Tuli mieleen pari vanhaa asiaa, jotka liittyvät tähän nettisivustoon. N. pari vuotta sitten kirjoitin eräälle palstalle, joka liittyi joihinkin yliluonnollisiin asioihin, en enää muista mikä. Kirjoitettuani sen (rekisteröimättömällä nimimerkillä), klikkasin vielä kirjoitukseni auki, jotta näin sen tulleen perille. Muutama päivä myöhemmin menin lukemaan muiden kommentteja. Huomasin, että omaan kommenttiini oli lisätty lause! Ihmettelin miten se oli mahdollista, koska takuulla en itse ollut sitä kirjoittanut. Lause oli neutraali, mutta vastaus erääseen vain ajattelemaani pulmaan. Ko. palstalle ei ole kai seriffiä ja kyselin voiko olla mahdollista, että ihmisten kirjoituksiin mennään lisäilemään ylläpidosta jotain, mutta se ei ole mahdollista. Ajattelin sitten, että se oli virus tai yliluonnollinen juttu ja unohdin asian. Muutama päivä myöhemmin koko viestiketju oli kadonnut välistä, vaikka aiheessa ei ollut mitään asiatonta. N. vuosi sitten kirjoitin rekisteröimttömällä nimimerkillä (en muista mikä palsta) ilmeisesti melko arkaluontoisesta aiheesta (en viitsi enää todellakaan toistaa sitä). Kävi niin, että seuraavana päivänä pääsin kyllä lukemaan tämän nettisivuston kaikkia palstoja, mutta en päässyt kommentoimaan, siis kirjoittamaan mitään. Koneessa, yhteydessä tai operaattorissa ei ollut mitään vialla ja kyselin ylläpidolta miksen pysty kirjoittamaan ja he sanoivat ettei sen pitäisi olla mahdollista. Kommenttiestoa kesti pari kolme kuukautta. Ihmettelen vaan. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Joku kyttää
Lautasmuija
17654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Esimerkiksi täällä trollaava Hohhoijaa on jonkin salaseuran (CIA,Suomi24??) leivissä, vaikka onkin virkkari. Hänellä on valtuuksia poistella viestejä mielensä mukaan.
Ihmettelen vaan miksei hän ole vielä poistanut tuota hänestä itsestään kirjoitettua viestiä tuolla paria ketjua alempana. Taidampa tietää. Hän nukkuu vielä kun on taas valvonut koko yön. En tiedä minkälaista palkkaa hänelle siitä maksetaan, mutta hän on Suomi24 keskustelupalstojen ylimmäinen trolli ja peelo. Hän määrää täällä tahdin ja aiheet ja miten niitä saa kommentoida. Jos kommentoit väärin, niin hän häpäisee sinut täysin ja julkisesti täällä foorumissa, ellei sitten poista viestiäsi tai lisää siihen jotakin.
Olemme NWO:n uhreja jo nyt sillä kommenteillamme ja mielipiteillämme ei ole mitään arvoa tai virkaa, sillä tämä huijari kontrolloi mieliämme täysin. Hän saa varmaankin palkkansa NWO:n päämajasta suoraan. Kehotan palstan toisia kirjoittajia nousemaan barrikaadeille tätä tyrannia vastaan.
Mitä täällä muutakaan voi tehdä kuin ojentaa teitä hörhöjä. Esimerkki. Tässäkin yksi sellainen kysyy fysikaalista reaktiota. Liitän hänen viestinsä tähän alle. Hän varmaan tivaa saman reaktion perään, minkä sanottiin räjäyttäneen WTC:n. Hohhoijaa vaan sanon minä. Ottakaa retardit nyt vaan ne lääkkeenne niin kaikki on hyvin. Ajattelen vain itsenne parasta. Tässä viesti, jonka tuo onneton heittää tuosta vaan mitään ajattelematta ja mitään tutkimatta. Kaikki on heille mahdollista. LUKEKAAS.
Veikö taas HAARP?
