Järkeä lukio-ammattikouluhankkeen vastustukseen!

Olen seurannut keskustelua tästä Asuntilan kouluhankkeesta - kommentteja puolesta ja vastaan.

Yksi asia pistää kyllä kovasti silmään, nimittäin keskiasteen koulukeskittymän alatyylinen vastustus. Hankehan kuulostaa hyvältä ja järkevältä. Nimenomaan pitkän tähtäimen suunnitelmalta. Eikä käsittääkseni ole pois meiltä Asuntilalaisiltakaan: kohta on suurin osa näistäkin lapsista siinä iässä, että katsellaan peruskoulun jälkeiseen elämään.

Kuulostaa todella hienolta, ettei ammattikoululaisia ja lukiolaisia lokeroitaisi omiin koppeihinsa, vaan yhteistyö olisi tiivistä ja sujuvaa. Kaikki tämmöinen on omiaan edistämään ymmärrystä eri koulutusalojen osaajien välillä. Mikä esimerkiksi tästä keskustelusta puuttuu täysin!

Voi vain kuvitella, miten paljon keskittäminen helpottaisi esimerkiksi kaksoistutkinnon suorittamista. Mikä taas on ihan huippujärkevää nykypäivänä. Puhumattakaan vaikkapa kansainvälisten kontaktien vilkastumisesta. Positiivisia vaikutksia löytyy vaikka kuinka paljon. Ja taas saataisiin Ylöjärveä maailmankartalle fiksuna ja kaukonäköisenä kaupunkina!

Maailma on niin erilainen ja paaaaaaljon avarampi kuin oman navan ympärys.

Oikein pelottaa kuunnella, miten isoon ääneen tämä Paljakka oikein yllyttää vastustamaan kaikin keinoin lastemme tulevaisuuteen sijoittavaa hanketta! Koittakaa nyt ihmeessä saada hänelle jäitä hattuun...

Paljon mielummin soisin tämän energian käytettäväksi siihen, että hyväksytään realiteetit ja ideoidaan oppilaille Moisiolle kahdollisimman viihtyisä ja turvallinen oppimisympäristö. Ei se Moisio nyt mikään Helvetin Esikartano sentään ole...?
5683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nyt tuli pelkää asiaa tälle palstalle. Juuri noin asia on. Toivottavasti amatsu/lukio saadaan nopeassa aikataulussa parantamaan nuortemme mahdollisuuksia sijoittua työelämään. Nyt on aika lopettaa kiivailu tämän Asuntilan koulun ympärillä. Valtuustossa on enemmistö päätös synytynyt. Pulinat pois, sanoi Johannes Virolainenkin aikoinaan eduskunnassa. Kaikki puhaltamaan yhteen hiileen. Se on meudän kaikkien ylöjärveläisten etu.

Äänestä

...Ylöjärven koulutustarjontaan. Näin pidetään omasta nuorisosta kiinni ainakin aikaisempaa paremmin. Huonona puolena kyseisellä hankkeella on se, että koulun vaatima kaavamuutos vie mukanaan jo vuosia sitten luvatut uudet nurmikentät, joista on huutava pula. Tuo kaamean kohun aiheuttanut Soppeenharjun hiekkakentän tekonurmettaminenhan on pelkkä hätäapu, joka ei oikeasti tuo yhtään uutta kenttää Ylöjärvelle.

Minne ne uudet nurmikentät nyt voidaan rakentaa, sitä en tiedä, mutta ihan sama kunhan tulevat nopeasti.

Äänestä
  • Sama vastaus tännekin...

    Annat ymmärtää, että keskiasteen koulutuskeskittymän rakennushanke viivästyy, koska osa maanomistajista ei tule myymään maitaan suosiolla, naapurit vastustavat ja valittavat jne. Mistä sinä sen tiedät?

    Edelleen ihmettelen, miksi et suuntaa tätä tarmoasi vetoamalla noihin maanomistajiin ja naapureihin, joiden jo valmiiksi tiedät (?) vastustavan hanketta? Tuolla aloittamassasi keskustelussa nimittäin suorastaan yllytetään kaikkia kynnelle kykeneviä tahoja olemaan missään nimessä myymään maitaan, puhutaan siitä, miten "kaupunki luulee noin vain isomman oikeudella saavansa ostaa maat" puhutaan "uhkauksen, kiristyksen ja lahjonnan" käyttämisestä. Niin älytöntä, että oksat pois.

    Sinä lietsot tuota mielialaa. Sitä en voi käsittää. Yhteen hiileen puhaltamista tässä tarvitaan eikä mitään hysteriaa.

    Arvaas kuinka moni ylöjärveläinen saa tästä lähtien paiseita pelkästään kuullessaan sanan "Asuntila"...

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Sama vastaus tännekin...

    osaltani keskustelu päättyy tähän. jos asiaa, ota yhteyttä t.
    Aarni Paljakka
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000001627&posting=22000000041792031

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Olen seurannut keskustelua tästä Asuntilan kouluhankkeesta - kommentteja puolesta ja vastaan.

Yksi asia pistää kyllä kovasti silmään, nimittäin keskiasteen koulukeskittymän alatyylinen vastustus. Hankehan kuulostaa hyvältä ja järkevältä. Nimenomaan pitkän tähtäimen suunnitelmalta. Eikä käsittääkseni ole pois meiltä Asuntilalaisiltakaan: kohta on suurin osa näistäkin lapsista siinä iässä, että katsellaan peruskoulun jälkeiseen elämään.

Kuulostaa todella hienolta, ettei ammattikoululaisia ja lukiolaisia lokeroitaisi omiin koppeihinsa, vaan yhteistyö olisi tiivistä ja sujuvaa. Kaikki tämmöinen on omiaan edistämään ymmärrystä eri koulutusalojen osaajien välillä. Mikä esimerkiksi tästä keskustelusta puuttuu täysin!

Voi vain kuvitella, miten paljon keskittäminen helpottaisi esimerkiksi kaksoistutkinnon suorittamista. Mikä taas on ihan huippujärkevää nykypäivänä. Puhumattakaan vaikkapa kansainvälisten kontaktien vilkastumisesta. Positiivisia vaikutksia löytyy vaikka kuinka paljon. Ja taas saataisiin Ylöjärveä maailmankartalle fiksuna ja kaukonäköisenä kaupunkina!

Maailma on niin erilainen ja paaaaaaljon avarampi kuin oman navan ympärys.

Oikein pelottaa kuunnella, miten isoon ääneen tämä Paljakka oikein yllyttää vastustamaan kaikin keinoin lastemme tulevaisuuteen sijoittavaa hanketta! Koittakaa nyt ihmeessä saada hänelle jäitä hattuun...

Paljon mielummin soisin tämän energian käytettäväksi siihen, että hyväksytään realiteetit ja ideoidaan oppilaille Moisiolle kahdollisimman viihtyisä ja turvallinen oppimisympäristö. Ei se Moisio nyt mikään Helvetin Esikartano sentään ole...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu