Kuka on homofoobikko?

Milestonet

On aika ajoin täällä virinnyt keskusteluita homoudesta ja homoudesta eheytymisestä. Toisinaan paistaa läpi selvä homofobia näistä keskusteluista. Mutta helluntailaisuuteen ei kuulu homofobia, mutta eheytysteologia on aivan selvästi osa helluntailaista kristillisyyttä. Eheytyminen ja sshen vaikuttavat seikat ovat sitten miten jakautuneet erilaisille järjestöille. Evankelioiminen ja hengellinen rakentuminen ovat sellaiset työmuodot, joihin helluntailaisuus on keskittynyt.

23

592

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pehmopappa
    • poikalapsi

      "Eheytysteologia", jos tarkoitat sillä homojen muuttamista heteroiksi, perustuu valehteluun ja nimen omaan homofobiaan. KUKAAN kun ei ole todistetusti homosta heteroksi muuttunut. Jokainen, joka alkaa moista "teologiaa" suositella muille, voisi itse ensin kokeilla eheytymistä.

      • pehmopappa

      • poikalapsi

      • homouden rinnalla?
        poikalapsi kirjoitti:

        Olet nyt lionkittänyt nuo samat roskalinkit KOLMESTI tänne.

        En puhunut OMASTA PUOLESTANI vaan kettoin hiukan siitä, mitä avauksessa puhuttu asia on.

        Homotkin ovat "roskaa" jos niillä on vielä vähänkin totuudentuntoa jäljellä, sitäkö tarkoitat? Missä on sinun yksilön- uskon- ja mielipiteenvapaus?

        Room. 1:32

        "32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät."

        Juud. 1:16
           
        "He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden."

        Mieti nyt, miksi haaskaisit arvokkaan valheessa ja synnissä eläen? Tällä ollaan vain hetki ja kukaan ei voi kuolinpäiväänsä ohittaa.

        http://www.youtube.com/watch?v=ioK5yUDInRU&feature=related

      • poikalapsi
        homouden rinnalla? kirjoitti:

        En tarkoita. Ihmiset eivät ole roskaa - sinun juttusi sen sijaan ovat sitä itteensä.

        En elä valheessa enä ainakaan sinua enempää synnissäkään. Miksi minua valheessa elämisestä syytät, kun et asiasat tiedä?

      • Onhan nuo eheytyneet kirjoittaneet, jopa kirjoja eheytymisestään homoista heteroiksi.

      • poikalapsi
        juhani1965 kirjoitti:

        Onhan nuo eheytyneet kirjoittaneet, jopa kirjoja eheytymisestään homoista heteroiksi.

        Aha: omassa asiassan ihminen on kuule JÄÄVI. Oikeasti heteroitunutta ei ole löydetty ainoaakaan. Kirjailijat, joista puhut, ovat kaiketi vain tavallista härskimpiä valehtelijoita.

        Bi-seksuaalisuus on ilmiö, joka eheytysuskovaisten piirissä kielletään.

        Sinäkö se uskot kaiken, mitä ihmiset itse itsestään kertovat?

      • poikalapsi kirjoitti:

        Eiköhä se ihminen itse tiedä asioidensa tilan. Aika härskiä haukkua ihmisiä valehtelijoiksi ilman että tutustuu heidän tuotoksiin. Kuvastaa sokeutta ja ennakkoasenteita. Mutta kun on jonkin synnin vanki, sitä haluaa vaalia, eikä halua kuulla totuutta.

        Toki on olla hyvä kriittinen. Ja onkin hyvä kerätä monesta lähteestä tietoa jonkin asian tiimoilta. Unohtamatta lähdekritiikkiä. Ainut johon uskon sata varmasti on Raamattu.

        Sinusta siis ihmisen omat sanat itsestään ovat aina faktaa. Selvä: olet hyväuskoinen hölmö! Jos moisia heteroitumisia olisi tapahtunut, niistä olisi kuule PALJON tutkimustietoa, oikeita todisteita. Kas kummaa - ei ole yhtään.

        Eheytysjutut ovat valhetta, kun et niitä todeksi kerran voi todistaa. Raamattu taas - sitäkin luet omien tuomitsevien halujesi mukaan. Teologisen tiedon syrjäytät.

        Tule ulos kaapista ja ole oma itsesi. Homoja vainoamalla et kunniaa saa vaan matkaat kuule kuumaan paikkaan.

        Vai on se siis SOKEUTTA, että en usko todistamatonta omaa kertomusta? Hahahahahahah!
        Heheheheheheheheh! Hohohohohoh!

      • alas päin
        poikalapsi kirjoitti:

        En tarkoita. Ihmiset eivät ole roskaa - sinun juttusi sen sijaan ovat sitä itteensä.

        En elä valheessa enä ainakaan sinua enempää synnissäkään. Miksi minua valheessa elämisestä syytät, kun et asiasat tiedä?

        Yksi homoseksuaali kirjoittaa:

        >>"ihminen ei paljonkaan pysty muuttumaan vaan tietyt perusominaisuudet vaan pahenee, esim. nuukuus, pettäminen tai tapa valehdella.

      • poikalapsi kirjoitti:

        Sinusta siis ihmisen omat sanat itsestään ovat aina faktaa. Selvä: olet hyväuskoinen hölmö! Jos moisia heteroitumisia olisi tapahtunut, niistä olisi kuule PALJON tutkimustietoa, oikeita todisteita. Kas kummaa - ei ole yhtään.

        Eheytysjutut ovat valhetta, kun et niitä todeksi kerran voi todistaa. Raamattu taas - sitäkin luet omien tuomitsevien halujesi mukaan. Teologisen tiedon syrjäytät.

        Tule ulos kaapista ja ole oma itsesi. Homoja vainoamalla et kunniaa saa vaan matkaat kuule kuumaan paikkaan.

        Vai on se siis SOKEUTTA, että en usko todistamatonta omaa kertomusta? Hahahahahahah!
        Heheheheheheheheh! Hohohohohoh!

        Toisaalta et sinäkään pysty todistamaan, etteikö he puhuisi totta. Ja Aslanin kaltaiset järjästöt olisivat aika päivää sitten loppuneet, jollei eheytymiselle olisi tilausta. Samaa todistavat teraupeutit ja sielunhoitajat. Kysynnän ja tarjonnan-laki tässäkin ja todiste ehetymisen puolesta.
        Olet syvästi syntisi sokeuttama ja siitä kumpuaa vihasi totuutta kohtaan.
        Ehetysjutut ovat totta, kun et niitä pysty kerta kuomoaamaan. Raamattua taas on luettava niinkuin Raamattu itse kehoittaa Pyhän Hengen opastuksella ja ohjauksella, ei liberaaliteologien "tiedon" varassa.
        Olen jo oma itseni, usko on sen saanut aikaan. Ja homoja en ole ikinä vainonnut. Kumma tapa sinulla arvostella ja esittää ihmisistä valheellisia asioita. Ja kuumaan paikkaan menemiset päättää Jumala, eikä ihmiset, onneksi.
        Sokeutta on se että arvostelet ja ivaat erimieltä kanssasi olevia.Lisäksi annat vääriä,valheellisia todistuksia lähimmäisistäsi. Näin se vaalimasi synti tuottaa uutta syntiä. Toivottavasti heräät pian näkemään totuuden, Jumala sinua siinä auttakoon.

        Aslanille on tilaus, koska uskispiireissä pannaan ihmisten päähän semmoista satua, että homous on paha asia, josta on päästävä eroon. Ahdistus ihmiseen tulee kyllä, kun häntä ahdistellaan, kun hän ei saa olla oma itsensä ja kun valehdellaan, että Raamatun mukaan Jumala vihaa homoja jne. Tuo on VALHETTA tuo. Jumala ei missään tuomiste rakkautta. Sano muutama raamatunkohta, jossa Jumala itse sanoo, että rakkaus on synti, kuten sinä väität.

        MIKSI ei ole olemassa mitään todennettua näyttöä heteroksi muuttumisesta, jos semmoista olisi tapahtunut, kuten sinä, homopvihaaja, uskot? Miksi ei? Miksi ilmiötä ei tiede tunne? Miksi?

        Minä en ole sokea. Sinä sen sijaan olet Aslanin ja muiden tahallaan valehtelevien uhri. Suoraan sanoen säälin sinua. Ei liene oma vikasi, että olet noin pahasti luulojen vallassa. Olet kaappihomo, joka on ahdisttetu valhein nurkkaan häpeämään omaa itseään, syyttä. Säälin sinua.

        Homoja vainoat koko ajan. Sitä vainoa on mm. satuilu homouden syntisyydestä, valehtelu eheytyksestä jne. MINÄ en kuumaan paikkaan ketään tuomitse, mutta valehtelijoille se paikka on minusta oikea, ja sinä olet valehtelija. Aslan valehtelee, vainoaa ja sortaa. Sinä teet ihan nsamaa jopa itsellesi.

        Summa summarum: KYLLÄ SEN, joka sanoo heteroksi muuttuneensa, tulee voida "muutos" todistaa muullakin kuin omalla kertomuksellaan - BI-seksuaalisuuden keillät yhä, sijnä valehtelija! Aslan on Suomessa kaikkien lääkintäviranomaisten yhteistyön ulkopuolelle jätetty moraalittoman valehtelun ja puoskaroinnin takia. Kannattaisi varmaan miettiä, mihin luotat.

        Ei ne uskikset sitä ajatusta homouden pahuudesta laita toisten päähään, kyllä sen voi lukea ihan Raamatun syntilistoista. Ja koska Raamattu on Jumalan hengeyttämää eli Jumalan Sanaa nii silloin sitä homoutta pitää pahana itse Jumala.
        Ja eiköhän sen eheytymisen kautta löydy se oma identitettikin.
        Ei Jumala vihaa homoja, syntiä kylläkin, mitä homoseksuaalisuus on. En ole väittänyt rakkautta synniksi. Tosin on vääränlaistakin rakkautta. Sen sijaan homouden olen Raamatun mukaan sanonut synniksi.
        Ja edellenkään en ole homovihaaja. Näyttöä kyllä ehetyneistä on, sinä et vain tahdo nähdä, koska silloin jotuisit totuuden eteen ja sitähä synnissä elävä karttaa ja pelkää.
        Ja ei Aslan valehtele, jos Aslan valehtelisi, koko järjästö kuivuisi kokoon. Mutta niin ei ole käynyt, ilmeisesti hyvin moni saa sitä kautta avun ja hyvä niin.
        Heh..enkä ole kyllä homokaan. Jotenkin tuo sinun nimittely ja haukkumisvimma tuo mieleen pienen epäkypsän lapsen. Mutta toisaalta homoushan voi olla jonkinlainen lapsuudessa tapahtunut kehityshäiriö. Se selittäisi epäkypsää ja vihaista suhtautumistasi eritavoin ajattelevia kohtaan.
        Edelleen Raamatun totuuksien kertominen ei ole vainoamista eikä myöskään se että Jumala kaikkivaltiaana voi eheyttää myös homoudestakin.

        Jos jokin järjästö valehtelee,sortaa ja vainoaa, sehän lopetetaan jo ihan Suomen lainkin mukaan. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Koittasit edes ajatella niitä jotka ovat kyllästyneet elämään synnissä ja haluvat saada siihen vapautuksen, ja saavatkin. Et kai halua heiltä riistää sitä iloa?

        Bi-seksualisuutta en ole kieltänyt ikinä, taas valehtelit. Minulla on Bi-seksuaali ystäviäkin.
        Olen toki miettinyt mihin luotan ja olen päätynyt Raamattuun ja Sen erehtymättömään Sanaan. Samaa voin suositella ihan jokaiselle, myös sinulle.

        Missä tarkalleen Raamatussa on semmoinen syntilista, jossa sanotaan, että homoseksuaalisuus on synti? Kerro! Kyllä se kuule niin on, että vain lahkohenkisissä piiriessä tuommoinen syyllistäminen on vallalla. Muualla yhteiskunnassa tajutaan jo, että seksuaalinen suuntaus ei ole valittavissa eikä muutettavissa.

        Mitäs jos aloittaisit eheytymisen itsestäsi. Kokeilepa! Koska ainoastakaan heteroksi muuttuneesta homosta ei ole mitään faktaa olemassa, kenties sinulla on kunnia olla ensimmäinen. MUTTA MUISTA: aikuisten oikeasti ihminen on aina omassa asiassaan jäävi.

        MISSÄ sitä näyttöä eheyytyneistä on? KERRO!

        Aslan on puoskarointijärjstö. Mikä muu syy lääkintäviranomaisilla olisi kieltäytyä sen kanssa yhetistyöstä? Kerro!

        Missä kohdassa muuten Raamatussa on bi-seksuaaleja? Sinä kun vetoat Raamatun "totuuteen", niin mitä bi-seksuaaleista Raamattu taas sanookaan? Mitä se sanoo naisen rakkaudesta naiseen? Missä tuomitaan lesbous?

        Olet pahasti harhassa. Jos olet hetero, kokeilepas muuttua homoksi. Huomaat, ettei seKÄÄN onnistu, ei vaikka miten uskoisit.

        Syntilista löytyy vaikkapa 1.kor.6:9 ja 1.Tim.1:10, siellä se homoseksualisuus on syntinä muiden joukossa. Ja edelleen syntien kertominen ei ole syyllistämistä, syyllisyyttä tuntee vain syntinen itse synneistään.

        Onneksi Raamattu ei aina seuraa sitä muuta yhteiskuntaa. Ja minä olen törmännyt ihan tieteellisiin tutkimuksiin sekä ehetyneiden todistuksiin, jotka puhuvat ihan muuta kuin sinä.

        Eli edellenkään en ole homo. Toki voit käydä Aslanin sivuilta lukemassa eheytymistarinoita, sielläkin niitä on. Jääviys asiaa en ymmärrä, ilmeisesti se on tukala ongelma kohdallasi. Koska minusta ihminen itse,Jumalan ohella, tietää asiansa parhaiten.

        Ehetymistarinoissa voit aloittaa vaikka Andrew Comiskey: "Täyteen miehuuteen,koko naiseksi" sekä Jerry Arterburn: "Kun kulissit kaatuvat", sekä Aslanin sivustoilta. Nyt olen kertonut.

        Lesbous tuomitaan Room.1:26. Ja Bi-seksuaaleja tarkoitetaan "hekumoitsijat" sanalla (1.kor.6:9).

        Luotan Raamattuun ja siihen että Raamattuun tukeutuva ei joudu harhaan. Ja olen toki hetero. Ei minulla ole tarvetta muuttua, Jumala on nähnyt heterouden hyväksi seksuualimuodoksi, joten miksi yrittää tahallaan langeta pois siitä mikä on Jumalan tarkoittamaa ja hyvää.

        Irrotat mainitsemasi "syntilistat" yhteydestään. Kas niin: noin se toimii tässä ajassa elävä mutta ajantasaisien asiatiedon kieltävä homofoobikko. Etkö tiedä, että Paavali ei ollut jumala. Etkö tiedä, että lainaat tuonaikaisia kirjeitä, joita on TUON AJAN ihmisille kirjoitettu? Et halua myöntää, koska olet homofoobikko.

        Eheytyneiden "todistuksia" siis uskot, tutkimustietoa et. Huoh! No, itse olet sokeutesi valinnut, kan satua uskot ja todistetun tiedon kiellät. Tyypillistä homofobiaa.

        Aslan on propagointijärjestö, joka on moraalittomuutensa takia kaiken asiallisen yhteistyön ulkopuolelle suljettu. Sen puljan porukka itse - ne eheytyneet - hengailee kuule Hesan homoravintoloissa iskemässä yhden illan seuraa ja tahallaan luomassa kuvaa homoista haureellisina - mitä itse taitavat ollakin. Sinä se USKOT tuommoisten aslanien juttuja! On sinua kyllä kuule kustu silmään pahasti.

        Hekumoitsija siis on bi-seksuaali. TUO on sinun tulkintasi. Yhtä hyvin se voi tarkoittaa KAIKKIA seksimaanikkoja, joista pääosa on heteroita, koska heteroita nyt on enemmistö.

        Sinulla ei siis ole "tarvetta" muuttua, ja siksi et muutu homoksi, Huoh! Näetkös nyt itse ollenkaan, kuinka pöljiä taas puhut? Ihmisen omasta tarpeesta ei ole kyse vaan siitä, millainen hän luonnosytaan ON. Seksuaalinen suuntaus kun on pysyvä.

        Miksi sinulla on tarve vastustaa homoutta ja homoja, kun asia ei omien sanojesi mukaan koske itseäsi mitenkään? Mikset keskity niihin asioihin, jotka koskettavat itseäsi? Miksi seurailet mm. Aslanin kieroa propagandaa, jos homous ei edes ole osa sinua?

        Kiva olisi tietää. Sinun on helppo tuomita, kun asiasta et mitään tiedä. Helvettiin mennään kuule tuolla asenteella, jos helvetti on.

        En edelläänkään ole homofoobikko. Koittasit edes lopettaa tuon haukkumisen. Mitä sinä siitä saat? Kuinka se sinua hyödyttää ja palvelee?
        Ei ne syntilistat muutu miksikään vaikka luet kohdat kokonaisuudessaan, niissä edelleen puhutaan synneistä. Ei tietenkään Paavali ollut Jumala,mutta hän kirjoitti kirjeensä Pyhän Hengen ohjaamana eli kirjeet ovat Jumalan hengeyttämiä eli Jumalan Sanaa. Ja vaikka kirjeet on kirjoitettu tuon ajan ihmisille, synti pysyy samana. Ihan puistattaa ajatus, että syntien paikkaansa pitävyys ratkaistaisiin aikakausien mukaan. Mutta toisaalta siihenhän tämän päivän ihmisillä on pyrkimys, kun syntisyys tulee kohti, se halutaan lakaista maton alle piiloon. Siellä se sitten muhii ja tulee esiin paljon pahempana.

        Edelleen en kärsi homofobiasta. Ja tutkimustietoakin on puoleen ja toiseen. Olen myös törmännyt sellaiseenkin jossa homoseksuaalisuutta ei pidetä synnynnäisenä.

        Ja käyppä ensin tutustumassa Aslanin sivustoon. Minä kävin ihan mielenkiinnosta. Siellä on juuri sitä tieteellistä tutkimustietoa lähteineen kaikkineen. Ei millään pahalla mutta uskon kuitenkin enemmän sitä tiedettä kuin sinun "juttujasi".

        Aivan hekumoitsijoihin voi myös sisälyttää sen bi-seksuaalisuuden.

        Minä taas uskon,todistusaineiston valossa, että ihmisen seksuaalisuus ei ole välttämättä pysyvää. Homoseksuaalisuudesta kuten mistä tahansa synnistä voi eheytyä ja päästä eroon. Jumalalle on kaikki mahdollista.

        Vastaan vain sinun kommentteihin ja tuon omaa näkökantaa esille homouden suhteen. Aslanin sivuilla kävin ihan mielenkiinnosta koska väitit sitä "puoskarointijärjästöksi". Hyvä että kävin enkä luottanut sanaasi. Sain nimittäin täysin päinvastaisen kuvan. Minusta hienua että ihmisistä välitettän ja heitä hoidetaan ja autetaan eheytymään seksuaalisuudenkin alalla.

        Edellenkään se että sanoo jonkin asian synniksi ei ole tuomitsemista. Ja kyllähän helvetti on Raamatun mukaan. Sinne menemiset päättää kuitenkin Jumala yksin,onneksi.

    • on tyypillinen homofoobikko..

      Tyypillinen homofoobikko syyttää lähimmäisiään asiasta, jonka tietää omakseen, mutta haluaa vierittää lähimmäistensä päälle..

    • poikalapsi
      • rakastaa katuvaa syntistä

        Homojen omat määritelmät nousevat itseään vastaan, kun ne täyttyvät syrjivästi ja loukkaavasti muiden arvoja kohtaan.

        Paholaisen tapa yrittää tehdä synnistä hyväksyttävää on villiä.

        Ps. 34:21
           
        " Pahuus tappaa jumalattoman, ja jotka vanhurskasta vihaavat, ne tulevat syynalaisiksi. "

        Sananl. 24:9
           
        "Synti on hulluuden työ, ja pilkkaaja on ihmisille kauhistus."

        Hes. 18:23
           
        Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?

        Mal. 3:18
           
        "Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele."

        Sananl. 29:2
           
        "Hurskaitten enentyessä kansa iloitsee, mutta jumalattoman hallitessa kansa huokaa. "

      • poikalapsi
        rakastaa katuvaa syntistä kirjoitti:

        Sinun määritelmäsi - joita Vanhan testamentin silppuleikkeillä säestät - sopivat hyvin sinuun ja muihin fundamentalistipaskoihin. Itsenne ja oman toimintanne tuomitsette: syntiä se tuo tahallinen valehtelu on. Kärvenny helvetissäsi Se on sinulle ihan oikein, paskiainen.

        Homofobia on ihmisvihaa. SITÄ edustat sinä ja koko helluntailahko myös.

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      93
      3970
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3337
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      130
      2654
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      215
      2063
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      89
      1826
    6. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1809
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      99
      1780
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      114
      1607
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1311
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1222
    Aihe