Rukoillaan me uskovaiset kaikki yhdessä Teuvolle voimia kestää noiden pilkkaajien herjauksia.
lahkolaiset riehuu Teuvon kimpussa jatkuvasti?
uskovainen kirjoittaja.
5206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
koska Jumala kestävyyteni jo ennalta testasi, pitämällä minua
oman vihansa alla. Ja kun hän sen näki, että hyvin sen lopulta kestin,
niin hän aivan oikein päätteli, että kyllä kestän toiset 40 vuotta
väärämielisten vihaakin. Ja sitä on jo puolet kestetty.
Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
olet jo aikoja sitten langennut, etkä sitä itse edes huomaa:
"Kaikkihan me tiedämme, että Jumala on rakkaus, joka pelkästä armosta
on kaikki uskovat pelastanut, koska kukaan meistä ei voi tietää totuutta.
Jos joku kuitenkin Jeesuksen Hengen ilmoitukseen vedoten sanoo
sen tietävänsä, on hänestä jo silloin tullut toisten tuomitsija."
että lahkolaiset riehuu TOISTENSA kimpussa. Lahko mikä lahko se on Teuvollakin. Pieni mutta sitäkin pahansuisempi. Harhaoppia levittää.
Erittelisitkö mitä harhaoppia, ja kuka tuottaa raitista, tervettä oppia?