Tämä on Ihmisoikeuskomission tiedote koskien sensuuria ja inkvisiota Suomessa:
Sensuurin kohtaaminen
Suomessa ei ole sallittua/mahdollista puhua pakoilaispolitiikkaan, rasismiin, nationalismiin liittyvistä aiheista. Suomen laki kieltää keskustelun rasismista, pakoilaispolitiikasta ja monista muista aiheista. Lainsäädännössämme on useita lakipykäliä joiden perusteella teitä voidaan syyttää mielipiteidenne perusteella. Näitä ovat mm kiihottaminen kansanryhmää vastaan, kunnian loukkaus ja jumalanpilkka. Nämä lait on muotoiltu ja suunniteltu niin että niillä syyllistetään ja niistä syytetään lähinnä syntyperäisiä suomalaisia miehiä. Viime vuosina, monia satoja suomalaisia miehiä on tuomittu mielipide- ja ajatusrikoksista sakkoihin tai vankeuteen. Sosialistihallitus pitää myös SUPO:n mielipiderekisteriä johon joutuminen merkitsee virkasulkua, ja siten toimeentulon estymistä ja ammatin saannin estymistä ja vajoamista alimpaan sosiaaliluokkaan.
Sosialistit pykrivät estämään toisinajattelijoiden toimeentulon ja kilpailemismahdollisuudet yhteiskunnasssa. Sosialismi on ideologia joka käyttää lakia ja yhteiskuntaa toisinajattelijoiden tuhoamiseen. Se perustuu valtiovallan ja lain käyttöön toisinajattelijoiden vainoamisessa. Siksi on täysin sallittua valehdella sosialisteille ja pettää heitä. Työttömien ei tule perustaa omaa puoluetta, vaan soluttautua jo olemassa oleviin puolueisiin ja vaikuttaa niiden kautta. Toiminnan on oltava nimetöntä. Ei nimiä, ei nimilistoja, ei jäsenkirjoja. Kaikkialla tulee pyrkiä soluttautumaan virkamieskuntaan, koululaitokseen, poliisiin, armeijaan jne. Löyhä solu-organisaatio ja 'nukkuvia soluja'.
Ohjeita suomalaisille miehille elämiseen sensuuriyhteiskunnassa:
Älkää keskustelko sosialistien kanssa sosialistien ehdoilla. Ei ole järkevää keskustella opettajien, poliisien, virkamiesten tai tuomarien kanssa rasismista sellaisessa tilanteessa jossa sekä laki että yhteiskunta on suunnattu teitä vastaan. Ellilä teki sen virheen että alkoi näytösoikeudenkäynnissä puolustamaan ideologiaansa.
Vaietkaa, tai valehdelkaa, mutta älkää keskustelko heidän kanssaan.
Laki kieltää rasismista puhumisen, mutta se ei kiellä monia muita aiheita. Siitä mistä ei voida julkisesti puhua, tulee joko vaieta tai valehdella. On täysin oikeutettua valehdella inkvisition edustajille silloin kun aseella osoitetaan ohimoon. Pakolaispolitiikasta ja rasismista voidaan keskustella vain suljetuissa ryhmissä, pienissä piireissä, suljettujen ovien takana. On usein mahdollista vaihtaa ajatuksia ei-julkisesti, mutta julkisuudessa on oltava hiljaa tai hyväksyttävä teeskennellen ns "virallinen totuus". NL:ssa ihmisten oli opeteltava puhumaan ns kaksoiskieltä, tämäkin on eräs kommunikoinnin muoto.
OHJE KAIKILLE INKVISITION PIINAPENKKIIN JOUTUNEILLE: KERTOKAA KUULUSTELUISSA INKVISITION EDUSTAJILLE JUURI SE MITÄ HE HALUAVAT KUULLA: KERRO HEILLE ETTÄ HEIDÄN OPPINSA ON OIKEA JA ETTÄ SINÄ OLET LUOPUNUT OMASTA USKOSTASI JA OPISTASI. ÄLÄ KESKUSTELE INKVISITION KANSSA INKVISITION EHDOILLA. PÄÄSTYÄSI VAPAUTEEN KÄÄNNÄ TAKKISI JA PETÄ HEITÄ. OLE HILJAA HEIDÄN EDESSÄÄN MUTTA JÄLKIKÄTEEN VAADI HEITÄ VASTUUSEEN, SILLOIN KUN OLET PAREMMASSA TAKTISESSA ASEMASSA. ÄLÄ VASTUSTA INKVISITIOTA SILLOIN KUN OLET ASEETON (esim oikeuden istuntosaleissa, kouluissa, vankilassa). POLIITTINEN TAI USKONNOLLINEN RYHMITTYMÄSI EI SAAVUTA MITÄÄN ETUA JOS KUOLET TURHAAN INKVISITION VANKILOISSA.
Hallituksen sensorit eivät pelkää yhtään sitä että te sanotte ääneen jonkin kielletyn mielipiteen. He tietävät että te joudutte vaikeuksiin jos puhutte ääneen ja he ovat siitä tyytyväisiä. Se mitä hallituksen sensorit pelkäävät on että poliittinen ilmapiiri muuttuu heille itselleen epäedulliseksi niin että hallituksen sensorit ja inkvisiittorit ja heidän lakeijansa asetetaan OIKEUDELLISEEN EDESVASTUUSEEN sananvapauden loukkaamisesta. Oikeistolaisten on soluttauduttava valtapuoleisiin ja pyrittävä vaikuttamaan niin että jokainen poliittikko tai virkamies jonka voidaan virkaasemansa- tai määräysvaltansa perusteella katsoa syyllistyneen sananvapauden loukkaamiseen, tai osallisuuteen siinä, että heidät kaikki otetaan kiinni ja asetetaan OIKEUDELLISEEN EDESVASTUUSEEN ihmisoikeusrikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Ohjeita sensuurin kohtaamisen
ihmisoikeuskomissio
0
939
Luetuimmat keskustelut
- 731172
- 1011140
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔751007Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen24983Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23983Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126900- 131850
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6818- 58805
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27781Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46691- 45686
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka145671Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132662Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.65655- 19637
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48630Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80612Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12609- 48604