Tunsin aikoinaan Fiksun iäkkään herrasmiehen joka kertoi toisinaan sotajuttuja joita oli kokenut, ketä tuntenut missä kierrellyt.
Hän ei ollut rintamalla vaan täällä kotijoukoissa, silti matkusteli "virkansa puolesta"
Hän tunsi Annikki Kariniemen ja hänen sen ajan miehensä esim.
Kerran hän kertoi minulle kuinka saksalaisten perääntyessä, he olivat suunnitelleet kaataa suomen talouden. Painoivat jossain pohjoisessa suomalaisia seteleitä joita levittelivät ympäri maata lähtiessää.
Tämän tultua selville, suuret herrat päättivät estää sen tällä seteleiden leikkauksella.
Uskon hänen kertomuksensa, sillä tunsin hänet kauan ja läheisenä ystävän.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Joopa, joo, aivan varmasti tarina on tosi!!
Vuosien 1945/1946 vaihteessa valtio otti pakkolainaa eli suuriarvoisimmat setelit leikattiin kahtia, joista toinen puolisko kelpasi setelin puolesta-arvosta maksuvälineeksi ja toinen puoli vietiin pankkiin ja saatiin kuitti. Valtion ja kuntien seteleitä ei leikattu.
Toimenpiteella sanottiin taitettavan n. 20 % inflaatiota. Ilmeisesti ulkona oleva setelikanta oli huomattavasti suurempi, kuin sen määrää säätelevät sodan jälkeiset taloustekijät sallivat ja edellyttivät.
Tarkoituksena oli myös lisätä talouden valvontaa. Pankkitilien käyttöä voitiin kontrolloida ja pankit lainasivat valtiolle. Sodan aikana kovin suureksi levähtänyttä setelikantaa ei voitu vastaavalla tavalla valvoa eikä lainaa ottaa. Mm. mustapörssi ja muu laiton talous toimi käseisellä, joka oli saatava kontrolliin. Näin se onnistui.