Olisko kellään heittää linkkiä, miten uskonnot ovat kulkeneet maailmassa, ja missä kohden hajaantuneet aina eri suuntiin, sekä mistä syystä. Eikö Roomalaiskatollinen/Luterilainen kirkkokin ollut aikanaan yhtä. Olen jossain nähnyt kaavion miten ajan saatossa nämä ovat kulkeutuneet, mutta en löydä sitä. Myös vanhantestamentin ajalta asiat kiinnostaisi, oliko siihen aikaan samanlaista hajaannusta. Kiitos joka paneudut asiaan. Kiitos.
Onko tietoa..
uskontojen kulusta..
10211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tulee mieleen kristinuskon osalta on wiki, josta yleensä löytää myös muita linkkejä, kirjallisuutta tms., joista katsoa asiasta tarkemmin. Yksi kaavio kristinuskon kehityksestä löytyy tuolta:
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Christian_denominations
Sivulla on myös linkkejä sitten noihin kaavion eri kirkkokunnista ym. kertoville sivuille tarkemmin.
VT:n ajan osalta tilanne on ehkä ongelmallisempi. Paremmin tuota sen aikaista ”hajaannusta” lähestyy ehkä Pentateukin eli Viiden Mooseksen kirjan lähdeteorian kannalta, eli miten eri teologisia näkökulmia ym. sisältäneet ja tod.näk. aikaisemmin itsenäisinä teksteinäkin olleet lähteet ovat päätyneet sitten yhteenkoottuina nykyiseksi 5Moos:ksi. Siitä wikistä tarkemmin
http://en.wikipedia.org/wiki/Documentary_hypothesis
mutta Gerald A. Larue’n teos: Old Testament Life and Literature, joka löytyy linkistä
http://www.infidels.org/library/modern/gerald_larue/otll/
kertoo myös samasta, ja ehkä hieman paremmin koska se kuvaa tuota Pentateukin kehitystä ja siten myös silloisia eri ”koulukuntia” osana israelilaisten vanhatestamentillista historiaa.
Näillä VT:n ajan ja kristinuskon ”hajaannuksilla” ei ole tekemistä toistensa kanssa (esim. historiallisena jatkumona tms.) sillä ”hajaannuksen” syyt olivat niissä luonnollisesti eri asioista ja eri luontoisia kahden eri uskonnon ollessa kerran kyseessä.
Kiitos siis paljon kattavasta vastauksesta. Ajoin vt- ajan hajaannuksilla takaa sitä, missä vaiheessa tuli muuta uskontoa maailmaan kuin mitä paratiisssa luvattiin. Sieltähän uskonto lähti liikkeelle, ihmiselle luvattiin Jeesuksen syntymä, Nooan aikana juuri kukaan ei uskonut (vain 8 henkilöä) mitä tässä välissä tapahtui?
tarkoitatko, että ne lähteet joista 1.Mooseksen kirja kirjoitettiin ovat ristiriidassa muiden Mooseksen kirjojen kanssa vai ne lähteet, joista nämä on kirjoitettu, ovat ristiriidassa itse kirjoitetun sanan kanssa? Laittamasi linkki on minulle liian vaikeaa luettavaa kielen vuoksi :-)
vaan kaikista viidestä. Niiden kirjoittamisessa ja kokoamisessa on käytetty ainakin neljää eri lähdettä joista ainakin osa on ollut jo kirjallisessakin muodossa ennen itse viiden Mooseksen kirjan kokoamista (jonka viimeinen toimitusvaihe ajoitetaan jonnekin pakkosiirtolaisuuden aikaan tai sen jälkeen, 500-400 eaa.). Ja nämä lähteet ovat jo olleet keskenään ristiriitaisia, ennen Mooseksen kirjoiksi päätymistään. Ja vaikka ne yhdistettiinkin noiksi nykyisiksi Mooseksen kirjoiksi, ei niiden ristiriitoja aina poistettu ja ne säilytettiin. Tästä johtuu sitten mm. se, että itse viiden Mooseksen kirjan sisällä on "ristiriitaista" kuvausta jostain tapahtumasta tai asiasta.
Olen pahoillani noista vieraskielisistä linkeistä. :) Aina ei osaa ajatella tuota puolta. Mutta suomenkielistä asiasta löytyy esim.
http://personal.inet.fi/koti/rossi/ue1m.html
jossa on kuvattu ja listattu lyhyesti (otsakkeen "2. Vanha testamentti A. Historialliset kirjat" alla) mm. noita viideksi Mooseksen kirjaksi päätyneiden lähteiden eroja, niitä mitä vielä on jäljellä niistä kootussa nykyisessä raamatuntekstissä. Ja Hgin teologisen tiedekunnan sivuilta löytyy myös, jo ihan taustaakin noille jutuille
http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/ekse/02_kaanonsynty.html
Toivottavasti nuo selventävät jotain. :)
Luin läpi noita kohtia laittamistasi linkeistä, mutta jäin miettimään mainitsemiasi ristiriitoja Mooseksen kirjojen välillä? Osaatko mainita joitakin kohtia kirjoista, jotka ei avaudu sinulle? Niinkuin linkeissä todettiin, aluksi sana kulki "jalkojen päällä" ja vasta myöhemmin niitä alettiin kirjoittaa muistiin. Se, että lähteet (materiaali oli hajallaan) kun kirjoja alettiin koota yhteen, ei sinällään ole ristiriita.
..uskotko niinkuin Raamattu sanoo: kirjoitettu vaikutettuna pyhältä hengeltä, eli kyseessä ei ole ihan sama asia kun lukis vaikka päivän lehteä. Uskotko myös Lutherin opetuksen. Tietysti ei ole pakko vastata, kun kohdistin kysymyksen näin suoraan, (sorry).
uskovainen, en kuulu edes kirkkoon josta erosin joskus runsas parikymmentä vuotta sitten. :) (Se on liian pitkä tarina.) Harrastelen vain nykyään "vähemmän vakavasti" näitä vanhoja tekstejä, kulttuureita ym. - mm. - aiempien lähi-idän kielten&kulttuurien opintojeni & sen ohessa teologisessa suorittamieni (mm. Vanhan testamentin) opintojeni jatkeena.
..en halua olla utelias, mutta mikähän sai sinut eroamaan kirkosta? lisäksi, mitä ajattelet kirkosta nuin yleensä, suhteessa Raamattuun? Itse kuulun kirkkoon,mutta en usko että itse kirkkoon kuuluminen (siis esim.täällä Suomessa ev.lut.kirkko) tuo pelastuksen. (kysymys kohdistuu suoraan, eli ei pakko vastata).