Edustustehtävä
Edustan suoraa demokratiaa. Tahdon mennä ehdolle kunnallisvaaleihin ja eduskuntavaaleihin. Aion käyttää kansanedustajan palkkani webdesignerin ja ohjelmistosuunnittelijan palkkaamiseen ja perustaa internettiin Suomi24ää, LYYtä tai Lintukotoa paremman keskustelufoorumin. Olen suunnitellut sitä kauan. Se lopettaa internetin leikillisen kokeiluluonteen ja tekee netistä kaikkien keskustelupaikan ja konkreettisen päätöksenteon välineen.
Kansanedustajana käytän valtani kansalaisten keskustelun luomiseen, poliittisen tietoni luovuttamiseen verkostossa, edustustehtäväni ohjaamiseen debatissa kansalaisten kanssa ja yksimielisten ratkaisujen löytämiseen parlamentissa ja kunnallispolitiikassa toimivien poliitikkojen väitteiden suhteen. Olen vallankumouksellinen. Menen ehdolle lopettaakseni vaalijärjestelmän ja nauttimani vallan siirtämällä sen äänestäjille itselleen. Kun debatti saavuttaa tieteelliseen argumentointiin ja tosiasioihin perustuvan tason, kansalaisten oma keskustelu johtaa itsestään poliittiseen muutokseen ja edustuksellisen demokratian lakkauttamiseen.
Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi voisimme myös perustaa poliittisen puolueen, jonka tarkoitus olisi nostaa muitakin ehdokkaita Eduskuntaan, jossa he voisivat toteuttaa nämä tavoitteet. Puolueen ei ole tarkoitus kilpailla muita puolueita vastaan valiokuntatyöskentelyssä, mutta se hallinnoi kansallisvaltiota Suomen perustuslain mukaan siihen saakka, kunnes kansalaiset yksimielisesti päättävät muuttaa perustuslain.
Päätöksenteko
Tahdon muuttaa poliittisen järjestelmän. Suomen poliittinen järjestelmä on Jacob L. Talmonin 'totalitaristinen demokratia', jossa kansalla on vain nimellinen oikeus äänestämiseen, ja päätökset tekee poliittinen eliitti kansan selän takana. Poliittisen järjestelmän muuttaminen alkaa yhteisellä keskustelulla, joka pyrkii vaalien kautta nostamaan ehdokkaita, jotka purkavat kansallisvaltion pakkovallan.
Tahdon tehdä poliittisen järjestelmän, jossa jokaisella on veto-oikeus. Veto-oikeus tarkoittaa käytännössä sitä, että kukaan ei pysty pakottamaan toisia yksikön asukkaita tai kokonaisia muita yksiköitä omien päätöstensä ja totuuden alaisiksi. Kommunikaatioverkoston, julkisen tietokannan, monisatahenkisten parlamenttien perustaminen kuntiin tai kaupunginosiin ja omavaraistalouden muodostaminen yksiköiden sisälle on tehtävä alhaalta käsin. Siihen on pyrittävä alusta asti asukkaiden yhteisellä debatilla, jossa kaikilla on veto-oikeus, ei poliittisen johdon vallan avulla.
Siksi ensin on luotava yhteydet ja tila debattiin. Suomessa ei ole debattia tällä hetkellä ja siihen nähden pelkän debatinkin luominen olisi mullistavampaa kuin yllä mainitut tavoitteet. Rajat kuntien tai kaupunginosien välillä on kansalaisten vedettävä yhdessä yksikön sisällä asuvien ja ympäröivien yksiköiden kanssa. Rajanvedon on perustuttava debattiin, jossa asukkaat esittävät omat taloudelliset ja poliittiset tarpeensa. Yksiköiden rajat perustuvat asukkaiden tarpeisiin ja etäisyyteen ja alueen luonnonvaroihin perustuvaan taloudelliseen yhteisyyteen sekä asukkaiden kykyyn kokoontua debattiin.
Kaikki päätökset tehdään yksiköissä yksimielisyyden perusteella, ja veto-oikeus mahdollistaa jokaisen kansalaisen käynnistää toisten vaatimuksista muut mukaan velvoittava kritiikki. Debaatti voidaan käydä uudestaan koska tahansa. Suora demokratia ja veto-oikeus tekee kaikki pakkovallan muodot mahdottomiksi, koska debatissa ei päde mikään muu kuin tosiasiat, ja yksikköjen asukkaiden välinen yhteistyö neuvotellaan jatkuvasti uudelleen, samoin kuin tehtävä työ ja sen tuotteiden jakaminen.
Yhteinen käsitys asioista ei synny automaattisesti, mutta perusteellisella debattilla on tapana vakuuttaa ihmiset. Vakuutetuksi tuleminen, asian uskominen, asialle omistautuminen on asia, joka edellyttää vakavaa valintaa asioiden välillä ja sitoutumista tieteellisesti todistettuun johtopäätökseen, jossa hypoteesia tukee niin vahvat havainnot, ettei ilmiölle todennäköisesti ole olemassa parempaa selitystä. Tiedekin on epävarmaa, mutta se on todennäköistä ja valinta asioiden välillä edellyttää aina uskoa johonkin perusteeseen. Poliittinen päätöksenteko on aina toiminut näin myös kapitalistisessa Suomessa. Suoran demokratian ja totalitaristisen demokratian ero on siinä, että edellisessä ketään ei suljeta valintatilanteiden ulkopuolelle.
Tässä vaaliohjelmassa korostetaan vapaaehtoisuutta ja ehdotetaan poliittisia yksiköitä paremman toimeentulon nimissä. Ryhmässä voidaan tehdä työtä paremman elintason eteen ja voidaan menestyä sosiaalisena olentona. Kun Suomen kansallisvaltio pakottaa kansalaiset äänestämään vallitsevan poliittisen järjestelmän ja valtiollisen alueen sisällä, suorassa demokratiassa kaikki on sovittavissa. Jos joku sabotoi veto-oikeudella perusteettomasti päätökset, vaikka hänellä olisi niihin puheoikeus, hän joutuu alistumaan ryhmän päätökselle ja tyytymään siihen toimeentuloon, joka hänelle on päätetty. Se on sama asia kuin totalitaristinen demokratia. Mutta ihmiset saavat ensimmäistä kertaa mahdollisuuden kyseenalaistaa päätökset ja esittää kaikki keksimänsä toteen näytettävät argumentit niitä vastaan. Suoran demokratian poliittinen järjestelmä on vaihtoehto niille, jotka haluavat toimia yhdessä toisten kanssa. Debattia käydään siihen saakka, kunnes ollaan yksimielisiä tai kun ei ole esittää havaintoja, jotka tekisivät johtopäätöksestä todennäköisesti väärän. Vetoa ei hyväksytä, jos se ei sisällä tässä mielessä olennaista uutta tietoa. Ne kuitenkin aina kuullaan ja arkistoidaan verkostoon, ja voidaan käsitellä myöhemmin, kun päätös on saatu tehtyä.
Vetoamista on rajoitettava seuraavalla tavalla. Vetoaminen hylätään, jos se ei perustu aiheellisiin havaintoihin ja todistusaineistoihin. Se estää epänormaalissa mielentilassa olevien ihmisten tai terroristien pyrkimykset käyttää veto-oikeutta väärin. Tätä sosiaalista väkivaltaa oikeuttaa seuraavat seikat. Ensiksi vetoamisen hylkääminen on niin ikään todistettava todennäköisin perustein. Toiseksi kun vetoaminen hylätään, vetoajan argumentit tallennetaan julkisesti nähtävään tietokantaan ja ne voidaan nostaa esille koska tahansa päätöksenteon jälkeen. Kolmanneksi vetoajalla on oikeus irtautua yksiköstä ja saada omavarainen tilkku maata. Siten päätöksenteon ei tarvitse onnistua kaikkien kohdalla, mutta kaikille sen onnistuminen kannattaa. Esimerkiksi taloyhtiöissä tapahtuvassa kokouksessa nykydemokratian puutteet tulevat näkyviin, kun keskustelu ei pääse syvälliselle tasolle eikä sitä käydä loppuun saakka. Erimielisyyden esittäminen ei merkitse samaa asiaa kuin uskottava argumentointi. Nykydemokratiassa johtava diskurssi ja sen edustajat pyrkivät suojelemaan yksinoikeuttaan totuuden määrittelyyn, estämällä argumentoinnin esittämisen kokonaan. Jos joku siis taloyhtiössänne yrittää väittää vastaan, hän ei saa puheenvuoroa ja yrittää sabotoida keskustelun vetoamalla kaiken, koska hänen puheoikeuttaan uhataan muiden osallistujien toimesta. Kuten kaikessa muussakin totalitaristisessa tai kapitalistisessa kulttuurissa, taloyhtiöesimerkissä ihmiset kilpailevat yksinoikeudesta valtaan, eivät asioiden totuusarvosta. Suora demokratia muuttaa keskustelun sellaiseksi, että asioista voidaan keskustella rauhallisesti ja perusteellisesti, niiden sisällön yksityiskohtaisen arvioinnin saavuttamiseksi.
Demokratian tieteellinen määritelmä ja totalitaristisessa demokratiassa käytettävä joukko myyttisiä perinteisiä oikeuksia ovat ristiriidassa keskenään. Demokratian tieteellinen määritelmä on oikeus kyseenalaistaa toisten tekemät poliittiset vaatimukset, kyseenalaistaa auktoriteetti ja tehdä vastaväitteitä ja tarjota vaihtoehtoja. Suomen poliittisessa järjestelmässä ihmisillä ei ole oikeutta tehdä tätä, ja heidät alistetaan muiden tekemille päätöksille, koska ihmiset ovat äänestäneet heitä. Tällainen Jacob L. Talmonin sanoin totalitaristinen demokratia ei tarkoita demokratiaa vaan on sen vääristynyt muoto, jossa eliitti pitää ikivanhan, feodaalisen yksinvaltansa, ja tekee politiikasta konfliktin pääsystä yksinvaltaan. Eliitti hallitsee kansaa säätämällä vaaleja, jotka eivät koskaan kyseenalaista yksinvaltaista järjestelmää. Se myös pitää suurimman osan samoja eliitin edustajia vallassa vaalien välilläkin, kuten on nähtävissä tutuista poliitikkokasvoista. Kansalle ei anneta tilaisuutta kyseenalaistaa heidän politiikkaansa debattitasolla, eikä vaaleissa annetut lupaukset sido poliitikkoja. Kansalaisten veto-oikeus on suunniteltu kansalaisten demokraattisten oikeuksien varsinaiseen toteuttamiseen. Totalitaristinen demokratia ja sen oikeudet riippuvat täydellisesti eliitin yksinoikeudesta eli tyranniasta.
Omistusoikeus tuotantovälineisiin yhtenä näistä oikeuksista sallii tuotantovälineiden tuotannon ja kulttuuriset diskurssin pakottamisen tuotantovälineitä omistamattomille, joiden on pakko kuluttaa eliitin harkinnan varassa tehtyjä, sanoisin jopa työläisten palkkaorjuudessa valmistettuja, tuotteita, koska vain eliitin tuotteet voittavat markkinakilpailun. Diskurssin käsite tarkoittaa sitä, että asiat luodaan vain yhden vallassaolevan sosiaalisen ryhmän tahdon mukaan. Siitä omistusoikeus demokraattisena oikeutena on peräisin. Samoin markkinat vapaan toiminnan paikkana mahdollistaa vapaan toiminnan vain omistajalle. Kapitalismi perustuu siis tuotantovälineen omistajan itsekeskeiselle diskurssille. Myös totalitaristinen demokratia ja sen niin kutsuttu oikeudenmukaisuus on yhden ihmisryhmän keksintöä ja päätösvallan ulkopuolisille ihmisille pakotettua kulttuuria. Suoran demokratian debatti tuotannosta ja sen jakamisesta poistaa tyrannimaisen hallintasuhteen työhön ja kulutukseen ja perustaa sen uudestaan yksilöiden itse edustamille tarpeille ja demokraattiselle sopimukselle. Ne, jotka eivät osallistu debaattiin, voivat sopia autonomisesta taloudesta ja maa-alueen rajoista, joilla he voivat tulla toimeen omalla työllään. Debaattiin osallistujat ja asioista sopijat pystyvät jakamaan tuotannon.
On pantava merkille, että autonomisen yksilön ja yksikön välinen suhde on samanlainen kuin yksiköiden välinen suhde. Rajat ja luonnonvarat voidaan antaa autonomiselle yksilölle siinä missä demokraattiselle yksiköllekin. Sen sijaan että yksikkö pakottaisi kaikki asumaan alueellaan kuten kansallisvaltio ja kieltäisi oikeudet, jos he eivät noudattaisi vallitsevia lakeja. Kapitalistinen omistusoikeus myös kieltäisi muiden pääsyn omaan maahan, tai yhteisen maan tuotantoon. Neuvostokommunismikin oli kapitalistinen juuri tässä mielessä, että se ulotti eliitin päätökset kansan elämään ja pakotti noudattamaan niiden diskurssia sanktioiden uhalla. Suomen nykyinen demokratia ja neuvostokommunismi ovat yhtä vähän demokraattisia.
Suorassa demokratiassa rajat ja muoto riippuvat poliittisesta sopimuksesta, joka on pakko tehdä, mutta siihen voi osallistua henkilökohtaisesti. Osallistuminen debattiin omasta alueesta tai yksikön alueesta muiden ja toisten yksiköiden asukkaiden kanssa pakottaa osallistujat sopimuksiin, mutta nämä sopimukset ovat tyydyttäviä. Ne eivät ole tyydyttäviä, koska ihmisten on pakko hyväksyä ne, vaan koska ihmiset voivat vaikuttaa niiden muotoutumiseen ennennäkemättömän paljon ja lisäksi vielä tieteellisin perustein. Tiedekään ei ole varmaa, mutta se on todennäköistä, ja yhdistettynä suoraan demokratiaan se tuottaa todennäköisiä totuuksia, jotka osallistujat voivat hyväksyä. Suomen poliittinen järjestelmä perustuu kansallisvaltion ja eduskunnan suvereniteettiin, joka hallitsee äänestäjiä poliisin ja armeijan väkivallan pelotteella tai niitä käyttämällä. Suoran demokratian vaaliohjelma vapauttaa suomalaiset kansallisvaltion pakkovallasta, alkamalla luomaan totalitaristisen demokratian kieltämiä mahdollisuuksia keskusteluun, eliitin kyseenalaistamiseen ja keskinäiseen sopimiseen.
Laki ja oikeus
Yksiköt tai niin kutsutut poliittiset yhteisöt perustuvat tuotantovälineiden hallintaan ja poliittiseen tasa-arvoon. Ne eivät ole kuin kansallisvaltio, jossa eliitti käyttää pakkovaltaa, poliisia ja armeijaa, itse tekemiensä totuuksien, niin kutsuttujen lakien ylläpitämiseen. Suorassa demokratiassa yksiköt muuttavat rajojaan ja politiikkaansa jatkuvasti. Ne eivät tunnusta kansalaisuutta eivätkä suhtaudu ulkopuolisiin vihamielisesti. Debatissa, ihmisten muodostaessa synteesejä eri näkemyksistä, yksikkö rakennetaan koko ajan uudelleen sen asukkaiden itse esittämien taloudellisten ja poliittisten tarpeiden mukaan. Yksikkö ei palvele eliittiä, lakia tai kansallismielistä identiteettiä vaan sen asukkaiden tarpeita. Suoran demokratian yksikkö kykenee muuttumaan ja pienenemään, kasvamaan ja sopeutumaan asukkaiden ja yksiköiden välisten muuttuvien tarpeiden mukaan. Sota, pakkovalta ja rikosoikeus muuttuu turhaksi tavaksi puolustaa oikeutta, järjestystä ja turvallisuutta, kun kaikilla on oikeus vedota toisten tekemät päätökset, toteen näytettävien perusteiden muodostamien raamien sisällä.
Yhdistämällä asiantuntijat ja tavalliset mielipiteenesittäjät debattiin, Ulrich Beckin politiikan määritelmä etujen ja haittojen jakamisesta konfliktiprosessissa saa kokonaan uuden merkityksen. Jos totalitaristinen tai niin kutsuttu kapitalistinen demokratia on konflikti päätösvallan yksinoikeudesta, suoraan demokratiaan perustuva debatti tekee konfliktin kohteen asioiden totuusarvosta. Suora demokratia asettaa jokaisen tahon tieteelliseen tietoon ja poliittiseen totuudesta sopimiseen perustuvan rationaalisen dialogin alaiseksi, jonka tuloksena syntyneet yksimieliset johtopäätökset takaavat yhteiskuntarauhan ja oikeudenmukaisuuden. Jos kapitalismissa sosiaaliset ongelmat on luotu yhteiskunnallisesti tuotantovälineitä hallitsevan ja niitä käyttävän luokan välisessä vastakkainasettelussa (Karl Marx), suorassa demokratiassa tuotantovälineiden omistukseen perustuva luokkarakenne poistuu poliittisen rakennustyön kautta.
Kun yksiköt sopivat rauhanomaisesti oman poliittisen yksikkönsä rajoista ja tuotantovälineistä, eri puolilla entistä Suomea sijaitsevat, tietotaito ja tieteellinen asiantuntemus voidaan jakaa ilmaiseksi niitä kysyville. Kapitalistisessa markkinataloudessa poliittiset ja taloudelliset yksiköt, valtiot ja yhteiskunnat, muodostuvat keskenään kilpailevista ihmisistä, jotka pyrkivät saamaan yksinoikeuden päätöksentekoon yksiköiden sisällä ja niiden välillä. Nykyisin ihmisillä ei ole oikeutta osallistua tuotantovälineiden käyttöä, hyödykkeiden jakoa tai poliittista päätöksentekoa koskevaan toimintaan. Ne keskittyvät harvoille, eikä muilla ole pääsyä niiden ohjaamiseen tai niiden tuottamiin yhteiskunnallisiin mahdollisuuksiin. Tietotaitokin pidetään markkinakilpailussa harvojen etuoikeutena. Suorassa demokratiassa tieto on niin sanottu uusiutuva luonnonvara, ja se voidaan jakaa muille ilmaiseksi, kun sen panttaamiseen ei ole muiden uhkaamattomuuden takia syytä. Kapitalistinen kilpailu yksinvallasta lopetetaan ja kulttuurinen pääoma, tieto ja symboliset katsantotavat jaetaan keskustelemalla niistä avoimesti, pyrkimällä siihen että toiset ymmärtävät asioiden syy-seuraussuhteet, joista itse on tietoinen. Kaikki muodostavat totuuden jakamalla vallan, toisin kuin kapitalismissa, jossa totuus muodostuu vallanhaltijan muille pakottamassa diskurssissa (Michel Foucault). Tietoa jaetaan silloin kun ihmisillä on tarve järjestää debatteja neuvotellakseen tuotantovälineiden käytöstä tai tosiasioiden luonteesta. Tieto on symbolista tai kulttuurista pääomaa, joka on ilmaista. Taloudellinen pääoma on neuvoteltava poliittisesti ja sosiaalinen pääoma on vapaaehtoista. (Pierre Bourdieun teoria symbolisesta pääomasta). Yksikkö on olemassa poliittisesti tasa-arvoisten ihmisten sopimuksen kautta, koska ihmisillä on tarve elää ja toimia mieluummin yhdessä kuin yksin. Veto-oikeus ja debatit varmistavat sen, että tuotantovälineitä käytetään yksimielisesti kaikkien yhteisellä päätöksellä, joita tehdään jatkuvasti kaikkien vasta-argumenttien ja erimielisyyksien ratkaisemiseksi, löytämällä asioiden yhteiset nimittäjät ja merkitykset.
Talous
Valtio jaetaan pieniin yksiköihin. Niissä asuvat ihmiset tuottavat peruselintarvikkeet yhdessä ja käyvät kauppaa erikoishyödykkeistä muiden valtioiden ja yksiköiden kanssa. Koska sosiaalinen pääoma on vapaaehtoista, alueissa saa asua osallistumatta päätöksentekoon ja sen perusteella tehtävään työhön, mutta silloin on tuotettava oma toimeentulo ja kauppatavara ilman yhteistä apua perustoimeentuloon. Hyväntekeväisyydestä annettu tuki on vapaaehtoista, mutta se on merkityksetöntä tilanteessa, jossa huonosti toimeentulevat voivat osallistua poliittisesti toimeentulonsa suunnitteluun ja tuottamiseen. Poliittinen tasa-arvo tuotantovälineiden hallinnassa poistaa köyhyyden. Samasta näkökulmasta yhteisön ei kannata tukea ketä tahansa, joka ei työskentele yhteisön tuen saamiseksi. Työ siis sovitaan poliittisesti ja sen tulokset jaetaan poliittisen sopimuksen mukaisesti. Alueita saa myös vaihtaa vapaaehtoisesti. Rikkaat alueet vetävät enemmän muuttoihmisiä kuin köyhät alueet, joka vanhentaa vanhat sopimukset nopeasti. Tähän on ratkaisuna yksinkertaisesti poliittisten yksiköiden tiheyden lisääminen päätöksentekorakenteineen. Suora demokratia perustuukin nimenomaan päätöksentekorakenteiden tihentämiseen asukkaiden osallistumistarpeen mukaan.
Tuotannon jakaminen sovitaan debaatissa ja debaattiin osallistumattomat eivät ole oikeutettu muiden tuottamiin hyödykkeisiin. Suomen entisen kansallisvaltion yksiköt voivat käydä vaihtokauppaa tai muodostaa federaation, vain jos yksiköiden sisällä ja niiden välillä vallitsee debatin avulla saavutettu yksimielisyys. Jos jonkin toisen yksilön alueella on sellainen resurssi, jota toiset tarvitsevat perustoimeentuloonsa, sitä on jaettava ilman kaupankäyntiä siihen saakka, kunnes toiset tulevat toimeen, mutta ei sen ylitse. Luonnonvaroja ei jaeta muussa tapauksessa, jolloin yksiköiden ympäristö ja markkinat määräävät niiden taloudellisen elintason. Perustoimeentuloa on jaettava osallistujille, jotta heidän poliittinen tahtonsa toteutuisi eivätkä muut yksikön asukkaat riistäisi hänen työnsä tuotosta. Samalla tavalla työhön osallistumattomat eivät voi riistää muiden asukkaiden tekemää työtä, tekemättä itse työtä sen eteen. Tuotantovälineiden poliittinen hallinta on yhtä lailla vastavuoroista kuin se on tasa-arvoista.
Kunkin yksikön asukkaiden kannattaa perustaa puuttuva perustuotanto toimeentuloa varten ja sovittava siitä ympäröivien yksiköiden kanssa, mutta asukkaat voivat halutessaan myös perustaa taloutensa kokonaan vaihtokauppaan. Tässä pätee kuitenkin sellainen sääntö, että mitä heikompaa on yksikön taloudellinen omavaraisuus, sitä enemmän se riippuu toisista yksiköistä, eikä tietyillä resursseilla puhdas vaihtokauppa ole mahdollinen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että yksiköiden asukkaat sopivat toisten kanssa puuttuvien elintarvikkeiden jakamisesta toimeentulorajan saavuttamiseksi. Silloin ne ehdottavat toimenpiteitä omavaraisuuden järjestämiseksi tai väestön toimeentulon turvaamiseksi esimerkiksi muuttamalla toisten yksiköiden alueelle.
Toisia yksiköitä ei voi käyttää hyväksi, koska hätäapua voidaan antaa vain tieteellisin perustein. Perusteet ovat siis toteen näytettävissä ja vailla perusteltua epäilyksen aihetta. Hätäavun harkinta perustuu joko muiden yksiköiden tekemään pyyntöön tai oman yksikön asukkaiden humanistiseen myötätuntoon perustuvaan pyyntöön, ja myönnetään yksimielisyyden perusteella yksiköiden välisessä neuvottelussa. Jos jonkin yksikön asukkaat eivät saa sovittua perustoimeentuloaan, he voivat päättää muuttamisesta toisten yksiköiden alueelle, jossa he voivat vapaaehtoisesti joko osallistua debaattiin tai tuottaa oman perustoimeentulonsa. Ihmiset voivat halutessaan jäädä paikoilleen ja tulla toimeen ilman muita ihmisiä. Toiset yksiköt auttavat muita pääsemisessä jaloilleen, silloin kun niissä asuvat ihmiset osoittavat halua toimia yhdessä toimeentulonsa tuottamiseksi.
Tuotantoväline on taloudellinen pääoma, jolla voidaan tuottaa lisää taloudellista pääomaa. Tuotantoväline tarkoittaa maata, luonnonvaroja, koneita ja työvoimaa. Kapitalistisessa demokratiassa työvoimaa hallitaan epäinhimillisesti pelkkänä tuotantovälineenä, rahallisella palkalla, joka alistaa yksilöllisen tahdon ja tarpeet tuotantovälineen omistajan tyrannialle. Suorassa demokratiassa yksilöllä on oikeus kyseenalaistaa toisten vaatimukset tuotantovälineiden käytöstä, niissä tuotetusta hyödykkeestä ja sen saajasta. Omistusoikeutta eliitin turvallisuuden lähteenä ei tarvita suorassa demokratiassa, koska he voivat kyseenalaistaa toisten vaatimukset niihin. Suorassa demokratiassa tuotantovälineiden poliittinen hallinta perustuu yksimielisyyteen ja tieteelliseen veto-oikeuteen, jossa tosiasioilla perustellaan vaatimukset tuotantovälineiden käytöstä. Se eroaa autoritaarisesta sosialistisesta taloudesta esimerkiksi entisessä Neuvostoliitossa siten, että eliitti ei pakota ryhtymästä siihen eikä kenenkään ole pakko olla osa yksiköitä. Siellä jakaminen oli pakollista, kuten yksikkötalouden noudattaminen, eikä hirmuhallintoa voinut kyseenalaistaa perusteellisessa debaatissa.
Yhteenveto
Suoran demokratian vaaliohjelma ei rajoita demokratiaa vaan estää totalitaritarisen tyrannian, jolle on annettu demokratian nimi, eliitin hallinnoimien vaalien varjolla. Vaaliohjelma toteuttaa demokratian tieteellisen merkityksen, perustamalla yksilöiden oma poliittinen valta, joka perustuu veto-oikeuteen ja debattimahdollisuuksiin. Demokratian totalitaristiset perusoikeudet rikkovat yksilön itsemääräämisoikeutta, vapautta ja ihmisarvoa vastaan ja asettaa ihmisen yhden yläpuolella hallitsevan tyrannin armoille. Suoran demokratian vaaliohjelma antaa vaihtoehdon, joka käyttää vaalijärjestelmää tavalla, jota eliitti ei osannut ennakoida. Vaalijärjestelmän piti nostaa eliitti valtaan kapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa informaation ja kulutuksen tuotanto on tuotantovälineitä hallitsevan taloudellisen eliitin hallinnassa. Sen olisi pitänyt estää vaalijärjestelmän käyttö eliitin vallan kyseenalaistavalla tavalla, mutta minä olen itsenäinen ajattelija, ja haastan kapitalistisen kulttuurin ja sen totalitaristisen poliittisen järjestelmän. Haluan saada riittävästi ääniä päästäkseni eduskuntaan, jotta voin vapauttaa suomalaiset kapitalistisen demokratian pakkovallasta ja antaa heille oikeat demokraattiset oikeudet itsensä poliittiseen ilmaisuun.
Suoran demokratian tai sosialismin vaaliohjelma ei ole stalinistinen tyrannia tai pakkovalta, koska suoran demokratian vaaliohjelma vapauttaa kansallisvaltiosta, oikeuttaa perusteltujen vasta-argumenttien esittämiseen ja jättää auki yksikön ulkopuolisen itsenäisen taloudellisen elämän. Se lopettaa itsekeskeisen yhteiskunnallisen päätöksenteon ja oikeuttaa kaikkien asioiden kyseenalaistamisen debatissa. Se korjaa paitsi kommunistidiktatuurin myös totalitaristisen demokratian tyrannian ja antaa vaihtoehdoksi yksilölliseen vapauteen ja sosiaaliseen yhteistyöhön perustuvan avoimen järjestelmän. Suoran demokratian vaaliohjelman perustarkoitus on antaa osallistumisoikeus poliittiseen päätöksentekoon, kun nykyinen poliittinen järjestelmä kieltää sen.
Edustan suoraa demokratiaa. Tahdon mennä ehdolle kunnallisvaaleihin ja eduskuntavaaleihin. Aion käyttää kansanedustajan palkkani webdesignerin ja ohjelmistosuunnittelijan palkkaamiseen ja perustaa internettiin Suomi24ää, LYYtä tai Lintukotoa paremman keskustelufoorumin. Olen suunnitellut sitä kauan. Se lopettaa internetin leikillisen kokeiluluonteen ja tekee netistä kaikkien keskustelupaikan ja konkreettisen päätöksenteon välineen.
Kansanedustajana käytän valtani kansalaisten keskustelun luomiseen, poliittisen tietoni luovuttamiseen verkostossa, edustustehtäväni ohjaamiseen debatissa kansalaisten kanssa ja yksimielisten ratkaisujen löytämiseen parlamentissa ja kunnallispolitiikassa toimivien poliitikkojen väitteiden suhteen. Olen vallankumouksellinen. Menen ehdolle lopettaakseni vaalijärjestelmän ja nauttimani vallan siirtämällä sen äänestäjille itselleen. Kun debatti saavuttaa tieteelliseen argumentointiin ja tosiasioihin perustuvan tason, kansalaisten oma keskustelu johtaa itsestään poliittiseen muutokseen ja edustuksellisen demokratian lakkauttamiseen.
Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi voisimme myös perustaa poliittisen puolueen, jonka tarkoitus olisi nostaa muitakin ehdokkaita Eduskuntaan, jossa he voisivat toteuttaa nämä tavoitteet. Puolueen ei ole tarkoitus kilpailla muita puolueita vastaan valiokuntatyöskentelyssä, mutta se hallinnoi kansallisvaltiota Suomen perustuslain mukaan siihen saakka, kunnes kansalaiset yksimielisesti päättävät muuttaa perustuslain.
Päätöksenteko
Tahdon muuttaa poliittisen järjestelmän. Suomen poliittinen järjestelmä on Jacob L. Talmonin 'totalitaristinen demokratia', jossa kansalla on vain nimellinen oikeus äänestämiseen, ja päätökset tekee poliittinen eliitti kansan selän takana. Poliittisen järjestelmän muuttaminen alkaa yhteisellä keskustelulla, joka pyrkii vaalien kautta nostamaan ehdokkaita, jotka purkavat kansallisvaltion pakkovallan.
Tahdon tehdä poliittisen järjestelmän, jossa jokaisella on veto-oikeus. Veto-oikeus tarkoittaa käytännössä sitä, että kukaan ei pysty pakottamaan toisia yksikön asukkaita tai kokonaisia muita yksiköitä omien päätöstensä ja totuuden alaisiksi. Kommunikaatioverkoston, julkisen tietokannan, monisatahenkisten parlamenttien perustaminen kuntiin tai kaupunginosiin ja omavaraistalouden muodostaminen yksiköiden sisälle on tehtävä alhaalta käsin. Siihen on pyrittävä alusta asti asukkaiden yhteisellä debatilla, jossa kaikilla on veto-oikeus, ei poliittisen johdon vallan avulla.
Siksi ensin on luotava yhteydet ja tila debattiin. Suomessa ei ole debattia tällä hetkellä ja siihen nähden pelkän debatinkin luominen olisi mullistavampaa kuin yllä mainitut tavoitteet. Rajat kuntien tai kaupunginosien välillä on kansalaisten vedettävä yhdessä yksikön sisällä asuvien ja ympäröivien yksiköiden kanssa. Rajanvedon on perustuttava debattiin, jossa asukkaat esittävät omat taloudelliset ja poliittiset tarpeensa. Yksiköiden rajat perustuvat asukkaiden tarpeisiin ja etäisyyteen ja alueen luonnonvaroihin perustuvaan taloudelliseen yhteisyyteen sekä asukkaiden kykyyn kokoontua debattiin.
Kaikki päätökset tehdään yksiköissä yksimielisyyden perusteella, ja veto-oikeus mahdollistaa jokaisen kansalaisen käynnistää toisten vaatimuksista muut mukaan velvoittava kritiikki. Debaatti voidaan käydä uudestaan koska tahansa. Suora demokratia ja veto-oikeus tekee kaikki pakkovallan muodot mahdottomiksi, koska debatissa ei päde mikään muu kuin tosiasiat, ja yksikköjen asukkaiden välinen yhteistyö neuvotellaan jatkuvasti uudelleen, samoin kuin tehtävä työ ja sen tuotteiden jakaminen.
Yhteinen käsitys asioista ei synny automaattisesti, mutta perusteellisella debattilla on tapana vakuuttaa ihmiset. Vakuutetuksi tuleminen, asian uskominen, asialle omistautuminen on asia, joka edellyttää vakavaa valintaa asioiden välillä ja sitoutumista tieteellisesti todistettuun johtopäätökseen, jossa hypoteesia tukee niin vahvat havainnot, ettei ilmiölle todennäköisesti ole olemassa parempaa selitystä. Tiedekin on epävarmaa, mutta se on todennäköistä ja valinta asioiden välillä edellyttää aina uskoa johonkin perusteeseen. Poliittinen päätöksenteko on aina toiminut näin myös kapitalistisessa Suomessa. Suoran demokratian ja totalitaristisen demokratian ero on siinä, että edellisessä ketään ei suljeta valintatilanteiden ulkopuolelle.
Tässä vaaliohjelmassa korostetaan vapaaehtoisuutta ja ehdotetaan poliittisia yksiköitä paremman toimeentulon nimissä. Ryhmässä voidaan tehdä työtä paremman elintason eteen ja voidaan menestyä sosiaalisena olentona. Kun Suomen kansallisvaltio pakottaa kansalaiset äänestämään vallitsevan poliittisen järjestelmän ja valtiollisen alueen sisällä, suorassa demokratiassa kaikki on sovittavissa. Jos joku sabotoi veto-oikeudella perusteettomasti päätökset, vaikka hänellä olisi niihin puheoikeus, hän joutuu alistumaan ryhmän päätökselle ja tyytymään siihen toimeentuloon, joka hänelle on päätetty. Se on sama asia kuin totalitaristinen demokratia. Mutta ihmiset saavat ensimmäistä kertaa mahdollisuuden kyseenalaistaa päätökset ja esittää kaikki keksimänsä toteen näytettävät argumentit niitä vastaan. Suoran demokratian poliittinen järjestelmä on vaihtoehto niille, jotka haluavat toimia yhdessä toisten kanssa. Debattia käydään siihen saakka, kunnes ollaan yksimielisiä tai kun ei ole esittää havaintoja, jotka tekisivät johtopäätöksestä todennäköisesti väärän. Vetoa ei hyväksytä, jos se ei sisällä tässä mielessä olennaista uutta tietoa. Ne kuitenkin aina kuullaan ja arkistoidaan verkostoon, ja voidaan käsitellä myöhemmin, kun päätös on saatu tehtyä.
Vetoamista on rajoitettava seuraavalla tavalla. Vetoaminen hylätään, jos se ei perustu aiheellisiin havaintoihin ja todistusaineistoihin. Se estää epänormaalissa mielentilassa olevien ihmisten tai terroristien pyrkimykset käyttää veto-oikeutta väärin. Tätä sosiaalista väkivaltaa oikeuttaa seuraavat seikat. Ensiksi vetoamisen hylkääminen on niin ikään todistettava todennäköisin perustein. Toiseksi kun vetoaminen hylätään, vetoajan argumentit tallennetaan julkisesti nähtävään tietokantaan ja ne voidaan nostaa esille koska tahansa päätöksenteon jälkeen. Kolmanneksi vetoajalla on oikeus irtautua yksiköstä ja saada omavarainen tilkku maata. Siten päätöksenteon ei tarvitse onnistua kaikkien kohdalla, mutta kaikille sen onnistuminen kannattaa. Esimerkiksi taloyhtiöissä tapahtuvassa kokouksessa nykydemokratian puutteet tulevat näkyviin, kun keskustelu ei pääse syvälliselle tasolle eikä sitä käydä loppuun saakka. Erimielisyyden esittäminen ei merkitse samaa asiaa kuin uskottava argumentointi. Nykydemokratiassa johtava diskurssi ja sen edustajat pyrkivät suojelemaan yksinoikeuttaan totuuden määrittelyyn, estämällä argumentoinnin esittämisen kokonaan. Jos joku siis taloyhtiössänne yrittää väittää vastaan, hän ei saa puheenvuoroa ja yrittää sabotoida keskustelun vetoamalla kaiken, koska hänen puheoikeuttaan uhataan muiden osallistujien toimesta. Kuten kaikessa muussakin totalitaristisessa tai kapitalistisessa kulttuurissa, taloyhtiöesimerkissä ihmiset kilpailevat yksinoikeudesta valtaan, eivät asioiden totuusarvosta. Suora demokratia muuttaa keskustelun sellaiseksi, että asioista voidaan keskustella rauhallisesti ja perusteellisesti, niiden sisällön yksityiskohtaisen arvioinnin saavuttamiseksi.
Demokratian tieteellinen määritelmä ja totalitaristisessa demokratiassa käytettävä joukko myyttisiä perinteisiä oikeuksia ovat ristiriidassa keskenään. Demokratian tieteellinen määritelmä on oikeus kyseenalaistaa toisten tekemät poliittiset vaatimukset, kyseenalaistaa auktoriteetti ja tehdä vastaväitteitä ja tarjota vaihtoehtoja. Suomen poliittisessa järjestelmässä ihmisillä ei ole oikeutta tehdä tätä, ja heidät alistetaan muiden tekemille päätöksille, koska ihmiset ovat äänestäneet heitä. Tällainen Jacob L. Talmonin sanoin totalitaristinen demokratia ei tarkoita demokratiaa vaan on sen vääristynyt muoto, jossa eliitti pitää ikivanhan, feodaalisen yksinvaltansa, ja tekee politiikasta konfliktin pääsystä yksinvaltaan. Eliitti hallitsee kansaa säätämällä vaaleja, jotka eivät koskaan kyseenalaista yksinvaltaista järjestelmää. Se myös pitää suurimman osan samoja eliitin edustajia vallassa vaalien välilläkin, kuten on nähtävissä tutuista poliitikkokasvoista. Kansalle ei anneta tilaisuutta kyseenalaistaa heidän politiikkaansa debattitasolla, eikä vaaleissa annetut lupaukset sido poliitikkoja. Kansalaisten veto-oikeus on suunniteltu kansalaisten demokraattisten oikeuksien varsinaiseen toteuttamiseen. Totalitaristinen demokratia ja sen oikeudet riippuvat täydellisesti eliitin yksinoikeudesta eli tyranniasta.
Omistusoikeus tuotantovälineisiin yhtenä näistä oikeuksista sallii tuotantovälineiden tuotannon ja kulttuuriset diskurssin pakottamisen tuotantovälineitä omistamattomille, joiden on pakko kuluttaa eliitin harkinnan varassa tehtyjä, sanoisin jopa työläisten palkkaorjuudessa valmistettuja, tuotteita, koska vain eliitin tuotteet voittavat markkinakilpailun. Diskurssin käsite tarkoittaa sitä, että asiat luodaan vain yhden vallassaolevan sosiaalisen ryhmän tahdon mukaan. Siitä omistusoikeus demokraattisena oikeutena on peräisin. Samoin markkinat vapaan toiminnan paikkana mahdollistaa vapaan toiminnan vain omistajalle. Kapitalismi perustuu siis tuotantovälineen omistajan itsekeskeiselle diskurssille. Myös totalitaristinen demokratia ja sen niin kutsuttu oikeudenmukaisuus on yhden ihmisryhmän keksintöä ja päätösvallan ulkopuolisille ihmisille pakotettua kulttuuria. Suoran demokratian debatti tuotannosta ja sen jakamisesta poistaa tyrannimaisen hallintasuhteen työhön ja kulutukseen ja perustaa sen uudestaan yksilöiden itse edustamille tarpeille ja demokraattiselle sopimukselle. Ne, jotka eivät osallistu debaattiin, voivat sopia autonomisesta taloudesta ja maa-alueen rajoista, joilla he voivat tulla toimeen omalla työllään. Debaattiin osallistujat ja asioista sopijat pystyvät jakamaan tuotannon.
On pantava merkille, että autonomisen yksilön ja yksikön välinen suhde on samanlainen kuin yksiköiden välinen suhde. Rajat ja luonnonvarat voidaan antaa autonomiselle yksilölle siinä missä demokraattiselle yksiköllekin. Sen sijaan että yksikkö pakottaisi kaikki asumaan alueellaan kuten kansallisvaltio ja kieltäisi oikeudet, jos he eivät noudattaisi vallitsevia lakeja. Kapitalistinen omistusoikeus myös kieltäisi muiden pääsyn omaan maahan, tai yhteisen maan tuotantoon. Neuvostokommunismikin oli kapitalistinen juuri tässä mielessä, että se ulotti eliitin päätökset kansan elämään ja pakotti noudattamaan niiden diskurssia sanktioiden uhalla. Suomen nykyinen demokratia ja neuvostokommunismi ovat yhtä vähän demokraattisia.
Suorassa demokratiassa rajat ja muoto riippuvat poliittisesta sopimuksesta, joka on pakko tehdä, mutta siihen voi osallistua henkilökohtaisesti. Osallistuminen debattiin omasta alueesta tai yksikön alueesta muiden ja toisten yksiköiden asukkaiden kanssa pakottaa osallistujat sopimuksiin, mutta nämä sopimukset ovat tyydyttäviä. Ne eivät ole tyydyttäviä, koska ihmisten on pakko hyväksyä ne, vaan koska ihmiset voivat vaikuttaa niiden muotoutumiseen ennennäkemättömän paljon ja lisäksi vielä tieteellisin perustein. Tiedekään ei ole varmaa, mutta se on todennäköistä, ja yhdistettynä suoraan demokratiaan se tuottaa todennäköisiä totuuksia, jotka osallistujat voivat hyväksyä. Suomen poliittinen järjestelmä perustuu kansallisvaltion ja eduskunnan suvereniteettiin, joka hallitsee äänestäjiä poliisin ja armeijan väkivallan pelotteella tai niitä käyttämällä. Suoran demokratian vaaliohjelma vapauttaa suomalaiset kansallisvaltion pakkovallasta, alkamalla luomaan totalitaristisen demokratian kieltämiä mahdollisuuksia keskusteluun, eliitin kyseenalaistamiseen ja keskinäiseen sopimiseen.
Laki ja oikeus
Yksiköt tai niin kutsutut poliittiset yhteisöt perustuvat tuotantovälineiden hallintaan ja poliittiseen tasa-arvoon. Ne eivät ole kuin kansallisvaltio, jossa eliitti käyttää pakkovaltaa, poliisia ja armeijaa, itse tekemiensä totuuksien, niin kutsuttujen lakien ylläpitämiseen. Suorassa demokratiassa yksiköt muuttavat rajojaan ja politiikkaansa jatkuvasti. Ne eivät tunnusta kansalaisuutta eivätkä suhtaudu ulkopuolisiin vihamielisesti. Debatissa, ihmisten muodostaessa synteesejä eri näkemyksistä, yksikkö rakennetaan koko ajan uudelleen sen asukkaiden itse esittämien taloudellisten ja poliittisten tarpeiden mukaan. Yksikkö ei palvele eliittiä, lakia tai kansallismielistä identiteettiä vaan sen asukkaiden tarpeita. Suoran demokratian yksikkö kykenee muuttumaan ja pienenemään, kasvamaan ja sopeutumaan asukkaiden ja yksiköiden välisten muuttuvien tarpeiden mukaan. Sota, pakkovalta ja rikosoikeus muuttuu turhaksi tavaksi puolustaa oikeutta, järjestystä ja turvallisuutta, kun kaikilla on oikeus vedota toisten tekemät päätökset, toteen näytettävien perusteiden muodostamien raamien sisällä.
Yhdistämällä asiantuntijat ja tavalliset mielipiteenesittäjät debattiin, Ulrich Beckin politiikan määritelmä etujen ja haittojen jakamisesta konfliktiprosessissa saa kokonaan uuden merkityksen. Jos totalitaristinen tai niin kutsuttu kapitalistinen demokratia on konflikti päätösvallan yksinoikeudesta, suoraan demokratiaan perustuva debatti tekee konfliktin kohteen asioiden totuusarvosta. Suora demokratia asettaa jokaisen tahon tieteelliseen tietoon ja poliittiseen totuudesta sopimiseen perustuvan rationaalisen dialogin alaiseksi, jonka tuloksena syntyneet yksimieliset johtopäätökset takaavat yhteiskuntarauhan ja oikeudenmukaisuuden. Jos kapitalismissa sosiaaliset ongelmat on luotu yhteiskunnallisesti tuotantovälineitä hallitsevan ja niitä käyttävän luokan välisessä vastakkainasettelussa (Karl Marx), suorassa demokratiassa tuotantovälineiden omistukseen perustuva luokkarakenne poistuu poliittisen rakennustyön kautta.
Kun yksiköt sopivat rauhanomaisesti oman poliittisen yksikkönsä rajoista ja tuotantovälineistä, eri puolilla entistä Suomea sijaitsevat, tietotaito ja tieteellinen asiantuntemus voidaan jakaa ilmaiseksi niitä kysyville. Kapitalistisessa markkinataloudessa poliittiset ja taloudelliset yksiköt, valtiot ja yhteiskunnat, muodostuvat keskenään kilpailevista ihmisistä, jotka pyrkivät saamaan yksinoikeuden päätöksentekoon yksiköiden sisällä ja niiden välillä. Nykyisin ihmisillä ei ole oikeutta osallistua tuotantovälineiden käyttöä, hyödykkeiden jakoa tai poliittista päätöksentekoa koskevaan toimintaan. Ne keskittyvät harvoille, eikä muilla ole pääsyä niiden ohjaamiseen tai niiden tuottamiin yhteiskunnallisiin mahdollisuuksiin. Tietotaitokin pidetään markkinakilpailussa harvojen etuoikeutena. Suorassa demokratiassa tieto on niin sanottu uusiutuva luonnonvara, ja se voidaan jakaa muille ilmaiseksi, kun sen panttaamiseen ei ole muiden uhkaamattomuuden takia syytä. Kapitalistinen kilpailu yksinvallasta lopetetaan ja kulttuurinen pääoma, tieto ja symboliset katsantotavat jaetaan keskustelemalla niistä avoimesti, pyrkimällä siihen että toiset ymmärtävät asioiden syy-seuraussuhteet, joista itse on tietoinen. Kaikki muodostavat totuuden jakamalla vallan, toisin kuin kapitalismissa, jossa totuus muodostuu vallanhaltijan muille pakottamassa diskurssissa (Michel Foucault). Tietoa jaetaan silloin kun ihmisillä on tarve järjestää debatteja neuvotellakseen tuotantovälineiden käytöstä tai tosiasioiden luonteesta. Tieto on symbolista tai kulttuurista pääomaa, joka on ilmaista. Taloudellinen pääoma on neuvoteltava poliittisesti ja sosiaalinen pääoma on vapaaehtoista. (Pierre Bourdieun teoria symbolisesta pääomasta). Yksikkö on olemassa poliittisesti tasa-arvoisten ihmisten sopimuksen kautta, koska ihmisillä on tarve elää ja toimia mieluummin yhdessä kuin yksin. Veto-oikeus ja debatit varmistavat sen, että tuotantovälineitä käytetään yksimielisesti kaikkien yhteisellä päätöksellä, joita tehdään jatkuvasti kaikkien vasta-argumenttien ja erimielisyyksien ratkaisemiseksi, löytämällä asioiden yhteiset nimittäjät ja merkitykset.
Talous
Valtio jaetaan pieniin yksiköihin. Niissä asuvat ihmiset tuottavat peruselintarvikkeet yhdessä ja käyvät kauppaa erikoishyödykkeistä muiden valtioiden ja yksiköiden kanssa. Koska sosiaalinen pääoma on vapaaehtoista, alueissa saa asua osallistumatta päätöksentekoon ja sen perusteella tehtävään työhön, mutta silloin on tuotettava oma toimeentulo ja kauppatavara ilman yhteistä apua perustoimeentuloon. Hyväntekeväisyydestä annettu tuki on vapaaehtoista, mutta se on merkityksetöntä tilanteessa, jossa huonosti toimeentulevat voivat osallistua poliittisesti toimeentulonsa suunnitteluun ja tuottamiseen. Poliittinen tasa-arvo tuotantovälineiden hallinnassa poistaa köyhyyden. Samasta näkökulmasta yhteisön ei kannata tukea ketä tahansa, joka ei työskentele yhteisön tuen saamiseksi. Työ siis sovitaan poliittisesti ja sen tulokset jaetaan poliittisen sopimuksen mukaisesti. Alueita saa myös vaihtaa vapaaehtoisesti. Rikkaat alueet vetävät enemmän muuttoihmisiä kuin köyhät alueet, joka vanhentaa vanhat sopimukset nopeasti. Tähän on ratkaisuna yksinkertaisesti poliittisten yksiköiden tiheyden lisääminen päätöksentekorakenteineen. Suora demokratia perustuukin nimenomaan päätöksentekorakenteiden tihentämiseen asukkaiden osallistumistarpeen mukaan.
Tuotannon jakaminen sovitaan debaatissa ja debaattiin osallistumattomat eivät ole oikeutettu muiden tuottamiin hyödykkeisiin. Suomen entisen kansallisvaltion yksiköt voivat käydä vaihtokauppaa tai muodostaa federaation, vain jos yksiköiden sisällä ja niiden välillä vallitsee debatin avulla saavutettu yksimielisyys. Jos jonkin toisen yksilön alueella on sellainen resurssi, jota toiset tarvitsevat perustoimeentuloonsa, sitä on jaettava ilman kaupankäyntiä siihen saakka, kunnes toiset tulevat toimeen, mutta ei sen ylitse. Luonnonvaroja ei jaeta muussa tapauksessa, jolloin yksiköiden ympäristö ja markkinat määräävät niiden taloudellisen elintason. Perustoimeentuloa on jaettava osallistujille, jotta heidän poliittinen tahtonsa toteutuisi eivätkä muut yksikön asukkaat riistäisi hänen työnsä tuotosta. Samalla tavalla työhön osallistumattomat eivät voi riistää muiden asukkaiden tekemää työtä, tekemättä itse työtä sen eteen. Tuotantovälineiden poliittinen hallinta on yhtä lailla vastavuoroista kuin se on tasa-arvoista.
Kunkin yksikön asukkaiden kannattaa perustaa puuttuva perustuotanto toimeentuloa varten ja sovittava siitä ympäröivien yksiköiden kanssa, mutta asukkaat voivat halutessaan myös perustaa taloutensa kokonaan vaihtokauppaan. Tässä pätee kuitenkin sellainen sääntö, että mitä heikompaa on yksikön taloudellinen omavaraisuus, sitä enemmän se riippuu toisista yksiköistä, eikä tietyillä resursseilla puhdas vaihtokauppa ole mahdollinen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että yksiköiden asukkaat sopivat toisten kanssa puuttuvien elintarvikkeiden jakamisesta toimeentulorajan saavuttamiseksi. Silloin ne ehdottavat toimenpiteitä omavaraisuuden järjestämiseksi tai väestön toimeentulon turvaamiseksi esimerkiksi muuttamalla toisten yksiköiden alueelle.
Toisia yksiköitä ei voi käyttää hyväksi, koska hätäapua voidaan antaa vain tieteellisin perustein. Perusteet ovat siis toteen näytettävissä ja vailla perusteltua epäilyksen aihetta. Hätäavun harkinta perustuu joko muiden yksiköiden tekemään pyyntöön tai oman yksikön asukkaiden humanistiseen myötätuntoon perustuvaan pyyntöön, ja myönnetään yksimielisyyden perusteella yksiköiden välisessä neuvottelussa. Jos jonkin yksikön asukkaat eivät saa sovittua perustoimeentuloaan, he voivat päättää muuttamisesta toisten yksiköiden alueelle, jossa he voivat vapaaehtoisesti joko osallistua debaattiin tai tuottaa oman perustoimeentulonsa. Ihmiset voivat halutessaan jäädä paikoilleen ja tulla toimeen ilman muita ihmisiä. Toiset yksiköt auttavat muita pääsemisessä jaloilleen, silloin kun niissä asuvat ihmiset osoittavat halua toimia yhdessä toimeentulonsa tuottamiseksi.
Tuotantoväline on taloudellinen pääoma, jolla voidaan tuottaa lisää taloudellista pääomaa. Tuotantoväline tarkoittaa maata, luonnonvaroja, koneita ja työvoimaa. Kapitalistisessa demokratiassa työvoimaa hallitaan epäinhimillisesti pelkkänä tuotantovälineenä, rahallisella palkalla, joka alistaa yksilöllisen tahdon ja tarpeet tuotantovälineen omistajan tyrannialle. Suorassa demokratiassa yksilöllä on oikeus kyseenalaistaa toisten vaatimukset tuotantovälineiden käytöstä, niissä tuotetusta hyödykkeestä ja sen saajasta. Omistusoikeutta eliitin turvallisuuden lähteenä ei tarvita suorassa demokratiassa, koska he voivat kyseenalaistaa toisten vaatimukset niihin. Suorassa demokratiassa tuotantovälineiden poliittinen hallinta perustuu yksimielisyyteen ja tieteelliseen veto-oikeuteen, jossa tosiasioilla perustellaan vaatimukset tuotantovälineiden käytöstä. Se eroaa autoritaarisesta sosialistisesta taloudesta esimerkiksi entisessä Neuvostoliitossa siten, että eliitti ei pakota ryhtymästä siihen eikä kenenkään ole pakko olla osa yksiköitä. Siellä jakaminen oli pakollista, kuten yksikkötalouden noudattaminen, eikä hirmuhallintoa voinut kyseenalaistaa perusteellisessa debaatissa.
Yhteenveto
Suoran demokratian vaaliohjelma ei rajoita demokratiaa vaan estää totalitaritarisen tyrannian, jolle on annettu demokratian nimi, eliitin hallinnoimien vaalien varjolla. Vaaliohjelma toteuttaa demokratian tieteellisen merkityksen, perustamalla yksilöiden oma poliittinen valta, joka perustuu veto-oikeuteen ja debattimahdollisuuksiin. Demokratian totalitaristiset perusoikeudet rikkovat yksilön itsemääräämisoikeutta, vapautta ja ihmisarvoa vastaan ja asettaa ihmisen yhden yläpuolella hallitsevan tyrannin armoille. Suoran demokratian vaaliohjelma antaa vaihtoehdon, joka käyttää vaalijärjestelmää tavalla, jota eliitti ei osannut ennakoida. Vaalijärjestelmän piti nostaa eliitti valtaan kapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa informaation ja kulutuksen tuotanto on tuotantovälineitä hallitsevan taloudellisen eliitin hallinnassa. Sen olisi pitänyt estää vaalijärjestelmän käyttö eliitin vallan kyseenalaistavalla tavalla, mutta minä olen itsenäinen ajattelija, ja haastan kapitalistisen kulttuurin ja sen totalitaristisen poliittisen järjestelmän. Haluan saada riittävästi ääniä päästäkseni eduskuntaan, jotta voin vapauttaa suomalaiset kapitalistisen demokratian pakkovallasta ja antaa heille oikeat demokraattiset oikeudet itsensä poliittiseen ilmaisuun.
Suoran demokratian tai sosialismin vaaliohjelma ei ole stalinistinen tyrannia tai pakkovalta, koska suoran demokratian vaaliohjelma vapauttaa kansallisvaltiosta, oikeuttaa perusteltujen vasta-argumenttien esittämiseen ja jättää auki yksikön ulkopuolisen itsenäisen taloudellisen elämän. Se lopettaa itsekeskeisen yhteiskunnallisen päätöksenteon ja oikeuttaa kaikkien asioiden kyseenalaistamisen debatissa. Se korjaa paitsi kommunistidiktatuurin myös totalitaristisen demokratian tyrannian ja antaa vaihtoehdoksi yksilölliseen vapauteen ja sosiaaliseen yhteistyöhön perustuvan avoimen järjestelmän. Suoran demokratian vaaliohjelman perustarkoitus on antaa osallistumisoikeus poliittiseen päätöksentekoon, kun nykyinen poliittinen järjestelmä kieltää sen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mistä tahansa hallintojärjestelmästä muodostuu diktatuuri, jos sitä ei koko ajan valvota.
Perusta ennemmin kansalaisjärjestö/yhdistys, jossa halpa jäsenmaksu. Järjestölle omat nettisivut, joissa kyselyjä ym.
Kun on tarpeeksi jäseniä, niin joku jäsen voi liittyä johkiin puolueeseen ja mennä sitoutumattomana ehdolle. Tietenkin niin, että kertoo kuuluvansa tähän kyseiseen järjestöön.
Musta saat ainakin jäsenen:)
Haluatko tavata ja neuvotella järjestön perustamiskirjan allekirjoittamisesta?
Miten menee Teemu nykyään?