Kirjoittanut: Tämänkin saaren 13.2.2009 klo 11.22
Yksi HAARpiton selitys olisi myös se että hurrikaanien aallot on madaltaneet saarta, luonnon eroosio kun tunnetusti vaikuttaa tuollakin tapaa.
Jotenkin vaikea uskoa että tosiaan 10 KILOMETRIÄ leveä saari räjäytellään kadoksiin ilman että sitä missään havaitaan.
Mahdollistahan se on, mutta olisi kiinnostavaa kuulla jonkin selittävän millainen on se fysikaalinen reaktio joka tuolla tapaa räjähtää.
http://elobservadorcampechano.files.wordpress.com/2008/11/bermeja.jpg
Sivistetäänpäs taas tyhmiä ja tietämättömiä retardeja, ja oikaistaan muutama heidän hörhöilynsä:
- En ole CIA:n enkä Suomi24:n enkä minkään muunkaan salaseuran leivissä
- En ole "virkkari", luotan vain tieteellisiin faktoihin ja luotettavaan tietoon
- En pysty poistamaan täältä viestejä enkä muokkaamaan niitä
- Nukuin aamuyöllä oikein hyvin
- En trollaile mitään, vaan sivistän teitä tyhmiä ja tietämättömiä retardeja, ja oikaisen hörhöilyjänne
Hohhoijaa.
Luulen että täällä on useampia Hohhoijoita, sillä tuo mitä sanot on totta. Sinä olet se aito hohhoijaa ja feikkejä on useita, jotka varmaan yrittävät mustamaalata persoonaasi.
Luulen feikki hohhoijoitten olevan salkkari hörhöjä valepuvussa, jotka munaamalla sinut ja älykkyytesi hyötyvät siitä, sillä mitä tyhmemmäksi he sinut saavat ihmisten silmissä näyttämään, niin siten saavat ajettua omaa asiaansa, mikä on suurimmaksi osaksi täyttä huuhaata ja eivät edes kaikki itse ota juttujaan vakavasti.
Tuollaisiin feikki huokailijoihin pitäisi tehota jokin laki, jotta he saataisiin kuriin. Mutta tosiaankin. Sinähän olet vain nimimerkki niinkuin nuo muutkin, joihin laki ei uletu.
On tullu seurattua tätä palstaa silloin tällöin ja olen pannut merkille, että tuollaiset hohhoijaa viestit kyllä pilaavat kaiken asiallisen keskustelun. Onko niitä jokin liuta samalla nimimerkillä kirjoittavia on yks ja sama. Jos joku heistä on toistaan aidompi on myös yks ja sama. Tuo yks joka väittää perustavansa näkemyksensä tieteeseen on varmaan se joka puolustaa orjallisesti kaikkea virallista selitystä asioiden kulusta ja omaa tietynlaisen koulutuksenkin moniin asioihin. Ainakin yleissivistys on hänellä korkeaa luokkaa. Mitä se sivistys nyt sitten onkaan, mutta yleistietoudessa hän on ns. sivistynyt mies tai nimimerkki.
Hän vois erottaa nimimerkkinsä muista samaa käyttävistä esim. laittamalla vaikka asteriksin tai jonkun vastaavan nimimerkkinsä perään. Sellaiset tuon nimimerkin kommentit kuin 'ota lääkkeesi' ja muut haukkumiset eivät varmaan ole tuon ns. aidon huokailijan kynästä lähteneitä.
Vaikka ei siinä mitään kyllähän toisten ylenpalttinen tyhmyys panee haukottelemaan. Jos toiset ovat tosiaankin niin tyhmiä etteivät opi mitään vaan jauhavan aina vaan samaa asiaa vuodesta toiseen.
Mutta herra virallinen Hohhoijaa haukuttelija tai -kotelija hau hau. Miksi puolustat kuussa käyntiä ja wtc:n virallista väittämää, kun lapsikin näkee, ettei ne pidä paikkaansa.
hulluja. Siis mielisairaita, kysyy tietämätön.
"Miksi puolustat kuussa käyntiä ja wtc:n virallista väittämää, kun lapsikin näkee, ettei ne pidä paikkaansa."
Hohhoijaa. Juuri noista mielisairaista hörhöilyistä pyrin saamaan teidät retardit eroon sivistämällä teitä. Hohhoijaa.
ainakin kymmenen, niin kehen teistä uskoa kun tunnutte kaikki jotenkin epäaidoilta.
Eli minua.
Ja tässä asialista.
-kuussa on käyty
-wtc-tornit tuhosi algaida, lentokoneilla
-Bush on Jumala
-salaliittoja ei ole, vain retardein hörhöilyä
-holocausti on totta
-NWO:ta ei ole
-ilmasto lämpenee, ihmisen takia
-meren pinta nousee 10m., lähiaikoina
-lissabonin sopimus on hyväksi
-kuussa on käyty
Kyllä.
-wtc-tornit tuhosi algaida, lentokoneilla
Kyllä.
-Bush on Jumala
No ei nyt sentään.
-salaliittoja ei ole, vain retardein hörhöilyä
Toki salaliittoja on, mutta retardimme eivät voi tietää niistä, koska silloinhan ne eivät enää olisi salaliittoja.
-holocausti on totta
Ei paljoa kiinnosta noin kaukaiset tapahtumat, mutta kaikkien todisteiden mukaan ilmeisesti kyllä.
-NWO:ta ei ole
No joo, riippuu vähän mitä tuolla yleensäkään tarkoitetaan. Mutta mitään "eliitin" ja "illujen" salaista maailmanlaajuista NWO-organisaatiota ei todellakaan ole.
-ilmasto lämpenee, ihmisen takia
Kyllä.
-meren pinta nousee 10m., lähiaikoina
Riippuu vähän mitä ilmaisulla "lähiaikoina" tarkoitetaan. Joskus tulevaisuudessa ehkä, mutta tuskin lähimpien sadan vuoden sisällä ainakaan noin paljoa.
-lissabonin sopimus on hyväksi
Jep.
Toinen hohho oli eri mieltä joistain asioista. Ilmasto lämpenee ihmisen toimesta. Voin olla samaa mieltä. Näin pohjoisessa se on hyvä asia. Säästyy takka puut kun ei tartte niin paljoa lämmittää. Wtc on totta vai mitess se meni. Kuu oli totta. Bush oli jumala vai eikö ollutkaan. Onko Obama nyt jumala. Meikä retardi nyt vähän kännissä ni ei muista kaikkee. Hohhoijaa on idiootti. Se uskoo virallisiin selityksiin wrc:stä. Tektoniseen reaktioon. Hän on hullu.
HYVÄSTÄ. Mitä hyvää om Lissabonin sopimuksella. Kerros se mulle.
Vaikka joku asia ei sinun mielestäsi ole hyvä, ei sinun mielipiteesi silti ole mikään ainoa universaali totuus. Monet ihmiset voivat olla sinun kanssasi eri mieltä. Kuten tässä tapauksessa suurin osa eurooppalaisista, ja nykyään jo irlantilaisistakin:
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/02/yha_useampi_irlantilainen_kannattaa_lissabonin_sopimusta_548332.html
Siitä vaan rohkeasti kokeilemaan. :)
http://i27.photobucket.com/albums/c194/dreamlord1979/you-should-kill-yourself-animated.gif
No jos kerran haluat mennä aivan lapsellisuuksiin, niin mennään sitten:
............./´¯/)............(\¯`\
............/....//..............\\....\
.........../....//................\\....\
...../´¯/..../´¯\.........../¯`\....\¯`\
.././.../..../..../.|_......_|.\....\....\...\.\
(.(....(....(..../.)..)..(..(.\....)....)....).)
.\................\/.../....\...\/................/
..\................. /........\................../
....\..............(............)............../
......\.............\.........../............/
Hohhoijaa.....
turpa kiinni vedä käteen!
http://childoftwentyfive.blogsome.com/wp-admin/images/wanker.gif