Nooan Arki:

Nooa oli vittuuntunut arkeensa ja niinpä hän otti kännykkänsä taskusta ja soitti jumalalle. Jumala oli myös frustraation vallassa ja niin sitten keskutelun tiimellyksessä päätettiin, että tälle arkipäiväiselle elämälle on tehtävä jotain. Pannanko Julle ranttaliksi ja elämä risaiseksi, ehdotti Nooa. Joo, sanoi Julle ja alkoi sulattaa mannerjäätiköitä. Hän sulatti ja sulatti; lopulta veden korkeus valtamerissä oli noussut 70 m korkeammalle kuin aiemmin. Niin sitten kävi, että maailman suurkaupungit kuten New Yorks, Los Angeles ja toisella puoleella palloa Sydney olivat veden vallassa. Ihmsiä kuoli kuin kärpäsiä ja se sai aikaan anargian maailmassa, kaikki hamsrasivat ruokaa minkä ehtivät ja yhteiskuntajärjestys romahti.

Niinpä Nooa kiipesi portaita Jullen luokse taivaaseen, istui Jullen oikealle puolelle ja potkaisi Jesseä perseeseen, että lähde sinä muualle täältä, sillä uusi messias on ottanut paikkasi.
9265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

...voi melkein verrata Ritari Ässään. James Bond on kyllä tiukempi tapaus...

Äänestä
  • vaihtoehtoinen tarina Nooasta. Nyt kretsut ovat kertoneet meille vaihtoehtoisen tarinan tieteen tulkinnasta, niin vastaavasti me voimme kertoa heille vaihtoehtoisen tarinan raamatusta. Pannaanko raamattu 2.0 taas aloitukseksi.:-D))))))))))

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    vaihtoehtoinen tarina Nooasta. Nyt kretsut ovat kertoneet meille vaihtoehtoisen tarinan tieteen tulkinnasta, niin vastaavasti me voimme kertoa heille vaihtoehtoisen tarinan raamatusta. Pannaanko raamattu 2.0 taas aloitukseksi.:-D))))))))))

    Siitä voi tulla hienokin opus....hähähähäähäää...
    esim. jeesus saikin alkunsa koepuykihedelmöityksellä....jne.

    Äänestä

Tarinasi on tosi, koska näin sen kirjoitettuna näytöllä, ja uskon kaiken lukemani. Niin yksinkertaista elämä on.

T: Dallas... eikun Chicago... eikun Pittsburgh. Joskus meinaan unohtaa, mikä amerikan kaupunki olen.

Äänestä
  • Dallaspullaa. Hihhulit voivat sitten harjoittaa sitä nyppimistä, joka on heillä sisään rakennettu.

    Äänestä

  • old_profile_48694 kirjoitti:

    Dallaspullaa. Hihhulit voivat sitten harjoittaa sitä nyppimistä, joka on heillä sisään rakennettu.

    kiitos. Onko muuten normaalia, kun juon keitän ja juon kolme isoa mukillista kerralla? Olen kahviaddikti.

    Äänestä

  • UPDATE_8929730 kirjoitti:

    kiitos. Onko muuten normaalia, kun juon keitän ja juon kolme isoa mukillista kerralla? Olen kahviaddikti.

    Kahvi tekee hyvää. Kyllä piristää ja tarvittaessa rauhoittaa....;-D

    Äänestä

  • Pittsburg sijaitsevat kaikki sisämaassa, joten ne selvisivät vedenpaisumuksesta.

    Äänestä

olit se palstan vakiokasvo joka yritti mukaan poliittiseen toimintaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teotwawki kirjoitti:

Nooa oli vittuuntunut arkeensa ja niinpä hän otti kännykkänsä taskusta ja soitti jumalalle. Jumala oli myös frustraation vallassa ja niin sitten keskutelun tiimellyksessä päätettiin, että tälle arkipäiväiselle elämälle on tehtävä jotain. Pannanko Julle ranttaliksi ja elämä risaiseksi, ehdotti Nooa. Joo, sanoi Julle ja alkoi sulattaa mannerjäätiköitä. Hän sulatti ja sulatti; lopulta veden korkeus valtamerissä oli noussut 70 m korkeammalle kuin aiemmin. Niin sitten kävi, että maailman suurkaupungit kuten New Yorks, Los Angeles ja toisella puoleella palloa Sydney olivat veden vallassa. Ihmsiä kuoli kuin kärpäsiä ja se sai aikaan anargian maailmassa, kaikki hamsrasivat ruokaa minkä ehtivät ja yhteiskuntajärjestys romahti.

Niinpä Nooa kiipesi portaita Jullen luokse taivaaseen, istui Jullen oikealle puolelle ja potkaisi Jesseä perseeseen, että lähde sinä muualle täältä, sillä uusi messias on ottanut paikkasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu