Bluesin tekijät

Oliko tääkin kaveri uskossa, mää veikkaan ettei tällaista voi syntyä ilman syvää tatsia Jumalaan, elämään ja koko universumiin. Miksi kaikki muusikot on jonkin sortin uskovaisia, enemmän tai vähemmän

http://www.youtube.com/watch?v=YDBIbJKjAZQ
591119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Olisi tietysti kiva juttu, jos jollain tavalla yrittäisit perustella väitettäsi.

Äänestä

Epäharmonian mestarit, eli black metal etc. muusikot ovat usein ateisteja. Harmoniassa
ja nöyryydessä syntyy kuitenkin musiikillisesti aina paras jälki, eli melodia ja fiilis yhteenkuuluvuudesta. Ateisti voi kokea saman asian ja samalla kokea olevansa muiden yläpuolella, uskova on kuitenkin nöyrä ja luova.
Steve R uskosta ei ole tietoa, mutta nöyrä kaveri oli kyseessä, kitaran virityskin oli puoli sävelaskelta alempana, koska blues kipuaa tunnetta ja taitava soittaja voi peittää virityksen, koska kielet eivät ole koskaan normitilassa. Muusikot ovat pääsääntöisesti Jumalaan uskovia.

Äänestä
  • antaa se lähde? Vai pitääkö luokitella avaus mappiin Ö, kohtaan "Kun musta tuntuu siltä ja kun niinku kaikki kiva maailmassa on Jullen aikaansaannosta"?

    Äänestä

  • olen liikkunut jossain marginaaliryhmässä, mutta ne muusikot, jotka itse tunnen, ovat kyllä enimmäkseen ateisteja.

    Äänestä

  • No mitäs sitten ajattelet siitä että kun ozzy osbourne vielä lauloi black sabbatissa niin heillä oli kitara viritetty kokonaisen asteen alas!
    eivätkö he ole sitten loogiikkasi mukaan vielä nöyrempiä ja uskovaisempi kun steve vai?

    Äänestä

  • ***.*.*.*.*** kirjoitti:

    No mitäs sitten ajattelet siitä että kun ozzy osbourne vielä lauloi black sabbatissa niin heillä oli kitara viritetty kokonaisen asteen alas!
    eivätkö he ole sitten loogiikkasi mukaan vielä nöyrempiä ja uskovaisempi kun steve vai?

    lauloi Black Sabbathissa, ei Sabbatissa. Enkä ole kuullutkaan moisesta "kokonaisen asteen alas"-virityksestä. Tony Iommin pääsääntöisesti käyttämä vire on ollut C# tai parilla ensimmäisellä albumilla käytetty E.

    Äänestä

  • kyseessä ei ole muusikko, vaan sanaräppäri.
    Älykäs sanataiteilija, ei siis muusikko.

    Äänestä

  • Aiknow kirjoitti:

    kyseessä ei ole muusikko, vaan sanaräppäri.
    Älykäs sanataiteilija, ei siis muusikko.

    perimmäisten kysymysten ääreen, joista on riidelty kolmatta kymmentä vuotta, eli onko rap musiikkia. Minä sanon, että on se. On rapissakin melodia ja kai nuo taustat musiikkia on?

    Äänestä

  • UPDATE_8929730 kirjoitti:

    mutta sanoitukset ovat jo itsessään musiikkia. Se kai on rapin idea. Ne sanat siis.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Sanoitukset ja niiden 'flow' on pääosassa. En itsekään ole mikään rap-intoilija, mutta joistakin rap-kappaleista pidän. Sitä paitsi rappaamisessa rytmillä on keskeinen osuus ja rytmi on myös musiikkia, ei pelkästään melodia.

    Äänestä

  • UPDATE_8929730 kirjoitti:

    perimmäisten kysymysten ääreen, joista on riidelty kolmatta kymmentä vuotta, eli onko rap musiikkia. Minä sanon, että on se. On rapissakin melodia ja kai nuo taustat musiikkia on?

    tietysti tuo on osatotuus, en kiellä: onhan Kalevassakin melodia ja runoushan on itse asiassa musiikkia. Ehkä ikä painaa, kun tuo räppi tuntuu robottimaiselta ja teennäiseltä. Minäkin hölmö voisin olla miljonääri. En pidä räppiä musiikkina
    jos tällainen vaihtoehto sallitaan ihmisen mielessä

    Äänestä

  • kohta lähetään kirjoitti:

    tarkoitus oli sanoa:

    onhan Kalevalassakin melodia

    Äänestä

  • kohta lähetään kirjoitti:

    tietysti tuo on osatotuus, en kiellä: onhan Kalevassakin melodia ja runoushan on itse asiassa musiikkia. Ehkä ikä painaa, kun tuo räppi tuntuu robottimaiselta ja teennäiseltä. Minäkin hölmö voisin olla miljonääri. En pidä räppiä musiikkina
    jos tällainen vaihtoehto sallitaan ihmisen mielessä

    Minullakin on kontroversaaleja mielipiteitä, en mm. pidä nonfiguratiivisia maalauksia taiteena. Se on kuitenkin vain subjektiivinen näkökulmani eikä universaali totuus, ymmärrän että jollekin toiselle ne ovat taidetta.

    Äänestä

  • UPDATE_8929730 kirjoitti:

    Sanoitukset ja niiden 'flow' on pääosassa. En itsekään ole mikään rap-intoilija, mutta joistakin rap-kappaleista pidän. Sitä paitsi rappaamisessa rytmillä on keskeinen osuus ja rytmi on myös musiikkia, ei pelkästään melodia.

    Tässä sinulle räppivä:

    http://www.youtube.com/watch?v=9toSatZQqSg

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    se syy, miksi pidän rappia taiteenlajina. Ei tuota voinut kokonaan katsoo/kuunnella, kun korvat valui verta. Jotkut rapparit on ihan oikeesti pirun taitavia siinä mitä ne tekee.

    Äänestä

  • UPDATE_8929730 kirjoitti:

    se syy, miksi pidän rappia taiteenlajina. Ei tuota voinut kokonaan katsoo/kuunnella, kun korvat valui verta. Jotkut rapparit on ihan oikeesti pirun taitavia siinä mitä ne tekee.

    mutta en voinut olla laittamatta tuota. Kun tuon eka kerran näin, niin olin öööö iiik.

    Mutta musiikista muuten, niin en tiedä mikä tuossa rapissa tökkii. Onko se vaatetus ja ne eleet ja kaikki se muu rekvisiitta.

    Kuka nyt mistäkin tykkää.

    Äänestä

Blues on ikuista ja kaikki sen soittajat[ei Martti Syrjä] uskovat bluesiin.

Äänestä

ja kysyä Elvikseltä, koska hän oli uskossa.

Äänestä
  • kuoli pää täynnä mömmöjä istuessaan proosallisesti paskalla, housut kintuissa. Malliuskovainen.

    Äänestä

  • Huhahhhei kirjoitti:

    kuoli pää täynnä mömmöjä istuessaan proosallisesti paskalla, housut kintuissa. Malliuskovainen.

    Jenkeissä ja Suomessakin pidettiin aikoina Elviksen kuuntelijoita saatananpalvojina!!!!!

    Äänestä

  • ***.*.*.*.*** kirjoitti:

    Jenkeissä ja Suomessakin pidettiin aikoina Elviksen kuuntelijoita saatananpalvojina!!!!!

    Siinä pitäkööt. Ei se enää ketään heilauta.

    Äänestä

Blues=sininen
Jumala=sininen
Taivas=sininen
Rakkaus=sininen
Kohtalo=sininen

kaikki toivoon liittyvä on sinistä

Äänestä
  • Hyvä suklaa= F:n sininen[parasta!]

    Äänestä

  • cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    Hyvä suklaa= F:n sininen[parasta!]

    ja maalliset mustelmat myös...siissinisiä

    Äänestä

Blues on elämää. Sitä ei tule rajata vain uskoville kuuluvaksi oikeudeksi. Nykänenkin liitää ja räppää risti kaulassa ja munat vieraiden haarojen välissä ja on kovasti uskossa ja kovasti Blue. Bluesin taitajat ovat elämää täynnä olevia.

Äänestä

Eikös ne oo kaikki parhaat tekijät menny keskellä yötä tien risteykseen ja myyny sielunsa Paholaiselle, vai miten se oli?

Äänestä
  • ainakin Robert Johnson niin teki.

    http://www.youtube.com/watch?v=Yd60nI4sa9A

    Jos tulos on tämmöinen, niin sielun myyminen on meidän kuulijoiden etu. Luultavasti myyjänkin, saa chillailla kaikkien kivojen ateistien kanssa helvetissä, kun uskisraukat joutuvat soittamaan harppua jakomielitautisen narsisti-psykopaatti-Jullen ylistykseksi taivaassa.

    Äänestä

muusikot ole uskossa. Meidän bandissä ei ainakaan ollut yhtään uskovaista ja niinpä bandin nimikin oli Lärvit:-D)))))))))))))))))))))))))))

Äänestä

Kaikki huippumuusikot ovat uskovaisia, ateistit saavat todistaa toisin, mutta eivät pysty siihen tässäkään asiassa mihinkään.

Äänestä
  • Ihan siitä ketä pidät huippumuusikkona!

    eli siitä perustatko "huippumuusikko" tittelin soitto-osaamistaidon tai pelkän uskonnon mukaisesti?

    laitappa vähän listaa mielimuusikoistasi!

    vai ovatko ne kaikki muusikkoja jotka soittavat täysin tuntemattomissa gospelbändeissä?

    Äänestä

  • John Lennon ei ollut huippumuusikko?

    Imagine there's no Heaven
    It's easy if you try
    No hell below us
    Above us only sky
    Imagine all the people
    Living for today

    Imagine there's no countries
    It isn't hard to do
    Nothing to kill or die for
    And no religion too
    Imagine all the people
    Living life in peace

    You may say that I'm a dreamer
    But I'm not the only one
    I hope someday you'll join us
    And the world will be as one

    Imagine no possessions
    I wonder if you can
    No need for greed or hunger
    A brotherhood of man
    Imagine all the people
    Sharing all the world

    You may say that I'm a dreamer
    But I'm not the only one
    I hope someday you'll join us
    And the world will live as one

    Äänestä

  • ***.*.*.*.*** kirjoitti:

    Ihan siitä ketä pidät huippumuusikkona!

    eli siitä perustatko "huippumuusikko" tittelin soitto-osaamistaidon tai pelkän uskonnon mukaisesti?

    laitappa vähän listaa mielimuusikoistasi!

    vai ovatko ne kaikki muusikkoja jotka soittavat täysin tuntemattomissa gospelbändeissä?

    20 top muusikkoa maailmassa, ja kuka on heistä ateisti. Ihan sama kuka arvostelee musiikin. Tämä on väistämätön ja kiistaton totuus. John Lennon eli pimeän vaiheen yli. On nimittäin eroa niillä taiteilijoilla, jotka etsivät hyvää ja kauneutta
    kuin niillä jotka rummuttavat pimeydessä ja epävireisesti. Katsoppas esim, miten rokkari
    heitää kirkossa uruilla:
    http://www.youtube.com/watch?v=SCAvpxkIBIs

    Äänestä

  • UPDATE_8929730 kirjoitti:

    John Lennon ei ollut huippumuusikko?

    Imagine there's no Heaven
    It's easy if you try
    No hell below us
    Above us only sky
    Imagine all the people
    Living for today

    Imagine there's no countries
    It isn't hard to do
    Nothing to kill or die for
    And no religion too
    Imagine all the people
    Living life in peace

    You may say that I'm a dreamer
    But I'm not the only one
    I hope someday you'll join us
    And the world will be as one

    Imagine no possessions
    I wonder if you can
    No need for greed or hunger
    A brotherhood of man
    Imagine all the people
    Sharing all the world

    You may say that I'm a dreamer
    But I'm not the only one
    I hope someday you'll join us
    And the world will live as one

    Ludwig van Beethoven (1770 - 1827) was raised
    Catholic but quit the church and adopted Goethe's
    Pantheism -- the belief that "god" is the same as the
    forces and laws of nature. Although a lifelong
    atheist, on his death bed, he yielded to Catholic
    friends and let a priest administer the sacraments.
    When the priest left, Beethoven quoted the Latin
    words from the ancient Roman theater, "Applaud,
    my friends, the comedy is over."

    Hector Berlioz (1803-1869) the French composer
    wrote much church music and is claimed as a follower
    by the Catholic Encyclopaedia. Yet, Berloiz often
    stated in his letters that he was an atheist. G. K.
    Boult (Life of Berlioz, 1903, p. 298) reproduced a
    letter written by Berloiz shortly before his death in
    which he states with regard to religion, "I believe
    nothing."

    Johannes Brahms (1833-1897) the famous German
    composer wrote the German Requiem for the Protestant
    church. His letters to Hersogenberg (Letters of J. Brahms:
    the Hersogenberg Correspondence, English translation 1909)
    reveal that he was a complete agnostic. The words from
    the first of his Four Serious Songs, written the year before
    he died, reject the idea of personal immortality.

    Peter Buck plays guitar and other stringed
    instruments for the long-established, three
    man, indie rock band, REM.

    Ya gotta love their song
    "Losing My Religion"

    Bob (Sir Robert) Geldof, is Irish musician and cofounder of the Boom Town Rats. Moved by the horror of starving Ethiopian children in 1984, Geldof started a number of continuing humanitarian efforts. With the success of his "Band Aid" song Do They Know It's Christmas?, he proceed to fund-raising concerts called "Live Aid." He currently works on national debt relief and forgiveness for the poorest of third world countries in addition to touring and performing.

    When asked if he was "an atheist... agnostic?" Geldof said "yes."

    Billy Joel is listed in Celebrity Atheists as "ambiguous," though he has, over the years, repeatedly said he was "an atheist." Still, he makes quasi-religious statements like, "God knows I've never been a spiritual man."

    As a child he was exposed to Judaism, Catholicism, and the Church of Christ -- but rejected them because of their exclusivity and guilt inducing beliefs.

    "...I still feel very much like an atheist in the religious aspects of things," Joel says.

    Alvin Lee and Ten Years After are a British rock, blues band who are still rocking after 35 years!

    His song Religion on Rock & Roll Music to the World (1972) conveys Alvin Lee's views

    Nick Mason has been the drummer for the band Pink Floyd throughout its various incarnations.

    In an interview with Q Magazine, when he was asked, "Do you believe in God?", he replied, "No I don't, though I quite often wish that I did. I believe in God Dylan."

    Niccolo Paganini (1782-1840) was a great Italian violin virtuoso and composer. He wrote his first sonata when eight years old and made his first public appearance at age 11. He gained great popularity throughout Europe during his life and became wealthy, though he had a propensity toward gambling and fast living. His chief biographer, Count Conestabili, wrote that Paganini practiced "religious indifferentism." He was well known as "an atheist," he had no religious service at his funeral.

    Frank Zappa, American musician (1940-1993).
    "Who you jivin' with that cosmic debris?"
    "Reality is what it is, not what you want it to be."
    "If you want to get together in any exclusive situation and have people love you, fine -- but to hang all this desperate sociology
    on the idea of The Cloud-Guy who has The Big Book, who knows if you've been bad or good -- and CARES about any of it
    -- to hang it all on that, folks, is the chimpanzee part of the brain working." [The Real Frank Zappa Book, ("Church and State"
    chapter) by Frank Zappa and Peter Occhiogrosso, p. 301]

    I rest my case.

    Pete Seeger?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Pete Seeger?

    liberaali teologialtaan, mutta silti vain sekunda-ateisti.

    Wikistä löysin:

    Seeger joined the Community Church of New York (a church practicing Unitarian Universalism)

    Äänestä

  • UPDATE_8929730 kirjoitti:

    liberaali teologialtaan, mutta silti vain sekunda-ateisti.

    Wikistä löysin:

    Seeger joined the Community Church of New York (a church practicing Unitarian Universalism)

    vai sillä tavalla. Olen joskus nähnyt ohjelmia Seegeristä, eikä ainakaan niiden perusteella vaikuta ollenkaan uskikselta.

    Entä Tom Waits, Joan Baez, Mario Lanza, Hiski Salomaa, Veikko Lavi...

    Vähän vitsin puolelle, joo.

    Kaikki älykkäät ateistimuusikot kyseenalaistavat oman ateisminsa. Ei Beethovenkaan mennyt soittamaan kirkkoon huvin vuoksi. Ihmisen ego voi kypsyä niin suureksi, että usko jää toisisijaiseksi ja tilalle tulee naamio, joka on elämän kantava voima, usein myös taloudellisesti
    eteenpäin vievä voima, joka ottaa viimeisen otteen naamarista, vaikka itse ihminen on toinen. Talous voi ohjata ihmistä kasvamaan väärin kriisien keskellä liiaksi maalliseen suuntaan.Zappa

    Äänestä

  • mielenkiintoinen näkö kulma! olisiko wikipedia sivun linkkiä josta voisin lukea lisää tästä (muukin linkki käy)? premissit huomioon ottaen ihailen röyhkeyttäsi ladata tämän kaltaista tekstiä internet sivustolle.

    huom itse en ota kantaa uskovaisuuteen vaan yritän perehtyä kaikkiin näkökantoihin ja sitten luoda omani. harrastan tiedettä kaikilla sen aloilla ja minulta voi kysyä asiaan liittyviä faktoja. todistetusti blues on todella väkevää musiikkia joka liikuttaa ihmis mieltä sen yksinkertaisuuden vuoksi. tunnen erinäisiä blues muusikoita jotka soittavat keikkoja ja he kuvailevat keikkoja pää osin erittäin mukaviksi kokemuksiksi, voisiko siis ajatella että tässä olisi hengellinen ulottuvuus jota voisi tutkia esim jonkin alan gradun muodossa(itse en voi kun en päässyt yliopistoon-vielä)? gradu tarkoittaa siis eräänlaista lopputyötä huom

    mutta entäpä tieteet ja blues? onko esimerkiksi näyttöä bluesin suurimman legendan, eric claptonin tai ray charlesin koulutuksesta?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    vai sillä tavalla. Olen joskus nähnyt ohjelmia Seegeristä, eikä ainakaan niiden perusteella vaikuta ollenkaan uskikselta.

    Entä Tom Waits, Joan Baez, Mario Lanza, Hiski Salomaa, Veikko Lavi...

    Vähän vitsin puolelle, joo.

    Tom Waits on sanonut "Ei ole olemassa mitään Saatanaa, Jumala vain välillä on kännissä." Kuulostaa ateistin puheelta.

    Joan Baezista en löytänyt mitään suoraa viitettä, mutta on ajatusmaailmaltaan kyllä ihan toisessa janan päässä kuin tekohurskaat punaniskauskovaiset. Saattaa olla hyvinkin ateisti.

    Äänestä

  • hermeneutisti kirjoitti:

    mielenkiintoinen näkö kulma! olisiko wikipedia sivun linkkiä josta voisin lukea lisää tästä (muukin linkki käy)? premissit huomioon ottaen ihailen röyhkeyttäsi ladata tämän kaltaista tekstiä internet sivustolle.

    huom itse en ota kantaa uskovaisuuteen vaan yritän perehtyä kaikkiin näkökantoihin ja sitten luoda omani. harrastan tiedettä kaikilla sen aloilla ja minulta voi kysyä asiaan liittyviä faktoja. todistetusti blues on todella väkevää musiikkia joka liikuttaa ihmis mieltä sen yksinkertaisuuden vuoksi. tunnen erinäisiä blues muusikoita jotka soittavat keikkoja ja he kuvailevat keikkoja pää osin erittäin mukaviksi kokemuksiksi, voisiko siis ajatella että tässä olisi hengellinen ulottuvuus jota voisi tutkia esim jonkin alan gradun muodossa(itse en voi kun en päässyt yliopistoon-vielä)? gradu tarkoittaa siis eräänlaista lopputyötä huom

    mutta entäpä tieteet ja blues? onko esimerkiksi näyttöä bluesin suurimman legendan, eric claptonin tai ray charlesin koulutuksesta?

    Claptonko "bluesin suurin legenda"? No ehkä asiaa tuntemattomien mielestä. Oikeastihan mies on tehnyt jotainkaan bluesiin viittaavaa viimeksi joskus 60-luvulla. Nykyään harmaa ja erittäin laimea viihdelaulaja.

    Äänestä

  • 2 huomautus kirjoitti:

    Kaikki älykkäät ateistimuusikot kyseenalaistavat oman ateisminsa. Ei Beethovenkaan mennyt soittamaan kirkkoon huvin vuoksi. Ihmisen ego voi kypsyä niin suureksi, että usko jää toisisijaiseksi ja tilalle tulee naamio, joka on elämän kantava voima, usein myös taloudellisesti
    eteenpäin vievä voima, joka ottaa viimeisen otteen naamarista, vaikka itse ihminen on toinen. Talous voi ohjata ihmistä kasvamaan väärin kriisien keskellä liiaksi maalliseen suuntaan.Zappa

    Nyt löyty se syy miksi luulet noin! sinun mielestä siis kaikki jotka käyvät konsertoimassa kirkossa ovat siis kyseenalaistavansa Ateismiansa!

    heh heh..

    aika heikolla pohjalla olet hyvä huomauttelija!

    meinaatko että apocalyptican kossit ovat uskovaisia?

    sittenhän sinun omalla logiikalla vaoin väittää että nämä laulavat munkit ja papit jotka esiintyvät jäähallissa eivät ole uskovaisia vaan Ateisteja!

    Äänestä

  • Huahhhhei kirjoitti:

    Claptonko "bluesin suurin legenda"? No ehkä asiaa tuntemattomien mielestä. Oikeastihan mies on tehnyt jotainkaan bluesiin viittaavaa viimeksi joskus 60-luvulla. Nykyään harmaa ja erittäin laimea viihdelaulaja.

    vai ei ole clapton bluesia! tarkastappa wikipediasta, siellä sanotaan heti että "Eric Patrick Clapton CBE (born 30 March 1945) is an English blues-rock guitarist, singer, songwriter and composer. He is "probably most famous for his mastery of the Stratocaster guitar."

    ja suomen wikipediassa:
    "Eric Patrick Clapton (s. 30. maaliskuuta 1945 Ripley, Englanti), lempinimeltään Slowhand, on... BLUESkitaristi" ja pari riviä alaspäin lukee: "Clapton on yksi populaarimusiikin historian arvostetuimmista kitaristeista." eli eräs maailman parhaista BLUESkitaristeista.

    että vedäppä siitä johto päätöksesi ja väittele vasta sen jälkeen. en ole täällä jakelemassa omia mielipiteitäni vaan fakta tietoa. toivon että muut tekevät samoin. huom en edelleenkään ota kantaa muusikoiden uskonnollisuuteen vaan haluan kartuttaa tietämystäni alasta

    tietämyksesi asiasta rajoittuu Wikipediaan (mitenkään wikipediaa väheksymättä), tätä keskustelua ei ehkä ole syytä jatkaa. Claptonin 70-luvun alusta saakka markkinoille tunkemaa aikuisviihdepaskaa ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa bluesiksi, piste. Mayallin bändissä, Yardbirdsin ja Creamin kitaristina ollessaan miehen soitossa saattoi vielä kuulla jotain, joka oli tulkittavissa bluesiksi, mutta Blind Faithista eteenpäin... Pelkkää viihdettä. Munatonta sellaista. Oikea blues on jotain muuta, kuin Claptonien merkonomin tikitystä.

    Ja pyydän, älä rupea opettamaan isääsi naimaan.

    Äänestä

  • UPDATE_8929730 kirjoitti:

    Tom Waits on sanonut "Ei ole olemassa mitään Saatanaa, Jumala vain välillä on kännissä." Kuulostaa ateistin puheelta.

    Joan Baezista en löytänyt mitään suoraa viitettä, mutta on ajatusmaailmaltaan kyllä ihan toisessa janan päässä kuin tekohurskaat punaniskauskovaiset. Saattaa olla hyvinkin ateisti.

    Huomaan usein olevani ärtynyt, kun joku arvostamani kirjailija tai muusikko paljastuukin jonkun sortin uskovaiseksi. Kuten Bob Dylankin siinä levyssään Slow train coming: Gotta serve somebody.

    En tiedä onko Dylan uskossa, mutta tuo levy on aika hihhulointia. Ei se silti haitannut. Tykkään gospelistakin.

    Mutta tässä aitoa rukousta:

    http://www.youtube.com/watch?v=Z031l0E_5n4

    Raivokasta musaa myös tässä:

    http://www.youtube.com/watch?v=JjD4eWEUgMM

    Äänestä

  • Huhahhhei kirjoitti:

    tietämyksesi asiasta rajoittuu Wikipediaan (mitenkään wikipediaa väheksymättä), tätä keskustelua ei ehkä ole syytä jatkaa. Claptonin 70-luvun alusta saakka markkinoille tunkemaa aikuisviihdepaskaa ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa bluesiksi, piste. Mayallin bändissä, Yardbirdsin ja Creamin kitaristina ollessaan miehen soitossa saattoi vielä kuulla jotain, joka oli tulkittavissa bluesiksi, mutta Blind Faithista eteenpäin... Pelkkää viihdettä. Munatonta sellaista. Oikea blues on jotain muuta, kuin Claptonien merkonomin tikitystä.

    Ja pyydän, älä rupea opettamaan isääsi naimaan.

    väittelemäään Claptonin 60-luvun jälkeisestä tuotannosta, koska makuasiat on makuasioita ja niistä on vain henkilökohtaisia mielipiteitä. Mutta kai "Me and Mr. Johnson" vuodelta 2004 on blues-levy? Pelkkiä Robert Johnsonin kappaleita.

    tietämykseni ei rajoitu pelkästään wikipediaan. olen nuoruudestani saakka harrastanut juuri musiikkia, hyllystä löytyy muun muassa claptonin melkein koko tuotanto, muutama ray charlesin levy sekä muuta alan materiaalia. myönnän että on muitakin blues muusikoita, mutta kyllä suomen huippu muusikotkin myöntävät claptonin olevan alan kirkkain tähti. myönnän että miehen tuotanto on erittäin monipuolista, mutta kuten sanotaan kaikessa soi blues

    Äänestä

  • UPDATE_8929730 kirjoitti:

    väittelemäään Claptonin 60-luvun jälkeisestä tuotannosta, koska makuasiat on makuasioita ja niistä on vain henkilökohtaisia mielipiteitä. Mutta kai "Me and Mr. Johnson" vuodelta 2004 on blues-levy? Pelkkiä Robert Johnsonin kappaleita.

    voi olla "blues", jos bluesiksi käsitetään kaikki kahdentoista tahdin tavara. Silloinhan Mikko Alatalokin on blueslaulaja.

    Tässä jotain, jota minä pidän bluesina:

    Muddy Waters - Hoochie Coochie Man

    http://www.youtube.com/watch?v=ez5izCf2DLI

    Muddy Waters & Sonny Boy Williamson - Got my mojo workin'

    http://www.youtube.com/watch?v=idGFbmDwabE

    jne.. Claptonin kliinisistä aikuisviihde-esityksistä puuttuu räkä, munat, hiki, paska ja kaikki se, mikä tekee bluesista bluesia.

    Mutta joo... Kaipa tämä paasaaminen riittää jo. Makuasioitahan nämä. Ärsyttää vain se, kun miestä, joka itsekin tunnustaa ettei ole kuin oppipoika todellisten bluestaitajien rinnalla, pidetään jumalana sellaisten taholta, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan aitoa ja alkuperäistä asiaa. Enkä tällä tarkoita sitä, että oikea blues on tehty ennen vuotta 1960 ja pelkästään värillisten muusikoiden toimesta. Clapton vain sattui nyt tulilinjalle. Ei hän enää vuosiin ole ollut mitään muuta kuin vanhoja standardeja coverversioina rahastava, vanhalla maineellaan ratsastava viihdyttäjä.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Huomaan usein olevani ärtynyt, kun joku arvostamani kirjailija tai muusikko paljastuukin jonkun sortin uskovaiseksi. Kuten Bob Dylankin siinä levyssään Slow train coming: Gotta serve somebody.

    En tiedä onko Dylan uskossa, mutta tuo levy on aika hihhulointia. Ei se silti haitannut. Tykkään gospelistakin.

    Mutta tässä aitoa rukousta:

    http://www.youtube.com/watch?v=Z031l0E_5n4

    Raivokasta musaa myös tässä:

    http://www.youtube.com/watch?v=JjD4eWEUgMM

    http://www.youtube.com/watch?v=sqxW6E24Jh8

    Äänestä

  • hermeneutisti kirjoitti:

    mielenkiintoinen näkö kulma! olisiko wikipedia sivun linkkiä josta voisin lukea lisää tästä (muukin linkki käy)? premissit huomioon ottaen ihailen röyhkeyttäsi ladata tämän kaltaista tekstiä internet sivustolle.

    huom itse en ota kantaa uskovaisuuteen vaan yritän perehtyä kaikkiin näkökantoihin ja sitten luoda omani. harrastan tiedettä kaikilla sen aloilla ja minulta voi kysyä asiaan liittyviä faktoja. todistetusti blues on todella väkevää musiikkia joka liikuttaa ihmis mieltä sen yksinkertaisuuden vuoksi. tunnen erinäisiä blues muusikoita jotka soittavat keikkoja ja he kuvailevat keikkoja pää osin erittäin mukaviksi kokemuksiksi, voisiko siis ajatella että tässä olisi hengellinen ulottuvuus jota voisi tutkia esim jonkin alan gradun muodossa(itse en voi kun en päässyt yliopistoon-vielä)? gradu tarkoittaa siis eräänlaista lopputyötä huom

    mutta entäpä tieteet ja blues? onko esimerkiksi näyttöä bluesin suurimman legendan, eric claptonin tai ray charlesin koulutuksesta?

    bluesista sen olennaisen.

    http://www.youtube.com/watch?v=-gr_l2gMuVE

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    kai käsitettävissä muuksikin kuin Jumalan palvelemiseksi mahdollisesti? Niinku ois käytetty uskonnollisia vertauskuvia muussa tarkoituksessa? [giveup] oho laitoin vanhasta tottumuksesta, ei se mikään käsiään levittelevä hymiö täällä oo. :)

    Syyllistynkö rasialistiseen stereotypiaan, jos sanon että Janis oli musta lihava blues-eukko, joka syntyi valkoisen tytyn ruumiiseen? Yks mun suosikeista, pistää mullin mallin Bee Gees-biisin:

    http://www.youtube.com/watch?v=fkGUt4QYc08

    Äänestä

  • hermeneutisti kirjoitti:

    vai ei ole clapton bluesia! tarkastappa wikipediasta, siellä sanotaan heti että "Eric Patrick Clapton CBE (born 30 March 1945) is an English blues-rock guitarist, singer, songwriter and composer. He is "probably most famous for his mastery of the Stratocaster guitar."

    ja suomen wikipediassa:
    "Eric Patrick Clapton (s. 30. maaliskuuta 1945 Ripley, Englanti), lempinimeltään Slowhand, on... BLUESkitaristi" ja pari riviä alaspäin lukee: "Clapton on yksi populaarimusiikin historian arvostetuimmista kitaristeista." eli eräs maailman parhaista BLUESkitaristeista.

    että vedäppä siitä johto päätöksesi ja väittele vasta sen jälkeen. en ole täällä jakelemassa omia mielipiteitäni vaan fakta tietoa. toivon että muut tekevät samoin. huom en edelleenkään ota kantaa muusikoiden uskonnollisuuteen vaan haluan kartuttaa tietämystäni alasta

    pidän Claptonin muistolaulusta pojalleen. Se on koskettava.

    http://www.youtube.com/watch?v=jx_F0ByJyKY

    Äänestä

  • Huhahhhei kirjoitti:

    voi olla "blues", jos bluesiksi käsitetään kaikki kahdentoista tahdin tavara. Silloinhan Mikko Alatalokin on blueslaulaja.

    Tässä jotain, jota minä pidän bluesina:

    Muddy Waters - Hoochie Coochie Man

    http://www.youtube.com/watch?v=ez5izCf2DLI

    Muddy Waters & Sonny Boy Williamson - Got my mojo workin'

    http://www.youtube.com/watch?v=idGFbmDwabE

    jne.. Claptonin kliinisistä aikuisviihde-esityksistä puuttuu räkä, munat, hiki, paska ja kaikki se, mikä tekee bluesista bluesia.

