Jumalan lapsi

Puhutaan uskoon tulemisesta ja uskovaisuudesta.
Mutta ollaanko koskaan ajateltu, että olemme jo syntyessämme uskossa, sillä olemme kaikki Jumalan lapsia. Hänen suuren luomistyönsä tulosta.
Hän on meihin puhaltanut Henkensä.

Jokainen ihminen on Jumalalle rakas. Ei Hän erottele meitä sen mukaan mitä olemme tai mihin kulttuuriin /uskoon syntyneet.

Se, että ihminen sanoo tulleensa uskoon tarkoittaa kai lähinnä sitä, että hän on ymmärtänyt tuon Jumalan suuren rakkauden häntä kohtaan ja siksi tahtoo toteuttaa ja tehdä kuten raamatussa sanotaan. Se ei kuitenkaan tee hänestä parempaa ihmistä ja kelpaavampaa Jumalalle, vaan se tekee hänestä helpomman ja ohjattavamman lapsen Taivaalliselle Isälle."Uskovainen" on ns. kiltti mallilapsi, jota ei tarvitse ojentaa niin usein ja joka on tajunnut oikean säännön toteuttaa elämää niin, että se olisi rakennukseksi hänelle itselleen sekä lähimmille.
Liian moni vain on käsittänyt, että kun on tuon opin saanut, ei muut ole enää samanveroisia Isän silmissä kuin hän, joka on oppinut mikä on oikea ja mikä väärä. Odottaen Isältä lisää ja lisää kiitosta hän suorittaa jatkuvasti hyviä tekoja eikä ymmärrä, että hän voi vain olla ja levätä tässä ja nyt, sillä hän on syntynyt Jumalan lapseksi.

Jumalan armo ja rakkaus kuuluu jokaiselle, on hän ymmärtänyt sen tai ei, mutta jonakin päivänä jokainen tulee ymmärtämään tuon suuren Taivaallisen Isän rakkauden. Siihen saakka voimme vain me "löytäneet" katsella noiden muiden taivalta ja odotella milloin Isä huutaa heitä luokseen.

Me olemme pelastetut jo syntyessämme, mutta pitkä taival ja elämämme koettelee meitä monin tavoin.
Voimme tehdä ja elää oman tahtomme mukaan tai sitten kysyä Isältä neuvoa. Ja nuo , jotka ovat sitä neuvoa kysyneet ovat tajunneet tämän elämän tärkeyden ja siihen sisältyvän rakkauden sanoman, joka Jumalalla on ollut meitä kaikkia kohtaan.
Tai sitten osa on "ylpistynyt" ja kohottanut itsensä yläpuolelle muiden.
Isämme kuitenkin tahtoo, että pidämme toisiamme tasavertaisina katsomatta mikä on uskomme/kulttuurimme.
Raamatusta löytyy hienot ohjeet siitä, miten tätä elämää tulisi elää niin, että voisi olla rakennukseksi kaikille ihmisille.

Siunauttua ja rakkauden täyteistä elämää kaikille;)
28428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Uskoontulo on oman syntisyyden tiedostamista. Pyhä Henki paljastaa ihmiselle synnin synniksi=eron Jumalasta.

Jeesus tuli, että ihmisellä olisi pääsy Hänen nimessään: valmistetun sovituksen kautta, Jumalan tykö.

Ihminen pelastuu vastaanottaessaan tuon sovituksen! Mikä lahja!

Ei kukaan ole 'uskovainen' syntyessään.

Rakkauden evankeliumi on julistaa Sanan totuus. Joka siihen lisää tai siitä pois ottaa...

Me ihmiset emme tuomitse, Jumalan kirjoitettu Sana tuomitsee synnin synniksi. Kuin on myös se Elävä Vesi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.

Älkäämme puolustelko piilosyntejä tai maailmallista hekumaa, sillä synti orjuuttaa aina ja synnin palkka on kuolema.

Älkäämme kerjätkö ihmisten aamenia, vaan Jumalan kunniaa.

Äänestä
  • Sinulle uskoon tulo on tuota ja se on sinun kohdallasi oikein ja tunnet sen oikein.
    Kaikkien kohdalla ei ole tuota tuntemusta.

    Itse olen kulkenut kovan tien uskovaisena. Olen ollut valittuna pyhänä pyhien joukossa kunnes käsitin vihdoin että armo kuuluu kaikille.

    Me ihmiset emme voi tuomita ketään.Me emme voi myöskään osoitella kenenkään uskon määrää ja laatua.

    Jos on omalla kohdallaan todennut, että minulle uskovaisuus on sitä, että kuulun johonkin seurakuntaan ja otan kasteen vahvistuksena omalle uskolleni se on oikein ja se on hyvä, mutta se ei ole sama jokaisen kohdalla.

    Jokaisen kohdalla Jumalalla on oma suuri suunnitelmansa, jota meidän ei pitäisi väkisin yrittää muuttaa samanlaiseksi kuin omamme on.

    Monesti jos "pakotamme ihmisen synnintuntoon ja siten uskovaiseksi teemme hänelle pahan palveluksen, hän tulee "uskoon", koska yhteisömme säännöt sanovat niin. Hän hokee jatkuvasti Herran nimeen koska tuntee, että sisällä on jokin tyhjiö, vielä ei ole valmis.

    Ei se ole piilosyntiä, jos ihminen aidosti odottaa Jumalan kutsua (ei ihmisen kutsua).

    Se mikä on toiselle maallista hekumaa ei ole toiselle, kukin on luonut oman elämänkatsomuksensa sen ymmärryksen pohjalta mitä Jumala on hänelle antanut, ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla uskovainen tai ei uskovainen.

    Itse kävin aikoinani kovan kamppailun kun minua ihmisten toimesta yritettiin pelastaa. Se oli kauheaa ja ahdistavaa aikaa. Olla uskossa, koska seurakunta niin halusi. Ilman, että olin miettinyt asiaa tarpeeksi, ainoa motiivi oli se, etten joutuisi helvettiin vaan saisin iänkaikkisen elämän.

    Vasta erottuani uskovaisten yhteydestä ja yksin ollessani sain kokea tuon Pyhällä Hengellä täyttymisen eli tajusin, että syntini ovat jo sovitettu ja Jeesus rakastaa minua, ei minun tarvitse tehdä mitään. Olen armahdettu.
    Ja se oli mahtava ja ihana kiitos tunne Jumalaa kohtaan.
    Muutaman vuoden kuljin vain "valittujen" kanssa, kunnes tajusin, että eiväthän terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat eli lähdin tavallisten ihmisten joukkoon kertomaan olemuksellani rakkauden sanomaa. En puhunut Jeesuksesta vaan osoitin teoillani, että minussa asuu Jumalan rakkaus. Ja Jumala on tehnyt työtä kauttani.
    Muutama on saanut tuntea Jumalan rakkauden.

    En kerjää ihmisten aamenia vaan haluan viedä heille ilosanomaa olemuksellani ja sillä tiedolla, ettei yksikään ihminen ole arvoton Jumalan silmissä vaan kaikkia Jumala rakastaa.

    Saarnaamalla ja tuomitsemalla karkoitan monet pois tuon armon piiristä, sillä on ahdistavaa ajatella, miten syntinen olenkaan. Ja jos tuohon lisää sen, että pelastusta ei ole ellei ota vastaan Jeesusta, ahdistus kasvaa.

    Siksi pikkuhiljaa, jokainen Jumalan määrämällä ajalla saa ottaa vastaan tuo pelastuksen. Ei silloin kun me ihmiset tahdomme toisen saavan pelastuksen vaan kun Jumala haluaa lahjoittaa pelastuksen.

    Mutta tapoja on monta viedä sanomaa eteenpäin.
    Sinulla tuo tapa on kiinni teoissa/suorittamisessa ja siinä että elämäsi täyttää vain ja ainoastaan Jeesus ja Hänen sanomansa.
    Varmasti aidosti haluat jokaisen kokevan tuon pelastuksen, mutta moni pelästyy noin "pyhää" ihmistä kuin sinä, jolle Jeesus on jokapäiväinen asia.
    Kuinka moni tietää, että Jumalan armo ja rakkaus kuuluu hänellekin ilman , että hän olisi tehnyt henkilökohtaista valintaansa kuten sinä.

    Se on sitä elävää vettä, josta Jeesus puhui, että elämme maailmassa maailman ihmisten kanssa ja annamme heille tuota vettä juodakseen, ilman että vaadimme heiltä pelastusta tässä ja nyt.

    Uskovaisuus ja Jumalan lapsena oleminen on niin monimuotoinen asia, että siihen ei ole yhtä ainoaa tapaa ja tietä.
    Kaikki tiet, jotka johtavat Jumalan luo ovat oikeita.
    Niin uskon, niin toivon ja niin toimin.

    siunaten sinua witness:)

    Äänestä

  • avuton kirjoitti:

    Sinulle uskoon tulo on tuota ja se on sinun kohdallasi oikein ja tunnet sen oikein.

    Ei aliarvioida uskoontuloa, sillä ilman sitä emme näe taivasten valtakuntaa.

    Uskoontuloa ei voi mitätöidä tunteeksi/kokemukseksi - se on uudestisyntymistä Pyhästä Hengestä!

    Lapset ovat puhtaita, kuin ihminen, jolla ei ole 'ymmärrystä'.

    Sinunkaltaisesi, avuton, ei tahdo muiden käydä sisälle taivasten valtakuntaan. Niinpä sinä teet tien laveaksi.

    Jumalan tuomio ja armo on ihmisen pelastukseksi. Rakkaudesta lepertely ei tuo kenellekään pelastusta, sillä Pyhä Henki paljastaa ensin synnin ja puhdistaa ajatuksemme palvelemaan elävää Jumalaa.

    Ihmisten keksimät sakramentit etsivät ihmiskunniaa, ja suuri on se joukko, joka antaa pettää itseään suloisilla puheilla: 'rauha, rauha'.

    Äänestä

  • witness kirjoitti:

    Asia selvä. Sinä et usko, että jokaiselle kuuluu Jumalan armo.
    Sinä vaadit ihmiseltä uudestisyntymistä.
    Tämä on nyt sitten selvä.
    Tuo tuli nyt selväksi, haluat rajata ihmiset elävässä uskossa oleviin ja ei uskoviin.

    Vedoten raamatun sanaan.
    Sieltähän voi löytää vaikka mitä jos haluaa eritellä asioita, eikä katso kokonaisuutta.

    Itselleni tuo Jumalan rakkaus on armoa ja niin suurta armoa, että Hän ei erottele ihmistä.

    Itse olen kokenut, että vasta kun olen saanut vastaanottaa todellisen Jumalan armon on minulle avautunut kyky rakkauteen, joka kattaa kaikki ihmiset.

    Synnintunnoissani ajattelin vain omaa pelastusta.

    Ei minun tarvitse enää kertoa tuomion Jumalasta ihmisille, sillä Jumala ei ole tuomion Jumala vaan rakkauden Jumala.
    Toivotan sinulle oikein hyvää jatkoa elämässäsi,
    täyttäköön sydämesi Jumalan rakkaus.

    Matt. 7:12
    ´Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat`

    Matt. 25:40
    'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'

    Vähäisin veljeni/sisareni witness rukoilen puolestasi. Kunkin tapa uskoa on yhtä arvokas Jumalalle, ei ole vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa uskoa.Siispä pidä se usko mikä sinulla on, sillä sen olet itsellesi hyväksi havainnut, miksi sitä muuttamaan. Se vie varmasti perille.
    Sinua siunaten:)

    Äänestä

Jumala haluaa vetää Rakkaudellaan joka ainoan ihmisen yhteyteensä takaisin ja siksi Hän antoi Poikansa kuolla ristillä meidän syntiemme tähden.

Me emme ole palastuneita syntyessämme, mutta silloin kun kuolemme itsellemme ja synnymme uudesti ylhäältä antamalla elämämme takaisin Hänelle, joka meidät on luonut,USKOMALLA
Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen, niin SILLOIN olemme pelastetut ja liitymme takaisin taivaalliseen perheeseen.

Vasta nöyrtyminen Jumalan kasvojen eteen
ja myöntäminen etten minä, vaan Sinä Herrani.

Ja Pyhä Henki meissä puhdistaa, ohjaa ja opettaa
siihen Hengen Hedelmään mikä on kaikkein tärkein ja mikä pitää kaiken koossa..

..Rakkauteen :))

Äänestä
  • Synti tulee todeksi.
    Ja armo suureksi.

    Jeesuksen tähden.

    Ottakaamme armo vastaan, niin ettei se jää turhaksi.
    Halpa armo on Kristuksen pilkkaa.

    Rakkaudella, w.

    Äänestä

  • Jos vastasyntynyt lapsi ehtii elää muutaman päivän eikä hän ole ehtinyt tehdä valintaansa Jumalan puoleen ei Jumala varmasti rankaise tätä lasta sillä että ei ole ottanut Jeesusta vastaan vaan hän on jo syntyessään Jumalan oma.

    Vasta kun ihminen saa ymmärryksen on hänellä mahdollisuus tehdä valinta eli ottaa vastaan pelastus.

    Mutta tuon ymmärryksen saaneistakin hyvin monet vielä etsivät totuutta. Eivät he silti ole Jumalan armon ja rakkauden ulkopuolella.

    Jokainen ihminen on tärkeä Jumalalle, ei ainoastaan valinnan tehnyt pelastettu.

    Jos me sanomme, että vain ja ainoastaan pelastuu kun tekee parannuksen, niin miten käy lasten, miten käy heikkolahjaisten ja vajaaälyisten, miten käy mielenterveysongelmaisten.

    Jumalan rakkaus ja armo on paljon suurempi kuin miedän ihmisten käsitys pelastuksesta.

    Jumala tekee työtä meissä jokaisessa ja ajallaan kutsuu kunkin yhteyteensä ja näyttää tien mitä pitää kulkea.

    kiitos runotyttö kommentistasi,
    sinulla on Kristus saanut sijan sydämessä:)

    Äänestä

  • Tuo uskoon tulo ja siitä seuraavta vuodet ovat ihania. On mahtavaa kun joku rakastaa pyytettä ja saa rakastaa takaisin ja huomaa tuon rakkauden poikivan hyviä tekoja.

    Mutta jossain vaiheessa "kyllästyy" olemaan valittuna valittujen joukossa ja lakaa miettimään Jumalan rakkauden laajuutta.
    Kun sen tajuaa , tajuaa myös, että ei ole vain valittua joukkoa vaan on kaikki ihmiset joita Jumalan rakkaus koskee.

    Sinä elät tuota ihanaa hurmion aikaa ja ota siitä kaikki irti, on ihanaa olla rakastunut ja rakastettu, kerro Jeesuksesta edelleen sillä tyylisi on hieno, kerrot mitä Jeesus sinulle merkitsee, mutta et "tyrkytä" tuota omaa tapaasi uskoa kaikille.
    Sinulla on hienosti asiat. Olet nyt valmis, mutta kasvat uskossasi koko ajan.
    On vain ikävä todeta, että kenties jo kymmenen vuoden kuluttua sinunkin tunteesi ovat hieman muuttuneet vaikka sanot, ettet koskaan muutu, mutta Jumalan tarkoitus onkin kasvattaa ihmisiä uskon tiellä eikä jämäyttää siihen yhteen kohtaan.

    Onnea ja siunausta tielläsi, olet todellinen päivänsäde, näiden "tiukkojen" uskovaisten joukossa...

    Äänestä

Jeesuksen mielestä lihasta syntyminen ei riitä, vaan jokainen tarvitsee myös uudestisyntymisen.

Raamatussa on eräs mielenkiintoinen keskustelu, joka kertoo monia asioita, kun sen huolellisesti lukee.

” oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä. Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."”

Fariseusten joukossa oli huomattu Jeesuksen julistus ja Hänen tekemänsä tunnusteot. Fariseukset ja hallitusmiehet tunsivat kirjoitukset ja tiesivät, että teot, joita Jeesus tekee ovat mahdottomia kaikille muille, paitsi Jumalalle. Nikodeemus halusi keskustella vakavasta asiasta rauhassa Jeesuksen kanssa ja tuli tapaamaan Häntä myöhäisenä ajankohtana.

” Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa"”

Jeesus näkee kysyjän sydämen asenteen ja totuuden etsimisen palon, niinpä Hän alkaa opettamaan tuota hyvin oppinutta miestä, joka oli myös Suuren Neuvoston jäsen. Jeesuksen opetus ei ole filosofista asioitten pyörittelyä, vaan tässä mennään suoraan ytimeen. Pelastuskysymykseen.

” Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"”

Nikodeemus on ymmällä. Hän olisi ollut valmis kuulemaan teorioita tai loogisesti perusteltuja viisauden sanoja, mutta nyt Nikodeemus ei käsitä yhtään missä mennään. Jeesus alkaa selittämään asiaa:

” Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."”

Jeesus vääntää rautalangasta, mikä on lihasta syntynyt, on lihaa ja kaikki liha kuolee ja mätänee. Ei ihmisen liha peri Jumalan valtakuntaa. Nikodeemus tietää ennestään, että Jumala on Henki ja näin Jeesus selittää, että vain Hengestä syntyneet ovat otolliset yhteyteen Jumalan kanssa. Samassa Nikodeemus saa käsittää sen, ettei hän itse, eikä ihminen yleensäkään ole mahdollinen Jumalan yhteyteen ellei jotain todellista ensin tapahdu, on synnyttävä uudestaan Jumalan Hengestä. Vasta uudestisyntymisessä ihminen saa Pyhän Hengen ja vasta uudestisyntynyt voi käsittää Jumalaa, joka on käsitettävissä vain Hengen kautta.

” Nikodeemus vastasi ja sanoi hänelle: "Kuinka tämä voi tapahtua?"”

” Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä! Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä te ota vastaan meidän todistustamme. Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa. Ja niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.”

Jeesus huomauttaa Nikodeemukselle miten vähäinen tuon opettajan tieto on ja jatkaa kertomalla, ettei kukaan voi tuntea Jumalaa, ellei ota vastaan Hänen, Ihmisen Pojan, ihmiseksi tulleen Jumalan, Jeesuksen todistusta. Jeesus on ainoa, joka on voinut nähdä Jumalan, koska on ollut Jumalan luona ja on itse Jumala.

Sitten Jeesus kertoo miten ihminen voi syntyä uudesti ylhäältä, saada Jumalan Hengen. Vastaus on kaikessa lyhykäisyydessään: uskomalla Jeesukseen.

Niin kuin ne, jotka erämaassa uskoivat Mooseksen sanat ja uskoivat Jumalan pelastavan heidät kepin päähän korotetun vaskikäärmeen kautta (4Moos21:5-9), niin nyt pelastuvat ne, jotka uskovat Jeesuksen sanat ja uskovat Jumalan pelastavan heidät ristille korotetun Jeesuksen Kristuksen kautta. Tuo vaskikäärme oli esikuva tulevasta pelastuksesta. Vielä silloin ei ollut aika paljastaa Jumalan pelastussuunnitelmaa, mutta tuon esimerkin kautta Jumalan teki verhotusti tiettäväksi miten ihmiset tulevat kerran pelastumaan täydellisen uhrin, Jeesuksen Kristuksen ristille korottamisen kautta.

Jeesus jatkaa vielä tuota puhettaan: ” Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.”

Ihminen ei voi pelastua, ellei ole syntynyt uudesti Jumalan Hengestä. Lihallisen syntymän kautta, jonka kaikki olemme kokeneet, ei meistä ole syntynyt sellaista ihmistä, joka olisi mahdollinen yhteyteen Jumalan kanssa. Uudestisyntyminen Jumalan Hengestä, on aivan yhtä todellinen ja aivan yhtä mullistava asia, kuin ihmisen lihallinen syntymä omasta äidistään. Kyse ei ole mistään mystisestä jutusta, vaan todellisesta asiasta, jonka Jumala vaikuttaa Jeesuksen Kristuksen kautta. Jokainen Hengestä syntynyt tietää olevansa uudestisyntynyt.

Paavali puhuu samasta asiasta sanoessaan: ” Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.”

Jokaisessa Jumalan Hengestä syntyneessä Kristus asuu Pyhän Hengen kautta.

Äänestä
  • Kiitos Herralle.

    Äänestä

  • Totta ihminen ei pelastu (ehkä) ellei ole uudesti syntynyt Pyhästä Hengestä, mutta kun se uudesti syntyminen on lahja Jumalalta eikä mikään tavoiteltava asia. Ilmaiseksi sen jokainen ihminen saa, armon ja Jumalan rakkauden.

    Sinä hetkenä kun ihmiselle tulee ymmärrys, voi Hän tajuta tuon Jumalan armon, jonka hän on jo syntyessään saanut lahjaksi, elämän.

    Ei tekoja, ei tapoja ei mitään vain olemalla Jumalan armoistuimen edessä saa Jumalan rakkauden .....armosta.

    Joh. 15:16
    "Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte."

    Äänestä

  • avuton kirjoitti:

    Totta ihminen ei pelastu (ehkä) ellei ole uudesti syntynyt Pyhästä Hengestä, mutta kun se uudesti syntyminen on lahja Jumalalta eikä mikään tavoiteltava asia. Ilmaiseksi sen jokainen ihminen saa, armon ja Jumalan rakkauden.

    Tit. 2:11
    Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille

    Luuk. 2:40
    Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä.

    2. Kor. 4:15
    Tämä kaikki tapahtuu teidän takianne, jotta yhä enenevä armo synnyttäisi yhä useammissa runsasta kiitollisuutta Jumalan kunniaksi.

    Tässä muutama kohta raamatusta siitä mitä on armo.

    Äänestä

  • avuton kirjoitti:

    Totta ihminen ei pelastu (ehkä) ellei ole uudesti syntynyt Pyhästä Hengestä, mutta kun se uudesti syntyminen on lahja Jumalalta eikä mikään tavoiteltava asia. Ilmaiseksi sen jokainen ihminen saa, armon ja Jumalan rakkauden.

    Sinä hetkenä kun ihmiselle tulee ymmärrys, voi Hän tajuta tuon Jumalan armon, jonka hän on jo syntyessään saanut lahjaksi, elämän.

    Ei tekoja, ei tapoja ei mitään vain olemalla Jumalan armoistuimen edessä saa Jumalan rakkauden .....armosta.

    Joh. 15:16
    "Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte."

    Juttusi nyt kuulostavat aivan siltä, kuin sinulla olisi aiheesta parempaa tietoa kuin Jeesuksella. Minä uskon mieluummin Jeesusta, kun Hän selvästi sanoo:

    "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät..."

    Huomaa: "..vie kadotukseen, ja MONTA on, jotka.."

    "...mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät."

    Huomaa: "..vie elämään, ja HARVAT ovat ne.."

    Raamatusta ei löydy tuollaista kohtalon uskoa, mistä puhut. Jokainen, joka uskoo Jeesukseen on Jumalan valitsema, mutta ei itsensä tähden, vaan Jeesuksen. Jeesus on valittu ja se, millainen meidän suhteemme on Jeesukseen, määrää sen, olemmeko mekin yhdessä Hänen kanssaan valittuja.

    Ymmärräthän, ettei kenenkään ihmisen valinta riipu tuosta ihmisestä itsestään, hänen ominaisuuksistaan, vaan yksin siitä, uskooko hän Jeesukseen.

    Kukaan ei tietenkään voi itse uskoa Jeesukseen, vaan Jumala itse tarjoaa meille tätä uskoa, mutta ihminen voi sanoa ei. Meidän kohtalomme ei ole tähtiin kirjoitettu, vaan meillä on mahdollisuus valita Jumalan tahdon sijasta oma tiemme. Jokainen joka pelastuu, ei pelastu itsensä perusteella, vaan sen perusteella, että antaa pelastaa itsensä. Pelastuminen ei ole ihmisen teko, vaan Jumalan, meidän osuutemme on vain se, ettemme kieltäyty vastaanottamasta pelastusta.

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Ei minulla ole parempaa tietoa. Hassu miten noin voi kukaan ajatella, kellään ei voi olla parempaa tietoa.

    Jokainen ihminen vain tulkitsee ja käsittää Jumalan sanan omalla tavallaan.

    Sanoo Jeesus, olen käsittänyt, että tie, jossa on selvät säännöt (lukee kirjaimellisesti raamatusta mitä pitää tehdä eikä ajattele itse) on avara,

    mutta tie joka on ahdas (eli joutuu ahtaalle miettiessään itse Jumalan sanaa)on ahdas portti.

    Ja vain harvat löytävät sen.Löytävät rakkauden. Vain harvoilla on kristityillä on kyky rakastaa niitäkin, jotka eivät edusta samaa uskoa kuin he.

    Mistään kohtalon uskosta en puhu enkä ole puhunut.
    Puhun kirjoitetusta uskosta. Uskosta Jumalaan ja hänen armoonsa ja rakkauteensa, joka kattaa kaikki ihmiset niin kristityt kuin pakanatkin.

    Jumala rakastaa jokaista, eri asia ottaako jokainen Jumalan rakkauden vastaan.

    Mutta nekin, jotka eivät ota vastaan Jumalan rakkautta eivät ole poissa Jumalan silmien ja armon alta.

    Ihminen itse on tehnyt valintansa jo tässä elämässä kumpaa haluaa itsensä edustavan Rakkauden Jumalaa vai pahuuden jumalaa.

    Sitä kylvää mitä niittää; jos teet hyviä tekoja saat hyvää jos teet pahoja tekoja saat pahaa.

    Mutta Jumalan armo koskee jokaista.
    `Sillä niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo hukkuisi......´

    Usko Jeesukseen siis riittää, jopa pahoille ja se on sitä Jumalan armoa...

    -Voit siis tänään tappaa lähimmäisesi ja huomenna katua tekoasi ja pyytää anteeksi Jumalalta Jeesuksen nimessä, niin pelastut, se on sitä armoa-

    Äänestä

  • todellisuus kirjoitti:

    Pyhän Hengen siunaamaa etsimistä sinulle, avuton!

    Jumala voi antaa sen avun, jota tarvitset: uudestisyntymisen ylhäältä! Siunausta.

    Äänestä

  • witness kirjoitti:

    Pyhän Hengen siunaamaa etsimistä sinulle, avuton!

    Jumala voi antaa sen avun, jota tarvitset: uudestisyntymisen ylhäältä! Siunausta.

    Onko sulla jokin hätä...??????

    Niin voi sinullekin antaa Jumala avun; uudestisyntymisen ylhäältä!!!

    Näin me toisiamme mitataan...

    Äänestä

  • avuton kirjoitti:

    Onko sulla jokin hätä...??????

    Niin voi sinullekin antaa Jumala avun; uudestisyntymisen ylhäältä!!!

    Näin me toisiamme mitataan...

    Jeesus-nimessä.

    Äänestä

  • todellisuus kirjoitti:

    Ei minulla ole parempaa tietoa. Hassu miten noin voi kukaan ajatella, kellään ei voi olla parempaa tietoa.

    Jokainen ihminen vain tulkitsee ja käsittää Jumalan sanan omalla tavallaan.

    "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät..."

    Sanoo Jeesus, olen käsittänyt, että tie, jossa on selvät säännöt (lukee kirjaimellisesti raamatusta mitä pitää tehdä eikä ajattele itse) on avara,

    mutta tie joka on ahdas (eli joutuu ahtaalle miettiessään itse Jumalan sanaa)on ahdas portti.

    Ja vain harvat löytävät sen.Löytävät rakkauden. Vain harvoilla on kristityillä on kyky rakastaa niitäkin, jotka eivät edusta samaa uskoa kuin he.

    Mistään kohtalon uskosta en puhu enkä ole puhunut.
    Puhun kirjoitetusta uskosta. Uskosta Jumalaan ja hänen armoonsa ja rakkauteensa, joka kattaa kaikki ihmiset niin kristityt kuin pakanatkin.

    Jumala rakastaa jokaista, eri asia ottaako jokainen Jumalan rakkauden vastaan.

    Mutta nekin, jotka eivät ota vastaan Jumalan rakkautta eivät ole poissa Jumalan silmien ja armon alta.

    Ihminen itse on tehnyt valintansa jo tässä elämässä kumpaa haluaa itsensä edustavan Rakkauden Jumalaa vai pahuuden jumalaa.

    Sitä kylvää mitä niittää; jos teet hyviä tekoja saat hyvää jos teet pahoja tekoja saat pahaa.

    Mutta Jumalan armo koskee jokaista.
    `Sillä niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo hukkuisi......´

    Usko Jeesukseen siis riittää, jopa pahoille ja se on sitä Jumalan armoa...

    -Voit siis tänään tappaa lähimmäisesi ja huomenna katua tekoasi ja pyytää anteeksi Jumalalta Jeesuksen nimessä, niin pelastut, se on sitä armoa-

    Tämä on Raamatussa varsin selvästi sanottu. Armo on tarjolla kaikille ja se kehotetaan ottamaan vastaan, että säästyisimme tuomiolta ja helvetiltä.

    Jeesus itse kertoo niistä, jotka eivät ottaneet vastaan hänen kutsuaan:
    "Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä."

    Jotkut saavat armon katua. Se ei ole ihmisen oma teko, vaan saatu Pyhän Hengen vaikutus ihmisessä, että pystyy katumaan tekojaan ja uskomaan ne anteeksi. Raamattu varoittaa tekemästä pahaa, koska pahaa tekevä paatuu ja tietoisesti itseään paaduttava menee jossain vaiheessa sen rajan yli, ettei enää voi katua. Esimerkki:

    "Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia."

    Siunausta elämääsi. Raikasta vettä tarjoat.

    Äänestä

  • witness kirjoitti:

    Siunausta elämääsi. Raikasta vettä tarjoat.

    Tarjoatte sellaista vettä, että sitä on liian monen vaikea juoda, sillä se on niin puhdasta ja jaloa vettä, ettei sitä osaa tavallinen ihminen juoda.....

    Minun Isäni kaivossa on sellaista vettä, jota kaikki voivat juoda ja vasta juotunaan sitä,
    tajuavat miten hyvää ja kallista vettä se on...

    Minun uskoni kohteena on Jeesus Kristus. Hän itse ja Hänen sanansa. Raamatussa on paljon sellaista, mikä on ihmiselle epämiellyttävää kuultavaa, kuten juuri helvetin todellisuus ja kilvoittelun vaatimus. Näitä ei saa pois Raamatusta ja jos otamme Jeesuksen opetukset vakavasti, niin silloin kai emme niitä haluakaan sieltä pois, vaan mieluummin ojennamme oman elämämme sen kehotuksen mukaan, jonka Jeesus on meille antanut. Eivät Raamatussa olevat vaatimukset tai lupaukset ole minun keksimiäni, vaan ne on Jeesuksen itsensä sanoja.

    Niin on minunkin uskoni perustana Jeesus Kristus ja Hänen sanomansa.

    En vain ole koskaan ymmärtänyt miksi pitää ihminen saada Jumalan yhteyteen pelottelemalla tai kertomalla totuutta kadotuksesta kuten sinä sanot.

    Monesti tuo pelko aiheuttaa sen,että ihminen etsii Jumalaa ja pelastusta väärin motiivein eli sen takia, että saisi pelastettua oman nahkansa, eikä sen takia että rakastaisi Jeesusta.

    Kuten aiemmin kerroin olen itse juossut aina karkuun noita kadotuksella pelottelijoita, kun he ovat niin rehellisiä, että kertovat mikä on totuus jos ei usko.
    Jotta tuota totuutta ei tarvitsisi kohdata moni sivuuttaa asian ajattelematta sen enempää Jumalan työtä.
    Eli omalla toiminnallamme pidämme ihmiset kaukana Jumlasta.

    Mutta jos me kertoisimme kaikille siitä Jumalasta, joka rakastaa meitä ja on armollinen kaikille niin ihmiset olisivat enemmän uteliata ja tahtoisivat tietää tuon uskon perustan.

    Mutta kuten myös olen todennut on meitä kristittyjä moneen eri "junaan" ja meistä kukin vie sanomaa eteenpäin erityylillä, jopa sellaisella tyylillä, josta kaikki eivät pidä.

    Yksi asia tässä keskusteluketjussa on hieman loukannut minua on se, että witnees kehoitti minua ottamaan pelastus vastaan ylhäältä.
    Olen antanut elämäni Jeesukselle jo parikymmentä vuotta sitten.
    Tämän kahdenkymmenen vuoden aikana olen kasvanut Hänen armossaan siinä määrin, etten enää näe Jumalan kehoittavan minua rakastamaan VAIN KRISTITTYJÄ vaan Hän kehoittaa rakastamaan lähimmäistään.

    Raamatun vaatimukset eivät ole kenenkään ihmisen keksimiä, ne ovat Jumalasta, mutta me ihmiset tulkitsemme sitä sanomaa, josta Jeesus kertoi niin kovin eri tavalla.

    Onko jokin tulkinta ainoa oikea. Sitä en usko vaan uskon, että jokaisen tulkinta on oikea.
    Kun pyydämme Jumalan Henkeä avaamaan sanaansa meille avautuu tuo sanoma niin monella erilaisella tavalla.
    *Matt. 7:2
    " Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan."

    1. Joh. 4:7
    Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan.
    1. Joh. 4:8
    Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
    1. Joh. 4:9
    Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän.
    1. Joh. 4:10
    SIINÄ ON RAKKAUS-- EI SIINÄ, ETTÄ OLEMME RAKASTANEET JUMALAA, VAAN SIINÄ, ETTÄ HÄN ON RAKASTANUT MEITÄ ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
    1. Joh. 4:16
    Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
    1. Joh. 4:17
    Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole,
    1. Joh. 4:18
    vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; SE, JOKA PELKÄÄ, EI OLE TULLUT TÄYDELLISEKSI RAKKAUDESSA"

    Matt. 7:12
    "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat."

    1. Kor. 13:12
    "Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee "

    1. Joh. 3:2
    "Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on"

    Nuo edelle olevat raamatun kohdat ovat minulle tärkeitä.

    Ne rohkaisevat ja antavat voimaa rakastaa kaikkia lähimmäisiä, niin ettei Jumalan rakkauden ja armon ulkopuolelle jää yksikään ihminen.

    Toivotan sinullekin oikein rakkauden ja armon täyteistä elämää Jeesuksen rinnalla,
    jos tunnet, että sinä elät enemmän niistä sanoista joissa on "piilossa" uhka kadotuksesta, niin se on sinun voimasi ja se on sinulle hyvä.
    Itseäni koskettaa ja on aina koskettanut enemmän rakkauden Jumala kuin tuomion Jumala.

    Siunaten...:)

    Jeesus puhui enemmän kadotukseen joutumisen vaarasta kuin kukaan muu Raamatussa. Suomessa kadotuksen todellisuudesta puhumisesta on aika pitkälle luovuttu ja sitä pehmennetään erilaisin kielikuvin. En tiedä miksi kadotuksen olemassaolosta puhuminen pitäisi lopettaa kokonaan? Silloin sanomamme olisi ratkaisevasti erilainen kuin Jeesuksen sanoma.

    Joskus sanotaan, että Taivaassa luulisi olevan tungosta, kun Jumala rakkaudellaan vetää puoleensa ja Saatana pahuudellaan työntää luotaan. Varmasti monet pelastuvat siksi, että tahtovat pelastaa oman nahkansa, eikä se ole ollenkaan huono syy.

    Kaikkein varmimmin estämme aidon herätyksen syntymisen jättämällä Jumalan sanasta pois jotain mitä siihen kuuluu.

    Evankeliumista Jumalan rakkaus tulee näkyviin todella selvästi, enkä missään tapauksessa ole ehdottamassa, että se osa jätettäisi kertomatta. Jumalan rakkauden osoitus ristillä on kaikkein keskeisin asia.

    Olen ehdottomasti samaa mieltä.

    Jokainen Raamatun sana on annettu jossakin tilanteessa ja se on vastannut johonkin kuulijoiden kysymykseen tai antanut jonkin ilmoituksen. Sen alkuperäisen sanoman ymmärtäminen ei vaadi tulkintoja tai sovelluksia, vaan sana tarkoittaa sitä, mitä sanoo. Kun me sovellamme sanaa omiin elämän tilanteisiin, niin silloinkaan sanoma ei voi olla jokin toinen, kuin se alunperin on.

    Minua koskettaa Jumala sellaisena kuin Hän on ja sellaisena kuin Hän on itsensä Jeesuksen kautta meille ilmaissut. Armo ja rakkaus ovat Jumalan luonne, Hänen olemuksensa samalla tavalla kuin oikeudenmukaisuus ja kaiken vääryyden vihaaminen. Minä en halua valikoida Jumalasta jotain puolta joka sopii minulle ja jättää jonkin osan Hänen sanoistaan huomioimatta.

    Ymmärrän kyllä sen, että toiset meistä tarvitsevat enemmän keskittymistä johonkin asiaan ja toiset toiseen, mutta tärkeintä on ettemme ainakaan hylkää tai kiellä jotain osaa Jumalasta ja muuntele Hänen sanaansa itsellemme sopivaksi. Ilman tuomiota ei voi olla armoa, ilman armoa ei ole pelastusta. Nämä ovat saman asian eri puolia.

    Raamattu voisi olla upea kaunokirjallinen teos.

    Se on kuitenkin Jumalan Sana, Jeesus Pyhän Henkensä kautta.

    Sanat rakkaudesta ovat rakkautta Jumalasta Pyhässä Hengessä. Rakkaudesta puhuttaessa korostettiin uskovien välistä keskinäistä rakkautta, koska se on Hengen aikaansaamaa. Liha ei sitä käsitä. Sitä samaa rakkautta ei koeta heidän kanssaan, joilla ei Henkeä ole. Ihminen saa uskoontullessaan Pyhän Hengen.

    Jumalasta syntynyt rakastaa jokaista Jumalan luotua, jopa taivaallisesti! Rakkautta on se, että todistamme Jeesuksesta heille, jotka tänä päivänä eivät vielä Häntä tunne. Ja heitä on Suomessa paljon!

    Siksi puhuin sinulle uudestisyntymisestä.

    Siunausta!

    Ymmärrän täysin.
    Jumalan sanan koemme jokainen omalla tavallamme.
    Sana on sama, mutta sanassa olevat asiat koskettavat meitä jokaista eritavalla.

    Pysyäkseen taivastiellä toinen tarvitsee ankaraa pelottavaa kasvatusta ja pelkoa rangaistuksesta jos ei tee oikein.
    Toinen tarvitsee hellää rakastavaa ja ymmärtävää kasvatusta.
    Siksi kaiketi Jumala on sanassaan antanut niin monta neuvoa ja ohjetta elämän taipaleelle, että me edes yhden Hänen neuvonsa mukaan pysyisimme taivastiellä.

    En sano, etteikö saisi puhua kadotustuomiosta, sillä se on totta.
    Itseäni vain aikoinaan ahdisti kovasti tuo Jeesuksen sanan oppiminen kadotustuomion kautta.
    Ahdistus ajoi minut pois kauemmas Jumalan sanan luota, vasta kun sain kuulla rakastavasta ja armahtavasta Jumalasta aloin kiinnostumaan ja minulle avautui sana.
    Saadessamme kokea armon Herramme antaa meidän jokaisen sydämeen omanlaisen tunteen pelastusvarmuudesta.
    Se mikä pitää toisen pelastusvarmuudessa ei välttämättä pidä toista.

    Siunattua elämää sinulle....:)

    Äänestä

  • witness kirjoitti:

    Raamattu voisi olla upea kaunokirjallinen teos.

    Se on kuitenkin Jumalan Sana, Jeesus Pyhän Henkensä kautta.

    Sanat rakkaudesta ovat rakkautta Jumalasta Pyhässä Hengessä. Rakkaudesta puhuttaessa korostettiin uskovien välistä keskinäistä rakkautta, koska se on Hengen aikaansaamaa. Liha ei sitä käsitä. Sitä samaa rakkautta ei koeta heidän kanssaan, joilla ei Henkeä ole. Ihminen saa uskoontullessaan Pyhän Hengen.

    Jumalasta syntynyt rakastaa jokaista Jumalan luotua, jopa taivaallisesti! Rakkautta on se, että todistamme Jeesuksesta heille, jotka tänä päivänä eivät vielä Häntä tunne. Ja heitä on Suomessa paljon!

    Siksi puhuin sinulle uudestisyntymisestä.

    Siunausta!

    Siunausta sinulle witness uskon taipaleellasi.

    Olet löytänyt totuuden ja se on hieno asia.

    Julistaminen ja ilosanoman eteenpäin vieminen on myös hieno asia, mutta hiukan kannattaisi käyttää myös maallista hienotunteisuutta puhuessaan, sillä aina ei "tajua" mitkä sanat tuntuvat toisesta loukkaavalta.

    Käsitin sanoillasi, että olet "tuominnut" minut ei uudestisyntyneeksi.
    Tuo on asia, jota en uskaltaisi lähteä sanomaan kenellekkään, sillä sydämen tilan tietää vain Jumala.

    Teet hienoa työtä kun julistat evankeliumia, mutta pieni varovaisuus ja hienotunteisuus saattaisi välillä olla paikallaan.
    Jospa Jumala antaisi tuohonkin vastauksen kun rukoilet.
    Muistan sinua rukouksissani...:)

    Evankeliumia julistaessa ei kukaan Jeesuksen todistaja voi vaieta siitä, miksi Jeesuksen piti kuolla ristillä. Synnin palkka on kuolema. Se ei kuulosta kivalta, mutta siinä on Elämä! Siinä, kun Jeesus on voittanut synnin!

    Uskovan ihmisen elämässä Pyhä Henki osoittaa synnin synniksi. Uskoontullessaan ihminen saa ottaa vastaan anteeksiannon Jeesuksen nimessä ja veressä synneistään. Mikä armo.

    Kun uudestisyntynyt ihminen saa täyttyä Pyhällä Hengellä, hän saa voiman ylhäältä todistamiseen. Ei uskova itsestään todista, vaan Jeesuksesta.

    Kaikki eivät ota todistusta vastaan, mutta aina jää siemen itämään. Todistus ei ole kauniisti sommiteltuja sanoja, vaan Jeesuksen ristintyön korostamista.

    Syntyessämme maailmaan emme synny Jumalan lapsiksi.

    Ei petetä itseämme eikä toisiamme tekoaamenilla, vaan luetaan Jumalan Sanaa rukoillen, että Pyhä Henki saisi kirkastaa meille totuuden, Jeesuksen. Ei ihminen voi ottaa mitään taivaasta, ellei anneta. Emme voi ymmärtää Jumalan Sanaa ilman Pyhää Henkeä.

    Hyvää jatkoa.

    Onnea ja siunausta evankelioimistyöllesi,

    Se on yksi hieno armolahja tuo julistamisen taito, muttei se tarkoita etteikö ne jotka eivät julista olisi myös osallisia Jumalan rakkaudesta ja armosta.

    Ei petetä itseämme myöskään sillä, että kuvittelemme olevamme "parempia" ja kelpaavampia Jumalalle, koska julistamme.

    Kyllä Pyhä Henki kirkastaa totuuden maan hiljaisillekin.

    Siunausta elämääsi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

avuton kirjoitti:

Puhutaan uskoon tulemisesta ja uskovaisuudesta.
Mutta ollaanko koskaan ajateltu, että olemme jo syntyessämme uskossa, sillä olemme kaikki Jumalan lapsia. Hänen suuren luomistyönsä tulosta.
Hän on meihin puhaltanut Henkensä.

Jokainen ihminen on Jumalalle rakas. Ei Hän erottele meitä sen mukaan mitä olemme tai mihin kulttuuriin /uskoon syntyneet.

Se, että ihminen sanoo tulleensa uskoon tarkoittaa kai lähinnä sitä, että hän on ymmärtänyt tuon Jumalan suuren rakkauden häntä kohtaan ja siksi tahtoo toteuttaa ja tehdä kuten raamatussa sanotaan. Se ei kuitenkaan tee hänestä parempaa ihmistä ja kelpaavampaa Jumalalle, vaan se tekee hänestä helpomman ja ohjattavamman lapsen Taivaalliselle Isälle."Uskovainen" on ns. kiltti mallilapsi, jota ei tarvitse ojentaa niin usein ja joka on tajunnut oikean säännön toteuttaa elämää niin, että se olisi rakennukseksi hänelle itselleen sekä lähimmille.
Liian moni vain on käsittänyt, että kun on tuon opin saanut, ei muut ole enää samanveroisia Isän silmissä kuin hän, joka on oppinut mikä on oikea ja mikä väärä. Odottaen Isältä lisää ja lisää kiitosta hän suorittaa jatkuvasti hyviä tekoja eikä ymmärrä, että hän voi vain olla ja levätä tässä ja nyt, sillä hän on syntynyt Jumalan lapseksi.

Jumalan armo ja rakkaus kuuluu jokaiselle, on hän ymmärtänyt sen tai ei, mutta jonakin päivänä jokainen tulee ymmärtämään tuon suuren Taivaallisen Isän rakkauden. Siihen saakka voimme vain me "löytäneet" katsella noiden muiden taivalta ja odotella milloin Isä huutaa heitä luokseen.

Me olemme pelastetut jo syntyessämme, mutta pitkä taival ja elämämme koettelee meitä monin tavoin.
Voimme tehdä ja elää oman tahtomme mukaan tai sitten kysyä Isältä neuvoa. Ja nuo , jotka ovat sitä neuvoa kysyneet ovat tajunneet tämän elämän tärkeyden ja siihen sisältyvän rakkauden sanoman, joka Jumalalla on ollut meitä kaikkia kohtaan.
Tai sitten osa on "ylpistynyt" ja kohottanut itsensä yläpuolelle muiden.
Isämme kuitenkin tahtoo, että pidämme toisiamme tasavertaisina katsomatta mikä on uskomme/kulttuurimme.
Raamatusta löytyy hienot ohjeet siitä, miten tätä elämää tulisi elää niin, että voisi olla rakennukseksi kaikille ihmisille.

Siunauttua ja rakkauden täyteistä elämää kaikille;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu