raittiit nuoret

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/02/800442

Vaikka kaupunkien katukuvassa näkyy alaikäisiä päihtyneitä, täysin raittiiden nuorten määrä on tutkimusten mukaan lisääntynyt koko 2000-luvun, kertoo Stakesin kehittämisjohtaja Tuomas Tenkanen MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.
283829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Vielä uudemman tutkimuksen mukaan nuorten valehtelu tutkimuksissa on lisääntynyt !!

Buhahhahhahhahahaaaa!!!

Äänestä

Ovat tajunneet, ettei alkoholi sovi heille. Se ei sovi patoutuneille ihmisille. Vaarallinen yhdistelmä...

Äänestä

Niin on lisääntynyt täysin alkoholisoituneiden nuoren määräkin.

Eriarvoisuus kasvaa ja pahoinvointi myös. Kiitos porvareiden.

Äänestä
  • :( :(

    Äänestä

eli saman verran kuin on LESTAADIOLAISLAPSIA on raittiitakin. toki jotkut tupruttelee, muta alko on kielletty!!

Äänestä
  • pöh, suuri joukko aa-kokouksen sekopäistä on lestadioistaustaisia, joten väitteesi ei pidä paikkaansa.

    ne kun pääsee 'vauhdin makuun' niitä ei pysäytä mikään.

    kaksnaamaista uskon uskon sakkia useat. tai kaikki, kun miksi uskoa mihinkään, mitä ei ole.

    niin?

    Äänestä

  • Ei ne kaikki lestadiolaislapsetkaan raittiita ole. Tiedän sen, koska minun kaverini on lestadiolainen ja hän osallistuu minun kans rientoihin aina silloin tällöin. Eikä hän tupakoi.

    Äänestä

  • joten äläpäs yleistä kirjoitti:

    Ei ne kaikki lestadiolaislapsetkaan raittiita ole. Tiedän sen, koska minun kaverini on lestadiolainen ja hän osallistuu minun kans rientoihin aina silloin tällöin. Eikä hän tupakoi.

    Tunnen yhden lestodilaisperheen ja todellakaan ei ole perheen nuoriso mikään raitis...

    Äänestä

tasan eivät käy älyn lahjat. ongelma vaan on, että kunnon nuoret (nörtit yms) joutuu elämään näiden jätenuorten kanssa myös tulevaisuudessa. ja sisällissotahan siitä jossain vaiheessa tulee, kun näistä roskalaisista ei ole kuin rikoksien tekemiseen!

Äänestä

Omaa nuorisoa (15, 18) katsoessa voi varsin hyvin uskoa, että juominen ei nyt se "must" juttu. Nuoriso näyttää keskustelevan juomisesta, mutta kun esimerkiksi meillä istuu joukko nuoria iltaa istumassa, ei kukaan mitään koskaan ota eikä tunnu edes olevan kiinnostunut. Ja meillä tuota raittiina tai juomatta olemista ei ole asetettu olemisen ehdoksi, he ovat vain itse niin valinneet. Nuoremme ovat selvästi fiksumpia kuin voisi ulkomuodon perusteella uskoa.

Äänestä

ei pidä paikkaansa.. kyl se on totuus et aina vaan nuoremmat ja nuoremmat juo nykyään jo 5luokkalaiset vetää viinaa et siinä niitten tutkimukset..

Äänestä
  • Sillä miten aikaisin aletaan juomaan ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka moni nuorista juo.
    Nuo varhaisteinit on just semmosia et ne ei oikeen tajuu vielä asioita vaan kaikkee pitää kokeilla.

    Äänestä

näiltä nuorilta. Suomen valtion ja sen alkoholiyhtiön "kännissä on hauskaa" (maksaa vapaaehtoisia viinaveroja valtiolle)-kulttuuri on aikansa elänyt.

Kukaan järkevä ei korkkaa. Ajatelkaapa: ei rattijuoppoja, kotien päihdeväkivaltaa... voi olla että joutuisi joku sossutäti työttömäksi mutta olisi hienoa, jos ihmiset käyttäisivät järkeään ja valitsisivat raittiuden.

Äänestä
  • Raittius sitä ja raittius tätä....

    Jos hallitsee kohtuukäytön niin hyvä on.

    Absolutistit on hihhuleita, ex-juoppoja tai muuten vaan sekopäitä, en ole koskaan tavannut "normaalia" absolutistia.

    Äänestä

  • Koiranpää kirjoitti:

    Raittius sitä ja raittius tätä....

    Jos hallitsee kohtuukäytön niin hyvä on.

    Absolutistit on hihhuleita, ex-juoppoja tai muuten vaan sekopäitä, en ole koskaan tavannut "normaalia" absolutistia.

    Montakohan absolutistia olet tavannut? Ehkä kaverisi
    joihin olet törmännyt vain ovat samaa sorttia kuin sinä itse.
    Itse menestyn asiassa kuin asiassa, urheilusta työhön ja perhe-elämään. Kun ei käytä päihteitä, itsetunto fyysisestä ja henkisestä terveydestä puhumattakaan ovat kohdallaan ja sitä kautta asia kuin asia tulee hoidettua asiallisesti.

    Äänestä

  • absolutisti 81 kirjoitti:

    Montakohan absolutistia olet tavannut? Ehkä kaverisi
    joihin olet törmännyt vain ovat samaa sorttia kuin sinä itse.
    Itse menestyn asiassa kuin asiassa, urheilusta työhön ja perhe-elämään. Kun ei käytä päihteitä, itsetunto fyysisestä ja henkisestä terveydestä puhumattakaan ovat kohdallaan ja sitä kautta asia kuin asia tulee hoidettua asiallisesti.

    Plussaksi vielä se että raittiina säästyy rahaa. Monesti tulee naureskeltua, kun "kohtuukäyttäjät" marisevat, miten on lompsa aina tyhjä. Niin, mietitäämpä, mihin kummaan sitä rahaa soljahtelee sattumoisin viikonlopun tuntumassa.

    Äänestä

  • Raitistelija kirjoitti:

    Plussaksi vielä se että raittiina säästyy rahaa. Monesti tulee naureskeltua, kun "kohtuukäyttäjät" marisevat, miten on lompsa aina tyhjä. Niin, mietitäämpä, mihin kummaan sitä rahaa soljahtelee sattumoisin viikonlopun tuntumassa.

    ja sit sanotaan krapulassa ettei koskaan enää. Mutta jostain syystä se unohtuu ja sit seuraavalla viikonloppuna taas ryypätään. Se on aika hassua kun jo keskiviikkona aletaan suunnittelemaan viikonlopun ryyppyjuhlia ja sunnuntaina näiltä maailmanparantajilta saa kuulla kauheeta ruikutusta ja hirvee olo ja ei enää koskaan. On se huvittavaa näin raittiina seurata tollasta touhua :)Ja jostain syystä se että otetaan varovasti pikkasen, unohtuu illan mittaan.

    Äänestä

Me pidetään kännääjiä surkimuksina. Kohtuukäyttökin on tarpeetonta, sillä tällaisen kohtuu käytöstä aiheutuvan olon saa myös muilla keinoilla ja vieläpä ihan ilmaiseksi. Urheilu ja etenkin avannossa käynti saa aikaan hyvän olon tunteen.
Toisekseen edullisia hyvän makuisia alkoholijuomia vain ei ole olemassa. En pidä siidereistä, en oluista, enkä lonkeroista. Enkä tietenkään limonadeistakaan. Nautin terveellisempiä juomia.
Yksi syy, miksi emme nauti alkoholia on se, että haluamme pysyä myös hoikempina. Sekä täys raittius, että kohtuukäyttö on yleistynyt ja kännäämistä harrastaa enää pieni joukko nuoria.

Äänestä
  • täysin oikeassa! Viinan juomisesta ei ole mitään hyötyä rahat ja terveys menee.Mulla meni onneks vaan rahat mut on paljon niitä ja tulee olemaan joilta on mennyt ja menee molemmat.(kohta kaks ja puoli vuotta täysin ilman alkoholia)

    Äänestä


  • Alkoholi vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla... ja joskus alkoholin käytön seurauksena voi tutustua helpommin uusiin ihmisiin, jos ei muuten ole kovin sosiaalinen.
    Ne jotka juovat ovat yleensä sosiaalisempia myös selvinpäin... Kun ovat kännissä saaneet tuttavuuksia tai rohkeutta. :D Olen tutkinut. :D

    Äänestä

neljännellä nuorella lukiolaisella on syömishäiriö.Nuorilla menee hyvin.

Äänestä

Joitakin vuosia sitten koettu "halpa" alkoholi vei nuorten kiinnostuksen koko aineeseen sen statussymboliuden puuttumisen vuoksi. Vielä pari korotusta alkoholiveroon ja jo vain nuoret kuin vanhatkin näyttävät, että rahaa riittää ryypätä!

Äänestä
  • Hienoa jos nuoretkin ovat huomanneet että kännäämisessä ei ole mitään hienoa...Olen muutaman vuoden ajanut taksia ja paljon juuri öisin ..ja todella ollut huolissani nuorten alkoholin käytöstä.On sanottu minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa ja se on ikävä kyllä tosi jos ei huomaa mihin se pahimmillaan johtaa...

    Äänestä


kuolintilastoja, eikä mitään nollatutkimuksia tai juopumispidätyksiä. Ja poliisilla alkaa olla itsellä nollatoleranss näiden "esso" hiipparien kanssa, gammat ja lakat mukaanlukien ja etc...

Äänestä

Olen ollut koko ajan sitä mieltä, että holhoava alkoholipolitiikka vain ruokkii alkoholin käyttöä.

Kännäämisen ihannointi halvan viinan roudaaminen Virosta etc... Se on vain tietyn tyyppisten "idiottien" tai kapinallisten pullikointia viranomaisten käskyjä vastaan.

Siitä sikiää tyhmimälle kansanosalle tarve yltiöpäiseen kännirypemiseen.

Viinan hinta niin alas, ettei se aiheuta tarpeetonta uhoa. Kyllä suhteellisen fiksut ihmiset osaa kohtuudella alkoholia käyttää.

Se fiksuin kansan osa eli nämä täysraittiit nuoret ja aikuisetkin. tajuavat alkoholin tuomat haitat ja jättävät koko huumeen käytämättä.

Kohtuullinen alkoholin käyttö tuo kohtuulliset haitat, kohtuuton taas kohtuuttomat.

Ei se sen ihmeellisempää ole.

Muutkin päihteet eli huumeet tulisi laillistaa. Apteekkiin vain myyntiin reseptille. Ja luuserileima otsaan niiden käyttäjille.

huumeiden suurin ongelma on niiden kieltolaki. Se tuo mukaan rikollisuuden ja huumeiden tehokkaan verkostomarkkinoinnin.

Johan se todettiin kuningashuume alkoholinkin kohdalla ettei kieltolaki toimi. Rikollisuus oli liian järjestäytymyttä ja suurta alkoholikaupan kohdalla tuolloin. Onhan kyse maailman kovimmaksi luokitellusta huumavasta aineesta kuitenkin.

Virhe tehtiin alkoholin osalla siinä, että sitä alettiin valtion toimesta tehokkaasti markkinoinaan ja jakelu turvattiin joka pitäjään ja niemennotkoon.

Alkoholin tupakan ja muiden päihteiden saatavuus tulee olla turvattu. Muttei sen tule olla suositeltavaa eikä ihannoitavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yleistyneet kirjoitti:

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/02/800442

Vaikka kaupunkien katukuvassa näkyy alaikäisiä päihtyneitä, täysin raittiiden nuorten määrä on tutkimusten mukaan lisääntynyt koko 2000-luvun, kertoo Stakesin kehittämisjohtaja Tuomas Tenkanen MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu