Kyllä "mamukeskustelulle", EI rasismille

Kohta tapahtunee seuraavaa: maahanmuuttokeskustelu lisääntyy, syynä Thorsin aiheuttama ärtymys, globaalin talouskriisin ongelma, Euroopan tiukentuva pakolaispolitiikka ja niin edespäin. Halla-aholaiset jäävät yksin, kun heillä ei enää ole (kuviteltua) monopolia aiheeseen. Maahanmuuttoasia on koko ajan ollut rotuoppien kannattajille vain VÄLINE, ei asia sinänsä. Ei heikäläisille riitä vähempi kuin se "SUURI UNELMA", josta Suomen Sisun keskustelufoorumilla viikosta toiseen puhutaan. Minäkin tahdon ettei pakolais- ja siirtolaispolitiikkaa löysennetä, mutta ehdottomasti myös sitä ettei sisulaisten kansallismielisten "suuri unelma" vahingossakaan toteudu.
8298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mikäli useimmat puolueet uskaltaisvat ääneen puhua maahanmuuton aiheuttamista ongelmista, tai olisivat uskaltaneet puhua, ei perussuomalaisia olisi tarvinnut ruveta nimittelemään rasisteiksi. Perussuomalaiset ovat nostaneet kissan pöydälle ja aika moni kokoomuslainenkin nyt supisee hiljaa näkevänsä sen. No, toivottavasti riittävän moni muissakin puolueissa tekee saman havainnon.

Äänestä
  • heidän suojissaan valtuustoihin rynnineet suomen sisulaiset ovat rasisteja.

    Äänestä

  • niin ei siitä kannata "ääneen puhuakaan".

    Ongelman ovat siitä vain jotkut tupauunot itselleen tehneet.

    Äänestä

  • ole ongelmia kirjoitti:

    niin ei siitä kannata "ääneen puhuakaan".

    Ongelman ovat siitä vain jotkut tupauunot itselleen tehneet.

    raukka elät?

    Äänestä

Rasismitonta keskusteluahan ollaan yritetty jo vaikka kuinka kauan, ei vaan tunnu natsittelulta saavan suunvuoroa.

Äänestä
  • Jos leimaa tietyt etniset ryhmät roistoiksi ja roskajoukoksi kautta linjan ja haluaa evätä näiltä pääsyn maahan, niin silloin ON rasisti. Koittakaa jo ymmärtää.

    Äänestä

  • sdfgsgg kirjoitti:

    Jos leimaa tietyt etniset ryhmät roistoiksi ja roskajoukoksi kautta linjan ja haluaa evätä näiltä pääsyn maahan, niin silloin ON rasisti. Koittakaa jo ymmärtää.

    kutsua. Ei roskajoukkoa, vaan.......
    http://www.youtube.com/watch?v=XNDvoa2ABNQ

    Äänestä

pelota. Iso osa heistä on hyvään argumentointiin kykeneviä järkeviä kavereita. Sen sijään pelottaa sisulaisuuden "häntä", joka on nähtävissä mm. täällä Suomi24ssä. Takkirauta blogissa oli hyvää pohdintaa "Halla-aholaisuuden hännästä": http://takkirauta.blogspot.com/2009/02/halla-aholaisuuden-hanta.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokkari minäkin kirjoitti:

Kohta tapahtunee seuraavaa: maahanmuuttokeskustelu lisääntyy, syynä Thorsin aiheuttama ärtymys, globaalin talouskriisin ongelma, Euroopan tiukentuva pakolaispolitiikka ja niin edespäin. Halla-aholaiset jäävät yksin, kun heillä ei enää ole (kuviteltua) monopolia aiheeseen. Maahanmuuttoasia on koko ajan ollut rotuoppien kannattajille vain VÄLINE, ei asia sinänsä. Ei heikäläisille riitä vähempi kuin se "SUURI UNELMA", josta Suomen Sisun keskustelufoorumilla viikosta toiseen puhutaan. Minäkin tahdon ettei pakolais- ja siirtolaispolitiikkaa löysennetä, mutta ehdottomasti myös sitä ettei sisulaisten kansallismielisten "suuri unelma" vahingossakaan toteudu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu