Linjan 195 Kuljettaja

Pelästynyt Matkaaja

Onko se tämä ulkomainen bussiyhtiö joka ajaa linjaa 195? Sen kuljettaja on jäänyt kiinni rattijuopumuksesta tänä aamuna, uskaltaako ulkomaisten bussiyhtiöiden kyydissä kulkea kun vähän aikaa sitten oli joku rautatanko-episoodi?

14

1808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olin...

      Itse olin syksyllä kaahaavan helsinkiläisen bussin no 54 kyydissä.

      Oli aamupäivä ja liikenne suhteellisen hiljaista. Kehä ykkösellä maahanmuuttajakuski päätti ottaa autosta tehot irti.

      Kohta kehälle tultaessa pysäkillä olisi ollut matkustaja. Etupenkkiläisenä näin, että pysäkillä olija näytti pysähtymismerkkiä heti, kun tajusi bussin numeron. Kuski yrittikin jarrutella, vaan kovan vaudin vuoksi bussi pysähtyi niin kauas pysäkkialueen ulkopuolelle, ettei pysäkillä olija voinut bussiin tulla. Ohi ajaessaan bussin kuljettaja huitoi jotain pysäkillä olijalle. Huitomisen tarkoitus jäi minulta tajuamatta.

      Kuski palautti sitten bussin takaisin ajokaistalle niin äkkinäisellä liikkeellä, että luulin hetken bussin kaatuvan. Halusi kai varmistaa, ettei kukaan pääse eteen estämään vauhdin hurmaa. Ja vauhtia todella riitti.

      Edelleen Kehällä muutama pysäkki ennen Itäkeskukseen kääntymistä. matkustaja pienen lapsen kanssa olisi halunnut pois. Matkustaja antoi pysähtymismerkin hyvissä ajoin ennen pysäkkiä. Kuski ei edes yrittänytkään pysähtyä. Kun tämä pienen lapsen äiti meni kysymään, että miksi kummassa. Kuski vastasi, että pysähtymismerkki olisi pitänyt antaa heti edelliseltä pysäkiltä lähtiessä.

      Tuo jälkeen olen kaihtanut tuota bussilinjaa.

    • eli aivan

      ehta suomalainen yhtiö! Niin sitä pitää.

      • viratonveteraani

        Tarkistus puhallutuksessa lukema 0,05. Tuskin on viety edes verikokeeseen.
        50 vuotias kierrätettävä kuljettaja todennäköisesti ei täys raitis.


      • haspis
        viratonveteraani kirjoitti:

        Tarkistus puhallutuksessa lukema 0,05. Tuskin on viety edes verikokeeseen.
        50 vuotias kierrätettävä kuljettaja todennäköisesti ei täys raitis.

        Verikokeeseen? Uutisessa ihan suoraan kerrottiin että vika oli poliisin mittarissa jota käyttivät tapahtuma paikalla. Jos mittarissa kerta on vikaa niin se siitä. Toki olen sitä mieltä että tuloksen pitäisi olla 0.00, mutta ei tuo kovin jurrissa ollut tolla tuloksella. Ja muutenkin mielestäni kaikki Westendinlinjan kuskit ovat ajotavoiltaan ihan selväpäisiä.


    • Joku roti sentään!

      Meillä porukat tuntee vastuunsa!

      • viratonveteraani

        Ei voi kuin vastata jokainen omista tekemisistään, ei koko virman kirjavasta henkilökunnasta.
        Ei kai kaikki ole uskovaisia ja auringon laskettua hekin voi ottaa jopa huumaavia aineita, joitten myöten vastuu hälvenee.


      • busamies

        Alkoholia ei ehkä ole veressä, mutta luulen, että on enemmänkin kuljettajia, jotka ovat yönsä nukkuneet huonosti ja ajavat väsyneenä. Vaihtoehtoisesti ei ole saatu illalla unta ja on turvauduttu unilääkkeeseen, ettei yö menisi kokonaan valvoessa. Aamulla on sitten vielä pieni pöhnä tästä unilääkkeestä jäljellä, vaikka ei hengitys haisekaan. Parempi kyllä sekin, kuin jos koko yön valvoneena menisi rattin. Flunssaisenakin tullaan töihin, kun työnantaja ei luota sen vertaa, että antaisi olla ilmoituksella pari päivää poissa, ja lääkärissä käyminen olisi liian iso vaiva. Helpompaa mennä vain töihin kuten muulloinkin, vaikka vähän väsyttää ja pää on tukossa.


      • snadisti stadisti
        viratonveteraani kirjoitti:

        Ei voi kuin vastata jokainen omista tekemisistään, ei koko virman kirjavasta henkilökunnasta.
        Ei kai kaikki ole uskovaisia ja auringon laskettua hekin voi ottaa jopa huumaavia aineita, joitten myöten vastuu hälvenee.

        Tuolla maailmankatsomuksella.


      • viratonveteraani
        snadisti stadisti kirjoitti:

        Tuolla maailmankatsomuksella.

        Huommena taas aamulla on heti ennen kello neljää mestareita parittain alkometri kourassa vastassa töihin saapuvia kuljettajia. Ihmekylläkin aina sillointällöin joku puhaltaa 0.00 yli.
        Miksi ihmeessä ei koskaan puhalluteta myöhäiseen vuoroon tulevia kuljettajia.
        Virattomuuteni on aivan toisten ihmisten aiheuttama tilanteeni. Olen 36 vuotta sitten tullut Helsinginkaupungin linja-autonkuljettajan virkaan ja jatkan samassa tehtävässä nykyisin virattomana. Lopputili kylläkin jo häämöttää.


      • ...

        Katoppa huviksesi esim. Hs:n arkistoa hakusanalla bussikuski tai bussi ja kehu sitten vastuunsa tuntevia kuljettajia...


    • missä uutinen

      mistäs tollasen uutisen/ provon olet saanut tietoosi??? Kovin oli avauksesi puutteellinen.

      • käytössä

        Bussiyhtiöillä on käytössä nollatoleranssi.
        Jos puhallus näyttää enemmän niin seurauksena on lopputili.
        Tämä on molempien osapuolien hyväksymä sopimus.


      • viratonveteraani
        käytössä kirjoitti:

        Bussiyhtiöillä on käytössä nollatoleranssi.
        Jos puhallus näyttää enemmän niin seurauksena on lopputili.
        Tämä on molempien osapuolien hyväksymä sopimus.

        Lopputili taitaa tulla kertaheitolla jos puhaltaa yli 0,5 ja on ollut aikeissa lähteä ajoon. Puhallustuloksen ollessa tämän alle joutuu lähtemään kotia kohti palkattomalle lomalle. Selvitys on tietenkin annettava töppäilystä ja nolla lukemat puhallettava ennenkuin on linjakelpoinen. Tälläisella usein toistuvalla toiminnalla pääsee etusialle poistettavien joukkoon.
        Linja-autonkuljettajan työtehtävät edekkyttävät aina nollatuloksen puhaltamista työnantajan puhallustestissä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. 165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe