minkä kaikki älykkäät ihmiset ovat tietäneet jo pitkään. Venäjän nykyhallitus on hyväntahtoinen ja se toimii ainoastaan puolustuksellisista syistä. Heti kun USA sai normaalin ja tervejärkisen Presidentin, alkoi USAn ja Venäjän välit lämmetä. Samalla voidaan todeta Bushin hallituksen toimineen päällepäsmärinä melkein kaikissa konflikteissa maailmalla viime aikoina. Tämä tietysti on valtava pettymys usanisteille, jotka vaipuvat suunnattomaan apatiaan kun heillekin selviää se tosiasia, että Venäjä ei olekkaan se pahan alkulähde.
USAn uusi hallitus
2
84
Vastaukset
- alkulähde!
Venäjä on tappanut niin paljon sukulaisiani, että en yksinkertaisesti voi antaa anteeksi enkä unohtaa.
Ei ollut "puolustuksellinen" viimeinenkään hyökäys!!! Eikä yksikään sitä ennen!
Venäjältä ei ole tullut koskaan mitään hyvää!
Mokomat siat paskovat tienvarretkin aivan kamalaan kuntoon!
Röyhkeitä ja ylimielisiä ovat vaikka nälkäkuolema olisi vastassa.
Ei olisi pitänyt Amerikan mennä pelastamaan sitä viime sodassa!
Amerikka on pari kertaa pelastanut koko euroopan Saksalta, mutta ei se nyt niin paska maa taida ollakaan, vaikka keihäässä ei aina tule kultaa, mutta euroopan veturi se kuitenkin on. - Käytiin Leningradissa
ja siellä pystyi duunari olemaan herroiksi kun muutamalla kympillä sai panna missin näköistä 20 vuotiasta naista viikon. Oletko kysynyt äidiltäsi että onko se Igor sun oikea isä kun äitisi oli luultavasti töissä valuuttabaarissa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454970Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481069- 131033
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17977Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75940Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8867Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2822Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah55742Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27703