Elohopea vie miljoonien ihmisten terveyden
Ainakin kymmenen miljoonaa kaivosmiestä ja heidän perheenjäsentään kärsii elohopean aiheuttamista terveysongelmista, sanoo YK:n ympäristöohjelman UNEP:n johtaja Achim Steiner. Elohopeapäästöt ilmakehään ovat kasvamassa.
Nairobissa on alkamassa nelipäiväinen ympäristöministerikokous, jonka tavoitteena on laatia yhteiset säännöt elohopeapäästöjen rajoittamiseen. EU-maat suosivat yhteistä sopimusta, eräät muut maat toivovat, että päästöjä vähennettäisiin vapaaehtoisuuden pohjalta.
Elohopea on erittäin myrkyllistä raskasmetallia. Se keräytyy elimistöön ja aiheuttaa maksa- ja hermovaurioita. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan elohopeapitoisuuksille ei ole turvallista rajaa.
Ilmakehään ja luontoon vapautuu vuosittain noin 6 000 tonnia elohopeaa. Kolmannes tästä on peräisin hiilivoimaloista ja hiilen polttamisesta kotitalouksissa. Hiilen poltto lisääntyy Aasiassa, minkä pelätään lisäävän elohopeapäästöjä ilmakehään. Ilmakehässä elohopea leviää kaikkialle.
Elohopeaa käytetään myös ns säästölampuissa.
Suomessa ja muissa pohjoisissa maissa ilmastolliset olosuhteet kuitenkin haittaavat hehkulampun korvaamista muilla tekniikoilla, koska hehkulamppujen lämpöhukka tulee osittain hyödyksi lämmityksessä ja loistelamppujen valaisuteho heikkenee alhaisissa lämpötiloissa sekä toisaalta esimerkiksi monimetallilamput ja niiden vaatimat valaisimet ovat verrattain kalliita. Lisäksi hehkulampuilla on lukuisia erikoiskäyttökohteita, joihin korvaavien ratkaisujen kehittäminen on yhä kesken.
Energiankulutusvertailuissa Suomessa pitää huomata kuitenkin lampun lämmitysvaikutus sisäkäytössä lämmityskauden aikana, jolloin lamppuja eniten käytetään. Kun on tarvetta huoneen lämmitykselle, energiasäästölampusta saamatta jäänyt lämmitysteho on korvattava muun lämmönlähteen tehoa nostamalla. Näin osa sähkönkulutuksesta muuttuu käytetyn lämmityksen energialähteen kulutukseksi.
Koska käytetty energiansäästölamppu sisältää myrkyllistä elohopeaa, se on ongelmajätettä, eli sitä ei voi poistaa tavallisen talousjätteen mukana.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen myös lukenut eri lähteistä energialamppujen
haitoista ja niiden sisältämästä ongelmajätteestä.
Tämä on taas täyttä hölmöläisten touhua - kun
peitettä jatkettiin ottamalla pala yläpäästä ja siirtämällä se peiton alapäähän. Tätä on EU-touhu
monessa kohdin. Lamppujen kohdalla asia on juuri kuin kirjoitit.
on nykyään tullut kovin suosituksi kodin valaisimissa, mutta eipä ole kukaan kertonut ihmisille sen vievän sähköä todella paljon! Halogeenilamput ovat usein useampien valaisimien ryhmässä ja kun lampun teho on esim. 35W, niin kulutus on usein suurempi kuin olisi hehkulampulla! Valaistusteho on hyvä suppealle alueelle, mutta yleisvaloksi siitä ei ole. Hukkahöpinää halogeenin edullisuudesta ja sähkön säästöstä! Kynttilä olisi varmasti vihreden mieleen, mutta kyllä niiden pitäisi itse näyttää esimerkkiä, eikä lennellä ympäri maailmaa kuuntelemassa toisten vihreiden luentoja!