Näin on

Minulle on tuo seurakunta aihe jotenkin niin sydäntä lähellä ja olen niin paljon nähnyt sen suhteen.
Tulee mieleen eräs mies, joka pelastui vanhoilla päivillään.
Hän tuli todella ihanalla tavalla uskoon ja hän herätti paljon ihmetystä, koska hänet tunnettiin varsin laajasti(huonoista tavoistaan).
Perhe suhteet korjaantuivat, alkoholi jäi kerralla pois ja paljon muuta.
Tämä henkilö kulki vaimonsa kassa todistamassa uskostaan ja sai siunata uskon tielle monia, monia muitakin.
Hän oli varsinainen "valopilkku" ja minä tulin aina niin hyvälle tuulelle, kun tapasin hänet.
Soittelin usein hänelle ja koin, että sain olla hänen tukenaan.
Meni 10 vuotta ja hän sai kasvaa uskossaan paljon, mutta aloin murehtia joitain asioita hänen kohdallaan.
Usein kun keskustelimme hän arvosteli seurakuntaa ja varsinkin johtoa.
Raha oli yksi asia, joka tuntui niin kovasti häntä vaivaavan.
Sitä ei seurakuntien olisi lainkaan saanut kerätä.
Toinekin asia oli, josta hän usein mainitsi ja se liittyi siihen miten hän pääsisi esiin enemmän seurakunnassa.
Hän oli tyytymätön siihen, että häntä ei huomioitu tarpeeksi paljoa.
Vähitellen alkoi katkeruus hiipiä puseron alle ja jutut muuttuivat ainavaan kielteisemmiksi.
Miksi pastorit eivät ole vierailleet luonani.
Miksi seurakunta ei tee sitä ja tätä työtä.
Miksi seurakunnassa hyväksytään... jne..
Keskustelin hänen kanssaan todella paljon ja vaikka kuinka yritin häntä ymmärtää ja hoitaa, niin tilanne vain paheni.
Erään kerran pysätyin hänet oikein tosissaan miettimään ja sanoin, että hänen täytyisi tehdä parannus katkeruudesta.
Kerroin hänelle mihin katkeruus pahimmassa tapauksessa tulee johtamaan hänen elämässään ja toivoin hartaasti, että hän ymmärtäisi.
Ehkä ymmärsi, ehkä ei.
Tuo kaveri meni ja erosi seurakunnasta ja siitä alkoi alamäki.
Alkoholi tuli kuvioihin, riidat kotona, avioero, huoltajuus riidat jne...
Kaikki lähti katkeruudesta seurakuntaa kohtaan.
Tiedän tarkalleen ne syyt, jotka hänellä oli tähän katkeruuteen ja voin sanoa, että ne asiat eivät johtuneet seurakunnasta, vaan hänen omasta minä keskeisyydestään ja omintakeisista mielipiteistään.

old_profile_47545 kirjoitti:

Minulle on tuo seurakunta aihe jotenkin niin sydäntä lähellä ja olen niin paljon nähnyt sen suhteen.
Tulee mieleen eräs mies, joka pelastui vanhoilla päivillään.
Hän tuli todella ihanalla tavalla uskoon ja hän herätti paljon ihmetystä, koska hänet tunnettiin varsin laajasti(huonoista tavoistaan).
Perhe suhteet korjaantuivat, alkoholi jäi kerralla pois ja paljon muuta.
Tämä henkilö kulki vaimonsa kassa todistamassa uskostaan ja sai siunata uskon tielle monia, monia muitakin.
Hän oli varsinainen "valopilkku" ja minä tulin aina niin hyvälle tuulelle, kun tapasin hänet.
Soittelin usein hänelle ja koin, että sain olla hänen tukenaan.
Meni 10 vuotta ja hän sai kasvaa uskossaan paljon, mutta aloin murehtia joitain asioita hänen kohdallaan.
Usein kun keskustelimme hän arvosteli seurakuntaa ja varsinkin johtoa.
Raha oli yksi asia, joka tuntui niin kovasti häntä vaivaavan.
Sitä ei seurakuntien olisi lainkaan saanut kerätä.
Toinekin asia oli, josta hän usein mainitsi ja se liittyi siihen miten hän pääsisi esiin enemmän seurakunnassa.
Hän oli tyytymätön siihen, että häntä ei huomioitu tarpeeksi paljoa.
Vähitellen alkoi katkeruus hiipiä puseron alle ja jutut muuttuivat ainavaan kielteisemmiksi.
Miksi pastorit eivät ole vierailleet luonani.
Miksi seurakunta ei tee sitä ja tätä työtä.
Miksi seurakunnassa hyväksytään... jne..
Keskustelin hänen kanssaan todella paljon ja vaikka kuinka yritin häntä ymmärtää ja hoitaa, niin tilanne vain paheni.
Erään kerran pysätyin hänet oikein tosissaan miettimään ja sanoin, että hänen täytyisi tehdä parannus katkeruudesta.
Kerroin hänelle mihin katkeruus pahimmassa tapauksessa tulee johtamaan hänen elämässään ja toivoin hartaasti, että hän ymmärtäisi.
Ehkä ymmärsi, ehkä ei.
Tuo kaveri meni ja erosi seurakunnasta ja siitä alkoi alamäki.
Alkoholi tuli kuvioihin, riidat kotona, avioero, huoltajuus riidat jne...
Kaikki lähti katkeruudesta seurakuntaa kohtaan.
Tiedän tarkalleen ne syyt, jotka hänellä oli tähän katkeruuteen ja voin sanoa, että ne asiat eivät johtuneet seurakunnasta, vaan hänen omasta minä keskeisyydestään ja omintakeisista mielipiteistään.

"rakkaus rahaan" se on paha juttu, ja katkeruus senkun vaan lisääntyy, syynä lisääntyvä työttömyys.Usein uhraamisen jälkeen rukoillaan niiden uhrirahojen "puolesta", itse kuitenkin rukoilen niiden puolesta jotka niitä uhrirahoja sitten "sijoittavat"eri projekteihin. :)

old_profile_47545 kirjoitti:

Minulle on tuo seurakunta aihe jotenkin niin sydäntä lähellä ja olen niin paljon nähnyt sen suhteen.
Tulee mieleen eräs mies, joka pelastui vanhoilla päivillään.
Hän tuli todella ihanalla tavalla uskoon ja hän herätti paljon ihmetystä, koska hänet tunnettiin varsin laajasti(huonoista tavoistaan).
Perhe suhteet korjaantuivat, alkoholi jäi kerralla pois ja paljon muuta.
Tämä henkilö kulki vaimonsa kassa todistamassa uskostaan ja sai siunata uskon tielle monia, monia muitakin.
Hän oli varsinainen "valopilkku" ja minä tulin aina niin hyvälle tuulelle, kun tapasin hänet.
Soittelin usein hänelle ja koin, että sain olla hänen tukenaan.
Meni 10 vuotta ja hän sai kasvaa uskossaan paljon, mutta aloin murehtia joitain asioita hänen kohdallaan.
Usein kun keskustelimme hän arvosteli seurakuntaa ja varsinkin johtoa.
Raha oli yksi asia, joka tuntui niin kovasti häntä vaivaavan.
Sitä ei seurakuntien olisi lainkaan saanut kerätä.
Toinekin asia oli, josta hän usein mainitsi ja se liittyi siihen miten hän pääsisi esiin enemmän seurakunnassa.
Hän oli tyytymätön siihen, että häntä ei huomioitu tarpeeksi paljoa.
Vähitellen alkoi katkeruus hiipiä puseron alle ja jutut muuttuivat ainavaan kielteisemmiksi.
Miksi pastorit eivät ole vierailleet luonani.
Miksi seurakunta ei tee sitä ja tätä työtä.
Miksi seurakunnassa hyväksytään... jne..
Keskustelin hänen kanssaan todella paljon ja vaikka kuinka yritin häntä ymmärtää ja hoitaa, niin tilanne vain paheni.
Erään kerran pysätyin hänet oikein tosissaan miettimään ja sanoin, että hänen täytyisi tehdä parannus katkeruudesta.
Kerroin hänelle mihin katkeruus pahimmassa tapauksessa tulee johtamaan hänen elämässään ja toivoin hartaasti, että hän ymmärtäisi.
Ehkä ymmärsi, ehkä ei.
Tuo kaveri meni ja erosi seurakunnasta ja siitä alkoi alamäki.
Alkoholi tuli kuvioihin, riidat kotona, avioero, huoltajuus riidat jne...
Kaikki lähti katkeruudesta seurakuntaa kohtaan.
Tiedän tarkalleen ne syyt, jotka hänellä oli tähän katkeruuteen ja voin sanoa, että ne asiat eivät johtuneet seurakunnasta, vaan hänen omasta minä keskeisyydestään ja omintakeisista mielipiteistään.

Oli jotenki tuttu kaava mitä kerroit. Onkohan tuollaisissa tapauksissa kyse niistä siemenistä jotka eivät päässeet juurtumaan, vaiko niistä, jotka tämän elämän huolet ja himot tukahduttivat? Kylväjävertaus Luuk.8.

Rahan himo on kaiken pahan alku ja juuri. Siitä tulee se kateus ja katkeruus, sekä vilppi. Joka sitten katkeroituu, antaa ikäänkuin itselleen oikeuden tehdä mitä vain ohi Raamatun. Katkera elää väärässä rauhassa, ja olotila on kamala.
Jokaisella meistä olisi syytä katkeruuteen, mutta jokainen ei katkeroidu.
On paljon helpompi kun on puhdas mielenlaatu.

Ensimmäinen uskovan merkki katkeruudesta on juuri vikoilu seurakuntaa kohtaan.
Muuan kysyi auttaako tämä helluntaiseurakunta noita pultsareita. Huomasin, että usko oli jo alkanut hänellä kylmetä. Kyllä auttaa kun tulee uskoon. Onneksi tämä tila oli hällä vain väliaikaista, ja hän korjasi mielipiteensä.

Se on juuri, niin kuin eroe kirjoitti, että katkeruus on synti ja siitä pitää pyrkiä eroon.
Ei se varmasti helppoa ole, mutta siihen kuitenkin Jumalan Henki aina johtaa.
Eihän se helppoa ole, jos on tullut loukatuksi.
Varmasti kaikki jollain tasolla tulevat, joskus loukatuiksi seurakunnassa, toiset enemmän ja toiset vähemmän.
En minä halua sinua tai ketään muutakaan painaa tai syyttää, koska katkeruus sulaa parhaiten juuri sillä mainitsemallasi rakkaudella.
Jeesuksen läheisyys on paras mahdollinen lääke katkeruuteen, hänen rakkautensa voi sen sulattaa.

Haluan kuitenkin muistuttaa siitä, että Raamattu aivan erityisesti varoittaa juuri katkeruudesta.

15 Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet.

Lisäksi Raamattu puhuu anteeksi antamisesta.
Katkera ihminen pitää vihaa sisällään eikä halua antaa anteeksi.
Se hedelmä tulee esiin pahoina ja katkerina puheina.
Monesti tälläinen ihminen saa myöskin toiset maistamaan tuota samaa hedelmää ja näin hän levittää katkeruuttaan ympärilleen.
Lopulta tälläinen ihminen alkaa toimia niinkuin "evankelista".
Hän kulkee julistaen huonoja uutisiaan kaikkialla(vaikkapa täällä palstallakin).
Voikin kysyä, että kehoittaako Raamattu näin toimimaan ja minkä palkan tälläinen ihminen toiminnastaan saa??

14 "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. [Mark. 11:25]
15 Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

21 Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?"
22 "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus.

32 Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit.
33 Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?'
34 Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.
35 "Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."

ennustusta Tanakista jota Paavali lainasi ja sillä tarkoitetaan juutalaisten unelmoivan oman maan valloittamisesta.