    Mutta joo... Kaipa tämä paasaaminen riittää jo. Makuasioitahan nämä. Ärsyttää vain se, kun miestä, joka itsekin tunnustaa ettei ole kuin oppipoika todellisten bluestaitajien rinnalla, pidetään jumalana sellaisten taholta, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan aitoa ja alkuperäistä asiaa. Enkä tällä tarkoita sitä, että oikea blues on tehty ennen vuotta 1960 ja pelkästään värillisten muusikoiden toimesta. Clapton vain sattui nyt tulilinjalle. Ei hän enää vuosiin ole ollut mitään muuta kuin vanhoja standardeja coverversioina rahastava, vanhalla maineellaan ratsastava viihdyttäjä.

    clapton siis hioi bluesista varsinaisen timantin! en minä ainakaan kaipaa olo huoneeseeni kaiuttimista pulppuavaa "räkää, munia, hikeä, paskaa", haluan vain rehellistä bluesia! bluesissa ei sitä paitsi ole tärkeintä 12 tahdin rakenne, joka on kyllä tuttu minullekkin. aikuis viihde-sana viittaa pornografiaan, joten en käyttäisi sitä tässä kontekstissa. minusta bluesissa tärkeintä on tunne jota on vaikea määritellä.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    pidän Claptonin muistolaulusta pojalleen. Se on koskettava.

    http://www.youtube.com/watch?v=jx_F0ByJyKY

    huomannet itsekin ajautuvasi yhä kauemmas alkuperäisestä aiheesta - ei hyvä. sitä paitsi tämä ei ole läheskään sitä "blueseinta" claptonia, mitä nyt ollaan hakemassa. on rasismia väittää ettei clapton ole "aito" blues muusikko, vain ihon värin takia.

    Äänestä

  • UPDATE_8929730 kirjoitti:

    John Lennon ei ollut huippumuusikko?

    Imagine there's no Heaven
    It's easy if you try
    No hell below us
    Above us only sky
    Imagine all the people
    Living for today

    Imagine there's no countries
    It isn't hard to do
    Nothing to kill or die for
    And no religion too
    Imagine all the people
    Living life in peace

    You may say that I'm a dreamer
    But I'm not the only one
    I hope someday you'll join us
    And the world will be as one

    Imagine no possessions
    I wonder if you can
    No need for greed or hunger
    A brotherhood of man
    Imagine all the people
    Sharing all the world

    You may say that I'm a dreamer
    But I'm not the only one
    I hope someday you'll join us
    And the world will live as one

    käytät siis yhden kappaleen lyriikoita perusteena henkilön musikaalisuudelle? tsot, tsot, vikaan meni. vetoat vastauksellasi epä suorasti auktoriteettiin, jonka kappaleen status suo sille. no, ehkäpä ensi kerralla onnistut paremin.

    Äänestä

  • hermeneutisti kirjoitti:

    huomannet itsekin ajautuvasi yhä kauemmas alkuperäisestä aiheesta - ei hyvä. sitä paitsi tämä ei ole läheskään sitä "blueseinta" claptonia, mitä nyt ollaan hakemassa. on rasismia väittää ettei clapton ole "aito" blues muusikko, vain ihon värin takia.

    repeävät joka suuntaan. Jännästi sinä tästä väänsit rasismijutun:)

    Äänestä

mutta kehunpa muuten vaan Laura Pausinin kappaletta E ritorno da te. Hän esitti sen aikoinaan Joonas Hytönen Showssa. Löytyy juutuupista haulla jhslive. En ole Pausini fani, mutta tää piisi on iana kolahtanu. Joitain vuosia sitten Pausinilta tuli kokoomalevy, jossa oli 16 piisi. Kaikki muut 15 olivat mielestäni yhdentekeviä. Italiassa tehdään kyllä paljon hyvääkin musaa, mutta mielestäni italialainen populaarimusiikki on kuitenkin yleisesti ottaen yliarvostettua.

Piisien toteutus on jotenkin kaavamaista, kaikki piisit kuulostaa jotenkin samanlaisilta. Ja sitten jokaisessa kappaleessa laulusolistin on jossain kohdassa laulettava käheällä äänellä vaikka väkisin, vaikka olisi kuinka kirkas ja heleä ääni luonnostaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskossa ?? kirjoitti:

Oliko tääkin kaveri uskossa, mää veikkaan ettei tällaista voi syntyä ilman syvää tatsia Jumalaan, elämään ja koko universumiin. Miksi kaikki muusikot on jonkin sortin uskovaisia, enemmän tai vähemmän

http://www.youtube.com/watch?v=YDBIbJKjAZQ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu