Ylen värväys. kolmessikaa Jussi alla-ahon kimppuun ,Nolasi leif salmen,itsensä haukkumalla toista tyhmäksi ilman syytä .Pelotti Jussin puolesta että hän huitasee
leif salmen
pressi klubi
3181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
stallarin lankaan.
Olipas leiffi ylimielinen,tuntu siltä että hänen mielestään afr. raiskaajat ovat parempia ihmisiä kuin Halla-aho?
Samassa Haastattelussa Leif höperehti monta kertaa ja kertoi olevansa myös entinen Stalinisti.
Olen miettinyt että mikä sai nuoren miehen jolla kaikki oli hyvin, ihailemaan Stalinia, despoottimaista diktatuuria, massamurhia, sadistisia kidutuksia, mielivaltaisia teloituksia, jne. Luulisi ettei sellaiset asiat ole ensimmäisiä mihinkä terve nuori mies mieltyy. Jokaisella on tietenkin oma pimeä puolensa. Toisilla se on vain pelottavan pimeä. Hyvä sentään että hän ei enään ainakaan julkisesti tunustaudu nykyiseksi stalinistiksi. Useat Leiffin kaltaiset taiteilijat tietenkin seuraavat julkista mielipidettä ja ovat sitä mieltä kikä on yleisti hyväksyttävää. Taistolaisuus oli sen ajan henki. Nykyään se ei ole enään tavoiteltavaa, eikä Leif siten olekaan enään omien sanojen mukaan stalinisti.
Leif kertoi haastattalussa kuulleensa kaikuja pimeästä maailmasta. Toivottavasti hänen menneisyytensä ei enään vainoaisi häntä vaan saisi rauhan ja anteeksiannon. Tämä edellyttää pitkiä keskusteluja oman minän kanssa ja identiteettinsä pohtimista.
Jussi Halla-Aho on työntänyt päänsä
ampiaispesään puollustaakseen rauhaa ja Suomen kulttuurin tulevaisuutta. Nostan hattua hänelle. Näyttää siltä että Suomen kansa alkaa enenevissä määrin ymmärtämään mitä Jussi puhuu ja kääntymään hänen taakse. Hyvä näin, mutta lieneekö jo siltikin liian myöhäistä. Kovasti voimia Jussille. Elät vaikeaa aikaa nyt, mutta varmastikkin yritykesi palkitaan.
Leiffille toivon myös kaikea hyvää. Omien virheiden tunnustaminen on alku monelle hyvälle asialle. Katkeruudella ei voita mitään.