Hänkin on samaa miltä Jyri Häkämiehen (kok) kanssa, että sotaväki tarvitsee rahaa. Ilmeisesti enemmän kuin mitä talousarvioissa tähän saakka on esitetty.
Eduskuntaryhmä ovat tiettävästi viime vuonna sopineet, että sotaväen budjettia kasvatetaan siinä vauhdissa, kuin inflaatio nostaa hintoja.
Jyri Häkämies esitti sota-. turvallisuus- ja ulkopoliittisessa selonteossa, että sotaväki saa 2 prosenttia yli talousarviot ja inflaation vaikutuksen.
Tietysti tämän uuden komentajan täytyi nyt sitten ottaa kantaa. Muuten jää se neljäs leijona kauluksesta.
Eduskunnassa ei Jyri Häkämiehen sotabudjetti saanut tukea, ainakaan oppostiolta. Lienee niin, että Jyri Häkämiehellä onkin ketunhäntä kainalossa. Lisärahoitust täytyy saada, jos vuoden 2011 jälkeen Suomi Kokoomuksen päätöksellä liittyy sotaliittoon. Jäsenmaksurahoituksesta on päätettävä jo nyt, jotta ei tarvitse sitten pyytää lisä rahaa.
On kokoomuslaisilla sotaintoilijoilla otsaa vaatia verotusta kiristäviä rahasummia. Verotus muistakin kokoomuslaisista törttöilyistä johtuen on kasvamassa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=9lRwSAWpWJY&feature=related
on täyttä totta 2009.
sitä en aio tehdä
Eikä kommunistien ( ilmeisesti teidän bolshevikkien jäljiltä ) käyttämää termistöä "sotabudjetti, sotaliitto, sotaintoilu" jne. Sellaista nähtiin vielä Brezhnevin käyttämänä. Menetät nimittäin heti uskottavuutesi, kun et edes käytä oikeata rauhallisen maan maanpuolustussanastoa.
Suomi on puolustamisen arvoinen ja sen puolustamiseksi ei saa jättää mitään sattuman varaan. Siksi meillä pitää olla riittävä puolustusbudjetti ja maamme tulee saada Nato turvaksemme heti kun Halosesta päästään eroon.
ulkomaiseen omistukseen pala palalta, ja ovat jo myyneetkin. pohjattoman ahneet porvarit jotka itkevät natoon .
joitten mielestä ainoa puolustamisen arvoinen asia on kieroilemalla ja vääryydellä kahmitut omistukset.
aito suomalainen isänmaanystävä ei juonittele valuuttasiirtoja veroparatiiseihin, ei keplottele suomalaisia firmoja ulkomaille, vain ja ainoastaan saadakseen entistä isompia osinkoja.
tuollaisia mulkkuja, jotka edes kehtaavat höpöttää kansalle "talvisodan hengestä".
kaikenlaisia perkeleitä sitä pääseekin vallan kahvaan, isänmaankauppiaita.
sotimisen kehittäminen.
Niin on ollut ja tulee aina olemaan.
Kokoomuksen kannattajissa on kymmeniätuhansia niitä, jotka näkisivät Suomen rajojen siirtelemisen lähemmäksi Vienanmerta ja Moskovaa.
Tästä revanssihengestä ei eroon päästä muuttumalla "työväenpuolueeksi". Työväenpuolueiden lähtökohta on ja pysyy rauha ja solidaarisuus.
Missä muuten tämän päivän Kokoomuksessa, sen eduskuntaryhmässä ja hallitusryhmässä näkyy työväenaatetta. Ei missään.
ahneus, kieroilu, juonittelu, keplottelu, mulkut, perkele = perussanastoasi. Osoitus siitä, että olet tukehtumassa katkeuuteesi. Taidat olla vasemmistolainen.