Keskustelun alustukseksi rovasti Olavi Peltolan kirjoitus:
"Onko rakkauden Jumala pehmojumala?
Jumalan rakkaus ei ole sitä, että hän muuttaa ajallisen elämämme onnelliseksi, että hän poistaa sodat, sairaudet, nälän jne. Paha ja kärsimys ovat olleet ihmiskunnan osa myös Kristuksen lähettämisen ja kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeenkin. Se on myös minun osani tässä maailmassa. Myös minun on suostuttava minulle laadittuun kärsimyssuunnitelmaan. Jumalan rakkaus ei muuta olosuhteita eikä minua itseänikään sen paremmaksi jos nyt ei pahemmaksikaan.
Usko on pimeyttä, jossa ei tarvitse tuntea mitään ja jossa kuitenkaan ei voida olla luottamatta sanaan. Juuri tällainen luottamus sanaan on mitä väkevin todistus Pyhä Hengen omistamisesta. Pyhä Hengen saaminen (Joh 7:39) on Kristuksen läsnäoloa uskossa! Saatamme ruveta rakastamaan meissä olevaa Kristuksen läsnäolon tunnetta ja kokemusta enemmän kuin Kristusta itseään. Tämän vuoksi Herran on usein piilouduttava ihmiseltä ja jätettävä hänet ilman läsnäolon tunnetta. Ja silloin ihminen uskoessaan sanaan kuitenkin ja joka tapauksessa tulee sydämestään sidotuksi Jeesukseen vaikka onkin ilman ihanien tunteiden tuomaa tyydytystä.
Mitä me tarkoitamme kun väitämme, että Jumala rakastaa? Mitä se sisältää mielikuvamaailmassamme? Tarkoitamme noilla sanoilla sitä, että Jumala on jotain pehmeää, hyvää, mukavaa, lämmintä ja turvallista - täynnä ihanaa ja suloista syleilyä meitä kohtaan. Silloin torjumme ehdottomasti puheet Jumalan vihasta ja kadotuksesta, koska sellainen vain pelottaa ja lamauttaa. Jos yleensä uskomme, että Jumala on olemassa, haluamme uskoa Jumalaan, joka on aina käytettävissämme, kun häntä tarvitsemme ja joka tekee niinkuin odotamme hänen tekevän. Kai meidän monen Jumala on jonkinlainen kaikkialla läsnäoleva hyväntahtoinen maailman henki. Puhe persoonallisesta Jumalasta tuntuu niin kovalta ja vaativalta.
"Meidän mielestämme mukavin olisi sellainen Jumala, joka sanoisi kaikkeen, mikä meitä sattuu huvittamaan: 'Mikäpä siinä, jos kerran se sinua ilahduttaa'. Me emme kaipaa niinkään itsellemme Taivaan Isää kuin taivaallista isoisää - vanhaa herraa, joka haluaa nähdä nuoret iloisina. Tällaisen Jumalan maailmansuunnitelmaksi riittäisi yksinkertaisesti se, että jokaisen päivän päättyessä voitaisiin sanoa: Meillä kaikilla oli niin mukavaa" (C.S. Lewis).
Tällainen Jumala rakastaa minua sillä tavoin, että hän antaa minun olla rauhassa. Hän rakastaa siten, että hän on käytettävissäni taivaallisena ja kaikkivaltiaana Palvelijanani heti kun häntä tarvitsen elämän monimutkaisissa kiemuroissa. Jumala rakastaa minua silloin, kun saan häneltä erikoislähetyksenä sitä, mitä sillä hetkellä kipeimmin tarvitsen. Milloin tarvitsen yksinäisyyteeni seuraa - hänen on se järjestettävä. Milloin tarvitsen rahapulassani rahaa, hän lähettää - antaa vaikka sataa Hakaniemen torin keskustassa taivaassa satamarkkasia - kuten eräät nuoret innoissaan kertoivat veli Sopasen saaneen uskossaan kokea. Milloin olen työtön, hän antaa ihmeenä työpaikan. Milloin olen asunnoton ja hän lähettää asunnon. Milloin olen sairas ja hän lähettää terveyden. Milloin läheiseni ja ystäväni ovat sairaita ja vaikeuksissa, niin Jumala pyynnöstäni lähettää heille kaiken, mitä he kipeimmin tarvitsevat.
Onko Jumalan rakkaus tällainen hyvien ja mukavien asioiden taivaallinen lähettämistoimisto? Vastaus: On ja ei. Ei siis ole suinkaan ilman muuta väärin ajatella Jumalan rakkaudesta tuolla tavoin. Kaikki huolemme ja vaikeutemme saamme heittää hänen kannettavakseen - niinhän Raamattu kehottaa. Ja se on niin kauan hyvä, kun jaksan uskoa, että se toimii. Helppoina elämän päivänä, hyvinä aikoina tällainen mukavasti rakastava Jumalaa riittää hyvinkin. Ei ole väärin toistaa itselleen: Jumala rakastaa minua, Jumala rakastaa minua, Jumala on aina hyvä minua kohtaan, Jumala on aina hyvä minua kohtaan.
Mutta entä sitten kun tulevat ahdistukset. Meille kenelle tahansa voi sattua aivan mitä tahansa. Elämämme kuvioit voivat mennä perusteellisesti rikki ja kaikki on pelkkää kärsimystä. Mitä nyt sanon siitä, että Jumalan rakastaa minua! En enää näe enkä koe enkä tunne sellaista lämmintä ja hyvää rakkautta. ”Minä sanoin menestyksen päivinä: "Ikinä minä en horju." Hyvyydessäsi sinä, Herra, olit auttanut minut vuorille turvaan. Kun sitten käänsit pois kasvosi, minä hätäännyin” ( Ps. 30:7). Tähän voisi lisätä: Hän ei näytä enää kuulevan rukouksiani, hän ei auta hädässäni. Mitä silloin teen. Kiroanko Jumalan, vajoanko sisimmässäni olevaan vihani ja katkeruuteni valtamereen. Se on syvä ja on aina ollut sisimmässäni. Psalmin rukoilija jatkaa: ”Sinua, Herra, minä huusin, Jumalani, sinulta rukoilin armoa: ’Mitä hyötyä on siitä, jos minä kuolen, jos vaivun hautaan? Ylistääkö maan multa sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi? Herra, kuule minua ja ole minulle armollinen! Herra, ole sinä minun auttajani!’” (30:8-11). Hän valitsi oikean tien.
Jumala ja Jumalan rakkaus on monin tavoin salattua ja käsittämätöntä. Ei ole helppo puhua Jumalan rakkaudesta. Siinä on jotain käsittämätöntä. En pysty ottamaan sitä käsiini. En ymmärrä, ei tiedä, en osaa! ”Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä! Kuka voi tuntea Herran ajatukset, kuka pystyy neuvomaan häntä? Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin? Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen” (Room 11:36-39). ”Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen” (1 Tim 6:15-16).
Jumala totisesti ei ole samanlainen persoona kuin mitä itse olemme tai mitä jotkut muut ihmiset ovat. Hänen viisautensa ja hänen menettelytapansa poikkeavat niin paljon meidän omistamme, ettemme mitenkään voi arvata niiden olemusta omien ajatustemme voimin. Vielä vähemmän voimme päätellä mitään hänestä kuvittelemalla hänen olevan jonkinlainen ihanneihminen. Emme voi tuntea häntä ellei hän itse kerro meille itsestään.
En etsi vastausta omasta elämänkokemuksestani - en ainakaan kokonaan - vaan Raamatusta, Jumalan sanasta. Mitä siellä sanotaan Jumalan rakkauden toiminasta ja luonteesta. Vain Raamatussa olevan ilmoituksen kautta voimme saada oikean käsityksen Jumalasta. Ensimmäinen käsky pakottaa meidät etsimään Jumalaa koskevat ajatuksemme hänen omasta pyhästä sanastaan ja hylkäämään kaikki muut lähteet.
Mutta kyllä Raamatussakin aidolla tavalla kohtaamme elämän arvoituksellisuuden ja Jumalan käsittämättömyyden. Eräs tällainen rehellinen vastaväite löytyy VT:n viimeisestä kirjasta. Jumalan kansan takana on suunnattoman raskaat ja käsittämättömät vaiheet. Ketä Jumala todella rakastaa, jos hän kerta rakastaa: ”Minä rakastan teitä, sanoo Herra. Mutta te kysytte: Missä sinun rakkautesi näkyy? (Mal 1:2). Vanhan käännöksen mukaan ihmisten vastaus Herran sanaan on: ”Missä sinä olet osoittanut rakkautesi meihin?” Luulen, että moni meistä yhtyy näihin vastaväitteisiin Jumalan rakkaudesta puhuttaessa."
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Jumalarakastaa2.htm
"Onko rakkauden Jumala pehmojumala?
Jumalan rakkaus ei ole sitä, että hän muuttaa ajallisen elämämme onnelliseksi, että hän poistaa sodat, sairaudet, nälän jne. Paha ja kärsimys ovat olleet ihmiskunnan osa myös Kristuksen lähettämisen ja kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeenkin. Se on myös minun osani tässä maailmassa. Myös minun on suostuttava minulle laadittuun kärsimyssuunnitelmaan. Jumalan rakkaus ei muuta olosuhteita eikä minua itseänikään sen paremmaksi jos nyt ei pahemmaksikaan.
Usko on pimeyttä, jossa ei tarvitse tuntea mitään ja jossa kuitenkaan ei voida olla luottamatta sanaan. Juuri tällainen luottamus sanaan on mitä väkevin todistus Pyhä Hengen omistamisesta. Pyhä Hengen saaminen (Joh 7:39) on Kristuksen läsnäoloa uskossa! Saatamme ruveta rakastamaan meissä olevaa Kristuksen läsnäolon tunnetta ja kokemusta enemmän kuin Kristusta itseään. Tämän vuoksi Herran on usein piilouduttava ihmiseltä ja jätettävä hänet ilman läsnäolon tunnetta. Ja silloin ihminen uskoessaan sanaan kuitenkin ja joka tapauksessa tulee sydämestään sidotuksi Jeesukseen vaikka onkin ilman ihanien tunteiden tuomaa tyydytystä.
Mitä me tarkoitamme kun väitämme, että Jumala rakastaa? Mitä se sisältää mielikuvamaailmassamme? Tarkoitamme noilla sanoilla sitä, että Jumala on jotain pehmeää, hyvää, mukavaa, lämmintä ja turvallista - täynnä ihanaa ja suloista syleilyä meitä kohtaan. Silloin torjumme ehdottomasti puheet Jumalan vihasta ja kadotuksesta, koska sellainen vain pelottaa ja lamauttaa. Jos yleensä uskomme, että Jumala on olemassa, haluamme uskoa Jumalaan, joka on aina käytettävissämme, kun häntä tarvitsemme ja joka tekee niinkuin odotamme hänen tekevän. Kai meidän monen Jumala on jonkinlainen kaikkialla läsnäoleva hyväntahtoinen maailman henki. Puhe persoonallisesta Jumalasta tuntuu niin kovalta ja vaativalta.
"Meidän mielestämme mukavin olisi sellainen Jumala, joka sanoisi kaikkeen, mikä meitä sattuu huvittamaan: 'Mikäpä siinä, jos kerran se sinua ilahduttaa'. Me emme kaipaa niinkään itsellemme Taivaan Isää kuin taivaallista isoisää - vanhaa herraa, joka haluaa nähdä nuoret iloisina. Tällaisen Jumalan maailmansuunnitelmaksi riittäisi yksinkertaisesti se, että jokaisen päivän päättyessä voitaisiin sanoa: Meillä kaikilla oli niin mukavaa" (C.S. Lewis).
Tällainen Jumala rakastaa minua sillä tavoin, että hän antaa minun olla rauhassa. Hän rakastaa siten, että hän on käytettävissäni taivaallisena ja kaikkivaltiaana Palvelijanani heti kun häntä tarvitsen elämän monimutkaisissa kiemuroissa. Jumala rakastaa minua silloin, kun saan häneltä erikoislähetyksenä sitä, mitä sillä hetkellä kipeimmin tarvitsen. Milloin tarvitsen yksinäisyyteeni seuraa - hänen on se järjestettävä. Milloin tarvitsen rahapulassani rahaa, hän lähettää - antaa vaikka sataa Hakaniemen torin keskustassa taivaassa satamarkkasia - kuten eräät nuoret innoissaan kertoivat veli Sopasen saaneen uskossaan kokea. Milloin olen työtön, hän antaa ihmeenä työpaikan. Milloin olen asunnoton ja hän lähettää asunnon. Milloin olen sairas ja hän lähettää terveyden. Milloin läheiseni ja ystäväni ovat sairaita ja vaikeuksissa, niin Jumala pyynnöstäni lähettää heille kaiken, mitä he kipeimmin tarvitsevat.
Onko Jumalan rakkaus tällainen hyvien ja mukavien asioiden taivaallinen lähettämistoimisto? Vastaus: On ja ei. Ei siis ole suinkaan ilman muuta väärin ajatella Jumalan rakkaudesta tuolla tavoin. Kaikki huolemme ja vaikeutemme saamme heittää hänen kannettavakseen - niinhän Raamattu kehottaa. Ja se on niin kauan hyvä, kun jaksan uskoa, että se toimii. Helppoina elämän päivänä, hyvinä aikoina tällainen mukavasti rakastava Jumalaa riittää hyvinkin. Ei ole väärin toistaa itselleen: Jumala rakastaa minua, Jumala rakastaa minua, Jumala on aina hyvä minua kohtaan, Jumala on aina hyvä minua kohtaan.
Mutta entä sitten kun tulevat ahdistukset. Meille kenelle tahansa voi sattua aivan mitä tahansa. Elämämme kuvioit voivat mennä perusteellisesti rikki ja kaikki on pelkkää kärsimystä. Mitä nyt sanon siitä, että Jumalan rakastaa minua! En enää näe enkä koe enkä tunne sellaista lämmintä ja hyvää rakkautta. ”Minä sanoin menestyksen päivinä: "Ikinä minä en horju." Hyvyydessäsi sinä, Herra, olit auttanut minut vuorille turvaan. Kun sitten käänsit pois kasvosi, minä hätäännyin” ( Ps. 30:7). Tähän voisi lisätä: Hän ei näytä enää kuulevan rukouksiani, hän ei auta hädässäni. Mitä silloin teen. Kiroanko Jumalan, vajoanko sisimmässäni olevaan vihani ja katkeruuteni valtamereen. Se on syvä ja on aina ollut sisimmässäni. Psalmin rukoilija jatkaa: ”Sinua, Herra, minä huusin, Jumalani, sinulta rukoilin armoa: ’Mitä hyötyä on siitä, jos minä kuolen, jos vaivun hautaan? Ylistääkö maan multa sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi? Herra, kuule minua ja ole minulle armollinen! Herra, ole sinä minun auttajani!’” (30:8-11). Hän valitsi oikean tien.
Jumala ja Jumalan rakkaus on monin tavoin salattua ja käsittämätöntä. Ei ole helppo puhua Jumalan rakkaudesta. Siinä on jotain käsittämätöntä. En pysty ottamaan sitä käsiini. En ymmärrä, ei tiedä, en osaa! ”Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä! Kuka voi tuntea Herran ajatukset, kuka pystyy neuvomaan häntä? Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin? Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen” (Room 11:36-39). ”Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen” (1 Tim 6:15-16).
Jumala totisesti ei ole samanlainen persoona kuin mitä itse olemme tai mitä jotkut muut ihmiset ovat. Hänen viisautensa ja hänen menettelytapansa poikkeavat niin paljon meidän omistamme, ettemme mitenkään voi arvata niiden olemusta omien ajatustemme voimin. Vielä vähemmän voimme päätellä mitään hänestä kuvittelemalla hänen olevan jonkinlainen ihanneihminen. Emme voi tuntea häntä ellei hän itse kerro meille itsestään.
En etsi vastausta omasta elämänkokemuksestani - en ainakaan kokonaan - vaan Raamatusta, Jumalan sanasta. Mitä siellä sanotaan Jumalan rakkauden toiminasta ja luonteesta. Vain Raamatussa olevan ilmoituksen kautta voimme saada oikean käsityksen Jumalasta. Ensimmäinen käsky pakottaa meidät etsimään Jumalaa koskevat ajatuksemme hänen omasta pyhästä sanastaan ja hylkäämään kaikki muut lähteet.
Mutta kyllä Raamatussakin aidolla tavalla kohtaamme elämän arvoituksellisuuden ja Jumalan käsittämättömyyden. Eräs tällainen rehellinen vastaväite löytyy VT:n viimeisestä kirjasta. Jumalan kansan takana on suunnattoman raskaat ja käsittämättömät vaiheet. Ketä Jumala todella rakastaa, jos hän kerta rakastaa: ”Minä rakastan teitä, sanoo Herra. Mutta te kysytte: Missä sinun rakkautesi näkyy? (Mal 1:2). Vanhan käännöksen mukaan ihmisten vastaus Herran sanaan on: ”Missä sinä olet osoittanut rakkautesi meihin?” Luulen, että moni meistä yhtyy näihin vastaväitteisiin Jumalan rakkaudesta puhuttaessa."
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Jumalarakastaa2.htm
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olipa kerran massamurhaaja. Juuri ennen kuolemaansa hän kuitenkin huusi syntejään anteeksi ja pääsi taivaaseen.
Mutta mitä tapahtui hänen uhreilleen? Yksikään heistä ei ollut uskossa ja kaikki he joutuivat helvettiin. Sellaista se rakkaus vaan on.
Sen pituinen se.
Erittäin ytimekkäästi kuvattu kristinuskon perussanoma! Kiitos!
vastassa Jumalan rakkaus? On ihan sopiva palsta, mutta kun aloitus on kristinuskon näkökulmasta, niin sehän tekeekin siitä palstalle sopimattoman.
Kyllähän Jumalan pelastusteko on hullutusta maailman silmissä. Sinäkin sen juuri todistit.
Olipa kerran rakastava perheenäiti, joka halusi lapsensa pääsevän taivaaseen. Hän oli kuullut uskovalta, että kaikki pikku lapset pääsisivät taivaaseen automaattisesti. Äiti halusi pelata varman päälle ja tappoi pienen lapsensa. Toivottavasti tämäkin äiti vaan vielä tulisi itsekin uskoon, että voisi taas nähdä lapsensa taivaassa. Sellasta se rakkaus on.
Sen pituinen se.
Oikea palsta olisi "kristinusko", mutta hyvä on.
>>Kyllähän Jumalan pelastusteko on hullutusta maailman silmissä. Sinäkin sen juuri todistit.
kuuluu fundamentalismi palstalle.
on lapsellista propagandaa mutta jälleensyntymiseen uskovan puhe rakkaudesta on 'ikuista totuutta' ja kuuluu tälle palstalle...
Aika kevyesti suhtaudut rakkauteen, josta ei-uskovat luulevat tietävänsä koko totuuden.
Teitä lukee kuin avointa kirjaa.
kuin tekin mitaatte jälleensyntymistä.
Millä perusteella raamattu nostetaan auktoriteetiksi?
Nostetaanpa reali-ihminen ympäristöineen perusteeksi etsittäessä jumalan rakkautta?
Kun ihminen on tyydyttänyt itsensä,unohtuu heti se faktallisuus,johon kuuluu muiden nälkä,sodat,sairaudet,tuska,jatkuva puute jne, nämä tosi asiat kohtaa jatkuvasti suurinta osaa ihmiskuntaa.
Faktaa on myös se, että ympäristö kasvattaa vihamielisyyteen ja itsekkyyteen, muuta mahdollisuutta yksilöllä ja laumalla ei ole, jos se halua selviytyä ja sitähän se totisesti haluaa.
Ihmisistä kasvaa todellisia petoja,petoja jotka "raatelevat" toisiaan ja alistavat muita eläimiä selviytyäkseen sillä minkä ovat saaneet.
Kaiken tässä tuskallisuudessa kruunaa kuolema, kuolema joka vie ne vähäisetkin rakkaimpamme lopullisesti
t ä s t ä
elämästä, jättäen tukaisen kaipuun ja ikävän, pahimmillaan tämä toteutuu kun oma lapsi sairastuu ja kuolee.
Tälläisestäkö maailmasta pitäisi löytyä jumalan rakkautta?
Danten kuvaus helvetistä minulla tulee mieleen olo-suhteista ja pakottavasta tilastamnme.
Rehellistä ulos pääsyä ei ajatuksellisesti ole, sillä kaiken turhuus,rajoittuneisuus ja ole'massa'olon järjettömyys ei jätä rauhaan, edellytyksellä, että vähänkin ajattelee oman minänsä ja nautinnollisen pikku-maailmansa ulko-puolista todellisuutta.
Minusta ainut rakkaudellinen ajatus ja vastaus ongelmiin tässä ja nyt on kuolema, kaiken tälläisen tiedetyn loppu.
Ajatelkaapa vaikkapa syntiin-lankeemus-kertomusta tältä pohjalta?
Millainen kirjoittaja ja hänen luomansa jumaluus voi uhata kuolemalla ja haluta ihmisen pelkäävän maallisen elämänsä puolesta ja millä motiiveilla tämän tekee?
Hyvin olit paneutunut, mutta..
"Jumalan rakkaus ei muuta olosuhteita eikä minua itseänikään sen paremmaksi jos nyt ei pahemmaksikaan".
Tuntui pahalta Isää kohtaan, joka ainakin minua on syvästi rakastanut ja parantanut, eheyttänyt ja joka näkyy arkipäivässä.
Siis oikeasti on muuttanut minua paremmaksi ihmiseksi omalla myötäelävällä rakkaudellaan, pitämään itsestäni ja pitämään muista ihmisistä.
Täydelliseksi en ole tullut (vasta taivaassa), mutta Ihmeellinen on Hän.
Ymmärrän pastorin varmaan tarkoittavan lauseella ettei rakkaus tee meitä paremmiksi, sitä ettemme todella muutu paremmiksi ihmisiksi, mutta tokihan Jumalan rakkaus _parantaa_ haavojamme ja sitä kautta voimme itse tuntea olevamme "parempia". Mutta varmaan pitäisi kysyä häneltä itseltään mikä ajatus lauseen takana on.
Rakkaus on ok siinä mielessä että sen avulla voi sulattaa näennäisesti vastakkaiset näkemykset toisiinsa ja saavuttaa tiedostaminen.
Elämä on leffa itsensä tiedostamista varten. Ihminen on usein samaistunut leffan hahmoihin. Ihminen elää kuin valkokankaalla, projektorin valo antaa hänelle olemassaolon. Kun elokuva on päättynyt, niin projektorin valo sammutetaan ja kuvajaiset häviävät. Mitä jää jäljelle? Projektori, rakkaus-valon lähde.