vaikka tämä valtio kohtelee omia kansalaisiaan kuin lokaa.
Poliiseilla on oikeus yllyttää USAn kansalaisia rikokseen ja he selviävät aseettomien epäiltyjen ampumisista lähes aina ilman minkäänlaisia rangaistuksia.
Vuosien vankeustuomioita annetaan aivan mitättömistä rikoksista.
USA:ssa on kuolemanrangaistus, joka ei missään tapauksessa kuulu länsimaiseen oikeuskäytäntöön. Lisäksi monet kuolemaantuomitut ovat väärin perustein saaneet tuomionsa, eikä ketään kiinnosta ovatko he oikeasti syyllisiä ja ei.
Miten joku voi puolustella tällaista valtiota, joka kohtelee omiaan näin julmasti?
Poliiseilla on oikeus yllyttää USAn kansalaisia rikokseen ja he selviävät aseettomien epäiltyjen ampumisista lähes aina ilman minkäänlaisia rangaistuksia.
Vuosien vankeustuomioita annetaan aivan mitättömistä rikoksista.
USA:ssa on kuolemanrangaistus, joka ei missään tapauksessa kuulu länsimaiseen oikeuskäytäntöön. Lisäksi monet kuolemaantuomitut ovat väärin perustein saaneet tuomionsa, eikä ketään kiinnosta ovatko he oikeasti syyllisiä ja ei.
Miten joku voi puolustella tällaista valtiota, joka kohtelee omiaan näin julmasti?
Vastaukset 42
Vanhimmat
"vaikka tämä valtio kohtelee omia kansalaisiaan kuin lokaa. "
Ei kuitenkaan niin huonosti kohtele, kuin Venäjä, joka voi yks kaks yllättäen deletoida esim. kansalaisensa säästöt pankista. Lisäksi Venäjä jättää eläkeläisensä heitteille, ei huolehdi kansalaistensa terveydenhuollosta jne jne jne jne
"Poliiseilla on oikeus yllyttää USAn kansalaisia rikokseen ja he selviävät aseettomien epäiltyjen ampumisista lähes aina ilman minkäänlaisia rangaistuksia."
Miliisillä on oikeus yllyttää Putinisteja tappamaan hallinnon kritisoijat. Ja kukaan ei tee mitään tämän estämiseksi.
"USA:ssa on kuolemanrangaistus, joka ei missään tapauksessa kuulu länsimaiseen oikeuskäytäntöön. Lisäksi monet kuolemaantuomitut ovat väärin perustein saaneet tuomionsa, eikä ketään kiinnosta ovatko he oikeasti syyllisiä ja ei."
Venäjä on näennäisesti luopunut kuolemanrangaistuksesta, mutta kyllä maa omia kansalaisiaan tappaa Tshetsheniassa, vangitsee liikemiehiä tekaistuin perustein sekä tappaa sananvapauden puolustajia. Lisäksi, tarpeen vaatiessa Venäjällä voidaan tuomita kuolemaan, sillä lainsäädännössä se yhä on.
"Miten joku voi puolustella tällaista valtiota, joka kohtelee omiaan näin julmasti?"
Niinpä.
verrata Venäjää ja USAa näissä asioissa, koska Venäjä on vielä "lapsi" demokratian kehityksen tiellä. USAssa pitäisi olla jo lähes yhtä pitkällä kuin Suomessa (toiveajattelua).
sillä se asutettiin eurooppalaisten toimesta kokonaan vasta 1800-luvulla. Venäjällä on asuttu sen sijaan jo esihistoriallisista ajoista, joten sen pitäisi olla jo malliesimerkki toimivasta yhteiskunnasta. Ei ole. Se sortaa kansaa ja hyökkäilee naapurimaihinsa, kuten antiikin aikainen imperiumi. Kiusaako USA rajanaapureitaan?
no ei kiusaa vaan jenkit kiusaavat ympäri maailman muita valtioita, perseestä ovat jenkit ja syvältä. Lapsena oleminen tarkoitti demokratiaa, eikös jenkeissä olekaan ollut demokratia? No, ei todellakaan, oikeassa sinä olet, paska maa, paskat tavat. diktatuurivaltiohan se oikeasti on!
USA ei alista Kuubaa eikä sekaannu Venezuelan sisäisiin asioihin, eihän?
on sellainen paratiisi, että te jaakkolaaksot voitte hädän hetkellä paeta sinne länsimaista kurjuutta ja hirmuvaltaa!
koska Kuuba ja Venezuela ovat kansaa alistavia diktatuureja. Totta helvetissä niiden asioihin pitää ulkoapäin puuttua, koska niissä ei ole toimivaa oppositiota!
ilman terveydenhoitoa, koska heillä ei ole varaa kalliisiin vakuutusmaksuihin. On varmaan mahtavaa asua "vapaassa" maassa kun ei ole varaa mennä edes lääkäriin. Venäjällä köyhillekin järjestyy ilmainen terveydenhuolto.
jaakkolaakso perseeseesi, saatanan Suomen viholinen, jos ei Suomi kelpaa niin painu sinne jenkkilään sitä kultaasi nuolemaan!
diktatuuriin? Siellä ei varmasti ole toimivaa oppositiota. Saudien Diktaattori-kuningasta vain hännystellään ja mielistellään.
että Suomesta tulee tyhjiö, jonka Venäjä ottaa hallintaansa. Ilman USA:ta olisimme joutuneet kylmän sodan aikana itäblokkiin, mutta se demokratia, vapauden voima atlantin takana esti sen. N-Liitto tiesi, että Suomen kansa on vapaa, ja vapaa kansalainen valitsee aina mieluummin demokratian kuin diktatuurin. Mieluummin joudun USA:n kuin Venäjän alaisuuteen. Jos vaihtoehtona on liittyminen USA:han tai mukaitsenäinen itäblokki-Suomi, valitsisin ensimmäisen vaihtoehdon.
sisäisiin asioihin puututa jonkun oposition puutteen takia. Etkös tajua että ei demokratia ole mikään ainoa laillinen hallitsemismuoto. Esim muslimien mielestä ainoa oikea hallinto on uskonnollinen, koraaniin ja sharia lakiin perustuva! Hyväksytkö siis että muslimit alkavat vastavuoroisesti tuomaan sharia lakiaan asein demokraatisiin maihin?
Totta kai USA tarvitsee liittolaisia tueksi toiminnalleen. Joskus on vain hyväksyttävä iljettäväkin tyyppi kaverikseen. Ilmeisesti sitten haluat, että Iran saa ydinaseen, Venäjä ottaa Itä-Euroopan taas valtapiiriinsä ja syöttää niihin omaa diktatuuriaan, Hamas terrorisoi viattomia siviilejä Israelissa, serbit tekevät kansanmurhiaan Balkanilla, maailman öljyvarannot joutuvat sekopäisten hallintojen käsiin jne?
ei olisi ollut mitään kylmää sotaa koska neuvostoliitto olisihävitetty maiilman kartalta ellei USA olisi lähtenyt niitä tukemaan ja aseistamaan! että pitää olla yksinkertisia ihmisiä, USA oli Suomen vihollinen ww2:ssa!
hän haluaa elää rauhassa, perustaa perheen, käydä töissä, ottaa vapaasti kantaa asioihin ilman pelkoa vankeudesta tai kivitystuomiosta, toteuttaa itseään jne. Vai oletko eri mieltä? Valitettavasti islamilaiset teokratiat tai putinistiset diktatuurit eivät tarjoa ihmisille edellä kuvailemani kaltaista vapautta.
Eurooppa olisi joka tapauksessa joutunut diktatuurin alle. Vaihtoehdot olivat stalinin diktatuuri tai Hitlerin natsi-Saksa. USA vapautti meidät tuolta vääjäämättömältä kehitykseltä.
USA henkistä höpinää, jenkithän luulee että kaikki haluavat heidän tulevan vapauttamaan, MISTÄ? Kuules, monessa isalmistisessa maassa ihmiset eivät halua mitään "vapautusta", koeta tajuta tämä!! luuletko että musliminainen haluaa burkhansa nurkkaan heittää? Väärä luulo!
Väitän, että Venäjällä on kohtuu hankala yksittäisen ihmisen saada asiallista terveydenhuoltoa. Miksi siellä riehuu AIDS-epidemia? USA ei ole täydellinen demokratia, mutta se sentään on demokratia, toisin kuin Venäjä, jossa ihmisiä elää nälässä varmasti enemmän kuin USA:ssa.
eivät poloiset edes tiedä, mitä vapaus on. Jos he luopuisivat kaavuistaan, heidät kivitettäisiin tai parhaassakin tapauksessa heistä tulisi yhteiskunnan hylkiöitä, jos uskaltaisivat älähtää vallitsevaa hallintoa vastaan. Koeta nyt jo tajuta, urpo.
että Hitler olisi yhä vallassa Saksassa? Voi herranjestas sentään mitä typeryyttä!! Saksa olisi ihan yhtä demokraattinen maa tänä päivänä suurena mitä se on nyt pienenä, mikäli olisi koossa pysynyt (epäilen), mutta neuvostoliitto olisi hajonnut ja Suomi saanut karjalansa ja vähän enemmänkin, mikä tässä on Suomen kannalta olennaista. Oletko Suomen vastainen, antisuomalainen?
koetas älytä edes perusasiat, eivät musliminaiset halua mitään vapautta, niillähän olisi siihen esim Suomessa varsin hyvät mahdollisuudet, mutta EI kun EI jos sattuvat olemaan uskovaisia. Luuletko esim että lestadiolainen nainen haluaa käyttää ehkäisyä, mikä estää, Suomiko???
sallitaan ydinaseet, mutta toisilta ne ehdottomasti kielletään? Ei mene minulle jakeluun. Israel käyttää minä hetkellä hyvänsä ydinasetta ja tappaa sillä valtavasti siviilejä. Israel olisi ehdottomasti riisuttava ydinaseita välittömästi.
väännetään sitten rautalangasta. Eihän Stalinkaan ollut vallassa enää 1970-luvulla, silti Neuvostoliitto oli yhä kansaa sortava diktatuuri.
Miksei simpanssille anneta ladattua revolveria käteen? Miksi muka vain ihmisellä on oikeus käsitellä tuliaseita? Miksei viisivuotiaan anneta katsoa pornoa? Miksi muka vain aikuiset saavat sitä katsoa?
urpojen urpo, eihän neuvostoliittoa olisi edes ollut olemassa 70-luvulla, rautalangasta vääntäminenkin lienee kohdallasi turhaa.
Helppo kysymys, olisiko Suomen kannalta ollut hyvä että USA olisi neuvostoliiton sijaan aseistanut Suomen ja taistellut Suomen rinnalla neuvostoliittoa vastaan?
"Helppo kysymys, olisiko Suomen kannalta ollut hyvä että USA olisi neuvostoliiton sijaan aseistanut Suomen ja taistellut Suomen rinnalla neuvostoliittoa vastaan? "
Mutta eihän tuollaista vaihtoehtoa ollut edes olemassa! Suomella oli valittavana kahdesta pahasta se vähemmän paha, mutta onneksi USA tuli ja nujersi sen vähemmän pahankin. Et mussuttaisi niitä sipsejäsi ja kokistasi siellä, jos ei USA olisi tuonut länsimaista demokratiaa Eurooppaan.
lajin maanpetturi, hyväksyt Suomea vastaan hyökkääämisen vieraan vallan taholta. Saunan taakse pitäisi tuollaiset viedä!
Usalla oli valittavana mitkä vaihtoehdot hyvänsä niinkuin tänäkin päivänä olisi, älä höpötä paskaa!
Mussuttaisin kaiken maailman herkkuja ylpeänä ja rikkaana suursuomalaisena ellei USA olisi pilannut asioita!!! Olet aivopesun uhri! Entäs nyt, haluatko Suomen liittyvän natoon ja USAn puolustavan Suomea esim Venäjän hyökkäystä vastaan? Ole looginen ja vastaa että USAn on taisteltava Venäjän puolella Suomea vastaan, urpo!
tuhoaa ihmiset, koska elämä on liian helppoa. Lihavuus, mielenterveysongelmat ja väestön vanhentuminen tuhoaa länsimaat hitaasti mutta varmasti. Muslimit ottavat Euroopan hallintaansa ennen pitkään, koska heillä on itsekuria olla lankeamatta liian helppoon elämään, joka on vahingollista ihmiselle.
Argumenttisi loppuivat jo näköjään, koska nimittelet minua maanpetturiksi. Ajattelen vain Suomen parasta, ja se paras Suomelle on länsimainen sivistys, jossa USA on johtava valtio. En tiedä, onko USA paras mahdollinen keulakuva sille (tuskin on), mutta se nyt sattuu olemaan ainoa, joka on riittävän voimakas ylläpitämään vapaata Eurooppaa, suojaamaan meitä idän isolta roistovaltiolta.
jos antaa itsensä lihota. Kuolevatpahan itsensä lihottaneet urpot pois, eivätkä levitä enää idioottigeenejä väestöön. Luuletko, etteivät venäläiset olisi samanlaisia urpoja kuin jenkit, jos heillä olisi vapaus ja mahdollisuus valita? Nyt heillä ei ole, he näkevät nälkää, pelkäävät ja kärsivät.
itsehän tunnustit olevasi maanpetturi hyväksymällä yhdysvaltain toimet Suomea vastaan toisessa maalmansodassa, piste!
USA ei ylläpidä vapaata eurooppaa, vaan tuhoaa sen, on pyrkinyt siihen aina joko tarkoituksella tai tyhmyyttään (usskon jälkimmäiseen). USAn toimet euroopassa ja lähi-idässä ovat meille pelkästään vahingollisia, ovat aina olleet!! USAn toimesta meillä on esim kymmeniä miljoonia pakolaisa täällä euroopassa. Lisäksi euroopan ja Venäjän suhteita hoidamme parhaiten itse, ilman USAn sekaantumista (esim nytkin viitaten Ukrainaan ja Georgiaan). USA on ollut aina vahingollinen äidilleen, vanhalle euroopalle!
sattuu olemaan ainoa kolkka maailmassa, jossa on oikeasti vapaita hyvinvointivaltioita (jos ei oteta lukuun Japania ja Australiaa, mutta ovathan nekin jenkkien kavereita)? Pahasti alkaa tuntua siltä, että kaveruus USA:n kanssa on ainoa mahdollisuus saavuttaa korkea elintaso ja yksilönvapaus. Vai onko Kiina, Iran, Libya, Burma etc valtiot mielestäsi toimivampia?
mahdollisuus?? Kuules, eurooppa oli vapaa jo ennen amerikan löytymistä, joten älä höpötä joutavia. Euroopalle on pitkässä juoksussa aivan sama onko koko USAa edes olemassa!! Ihme jenkkinuoleskelija olet, totuus on se ettei USAa olisi olemassa ilman eurooppaa, muista se! Kiina Libya ja Burma ivät liity tähän asiaan mitenkään!
"Win their hearts and minds" Hollywood aivopesee hömpällä nuorison, sukupolven toisensa jälkeen, uskomaan Usan "unelmamaahan" ja Suomen poliitikot ja YLE on juonessa mukana.
http://www.google.com/cse?cx=014345598409501589908:mplknj4r1bu&ie=UTF-8&q=Win their hearts and minds&sa=Search
ttp://en.wikipedia.org/wiki/Hearts_and_Minds_(Vietnam)
Hearts and Minds was a euphemism for a campaign by the United States military during the Vietnam War, intended to win the popular support of the Vietnamese people.
http://en.wikipedia.org/wiki/Hearts_and_minds_(Iraq)
The operation to "win Iraqi hearts and minds", had been established before the war started. One Central Command planner noted that psychological operations (PSYOPs) were slated to play "a crucial role ... to any conflict in Iraq and to the war on terrorism". Senior US military leaders placed such an importance on the operation that they reworked the way in which the related PSYOPs were carried out, often citing the failures during Operation Enduring Freedom, where it took as long as two days to get PSYOPs through the approval process.[1]
http://abutamam.blogspot.com/2009/02/how-not-to-win-hearts-and-minds.html
että maa ryöstää ja käyttää väkivaltaa muita maita kohtaan ja tukee israelin ylivaltaa eikä kunnioita kansainvälisiä lakeja.
Käyttäytyy kuin psykopaatti.
USAa kannattavan on pakko olla myös itse psykopaatti eli itsekäs ja muista piittaamaton.
perinteitä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000041679120
ja juuri tämän psykopatian suurin tunnusmerkki on omien julma kohtelu. Miten joku voi luulla USAn haluavan auttaa muita maita, kun se kohtelee omiakin kansalaisiakin erittäin julmasti.
Sitra
"Yhdysvaltojen terveydenhuollon kustannukset ovat tällä hetkellä 16 % bruttokansantuotteesta, yli 6500 dollaria kansalaista kohti vuodessa. Terveysmenot nielaisevat kansantuotteesta yli kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa. Kustannukset kasvavat vuosittain yli 5 % mutta kansantuote vain 3 %. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, joutuu USA pian käyttämään terveydenhuoltoon uskomattomat 20 % kaikesta siitä, mitä kansakunta tuottaa.
Yhdysvaltojen terveydenhuolto saa rahansa neljästä lähteestä. Työnantaja maksaa noin 175 miljoonan kansalaisen terveydenhuollon. Reilulla 25 miljoonalla on henkilökohtainen vakuutus. Noin 40 miljoonan vanhuksen ja hieman alle 40 miljoonan köyhän ja syrjäytyneen palvelut rahoittaa liittovaltion ja osavaltioiden yhteinen ohjelma. Lähes 50 miljoonalla ihmisellä ei ole lainkaan vakuutusta, ja käytännössä he saavat hoitoa vain hätätapauksissa eikä aina edes silloin."
Suurin osa ihmisistä, joilla ei ole vakuutusta, ovat tehneet tietoisen valinnan ja käyttävät yksityistä lekuria ja maksavat itse kulunsa.
Terveydenhuolto yleisesti on Yhdysvalloissa huomattavasti korkeammalla tasolla, mitä Suomessa.
Siellä pyritään nopeaan diaknoosiin, laboratorio testeissä ei säästetä, paranemisprosentti paljon korkeampi kuin meillä.
siihen ettei ole varaa mennä lääkäriin?
ettei ajoissa pääse kunnon tutkimuksiin.
ajoissa kunnollisiin tutkimuksiin, mutta USAssa miljoonat ei pääse lainkaan tutkimuksiin.