Kysyisin

Onko totta että jehovan todistajat eivät vietä kenenkään synttäreitä?Jos niin on niin miksi ette?Haluaisin myös tietää miksi Jehovan todistajat ovat melkein aina huomiota herättävän hyvin pukeutuneita.
3184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

>>>Onko totta että jehovan todistajat eivät vietä kenenkään synttäreitä?Jos niin on niin miksi ette?Haluaisin myös tietää miksi Jehovan todistajat ovat melkein aina huomiota herättävän hyvin pukeutuneita.

Äänestä
  • Jokaisen todistajan on tarkoitus olla oman lahkonsa käyntikortti sen lisäksi että on sen jäsenvärväri.

    Siitä pukeutumissäännöt, joissa lahko on joutunut mm. selittämään, että miksi sandaaleja ei käytetä vaikka Jeesus niitä käytti ja vaikka Jeesus on vannottava kysyttäessä esikuvaksi.

    Synttärikielto kuuluu niihin lahkon kieltoihin, joiden varsinainen syy ei ilmene lahkokirjallisuudesta, vaan se pyritään mustamaalaamaan kaikin mahdollisin ja mahdottomin tavoin.

    Otetaan yksi esimerkki. Lahkon oma historiikki 1990 -luvulta sanoo että synttäreitä ei vietetä koska ihminen on vain luomus.

    Miksi sitten todistajat eivät puhuttele toisiaan "vain luomuksiksi" on jo toinen juttu.

    Äänestä

  • jotakin siitä... kirjoitti:

    Jokaisen todistajan on tarkoitus olla oman lahkonsa käyntikortti sen lisäksi että on sen jäsenvärväri.

    Siitä pukeutumissäännöt, joissa lahko on joutunut mm. selittämään, että miksi sandaaleja ei käytetä vaikka Jeesus niitä käytti ja vaikka Jeesus on vannottava kysyttäessä esikuvaksi.

    Synttärikielto kuuluu niihin lahkon kieltoihin, joiden varsinainen syy ei ilmene lahkokirjallisuudesta, vaan se pyritään mustamaalaamaan kaikin mahdollisin ja mahdottomin tavoin.

    Otetaan yksi esimerkki. Lahkon oma historiikki 1990 -luvulta sanoo että synttäreitä ei vietetä koska ihminen on vain luomus.

    Miksi sitten todistajat eivät puhuttele toisiaan "vain luomuksiksi" on jo toinen juttu.

    >>>Jokaisen todistajan on tarkoitus olla oman lahkonsa käyntikortti sen lisäksi että on sen jäsenvärväri.>Siitä pukeutumissäännöt, joissa lahko on joutunut mm. selittämään, että miksi sandaaleja ei käytetä vaikka Jeesus niitä käytti ja vaikka Jeesus on vannottava kysyttäessä esikuvaksi.>>Synttärikielto kuuluu niihin lahkon kieltoihin, joiden varsinainen syy ei ilmene lahkokirjallisuudesta, vaan se pyritään mustamaalaamaan kaikin mahdollisin ja mahdottomin tavoin.Otetaan yksi esimerkki. Lahkon oma historiikki 1990 -luvulta sanoo että synttäreitä ei vietetä koska ihminen on vain luomus.

    Miksi sitten todistajat eivät puhuttele toisiaan "vain luomuksiksi" on jo toinen juttu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei Jehova kirjoitti:

Onko totta että jehovan todistajat eivät vietä kenenkään synttäreitä?Jos niin on niin miksi ette?Haluaisin myös tietää miksi Jehovan todistajat ovat melkein aina huomiota herättävän hyvin pukeutuneita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu