Muinaisessa Babyloniassa, kuten Sinuhe Egyptiläisen lukeneet
tietävät, vietettiin kerran vuodessa Väärän kuninkaan päivää.
Sinä päivänä vaihdettiin osia, ylhäisö pukeutui rääsyihin ja
palveli kalliisiin vaatteisiin pukeutuneita orjia ja köyhiä.
Illan päätteeksi valtakunnan kahjoin köyhä valittiin kuninkaaksi
ja kansa kiemurteli naurusta kun hän käytti valtaa vajavaisella
aivokapasiteetillaan.
Tämän pohjalta ehdotan seuraavanlaista tieteellistä mutta leikkimielistä koetta:
Aloiteteaan välittömästi uskovaisille vahva psyykelääkitys,
lähinnä tulisi mieleen jokin yletöntä mielikuvituksen juoksua
hillitsevä troppi tai skitsofrenian hoitoon käytetty lääke.
Ateisteille kehiteltäisiin julmetun vahva täsmähallusinoogeeni,
jolla saataisiin aikaan voimakkaita uskonnollisia ja kosmisia
kokemuksia, näkyjä ja jumalallisia ääniä pään sisällä.
Olisi aika huvittavaa seurata entisiä ateisteja, jotka suu
vaahdossa paasaisivat autuuttaan ja silmien avautumista,
puhuisivat kielillä ja vakuuttelisivat näkevänsä enkeleitä.
He tietenkin pitäisivät kaikkia epäilijöitä typerinä ja
halveksittavina.
Mutta entisille uskovaisille koittaisivat ankeat ajat, hehän
olisivat tuhlanneet elämäänsä uskoen näkymättömiin olioihin
ja vieläpä tehneet itsensä naurunalaisiksi kertoen muillekin
vakaumuksestaan. Heitäkin olisi varmaan hauskaa seurata
palstalla, voin vain kuvitella kuinka pahimmatkin fundamentalistit
kiroilisivat rankasti omaa tyhmyyttään.
Väärän kuninkaan päivä
13
7188
Vastaukset
Arvaas vaan tuliko heti mieleen naatiskella molempia nappeja!
Siinä sitä ois ihmettelyä kun luulisi olevansa jumala eikä siltikään luulisi olevansa. Sitten alkaisi epäilemään jumalan järjestämää salaliittoa itseään vastaan itseltään joka luulee olevansa jumala, vaikkei usko itseensä.
Eiku... siis, hä? Onkohan tällaisia ongelmia oikeasti jollain mieleltään järkkyneellä? Hirvittää ajatuskin!"...kuten Sinuhe Egyptiläisen lukeneet
tietävät..."
Eli siis fiktiivisen romaanin lukeneet. Yhtä lailla kuin raamatunkin. Näen pointtisi. Enkä usko, että psyykelääkkeet parantavat hihua...- Anonyymi
Ei ole fiktiivinen.
Kannattaa lukea, miten ateistit yritti parantaa sairauksia, sairasta touhua!
- ällukka
Ois parempi jos uskikset hoidettais kuntoon, ei ateisteja tarvi muuttaa miksikään.
- Anonyymi
Vitun nekke
- Anonyymi
Teidän muutetaan lopullisesti hautaan maan päältä niskluroimasta!
- MrPojuHD
Kiitos tosi paljon!autoit mua mun kokeessa:) kiitos oikein paljon
- S200801
Ei täällä o ollu, eikä tule!
Mutta...- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18622066/uskonnollinen-fanatismi-on-kaikkein-vaarallisin-ilmio
USKONNOLLINEN FANATISMI USKONNOLLISEN TUNTEEN PATOLOGINEN MUUTOS Uskonnollinen riippuvuus voi muuttua uskonnolliseksi fanaattisuudeksi. Uskonnollinen fanaatikko samaistuu uskonnollisen aatteen ihanteisiin sellaisena kuin hän ne esittää. Usko valitun tien oikeellisuuteen on ehdoton eikä salli kompromisseja. Fanaatikon uskonnollinen vakaumus yhdistyy messiaaniseen aatteeseen poikkeuksellisen vastuuntunnon tunteena lähetystehtävän täydellisestä täyttämisestä, joka ilmenee sekä ajattelun sisällössä että kaiken ympärillä tapahtuvan havaitsemisessa, tunnetilassa ja suhtautumisessa muihin.
- Anonyymi
Ihmisillä on rationaalinen puoli ja irrationaalinen puoli. Taide ja uskonto vaikuttavat siellä, mihin järki ei ulotu.
Ihmiset kuitenkin saavat kosketuksen toisiinsa taiteessa ja uskonnoissa.
Jos jonkin kansan taide tai uskonto tuhotaan, se voi hävittää koko kansan muiden kansojen tallattavaksi.- Anonyymi
"Taide ja uskonto vaikuttavat siellä, mihin järki ei ulotu."
Miksi taide? Yksinkertaisesti tämän voisi laajentaa niin, että deluusiot vaikuttavat siellä, mihin järki ei ulotu. - Anonyymi
Ihminen on hullu, joka kiistää Raamatun totuuden!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen on hullu, joka kiistää Raamatun totuuden!
Totuuden? Kuten esim. että spitaalin voi parantaa pirskottelemalla linnun verta alttarille?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273643- 412479
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut372333Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72097Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 381569
- 141412
- 1291329
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2751310Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451285