Olen sairastanut masennusta noin 4v. Sain 2kk sitten seronil lääkityksen lääkäriltä ja olen käynyt muutaman kerran jo psykiatrilla. Mielialani on kyllä kohonnut ja olen saanut otettua itseäni niskasta kiinni todella hyvin ja alkanut urheilemaan sekä hakemaan kouluun. Eli siis kaiken pitäisi olla hyvin? Tai ei. En tiedä mistä tämä johtuu mutta olen ollut ahdistuneempi ja hermostuneempi kuin ennen lääkitystä, toki olin ennnen lääkitystä huomattavasti huonommassa kunnossa kuin nyt mutta olen alkanut ajattelemaan että johtuuko tämä siitä että seronil ei ole se "oikea" lääke minulle vai olisiko mahdollista että tämä on joku osa paranemis prosessia. Ainakin itse sairastuin masennukseen suunnilleen jossain tälläisessä järjestykssä. Lievä ahdistus -> stressiä ja pahenevaa ahdistusta -> masentuneisuutta, stressiä, ahdistuneisuutta -> ja lopulta todella paha masennus. Eli voisiko yksinkertaisesti olla mahdollista että olen jollain tavalla käymässä tätä prosessia läpi toiseen suuntaan? Kuullostaako tyhmältä?
Häiritsee vain koska olen tavannut todella mukavan ihmisen kenen kanssa voisin alkaa hyvinkin seurustelemaan mutta tiedän että en voi tehdä sitä mikäli tämä ahdistus jatkuu pysyvänä. Enkä ole kuitenkaan kyseistä ihmistä niin kauaa tuntetnut että voisin hänelle sanoa olleeni monta vuotta masentunut ja olen nyt lääkitykselle ja paranemaan päin. En tiedä mitä hän siihen sanoisi enkä todellakaan ai o kokeillakkaan. Vai pitäisikö? Oma mielipiteeni on että ei. Seuraava aika psykiatrille on ensi kuun alussa. Kerron tämän myös hänelle mutta en todellakaan aivan heppoisesti alkaisi seronil lääkitystä johonkin toiseen vaihtamaan taukojen takia ja sen että seronil on kuitenkin itselläni
ollut hyvin toimiva sivuvaikutusten ja vaikutuksen suhteen. Olen ikävän kiperässä tilanteessa ja täältä on ennenkin saanut hyviä kommenntteja, ideoita ja ajatuksia niin päätin kokeilla mitä tällä kertaa kuuluu.
Häiritsee vain koska olen tavannut todella mukavan ihmisen kenen kanssa voisin alkaa hyvinkin seurustelemaan mutta tiedän että en voi tehdä sitä mikäli tämä ahdistus jatkuu pysyvänä. Enkä ole kuitenkaan kyseistä ihmistä niin kauaa tuntetnut että voisin hänelle sanoa olleeni monta vuotta masentunut ja olen nyt lääkitykselle ja paranemaan päin. En tiedä mitä hän siihen sanoisi enkä todellakaan ai o kokeillakkaan. Vai pitäisikö? Oma mielipiteeni on että ei. Seuraava aika psykiatrille on ensi kuun alussa. Kerron tämän myös hänelle mutta en todellakaan aivan heppoisesti alkaisi seronil lääkitystä johonkin toiseen vaihtamaan taukojen takia ja sen että seronil on kuitenkin itselläni
ollut hyvin toimiva sivuvaikutusten ja vaikutuksen suhteen. Olen ikävän kiperässä tilanteessa ja täältä on ennenkin saanut hyviä kommenntteja, ideoita ja ajatuksia niin päätin kokeilla mitä tällä kertaa kuuluu.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jospa lääkäri määräisi sinulle sen seronilin lisäksi jotain ahdistusta helopottavaa lääkettä väliaikaisesti, että pääset pahimman yli.
Jos tuo lääke on tuntunut auttavan masennukseesi on se varmasti oikea lääke.Nyt kun masennus on poistunut ja alat välittämään elämästä sinulla on varmaankin jokin selittämätön pelko tai ahdistus elämässä. Se pitäisi työtstää, mutta ensiapuna olisi hyvä jokin ahdituslääke. Mutta niihin tulee helposti tottumus, joten niitä ei suositella helposti. Jos luulet ettet ala niitä käyttämään väärin ja säännölllisesti uskoisin sellaisen olevan nyt paikallaan. (xanor,diapam)
Ethän käytä alkoholia, sillä se lisää ahdistuneisuutta, pienikin määrä alkoholia?
Psykiatri määräsi xanoreita kyllä ja olen niitä syönyt 5 tai 6 kpl. Niistä tulee hyvä olo illalla mutta seuraavana aamuna olo on jotain todella sekavaa. Eli ei kiitos niitä.
Seronil kuulostaa paroksetiini-pohjaiselta lääkkeeltä. Mikäli olet ollut todella masentunut voi viedä useamman kuukauden ennekuin todellinen vaikutus tulee esille. Itse söin juuri 6 kk:ta seroxatia ja ensimmäiset 2 viikkoa olivat yhtä helvettiä, unettomuutta ja pahoinvointia. Mottoni on kuitenkin aina ollut; "periksi ei anneta" ja ja nyt olen enemmän kuin tyytyväinen etten periksi antanut...
Kiitos jo näistä vastauksista itsellänikin tosiaanki ollut nyt pahemmin aamuheräämisiä kuin ennen mutta olen ehkä silti jollain tavalla nukkunut kuitenkin rauhallisemmin kuin ennen. Enkä kyllä löökitystäkään aio lopettaa pitkään aikaan.
Olen tässä nyt syönyt pari päivää Seronil 20 mg.
Ja vielä ei ole ainakaan mitään pahempia sivuvaikutuksia ollut. Tulevatko ne vasta jonkin ajan päästä vai alkavatko ne heti jos ovat alkaakaseen?
Kun ilmeisesti tuota pahoinvointia ainakin esiintyy suhteellisen paljon...
Sivuvaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä.
Itse olen syönyt Seromexia 3 vuotta ilman
sivuvaikutuksia ja olo on todella hyvä.
Mulla on itelläni kokemusta masennuksesta eli sairastuin siihen joskus 16- vuotiaana ja söin seronilia,ym lääkkeitä kun oikeaa lääkettä ei näyttänyt löytyvän. No fevarin lääkityksellä oli hyviä vaikutuksia ja se oli apuna, että pääsin voiton puolelle. Mutta olen nyt jälkeenpäin sitä mieltä, että ei se pelkkä lääkitys auttanut vaan terapiat ja oma työskentelyni itseni kanssa auttoi myös.
Se paranemisprosessi oli aika takkuista, olin välillä hyvinkin masentunut ja ahdistunut vaikka lääkitystä oli. Itse kävin kouluja ja olin töissä ja yritin seurustella ja solmia ystävyyssuhteita, välillä hyvällä menestyksellä ja välillä huonolla menestyksellä.
Sulla saattaa olla tuossa ahdistuksessa ehkä syynä myöskin se, että sulla on nyt aika paljon uusia juttuja elämässäsi ja ne ahdistaa jollakin tavalla. On kyllä tosi hyvä, että olet jaksanut aloittaa uusia juttuja elämässäsi. Ja mielestäni sun ei ehkä kannata ainakaan heti kertoa sille ihmiselle, että olet sairastanut masennusta. Omien voimies mukaan sun kannattaa edetä ja katella juttua.
Silloin, kun itse olin vielä masennuksen kourissa,niin sellaset uudet jutut elämässä stressasivat enemmän kuin nykyään. Se masennus teki mm.sellasia tunteita, että olen huonompi kuin muut ja mietin,että kelpaanko kellekään ja stressasin muutenkin älyttömästi kaikesta ja sekin johtui siitä, että olin aika heikossa kunnossa juuri sen masennuksen vuoksi.
Toivottavasti sua jotenkin auttaa tämä minunkin kirjoitus. Halusin sulle kertoa, että minuakin ahdisti vaikka oli hyvä lääkitys eli fevarin käynnissä. Pointtini on se, että lääkitys ei aina aiheuta sitä ahdistusta vaan uudet jutut elämässä voivat ahdistaa myös.
Paranemisprosessi ole suora tie, siihen liittyy niin paljon kuoppia ja mutkia, vaikka välillä meneekin hyvin. Itelläni on nyt ollut sellainen hyvä kausi jo kohta kolme vuotta, mutta siitä depressioista pääseminen kesti kauan. Ja välillä ahdistaa ja masentaa, mutta se ei ole sellaista jatkuvaa enää, vaan silloin tällöin ilmenevää.
Voimia sulle ja hyvää talvea!
virhe nimimerkissä:)
Antaisin kyllä ihan päinvastaisen neuvon tuosta masennuksesta kertomisesta.
Olen itsekin sairastanut nyt masennusta viitisen vuotta vaihtelevalla 'menestyksellä'. En voisi kuvitellakaan että harkitsisin vakavan seurustelun aloittamista miehen kanssa joka ei tiedä masennustaustastani tai siitä jos olen sen takia lääkityksellä. Ehkä suhtaudun siihen eri tavalla, mutta tunnen että tuo asia on niin suuri osa minua (kärsin masentuneisuudesta ja alakuloisuudesta todennäköisesti aina) että haluan siitä puhua. Onhan minussa paljon myös hyviä puolia, eikä tuon asian pitäisi vaikuttaa siis siten että sen takia seurustelusuunnitelmat menevät mönkään. Siksikö et haluaisi asiasta puhua?
Minulle on myös erittäin tärkeää se, että seurustelukumppanini ymmärtää jotain masennuksesta sairautena, ja omista vastaavista kokemuksista on vaan etua. Mistäs tiedät mitä tytön elämästä paljastuu...
Jos olet vieläkin ahdistunut, niin tyttö ehkä saisi selitystä olotilallesi (joka näkynee uloskinpäin) jos kerrot tilanteesi.
Kiitos kaikille hyvistä vastauksista, niistä sai taas hyvin hahmoteltua lisää tilannetta.