Palkat alas

Löysin adressin, missä kerrotaan 14-vuotiaille maksettavan 4-5 tunnin työstä 15 €!

Kyllä tehdystä työstä pitää palkka saada, vaikka olisikin nuori. Tällä tavalla palkkoja viedään alemmaksi vähitellen.

Katso linkki http://www.adressit.com/jakelujunioritboikottiin
3298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

14v työnteolla ei oo mitään tekemistä palkkojen
kaa ja 14v on vielä lapsi joten häntä ei voi laittaa tekemään kovin fyysistä tai vaativaa työtä.
ja 14v poika kun saa muutaman kympin taskurahaa
hän on onnesta jäykkänä kun saa omaa rahaa
ja sitä paitsi työnteko lisää nöyryyttä tulevaisuutta varten.
onkohan laillista edes palkata 14v töihin.

Äänestä

Ennenkin tehtiin lapsena töitä pienellä palkalla.
Tosin piti sitä täysi-ikäisenäkin olla alipalkatussa työssä.
Kahdeksan vanhasta asti kesäisin harvensimme sokerijuurikasta. Palkka oli pennin metriltä.
Kuvitelkaa sitä matkaa jonka joutui harventamaan saadakseen muutaman markan. Kuusisataa metriä yhdellä eurolla paahteisella pellolla kyykyssä :(

Kahdeksantoistavuotiaanan menin kotiapulaiseksi.
Kuukausipalkka oli kolmesataa markkaa mistä vähennettiin vielä verot pois.
Olin kaksi ja puoli vuotta siinä duunissa.

Äänestä
  • ennen pitkää laskettua liian pieniksi muillakin aloilla.

    Töistä on puutetta, varmasti monet aikuisetkin tarvitsisivat näitä lehden jakohommia ym.

    Laskin, että mainosten jakamisessa tuntipalkaksi tulee 3 €. Se on tosiaan liian vähän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keinolla millä hyvänsä kirjoitti:

Löysin adressin, missä kerrotaan 14-vuotiaille maksettavan 4-5 tunnin työstä 15 €!

Kyllä tehdystä työstä pitää palkka saada, vaikka olisikin nuori. Tällä tavalla palkkoja viedään alemmaksi vähitellen.

Katso linkki http://www.adressit.com/jakelujunioritboikottiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu