Ikäsyrjintä.

Suomen Senioripuolue on aloittanut EU- vaalikampanjansa, teemalla eläkeläisille oikeutta Euroopasta. Pitkäaikaista eläkeläisten henkistä ja taloudellista ikäsyrjintää eivät hallitukset ole kolmeenkymmeneen vuoteen onnistuneet Suomesta poistamaan.

Puolue on tehnyt Strasbourgissa toimivalle Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimelle valituksen eläkeläisten eriarvoisesta kohtelusta. Eduskunta on vuodesta 1977 alkaen, monilla eri leikkaus ja verolakimuutoksilla saattanut eläkeläisten 1,4 miljoonaisen kansanosan muita heikompaan asemaan.

Saksassa ja pohjoismaissa eläkkeiden ostovoimaa päivitetään, mutta Suomessa päivitykset ovat jatkuvasti reaalisia elinkustannusnousuja alhaisempia. Siitä on aiheutunut eläkkeiden jatkuva ja pysyvä heikkeneminen. Sitä on vahvistanut vielä eriarvoinen verotus.

Seniorit lähtevät EU- vaaleihin ja ilmoittavat ehdokkaansa helmikuun alkupuolella. EU: a on ikääntyvien ihmisten foorumi AGE, jossa Suomellakin on edustus, mutta se ei ole riittävästi pystynyt vaikuttamaan maassamme jatkuvaan ikäsyrjintään. Tehokkain vaikutuskeino on saada oma edustaja Eurooppa- neuvostoon ja siihen tarjoutuu mahdollisuus ensi kesäkuun vaaleissa.

EU- valeissa mitataan myös tyytymättömyys nykyiseen ikäsyrjintään ja siitä on helppo lähteä kohti kahden vuoden päässä olevia eduskuntavaaleja, jossa senioripolitiikan uusi suunta ratkaistaan. Eläkeläiset tavoittelevat vain kohtuullista, v.1962 sovittua ja lailla vahvistettua työsidonnaista jälkipalkkaa sekä ikäsyrjintä- ja vanhustenhoitolakia.
0192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


E.K.Järvenpää kirjoitti:

Suomen Senioripuolue on aloittanut EU- vaalikampanjansa, teemalla eläkeläisille oikeutta Euroopasta. Pitkäaikaista eläkeläisten henkistä ja taloudellista ikäsyrjintää eivät hallitukset ole kolmeenkymmeneen vuoteen onnistuneet Suomesta poistamaan.

Puolue on tehnyt Strasbourgissa toimivalle Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimelle valituksen eläkeläisten eriarvoisesta kohtelusta. Eduskunta on vuodesta 1977 alkaen, monilla eri leikkaus ja verolakimuutoksilla saattanut eläkeläisten 1,4 miljoonaisen kansanosan muita heikompaan asemaan.

Saksassa ja pohjoismaissa eläkkeiden ostovoimaa päivitetään, mutta Suomessa päivitykset ovat jatkuvasti reaalisia elinkustannusnousuja alhaisempia. Siitä on aiheutunut eläkkeiden jatkuva ja pysyvä heikkeneminen. Sitä on vahvistanut vielä eriarvoinen verotus.

Seniorit lähtevät EU- vaaleihin ja ilmoittavat ehdokkaansa helmikuun alkupuolella. EU: a on ikääntyvien ihmisten foorumi AGE, jossa Suomellakin on edustus, mutta se ei ole riittävästi pystynyt vaikuttamaan maassamme jatkuvaan ikäsyrjintään. Tehokkain vaikutuskeino on saada oma edustaja Eurooppa- neuvostoon ja siihen tarjoutuu mahdollisuus ensi kesäkuun vaaleissa.

EU- valeissa mitataan myös tyytymättömyys nykyiseen ikäsyrjintään ja siitä on helppo lähteä kohti kahden vuoden päässä olevia eduskuntavaaleja, jossa senioripolitiikan uusi suunta ratkaistaan. Eläkeläiset tavoittelevat vain kohtuullista, v.1962 sovittua ja lailla vahvistettua työsidonnaista jälkipalkkaa sekä ikäsyrjintä- ja vanhustenhoitolakia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu