmin sitä palstoilla tapaa. Pelko tuntuu olevan peräti tabu aihe tässä pehmomössönykykulttuurissamme. Kaiken pitäisi olla myönteistä ja kivaa ja helppoa ja heti-kaikki-mulle-nyt. Ei saa syyllistää, ei saa pelotella, siitähän voi tulla traumoja.

Ei ole väärin eikä ole pelottelua kertoa totuus mikä Raamatusta aukeaa. Tuskin kukaan jota on varoitettu esim. heikoista jäistä, alkaa pelätä jäätä ja pelon vuoksi syöksyy jäälle.

Äänestä

Kristinuskossa tietyt asiat ovat oikein mutta sitten on näitä muutamia asioita jotka ovat täysin päin mäntyä, kuten esimerkiksi nämä helvetin ja jumalanpelko käsiteet. Pelko alentaa energiakehomme värähtelyjä ja se hidastaa henkistä kehitystämme ja aiheuttaa fyysisiä sairauksia. Lisäksi se vaikuttaa negatiivisesti ihmiskunnan yhteiseen tietoisuuden kenttään. Meditaatio harjoituksilla voi näitä alempia värähtelyjä poistaa.

Äänestä

Ei ole väärin varoitta. Niiden nimet joita ei löydy elämänkirjata, joutuvat helvettiin viimeisellä tuomiolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

varoittaa kirjoitti:

helvetistä? En ole asiantuntija enkä ymmärrä näitä taivas ja helvetti asioita, mutta onko väärin kertoa että taivas ja helvetti saattavat olla olemassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu