entinen Ylihärmä

En hyväksy sitä, että Ylihärmä on liittynyt Kauhavaan.

Tässä eräs näkemys:

Vuonna 1996 (Ilkan tietojen mukaan) oli ylihärmäläisten keskipituus kutsunnoissa mitattuna 183cm, kun taas kauhavalaisten vain 177cm. (alahärmäläistenkin vain 178). Nykyäänhän ei noita tietoja julkisteta.

Eli siis kun nyt liityttiin Kauhavaan, me ylihärmäläiset olemme painuneet alaspäin.

Miksi tämä uljas kunta menikään yhtymään persejalkojen kanssa?
9819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sinunlaisiltasi ei onneksi edes kysytä mielipidettä. Jos oletkin mitaltasi pitkä, olet järjenjuoksulta alamittainen.

Äänestä
  • kysyttiin, kun liitettiin? Leikkikysely kai jonkinlanen oli!

    Äänestä

että tulevaisuudessa kun kanssakäyminen muun kauhavan kanssa lisääntyy (mm. koulujen yhdistyessä) on suuri vaara, että kauhavalaiset pojat vievät heidät mukanaan.

Tämä oli mielestäni yksi suurimpia syitä miksi Ylihärmän ei olisi koskaan pitänyt liittyä minkään naapurin kanssa. Varsinkaan kauhavan, koska siellä on tunnetusti komeita poikia.

Äänestä
  • ainuttakaan missä he ovat?

    Äänestä

Totta kirijootat.

Äänestä
  • "hyvän"lisäksi levittäneet ylihärmäläisiin noroviruksen,jota ei ainakaan nykyisen terveyskeskuksen oloaikana ole aikaisemmin ollut.Nyt kun kauhavalaisia on tänne sijoitettu ovat he samalla tuoneet tuon viruksen,jonka m.m.lähes kaikki terveyskeskuksen henkilökunta on saanut.Ainut lääkärikin,kuntaliitoksen yhteydessähän meiltä vietiin toinen lääkäreistä.

    Äänestä

  • ovat kaiken kirjoitti:

    "hyvän"lisäksi levittäneet ylihärmäläisiin noroviruksen,jota ei ainakaan nykyisen terveyskeskuksen oloaikana ole aikaisemmin ollut.Nyt kun kauhavalaisia on tänne sijoitettu ovat he samalla tuoneet tuon viruksen,jonka m.m.lähes kaikki terveyskeskuksen henkilökunta on saanut.Ainut lääkärikin,kuntaliitoksen yhteydessähän meiltä vietiin toinen lääkäreistä.

    Kauhavan Oravankylästä bolsevismin basillin. Olokaa varovaasia kun kättelettä.

    Äänestä

  • voivat saara kirjoitti:

    Kauhavan Oravankylästä bolsevismin basillin. Olokaa varovaasia kun kättelettä.

    flikka lähti riantoohinsa, se kyseli, että minkähän hamehen mä nyt laittaasin ylleni. Kauhavalaanen likka kysyy samas tilantehes, että kumman hamehen mä paan ylleni.

    Äänestä

sinulta, mutta Ylihärmästä EI KOSKAAN tule entistä, siis siinä mielessä, että se olisi hävinnyt jonnekin. Perinteet ja isien ja äitien työt ja uurastukset velvoittavat meitä pitämään kiinni YLIHÄRMÄ-nimestä, olkoonkin, että pakosta pääpaikka tällä hetkellä on entisessä naapurikunnassa ja huomaa, TÄLLÄ HETKELLÄ! Jotkut yrittävät kyllä kovasti vääntää kaikkea ylihärmäläistä HYVÄÄ kauhavalaiseksi. Kielteiset asiat hyväksytään härmäläisinä!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Komia poika, kirjoitti:

En hyväksy sitä, että Ylihärmä on liittynyt Kauhavaan.

Tässä eräs näkemys:

Vuonna 1996 (Ilkan tietojen mukaan) oli ylihärmäläisten keskipituus kutsunnoissa mitattuna 183cm, kun taas kauhavalaisten vain 177cm. (alahärmäläistenkin vain 178). Nykyäänhän ei noita tietoja julkisteta.

Eli siis kun nyt liityttiin Kauhavaan, me ylihärmäläiset olemme painuneet alaspäin.

Miksi tämä uljas kunta menikään yhtymään persejalkojen kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu