Kotimaa.fin

"Suomalaisista 49 prosenttia ei usko Jumalan osallistuneen maailmansyntyyn tai lajien evoluutioon millään tavalla. Lähes vastaavansuuruinen joukko, 48 prosenttia suomalaisista, uskoo Jumalan vaikuttaneen jollakin tavalla maailman syntyyn"

49% suomalaisista on siis de fakto ateisteja Luojan suhteen, ja luomiseen uskovistakin monet uskovat toisin kuin luterilainen kirkko opettaa.

Vakaumuksellisia luterilaisia on siten selvä vähemmistö suomalaisista, vaikka moni kuuluu tavan vuoksi kirkkoon.

Millaisia ajatuksia tämä herättää kirkon tulevaisuudesta?
25504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

ei nähtävästi tarvitse välttämättä uskoa Luojaan. Rippikoulun pääsee läpi ilman että uskoo luomiseen.

Äänestä

jumala kirjoitettiin tässä uutisessa isolla ja silti sanottiin, että suurin osa ihmisistä ei usko sen jumalolennon tehneen mitään. Ilmeisesti ei edes usko koko otukseen. Mikä on toimittajan ammattitaito tässäkin tapauksessa?

Äänestä

Toisaalta ymmärtää monien ihmisten mielipiteitä kun sen Raamattu luomistaru on niin naurettava puhumattakaan kristittyjen synnistä nostaa väitetty ihminen jumalaksi

Äänestä
  • Ateistit ja uskonnottomat ovat kansalle häpeäksi jopa kiroukseksi. Vertaa entinen N- liitto, Albania, Pohjois-Korea, Kiina jne.

    Äänestä

  • Jumala on kirjoitti:

    Ateistit ja uskonnottomat ovat kansalle häpeäksi jopa kiroukseksi. Vertaa entinen N- liitto, Albania, Pohjois-Korea, Kiina jne.

    ateistia tee, jos on huolisssaan ev.luterilaisten uskosta luomiseen.Kukaan ei pelkällä jeesustelulla tule toimeen.

    Äänestä

  • Jumala on kirjoitti:

    Ateistit ja uskonnottomat ovat kansalle häpeäksi jopa kiroukseksi. Vertaa entinen N- liitto, Albania, Pohjois-Korea, Kiina jne.

    että esim. uskonnolliset venäläiset olisivat vallankumouksen tapahduttua kuin taikaiskusta muuttuneet ateisteiksi, ja neuvostojärjestelmän romahdettua he olisivat taas simsalabim muuttuneet uskovaisiksi. Kyllä suuri osa venäläisistä on kaiken aikaa ollut yliluonnollisuuksiin uskovaa.

    Sille ei ole paljonkaan tehtävissä, että kansan sivistystason noustessa jumalauskoisten osuus vähenee. Niinkuin tämä luomisjuttukin, nykyään tiedetään, että luomiskertomus on taru. Evoluution ja kristinuskon yhdistäminen taas vaatii epärehellisyyttä tai huonosti toimivia aivoja, toki sellaisia löytyy piispatasoltakin.

    Äänestä

Luterilainen kirkko ei katso evoluutioteorian luonnontieteellisenä selitysmallina olevan ristiriidassa luomisuskon kanssa. Luomisusko on kokonaisvaltainen uskonnollinen tulkinta elämän synnystä, evoluutioteoria totena pidetty luonnontieteellinen selitysmalli lajien kehittymisestä.

http://www.evl.fi/sanasto/selitysE.htm#EVOLUUTIO

Eivät nuo kaksi eri selitysmallia ole toisensa poissulkevia.

Äänestä
  • elivätkö ensimmäiset ihmiset paratiisissa, olivatko he kuolemattomia ja miten perisynti tuli heihin.

    Äänestä

  • mikä ihmislaji sai ekana kuolemattoman sielun ja millä tavoin.

    Äänestä

  • sitten, kirjoitti:

    elivätkö ensimmäiset ihmiset paratiisissa, olivatko he kuolemattomia ja miten perisynti tuli heihin.

    että etsit itse haluamasi tiedot näiltä sivulta:

    http://www.evl.fi/sanasto/

    Äänestä

  • Vai ei luterilainen kirkko katso evoluutioteorian olevan ristiidassa luomisuskon kanssa. Hah hah..
    Paraskin taho edes arvioimaan asiaa.

    Toinen on oikeaa tietoa ja toinen.. ei mitään ! Arvatkaas kumpi on kumpaa.

    Luterilainen kirkko on samassa ansassa tieteen kanssa kuin kaikki muutkin uskonnot ja yrittää vain parhain päin selittää asiat hapatukseensa sopivaksi.
    Vatikaanillakin on jo monta astronomia palkattu miettimään sitä että miten se selitetään ehkä kun joskus avaruudesta löytyy jotain mullistavaa, esimerkiksi jokin planeetta jolla todennäköisesti on elämää.
    Se kun laittaa tämän jumalankuva - teesin heti uusiksi..
    Kirkolle radikaalin vaikeita tilanteita, ihmisiltähän saattaa usko loppua.

    Tuosta evoluutioteoriasta ja luomiskertomuksesta vielä. Evoluutioteoria eli lajien synty on todistettua faktaa, luomiskertomus on vain Kalevalan kaltainen satu ja tarina.
    Lajien syntyminen on todistettu ja dokumetoitu tosiasia ja evoluutioprosessi on edelleen käynnissä kokoajan ympärillämme. Me kaikki näemme ja kuulemme sitä, helppo esimerkki: sairaala bakteerit. Nykyistä kantaa ei edes ollut olemassa jokunen vuosikymmen sitten. Nyt on = evoluutiota. Ja esimerkkejähän piisaa.. ne ei todellakaan lopu.
    Mutta luomiskertomus, se ei ole kuin kirjaimia kirjassa jonka kirjoittajan todellisia motiiveja emme voi tietää: halu kirjoittaa ja kertoa läheisille viihdyttäviä tarinoita maailmassa jossa ei edes tiedetty salaman olemusta vaiko valta, se on erinomainen veikkaus. Uskonnot, ja tässä kristinusko ei eroa mitenkään edukseen, ovat perimmältään olleet maallisen vallan käytön välineitä.
    Mutta tuon luomistekstin tueksi ei ole mitään, ei siis todellakaan mitään, jonka perusteella se pitäisi uskoa. Ja siitä huolimatta sitä on vaadittu uskottavaksi. Mutta siitähän uskossa on kyse, sokeasta uskosta asiaan jolle ei ole mitään perusteita ja näyttöä. Samaa on monet diktaattorit käyttäneet: puhdasta uskoa.
    Kirkko on jo muutaman vuosituhannen kehitellyt metodeja miten tuota "uskoa" ylläpidetään ja miten sen epäilijät ja heidän sanat ohitetaan, väistellään tai vaiennetaan. Joskus se tapahtui rovioilla..
    Ja sitä samaa on tuo ettei evoluutioteoria ole ristiriidassa luomiskertomuksen kanssa. Sinällään se on totta. Toinen on tosi asia ja toinen satua, Satu ei voi haastaa tosiasioita. Eiväthän ne väittäminä edes paini samassa sarjassa. Aatelkaa ny edes vähän ihmiset..

    Tulee vaan mieleen toinen lähes luomiskertomuksen tasoinen satu: Nooan arkki. Varsinainen tarina sekin. Miten voi kuvitella että Nooa hankki pikku purkkiinsa ( tankkereita ei silloin ollut ja puusta ei edes pysty sen kokoista rakentamaan: ja suurin tankkerikaan ei riitä ) parin jokaisesta noin 30.000.000 lajista joita maapallolla on. Miten hän haki Keisaripingviinejä Antarktikselta, käydessään siellä hän varmaan meni Austraalian kautta ja juoksi kiinni kenguruita, pussi paholaisia ja kaimaaneja ( otti myös kullekkin lajille sopivaa ruokaa mukaan ) samalla keräten hyönteisiä sekopäisenä ( ruokaa niillekkin ). Toisia lajeja ravintonaan käyttävät ovat tietysti ongelma: rikkoako jumalan käsky eli vain kaksi per laji vaiko ruokaa toisille. No siihenhän tietysti löytyy helpotus, ne pistetään elämään pyhästä hengestä.
    Sieltä etelänavalta hän loikkasi pohjoiseen ja haki jääkarhuja ja hylkeitä. Hylkeitä tosin on täytynyt olla enempi kuin pari koska jääkarhu selviää hylkeen ihralla. Mutta epäselväksai jää menikö Nooa Afrikan vai Amerikan kautta pohjoiseen. Amazonilta hän kuitenkin koppasi joukon apinoita ja Anakondia yms. mukaan. Ja niitä pirullisia paholaismurkkujakin. Murkut tosin ei sovi Nooan arkki taruun ollenkaan, se pari juttu nääs.
    Mutta missä välissä hän kävi sitten Himalajalla hakemassa mm. Lumileopardeja..

    En viitsi enempi jatkaa, kaikka varmaan tajus pointi. Nooalla ei ollut suihkareita tai muitakaan "moottoreita", aasi vissiinki ja arkkikin omin käsin rakennettavana..
    Se joka on kirvellää veistänyt lankkua, tietää miten rankkaa hommaa se on.

    Eli, mihin väistämättä päätyy, satua vai totta ?
    Kirkko selittää tällähaavaa että kyseessä on metafoora. Mistä ne sen tietää ? Olisihan jo saman pitäneet tietää nekin jotka Galileo Galileitä uhkailivat. Vai eikö tienneetkään ?
    Ja kuitenkin luterilainen kirkkokin toitottaa paasaavansa totuutta.
    Selityshän on ollutkin erehtyvät ihmiset. Siis tänä päivänä. Eli ihmiset erehtyvät.. hmmm.. mutta uskossa on totuus... hhmm mutta ihmisethän ne uskovat eli voimme siis ajatella että he ovat erehtyneet kun uskovat.. jaa !

    Olen tutkinut raamattua sekä kuunnellut ihmisiä yli 40 vuotta, etsien ja odottaen jotain mihin oikeasti voisi tarttua. Se ei riitä että joku hokee että pitää uskoa ja tähän uskominen on oikeampaa kuin johonkin toiseen uskominen.

    Äänestä

  • viisainta, kirjoitti:

    että etsit itse haluamasi tiedot näiltä sivulta:

    http://www.evl.fi/sanasto/

    ei siellä ole niitä.
    Miten sinä ajattelet nuo asiat?
    Ai niin, etpä tietysti mitenkään.

    Äänestä

  • yksi selittelijä kirjoitti:

    Vai ei luterilainen kirkko katso evoluutioteorian olevan ristiidassa luomisuskon kanssa. Hah hah..

    luomisesta metaforana on hauska ja herättää kysymyksen, miten pitkälle metafora ulottuu.
    Jos kadotustuomio on metafora, niin onko Jeesuksen sovitustyö metafora. Entä taivas ja kadotus, minkähän metaforia nekin on. Ja Jumala, Pyhä Henki jne.

    Kirkon kierous näkyy hyvin siinä, miten se pakon edessä keksii Raamatulle erilaisia tulkintoja sitä mukaan jonkin kohdan kirjaimellinen tulkinta tulee tiensä päähän. Mutta ei enempää kuin on välttämätöntä, muutenhan bisnes kärsisi.

    Äänestä

  • E-. kirjoitti:

    Huvittavaa on usko pelastuksesta taivaaseen. Sehän on uskovaisten suuri kulmakivi.

    Moni on väittänyt käyneesä taivaan porteilla. Mutta kas kummaa, raamatussahan lukee että kaikki kuolleet heräteen vasta viimeisenä päivänä eli sen mukaan kukaan ei ole taivasta vielä nähnyt.

    Omituista touhua.

    Äänestä

  • taivaspaikka kirjoitti:

    sanonnan, että on käynyt taivaan porteilla?

    Äänestä

  • viisainta, kirjoitti:

    että etsit itse haluamasi tiedot näiltä sivulta:

    http://www.evl.fi/sanasto/

    niitä "loogikkoja", joiden mielestä ensimmäiset ihmiset olivat sekä täydelliseksi luotuja periaatteessa kuolemattomia olentoja paratiisin ihanuudessa että samaan aikaan kärsiviä apinaihmisiä tautisessa väkivaltaisessa maailmassa?

    En ole huomannut lut.kirkon käsittelevän jälkimmäistä vaihtoehtoa muuten kuin epätoivoisella väitteellä, ettei tiede ja kristinusko ole ristiriidassa. Aamenesta öylättiin -sivut ainakin tarjoavat vain täysin todellisuudesta irrallaan olevaa uskiksia suggeroivaa sanahelinää.

    Äänestä

  • käsität kirjoitti:

    sanonnan, että on käynyt taivaan porteilla?

    asia on jo uskossakin selitetty niin ristiriitaisesti ettei siitä voi saada käsitystä.
    Joku tosin voi saada varsinkin jos joku esiselittäjä sen hyvin hurmostaa.

    Taivaanportit ei voi olla muuta kuin metafoora, selitys on keksitty aikana kun ihmiset ei vielä tieneet kapteeni Kirkistä mitään, silloin mentiin portista. Portista nääs pääsi jonnekkin.
    Ei olisi kovin houkutelevaa jos sanottaisiin että menet tonne tyhjiöön.

    Tämän päivän ihmiselle se kulostaa jo varsin kornille se että mennään portista. Ja että siellä on sitten tuomiokunta vastassa.
    Tosin hemmetinmoinen ruuhka siellä portilla on sitten kun kaikki sinne kutsutaan viimeisenä tuomion päivänä.
    Taivaallisessa raastuanoikeudessa on sitten sellaiset jonot että täällä maallisella tasolla olevien tuomareiden yms. ei pitäisi nurkua ollenkaan. Saati, onkohan siellä mitään työaikajärjestelyjä, on nimittäin kohtuutonta että vain muuta taho istuu siinä tuomioistuimessa ( ja samalla se kuulostaa totalitääriseltä joka taasen ei istu tuohon mainostettuun rakkaus käsitteeseen ). Jonkinlaisia työaikaehtoja ja vastaavaa luulisi sielläkin noudatettavan. Joka tapauksessa viimeinen pävä onkin sitten ( jos pitää käsittää että kaikki tuomiot mijardeille ja taas miljardeille vainajille jaetaan silloin ) mega pitkä, vuosikymmeniä tai vuosisatoja ellei jopa tuhatkin. On se pitkä aika odottaa tuomiota pääsemättä edes nukkumaan välillä.
    Joku ei asian keksiessä osannut ajatella miten isoksi ihmiskunta kasvaa ja kauanko siihen menee että se viimeinen tuomiopäivä koittaa. Joka tapauksessa tuhansien vuosien aikana ( oliko se se n. 6000 vuotta ? ) on noita kuolleita hiukka kertynyt..

    Se että joku sanoo käyneensä taivaan porteilla, minä käsitän vain jonkinlaiseksi aivojen kepposeksi sille ihmiselle koska vaikea on uskoa että siellä nyt enää vuonna 2009 olisi sellaista "porttia". Vai eikö taivaassa tapahdu teknistä kehitystä ?
    Varmaan on kohta ohjeena että kuolemaan pitää ottaa pankin nettitunnukset mukaan jotta asiat voi sitten hoitaa taivaan nettiporttaalin kautta näppärästi aikaa ja kustannuksia säästäen..

    Äänestä

  • viisainta, kirjoitti:

    että etsit itse haluamasi tiedot näiltä sivulta:

    http://www.evl.fi/sanasto/

    sanotaankaan kuolemasta:

    "Kuolema merkitsee ajallisen elämän päättymistä. Kristillisen käsityksen mukaan kuolema on seurausta synnistä, synnin palkka."

    Evoluutiossa kuolema ei todellakaan ole seurausta synnistä, vaan organismin elämän aivan luonnollinen loppu.

    "Pahan tuhovoimat tuntuvat voittavan meidät. Ruumiimme hajoaa, mutta sielu odottaa ylösnousemuksen päivää, jolloin elävät ja kuolleet kootaan Jumalan eteen tuomiolle."

    Pahan tuhovoimilla viitataan ilmeisesti yliluonnolliseen tahoon, jolla evoluutiossa ei ole mitään virkaa kuoleman ja ruumiillisne hajoamisen selittäjänä.

    "Mekin saamme uuden, kuolemattoman ruumiin, jonka esikuva on Jeesuksen ylösnousemusruumis. Näin Jumalan alkuperäinen luomistahto toteutuu meissä."

    Tämä kertoo, että Jumala tosiaan alunperin halusi meille kuolemattoman ruumiin. Hölynpölyä evoluutiosta tietoisille henkilöille. Evoluutio on huono valinta kuolemattoman monisoluisen organismin "luomiseen".

    Vaikuttaa siltä, että luterilainen kirkko valehtelee uskon ja tieteen sopivan yhteen, tai sitten teologien looginen ajattelu on niin heikkoa, etteivät he huomaa ristiriitoja.

    Mutta jos olen tehnyt tuossa vääriä johtopäätöksiä, niin oikaise ne kaikin mokomin. Tosin palstan heikon tason tuntien en usko perusteltua oikaisua tulevan.

    Äänestä

  • sitä koska kirjoitti:

    asia on jo uskossakin selitetty niin ristiriitaisesti ettei siitä voi saada käsitystä.
    Joku tosin voi saada varsinkin jos joku esiselittäjä sen hyvin hurmostaa.

    Taivaanportit ei voi olla muuta kuin metafoora, selitys on keksitty aikana kun ihmiset ei vielä tieneet kapteeni Kirkistä mitään, silloin mentiin portista. Portista nääs pääsi jonnekkin.
    Ei olisi kovin houkutelevaa jos sanottaisiin että menet tonne tyhjiöön.

    Tämän päivän ihmiselle se kulostaa jo varsin kornille se että mennään portista. Ja että siellä on sitten tuomiokunta vastassa.
    Tosin hemmetinmoinen ruuhka siellä portilla on sitten kun kaikki sinne kutsutaan viimeisenä tuomion päivänä.
    Taivaallisessa raastuanoikeudessa on sitten sellaiset jonot että täällä maallisella tasolla olevien tuomareiden yms. ei pitäisi nurkua ollenkaan. Saati, onkohan siellä mitään työaikajärjestelyjä, on nimittäin kohtuutonta että vain muuta taho istuu siinä tuomioistuimessa ( ja samalla se kuulostaa totalitääriseltä joka taasen ei istu tuohon mainostettuun rakkaus käsitteeseen ). Jonkinlaisia työaikaehtoja ja vastaavaa luulisi sielläkin noudatettavan. Joka tapauksessa viimeinen pävä onkin sitten ( jos pitää käsittää että kaikki tuomiot mijardeille ja taas miljardeille vainajille jaetaan silloin ) mega pitkä, vuosikymmeniä tai vuosisatoja ellei jopa tuhatkin. On se pitkä aika odottaa tuomiota pääsemättä edes nukkumaan välillä.
    Joku ei asian keksiessä osannut ajatella miten isoksi ihmiskunta kasvaa ja kauanko siihen menee että se viimeinen tuomiopäivä koittaa. Joka tapauksessa tuhansien vuosien aikana ( oliko se se n. 6000 vuotta ? ) on noita kuolleita hiukka kertynyt..

    Se että joku sanoo käyneensä taivaan porteilla, minä käsitän vain jonkinlaiseksi aivojen kepposeksi sille ihmiselle koska vaikea on uskoa että siellä nyt enää vuonna 2009 olisi sellaista "porttia". Vai eikö taivaassa tapahdu teknistä kehitystä ?
    Varmaan on kohta ohjeena että kuolemaan pitää ottaa pankin nettitunnukset mukaan jotta asiat voi sitten hoitaa taivaan nettiporttaalin kautta näppärästi aikaa ja kustannuksia säästäen..

    että kristillinen taivas-käsite on ymmärrettävä uskonnollis-teologiseksi tuonpuoleisen salatun ja täydellisen maailman vertauskuvaksi. Tuota mieltä on ainakin raamatunselitysopin professori. Jos ollaan taivaan porteilla, niin kai silloin ollaan lähellä tuota salattua ja täydellistä maailmaa. Hankalia nämä käsitteet. Helpompaa olisi, jos puhuttaisiin pelkästään konkreettisista asioista.

    Äänestä

  • selityksen, kirjoitti:

    täydellinen taivas sitten olekaan konkreettisesti olemassa?
    Hankalahan sinne on kenenkään mennä, jos se on pelkkä abstraktio.

    Äänestä

Kirkkoja ja valtio erotettiin toisistaan 2019 kun yleinen uskovaisten määrä oli huvennut selvästi alle 50% väestöstä ja kirkon verotusoikeutta ei voinut enää pitää millään muotoa perusteltuna.
Varojen väheneminen vaikutti nopeasti luterilaisen kirkon kykyyn ylläpitää kiinteistöjään ja muuta omaisuuttaan. Kirkko muuttui liikelaitokseksi ( katso Ev.lut Oy hist. ) jonka tehtävänä oli yleinen hautaustoiminta ja ruumiiden polttaminen ympäristöystävällisesti. Tehtävää se on hoitanut taloudellisesti kannattavasti.
Liikelaitostumisen aikoihin kirkosta erosi vähemmistöosana oleva pieni uskovaisten ryhmä jotka jatkoivat riittien ylläpitämistä.

Luterilaisen kirkon kannatus romahti kun sotien molemmin puolin syntyneiden suurten uskovaisikäluokkien elämänkaari tuli päätökseen.
Nuoremman väestön koulutus-, tieto- ja tiedostustaso oli jo niin korkealla etteivät he enää tarvinneet kristinuskon merkillisiä selityksiä maailmankuvansa muodostamiseen.

Nykyään luterilainen kirkko toimii ja ylläpitää riittejään muutaman marginaaliryhmän parissa. Heidän vahvoja kannatusalueitaan ovat mm. tietosyrjäytyneet ja erityisesti metsähipit jotka kieltäytyvät kaikesta koulutuksesta ja nykyteknologiasta.
Metsähipit ovat joutumassa pakkokoulutukseen otettaviksi koska heidän menneiden aikojen tavat käyttää energiaa ovat kiellettyjä ympäristön vuoksi. Koulutus tulee johtamaan luterilaisten riittien tekemisen loppumiseen tiedostustason noustessa.
Lisäksi juuri voimaan astuneen lain mukaan kirkon toiminta ja hyväksi käyttö tietosyrjäytyneiden keskuudessa kiellettiin ja samalla kriminalisoitiin. Lailla halutaan suojella ja turvata nykytiedosta tippuneiden ja siihen kykenemättömien asema ja estää heidän hyväksikäyttönsä omapyyteisiin asioihin.

Tutkijat odottavat että noin 2074 mennessä luterilainen kirkko kuolee sukupuuttoon itsestään sen viimeisten aivopesemien kannattajien kuoltua.

Äänestä

Raamatun käännöksessä tehtiin suuri uudistus. Vanha testamentti päätettiin poistaa kokonaan luterilaisesta Raamatusta. Perusteluissa todettiin: “Vanha testamentti on myyttinen ja uskonnollinen kertomus juutalaisten elämästä, jolla ei ole välttämättä mitään tekemistä todellisen historian kanssa. Luterilainen kirkko ei kuitenkaan katso Vanhan testamentin epäluotettavuuden olevan ristiriidassa Uuden testamentin totuuden kanssa”

Äänestä
  • Luterilainen kirkko päätti luopua myös uudesta testamentista koska se ei sopinut yhteen kaupallisten tavoitteiden kanssa.
    Perusteluissa todettiin että siitä kuovuttiin koska uuden testamentin olennaisimpien osien painatus, levitys ja filmatisointi oikeudet olivat Kiinalaisten hallussa ja siten lähetyssaarnaajien varainkeruu ja myyntityön tuotot pääosin menivät Kiinalaisten hyväksi.
    Lisäksi uudessa testamentissa ei ollut sopivia ohjeita, ja osin se oli jopa niiden vastainen, ihmisiä syvällisesti puhuttelevien riittien pitämiseksi ja aineksiksi.
    Uusi Luterilainen seurakunta ei katso uudesta testamentista luopumisen kuitenkaan olevan ristiriidassa itse uskonnon kanssa koska nykyihmisten tarpeet ovat jo toiset kuin uuden testamentin viesti jonka vertauksia nykyihmisen on mahdoton ymmästää.
    Uusi Luterilainen seurakunta on palkannut maan johtavia mainos- ja media-experttejä ideoimaan Nykytestamentin. Sen odotetaan valmistuvan kolmen vuoden sisällä.
    Nykytestamentin avulla lähetyssaarnaajien odotetaan taas kykenevän pysymään myynti- ja tulostavoitteissa.

    Äänestä

  • 2029 kirjoitti:

    Luterilainen kirkko päätti luopua myös uudesta testamentista koska se ei sopinut yhteen kaupallisten tavoitteiden kanssa.
    Perusteluissa todettiin että siitä kuovuttiin koska uuden testamentin olennaisimpien osien painatus, levitys ja filmatisointi oikeudet olivat Kiinalaisten hallussa ja siten lähetyssaarnaajien varainkeruu ja myyntityön tuotot pääosin menivät Kiinalaisten hyväksi.
    Lisäksi uudessa testamentissa ei ollut sopivia ohjeita, ja osin se oli jopa niiden vastainen, ihmisiä syvällisesti puhuttelevien riittien pitämiseksi ja aineksiksi.
    Uusi Luterilainen seurakunta ei katso uudesta testamentista luopumisen kuitenkaan olevan ristiriidassa itse uskonnon kanssa koska nykyihmisten tarpeet ovat jo toiset kuin uuden testamentin viesti jonka vertauksia nykyihmisen on mahdoton ymmästää.
    Uusi Luterilainen seurakunta on palkannut maan johtavia mainos- ja media-experttejä ideoimaan Nykytestamentin. Sen odotetaan valmistuvan kolmen vuoden sisällä.
    Nykytestamentin avulla lähetyssaarnaajien odotetaan taas kykenevän pysymään myynti- ja tulostavoitteissa.

    Kuulkaapas nyt. Jeesus tulee ennen vuotta 2028. Sitä ennen täydellinen luopumus tapahtuu ja jopa synti sana poistetaan Raamatusta liberaalipappien toimesta. Kun siis Jeesus tulee, niin löytäneekö Hän uskoa maan päältä?

    Äänestä

  • Seurakuntalainen S kirjoitti:

    Kuulkaapas nyt. Jeesus tulee ennen vuotta 2028. Sitä ennen täydellinen luopumus tapahtuu ja jopa synti sana poistetaan Raamatusta liberaalipappien toimesta. Kun siis Jeesus tulee, niin löytäneekö Hän uskoa maan päältä?

    ei kannata tulla Etelä- Amerikkaan ja sanoa rikkaille ensi sanoikseen: "Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.",

    Koska silloin hänet ammutaan kommunistina

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mukaan kirjoitti:

"Suomalaisista 49 prosenttia ei usko Jumalan osallistuneen maailmansyntyyn tai lajien evoluutioon millään tavalla. Lähes vastaavansuuruinen joukko, 48 prosenttia suomalaisista, uskoo Jumalan vaikuttaneen jollakin tavalla maailman syntyyn"

49% suomalaisista on siis de fakto ateisteja Luojan suhteen, ja luomiseen uskovistakin monet uskovat toisin kuin luterilainen kirkko opettaa.

Vakaumuksellisia luterilaisia on siten selvä vähemmistö suomalaisista, vaikka moni kuuluu tavan vuoksi kirkkoon.

Millaisia ajatuksia tämä herättää kirkon tulevaisuudesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu