Katainen kiville

Nimen omaan Kataisen ja kokomuuken edustaman aatesuunnan ansiosta talous on ajettu kuralle. Ei tietenkään valtio pysty sitä korjaamaan. Vuosi siten Kataisen mielestä markkinat hoitivat kaiken. Nyt hän väitää, ettei hän eikä kokomus ole olleet koskaan markkinliberasteja. Takinkäännön maiilman ennätys. (Iltalehti/Hesari)
165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

he puhuvat verojen laskemisesta mutta samaan aikaan he lisäävät piilotettuja veroja ja velkaannuttavat suomen järjettömällä lainanotolla että saataisiin aikaa edes pari vuotta eteenpäin ennenkuin todellinen kurimus lentää silmille.he kritisoivat venäjää kaikista mitättömyyksistä koska he ovat katkeria kun neuvostoliittoa ei ole enää idässä.he kaipailevat neuvostoliiton aikoja ja niitä vuosia kun me olimme markkinatalous vaikka hoidimme idänpolitiikankin olosuhteisiin nähden hyvin.nyt kun olisi todella helppoa hoitaa diplomatialla Venäjän kanssa kauppaa he kääntyvät bolshevikki eu n puoleen ja huutavat apua ja odottavat että sauli saisi pressankaavun ja Suomi lopullisesti sidottaisiin bolshevikkeihin.He puhuvat jo presidentin vaaleista vaikka vaaleihin on 2 vuotta aikaa ja talous on kuralla.He rukoilevat että tarja nääkähtäisi ennen vaalikauden päättymistä ja Suomeen saataisiin ennenaikaiset vaalit .He puhuvat demokratiasta mutta he ovat piilo bolshevikkeja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perse ruvella kirjoitti:

Nimen omaan Kataisen ja kokomuuken edustaman aatesuunnan ansiosta talous on ajettu kuralle. Ei tietenkään valtio pysty sitä korjaamaan. Vuosi siten Kataisen mielestä markkinat hoitivat kaiken. Nyt hän väitää, ettei hän eikä kokomus ole olleet koskaan markkinliberasteja. Takinkäännön maiilman ennätys. (Iltalehti/Hesari)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu