Kysyisin rukousliinoista, että onko ne Raamatun mukaisia, eli onko Raamatussa mainintaa sellaisesta toiminnasta? Mielestäni se on kumma, jos Jumala ei kuule ilman sellaisia liinoja?
Rukosliinoja
sivusta seurannut
10236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ap.t.19:11-12. Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta, niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois.
että niillä vaatteilla on niin suuri voima? Luulis että Jumala vois parantaa ilman niitä liinojakin? En oikein ymmärrä sitä, että miksi siihen sellaisia liinoja tarvitaan?
tuollaisia liinoja, jotka ovat olleet jonkun ihmeparantajan päällä vrt. Paavali, ja sitten ne liinat vietäisiin sairaiden päälle ja sairaat parantuisivat.
Esimerkiksi N. Yli-Vainion vanhoja paitoja (jos niitä on vielä olemassa) voitaisiin käyttää edelleen sairaidn parantamiseen.
Ei voima ollut Paavalin aikana eikä ole nykyäänkään vaatteissa. Jumala ei tarvitse kenenkään hikiliinoja parantaakseeen jonkun.
Rukousliinat toimivat uskon välikappaleina.
Se on vähän samantapainen asia kuin Raamatun kertomus verenvuotoa sairastavasta naisesta, joka ajatteli, että hän parantuisi, jos saisi koskettaa Jeesuksen viitan tupsua. Jeesus tunsi heti, että voimaa lähti Hänestä, kun nainen kosketti Hänen vaatteitaan.
Nainen parani sillä hetkellä. Hän sai viitan tupsun kautta omalle uskolleen kosketuspinnan Jeesukseen, joka on Parantaja edelleen.
Rukousliinoja ei pitäisi käyttää mystifioinnin välikappaleena eikä parantumisautomaattina. Valitettavasti sellaistakin joskus tapaa.
vaan elossaolevia, eihän kuolleet(hengellisesti) voi kuolleita (vähäuskoisia) parantaa. :(
paitoja?
= mies yrittää epätoivon vimmalla ja touhuaa omassa hengessänsä, sillä siihen touhuun ei Jumalan Henki voi yhtyä, ja Raamattu sen kertoo, miksei voi. :(
Missäs hengessä sinä itse touhuat?
Mistä sen tietää SANOA missä hengessä kukin aina on?
Onko helluntai-uskovilla käytössä rukousliinoja?
Niitähän voisi verrata vaikka ikoneihin.
Se joka sytyttää tuohuksen ikonin alle rukoilee sen kautta.
Ja toinen sitten rukousliinan kanssa...
Siis jonkinlainen "apuvaäline"molemmat,eikö niin?
ja "kultaisen käytöksen kirjana" on Raamattu josta "kurssi" tarkistetaan päivittäin, rukouksen kera :)
Opaskirjassa kerrotaan,
ettei joku muu ole oikeassa hengessä?
Että juuri Markku Koivisto ei ole?
Miksi pitää aina nimetä väärähenkisyys?
Ja ilmoittaa toisen seurakunnan palvelija,
joka tässä muka väärässä hengessä on?