Mediaguru

Lähteekö mediaguru ja presidentintekijä Jussi Lähde EU-parlamenttiehdokas Kai Pöntisen vaalipääliköksi? Lähde on tosin entinen demaripuolueen jäsen, mutta haitaneeko tuo?
Lähde konsultoi Niinistön vaalitiimiä viime presidentinvaaleissa.

Lähde omistaa Lapualla entisen Ylikylän koulukiintieistön.
621817
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

tuote siitä.

Äänestä

"Soinin mielestä politiikan raadollisuuden tiedostavia ihmisiä tarvitaan puolueiden johtoon.

Hän on kuitenkin huolissaan siitä aineksesta, joka tulevaisuudessa uskaltaa lähteä tekemään samaa työtä kuin mitä hän itse tekee.

– Poliittinen julkisuus on mennyt sellaiseksi, että tällä menolla politiikkaan eivät hakeudu kuin psykopaatit, jotka eivät välitä mitään, tai tomppelit, jotka eivät ymmärrä mitään, Soini harmittelee."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/50657-soini-tulevista-kollegoistaan-”psykopaatteja-ja-tomppeleita”

Äänestä
  • – "Poliittinen (Soini:julkisuus) Minä: TOIMINTAKULTTUURI JA POLIITIKOT on mennyt sellaiseksi, että tällä menolla politiikkaan eivät hakeudu kuin psykopaatit, jotka eivät välitä mitään, tai tomppelit, jotka eivät ymmärrä mitään."

    Äänestä

  • lausuntoa kirjoitti:

    – "Poliittinen (Soini:julkisuus) Minä: TOIMINTAKULTTUURI JA POLIITIKOT on mennyt sellaiseksi, että tällä menolla politiikkaan eivät hakeudu kuin psykopaatit, jotka eivät välitä mitään, tai tomppelit, jotka eivät ymmärrä mitään."

    valtuutettuja ja kansanedustajia?

    Äänestä

  • Soini omia kirjoitti:

    valtuutettuja ja kansanedustajia?

    niin uskoa. Ota laput silmiltä ja katso nähdäksesi.

    Äänestä

ankka-poikien kannattaa kysyä häntä.

Äänestä

Jussi Lähde on kovan luokan mediamoguli ja nykyisin töissä rakennusliike Peab-Seiconilla. Lähde tekee Kaitsusta jos ei ihan presidenttiä, niin ainakin valtakunnankanslerin.

Äänestä
  • kelpaakin seurata. Viihdettä koko rahalla.

    Äänestä

Kiitän otsikoinnin mainesanoista, jotka ovat mielestäni yliampuvia

Toimin työtehtävässä - vastaan suuren rakennusliikkeen viestinnästä ja yhteiskuntasuhteista - jonka luonteeseen aktiivinen toiminta poliittisissa kampanjoissa ei sovi.

Tästä syystä en ole joutunut edes pohtimaan tarjottuja kampanjapäällikkyyksiä tai muita kampanjarooleja edessä olevissa Euroopan parlamentin vaaleissa.

Henkilökohtaisesti olen sitä mietä, että Brysselissä täytyy olla mahdollisimman monta lapualaista.

Parhain terveisin

Jussi Lähde, Hikä - Lapua

Äänestä
  • että, poliittinen sitoutuminen on mahdotonta. JL ja KP ovat niin läheisiä että epäillä sopii, mitä kulisseissa oikeasti tapahtuu.

    Äänestä

  • sellaisessa työssä kirjoitti:

    että, poliittinen sitoutuminen on mahdotonta. JL ja KP ovat niin läheisiä että epäillä sopii, mitä kulisseissa oikeasti tapahtuu.

    on tarve JULKISESTI (Ilkassa tänään näyttävästi) sanoutua irti Pöntisen vaalitouhusta? Pöntisen IKL-imago ei siis ole hyväksi Lähteelle?

    Äänestä

  • J. Lähteellä kirjoitti:

    on tarve JULKISESTI (Ilkassa tänään näyttävästi) sanoutua irti Pöntisen vaalitouhusta? Pöntisen IKL-imago ei siis ole hyväksi Lähteelle?

    Vastaan täten palstalla esitettyyn kysymykseen "Miksi Lähteellä on tarve julkisesti irtisanoutua..."
    Olen pitänyt kohteliaana tapana vastata asioihin kysyttäessä, eilisen aamupäivän aikana muutama toimittaja soitti kysyäkseen "onko huhussa perää" ja viittasivat tähän nimenomaiseen palstaan.

    Kysynkin nyt, miten allekirjoittaneen olisi pitänyt menetellä? Olla kommentoimatta? olla "tavoittamattomissa"? Vai kertoa kuten asiat ovat?

    Julkinen irtisanoutuminen on ymmärrykseni mukaan jotain aivan muuta kuin kysyttäessä vastaaminen.

    Mainittakoon myös, että mielestäno Kai Pöntisen ansiokkaasti aikaansaama IKL museo Lapuan Vanhan paukun alueella on tärkeä osa kansallista itsetutkiskeluamme.

    parhain terveisin

    Jussi Lähde

    Äänestä

  • Jussi Lähde kirjoitti:

    Ilkan juttu on huomattavan iso, neljä palstaa kuvan kanssa ja otsikko kissinkokoisin kirjaimin. Heti alussa viitataan tähän palstaan ja sen uumoiluihin. Lukijalle ei mistään kohtaa käy ilmi, onko Jussi Lähde ehkä hermostunut uumoiluista ja tiedottajana itse ottanut toimittajaan yhteyttä ja irtisanoutunut veikkailuista. Eikä lukijalle käy ilmi sekään, onko kyseinen toimittaja lukenut Suomi24:n Lapua-sivua ja saanut sieltä jutun juurta.

    Vastauksesi tekee asian selväksi. On kysytty ja on vastattu asiallisesti. Silti jään ihmettelemään jutun isoa ylöspanoa ja paljoja palstamillimeterjä. (Kuten myös sitä, että luet tätä laajojen kansalaispiirien halveksimaa, mielenkiintoista palstaa!)

    Terkkuja sinnekin.

    Äänestä

  • vastauksesta. kirjoitti:

    kiinnostaa tietää, mitä ovat ne laajat kansalaispiirit, jotka halveksivat palstaa?

    Äänestä

  • kansalaispiirejä kirjoitti:

    taitaa kuvata "laajojen kansalaispiirien" asennetta.

    Äänestä

  • kansalaispiirejä kirjoitti:

    kiinnostaa tietää, mitä ovat ne laajat kansalaispiirit, jotka halveksivat palstaa?

    noin -200- henkilöä.

    Äänestä

  • kansalaispiirejä kirjoitti:

    kiinnostaa tietää, mitä ovat ne laajat kansalaispiirit, jotka halveksivat palstaa?

    tarkoitin sitä suurta enemmistöä, joka tänne kirjoittaa siitäkin huolimatta, että ei ollenkaan tykkää palstan negatiivisuudesta, valittamisista, eikä joittenkin kirjoittajien *kateellisesta katkeruudesta*. Tämä kansalaispiiri osoittaa ylimielistä halveksuntaa ja siten auttaa palstaa pysymään virkeänä. Tyydyttääkö vastaukseni kysyjää?

    PS. Jätin tosin sanomatta jotain tärkeätä mutta epäkorrektia, mutta ymmärtäväinen lukija ymmärtää itsekin.

    Äänestä

  • Jussi Lähde kirjoitti:

    Vastaan täten palstalla esitettyyn kysymykseen "Miksi Lähteellä on tarve julkisesti irtisanoutua..."
    Olen pitänyt kohteliaana tapana vastata asioihin kysyttäessä, eilisen aamupäivän aikana muutama toimittaja soitti kysyäkseen "onko huhussa perää" ja viittasivat tähän nimenomaiseen palstaan.

    Kysynkin nyt, miten allekirjoittaneen olisi pitänyt menetellä? Olla kommentoimatta? olla "tavoittamattomissa"? Vai kertoa kuten asiat ovat?

    Julkinen irtisanoutuminen on ymmärrykseni mukaan jotain aivan muuta kuin kysyttäessä vastaaminen.

    Mainittakoon myös, että mielestäno Kai Pöntisen ansiokkaasti aikaansaama IKL museo Lapuan Vanhan paukun alueella on tärkeä osa kansallista itsetutkiskeluamme.

    parhain terveisin

    Jussi Lähde

    Voisitko Jussi kummiskin järjestää gryndereiltä vaalirahoitusta Lapualle, kun Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n rahoitushanat ovat nyt kiinni?

    Äänestä

  • vastauksesta. kirjoitti:

    Ilkan juttu on huomattavan iso, neljä palstaa kuvan kanssa ja otsikko kissinkokoisin kirjaimin. Heti alussa viitataan tähän palstaan ja sen uumoiluihin. Lukijalle ei mistään kohtaa käy ilmi, onko Jussi Lähde ehkä hermostunut uumoiluista ja tiedottajana itse ottanut toimittajaan yhteyttä ja irtisanoutunut veikkailuista. Eikä lukijalle käy ilmi sekään, onko kyseinen toimittaja lukenut Suomi24:n Lapua-sivua ja saanut sieltä jutun juurta.

    Vastauksesi tekee asian selväksi. On kysytty ja on vastattu asiallisesti. Silti jään ihmettelemään jutun isoa ylöspanoa ja paljoja palstamillimeterjä. (Kuten myös sitä, että luet tätä laajojen kansalaispiirien halveksimaa, mielenkiintoista palstaa!)

    Terkkuja sinnekin.

    Lapua palsta ei ole "laajojen kansalaispiirien halveksimaa" vaan sitä luetaan jopa tasavallan presidentin kansliassa.

    Äänestä

  • kirjoittaa, että kirjoitti:

    tarkoitin sitä suurta enemmistöä, joka tänne kirjoittaa siitäkin huolimatta, että ei ollenkaan tykkää palstan negatiivisuudesta, valittamisista, eikä joittenkin kirjoittajien *kateellisesta katkeruudesta*. Tämä kansalaispiiri osoittaa ylimielistä halveksuntaa ja siten auttaa palstaa pysymään virkeänä. Tyydyttääkö vastaukseni kysyjää?

    PS. Jätin tosin sanomatta jotain tärkeätä mutta epäkorrektia, mutta ymmärtäväinen lukija ymmärtää itsekin.

    Kaikki lukevat ja myös kieltävät lukeneesa.

    Äänestä

  • "Toistaiseksi kaikilta ehdokaslistoilta ei löydy yhteenlaskettuna kolmeatoista henkilöä, jotka pystyisivät hoitamaan hyvin tehtävänsä Euroopan parlamentissa. Listoille ilmestyy päivästä toiseen enemmän ja enemmän nimiä, jotka ovat joko tekemässä vuoden 2011 eduskuntakampanjoidensa pohjatyötä tai elävät päättymätöntä egotrippiään suomalaisen politiikan tähtitaivaan himmeimmässä alarivissä.

    Kyseessä on kansallinen katastrofi, mutta tätä ei haluta / saa / osata sanoa ääneen. Keskustelin tänään erään puoluepolitrukin kanssa asiasta, jonka näkemys kulki seuraavasti: "No onhan nää aika kuraa (ehdokkaat) mutta ei se äänestysprosentti sillä parane, että me sanotaan että nää ei oo hyviä.""

    http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/soininvaara-jyraehti

    Äänestä

  • Aamulehden blogissa kirjoitti:

    "Toistaiseksi kaikilta ehdokaslistoilta ei löydy yhteenlaskettuna kolmeatoista henkilöä, jotka pystyisivät hoitamaan hyvin tehtävänsä Euroopan parlamentissa. Listoille ilmestyy päivästä toiseen enemmän ja enemmän nimiä, jotka ovat joko tekemässä vuoden 2011 eduskuntakampanjoidensa pohjatyötä tai elävät päättymätöntä egotrippiään suomalaisen politiikan tähtitaivaan himmeimmässä alarivissä.

    Koko täälläkin käytyä keskustelua.

    Totta joka sana:

    "jotka ovat joko tekemässä vuoden 2011 eduskuntakampanjoidensa pohjatyötä tai elävät päättymätöntä egotrippiään suomalaisen politiikan tähtitaivaan himmeimmässä alarivissä."

    Äänestä

  • voisi tiivistää. kirjoitti:

    Koko täälläkin käytyä keskustelua.

    Totta joka sana:

    "jotka ovat joko tekemässä vuoden 2011 eduskuntakampanjoidensa pohjatyötä tai elävät päättymätöntä egotrippiään suomalaisen politiikan tähtitaivaan himmeimmässä alarivissä."

    kolkuttavalle avataan.

    Äänestä

  • Vihtori Kosola kirjoitti:

    Lapua palsta ei ole "laajojen kansalaispiirien halveksimaa" vaan sitä luetaan jopa tasavallan presidentin kansliassa.

    älykkään satiirin presidentin kansliaa?

    Äänestä

  • vastauksesta. kirjoitti:

    Ilkan juttu on huomattavan iso, neljä palstaa kuvan kanssa ja otsikko kissinkokoisin kirjaimin. Heti alussa viitataan tähän palstaan ja sen uumoiluihin. Lukijalle ei mistään kohtaa käy ilmi, onko Jussi Lähde ehkä hermostunut uumoiluista ja tiedottajana itse ottanut toimittajaan yhteyttä ja irtisanoutunut veikkailuista. Eikä lukijalle käy ilmi sekään, onko kyseinen toimittaja lukenut Suomi24:n Lapua-sivua ja saanut sieltä jutun juurta.

    Vastauksesi tekee asian selväksi. On kysytty ja on vastattu asiallisesti. Silti jään ihmettelemään jutun isoa ylöspanoa ja paljoja palstamillimeterjä. (Kuten myös sitä, että luet tätä laajojen kansalaispiirien halveksimaa, mielenkiintoista palstaa!)

    Terkkuja sinnekin.

    aarreaittoja, juttuvinkkejä saa mitkä asiat kiinnostavat lukiaa ja lehti kiinnostaa lukijakuntaa ajantasalla pysyvänä tiedottajana.
    Kaikilla ei ole nettiä, lehti palvelkoot heitä.

    Äänestä

  • Vihtori Kosola kirjoitti:

    Lapua palsta ei ole "laajojen kansalaispiirien halveksimaa" vaan sitä luetaan jopa tasavallan presidentin kansliassa.

    tämä palsta on myös Supolle, joka pitää sormeaan ääriliikkeiden valtimolla.

    Äänestä

  • Aamulehden blogissa kirjoitti:

    "Toistaiseksi kaikilta ehdokaslistoilta ei löydy yhteenlaskettuna kolmeatoista henkilöä, jotka pystyisivät hoitamaan hyvin tehtävänsä Euroopan parlamentissa. Listoille ilmestyy päivästä toiseen enemmän ja enemmän nimiä, jotka ovat joko tekemässä vuoden 2011 eduskuntakampanjoidensa pohjatyötä tai elävät päättymätöntä egotrippiään suomalaisen politiikan tähtitaivaan himmeimmässä alarivissä.

    Kyseessä on kansallinen katastrofi, mutta tätä ei haluta / saa / osata sanoa ääneen. Keskustelin tänään erään puoluepolitrukin kanssa asiasta, jonka näkemys kulki seuraavasti: "No onhan nää aika kuraa (ehdokkaat) mutta ei se äänestysprosentti sillä parane, että me sanotaan että nää ei oo hyviä.""

    http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/soininvaara-jyraehti

    olevan selväpäinen ja kuvia kumartamaton tyyppi. Noin halkinainen ja rehellinen teksti ilahduttaa.

    Äänestä

  • näyttää kirjoitti:

    olevan selväpäinen ja kuvia kumartamaton tyyppi. Noin halkinainen ja rehellinen teksti ilahduttaa.

    tällä sivustolla. Ehkä nimellä esiintyminen tekisi kirjoittajista fiksumpia.

    Äänestä

  • hyvin poikkeuksellista kirjoitti:

    tällä sivustolla. Ehkä nimellä esiintyminen tekisi kirjoittajista fiksumpia.

    koko systeemi menettää merkityksensä.

    Äänestä

  • ovat toimittajien kirjoitti:

    aarreaittoja, juttuvinkkejä saa mitkä asiat kiinnostavat lukiaa ja lehti kiinnostaa lukijakuntaa ajantasalla pysyvänä tiedottajana.
    Kaikilla ei ole nettiä, lehti palvelkoot heitä.

    näkemättä, että Lapuan Sanomienkin toimittajat lukisivat tätä sivua ja ottaisivat juttuvinkkejä. Olisi lehti paremmin ajan hermolla, jos uskaltaisivat.

    Äänestä

  • on vielä kirjoitti:

    Ja ketä?

    Ja kenen puolestapuhuja?

    "Yksi asia on pysynyt kautta vuosikymmenten: Lapuan Sanomat on Lapuan ja lapualaisten vankka puolestapuhuja ja pää-äänenkannattaja."

    Äänestä

  • pelottelee kirjoitti:

    Ja ketä?

    Ja kenen puolestapuhuja?

    "Yksi asia on pysynyt kautta vuosikymmenten: Lapuan Sanomat on Lapuan ja lapualaisten vankka puolestapuhuja ja pää-äänenkannattaja."

    uskaltaisi ottaa palstoilleen tämän sivun ylintä avausta, tehdä siitä vakavasti otettavaa juttua ja kysellä lapualaisten käsityksiä. Sopii kysyä, mitä ne siellä pelkäävät. Ja jos eivät pelkäisi, vaan tekisivät hyssyttelemättömän jutun, niin kuka/ketkä tulisivat lankoja pitkin toimitukseen. Jätän asian ymmärtäväisten lukijoitten pohdittavaksi.

    Äänestä

  • esimerkiksi kirjoitti:

    sanoo, että pää tulee kohta vetävän käteen. Lapuansanomia jo monet vanhemmastakin sukupolvesta lukee muodon vuoksi "pitkin hampain" ja "kuin piru raamattua". Tuleva sukupolvi sen tuollaisena hylkää.

    Äänestä

  • vaistoni kirjoitti:

    sanoo, että pää tulee kohta vetävän käteen. Lapuansanomia jo monet vanhemmastakin sukupolvesta lukee muodon vuoksi "pitkin hampain" ja "kuin piru raamattua". Tuleva sukupolvi sen tuollaisena hylkää.

    Kyllä, pää on taas kerran jäämässä vetävän käteen. Mutta vaisto on silloin pettäväinen eikä pettämätön.

    Kyllähän ne lehdet tapaa uudistua. Lapuan Sanomatkin sitten joskus kun aika on kypsä. Lapualla on lahden melkein paree olla vähän sivussa kuin provosoida lukijoita jonkun puolella jotakuta vastaan. Aivan turha maalata "piruja seinille" tulevien sukupolvien puolesta.

    Äänestä

  • niinhän se tahtoo olla kirjoitti:

    Tiedonvälitys siirtyy uutisten osalta hiljalleen nettiin lapualaisten kylöpoliitikoiden ulottumattomiin. Lapuansanomat kutistuu tarjoustavaramainokseksi ja virkiän ilmoitustauluksi. Muuhun siitä ei ole näillä näkymin. Nyt se on jo yleisen päivittelyn aihe lapualta muuttaneiden parissa, joille sukulaiset sitä tilaavat tahattomana muistutuksena siteistä menneisyyteen.

    Äänestä

  • on vielä kirjoitti:

    näkemättä, että Lapuan Sanomienkin toimittajat lukisivat tätä sivua ja ottaisivat juttuvinkkejä. Olisi lehti paremmin ajan hermolla, jos uskaltaisivat.

    lopettaa, mitä silläkin lehdellä tekee.

    Äänestä

  • niinhän se tahtoo olla kirjoitti:

    Kyllä, pää on taas kerran jäämässä vetävän käteen. Mutta vaisto on silloin pettäväinen eikä pettämätön.

    Kyllähän ne lehdet tapaa uudistua. Lapuan Sanomatkin sitten joskus kun aika on kypsä. Lapualla on lahden melkein paree olla vähän sivussa kuin provosoida lukijoita jonkun puolella jotakuta vastaan. Aivan turha maalata "piruja seinille" tulevien sukupolvien puolesta.

    ja nimi on internet. Isot kriisit edessä printtilehdillä ja muualla kuin Lapualla siitä ollaan selvillä.

    Äänestä

  • seinällä, kirjoitti:

    ja nimi on internet. Isot kriisit edessä printtilehdillä ja muualla kuin Lapualla siitä ollaan selvillä.

    Jaa. Siitä huolimatta Seinäjoellakin toimii ties kuinka monta paikallislehteä ja lisää on perustettu. Lapualta veis joku pahantahtoinen sen ainokaisenkin. Internet vaikuttaa kaikkialla lehdenmyyntiin, mutta ei ehkä aivan ensimmäisenä tämmöisellä maalaispaikkakunnalla. Odotellaan kaikessa rauhassa miten maailma muuttuu ja ihmiset myös.

    Äänestä

  • ittekses, väärä profeetta kirjoitti:

    Jaa. Siitä huolimatta Seinäjoellakin toimii ties kuinka monta paikallislehteä ja lisää on perustettu. Lapualta veis joku pahantahtoinen sen ainokaisenkin. Internet vaikuttaa kaikkialla lehdenmyyntiin, mutta ei ehkä aivan ensimmäisenä tämmöisellä maalaispaikkakunnalla. Odotellaan kaikessa rauhassa miten maailma muuttuu ja ihmiset myös.

    uudelleen. *Isot kriisit edessä printtilehdillä ja muualla kuin Lapualla siitä ollaan selvillä.*

    Edellinen kirjoittaja jo kerkesikin todistaa viestini loppuosan todeksi! Ei Lapualle vaikuta. Muualla maailmassa asiasta uskalletaan puhua ja päivän Hesarissakin juttua mm. tänään. Lapualla saman sanomisesta saa väärän profeetan nimen. Takapajula mikä takapajula.

    Äänestä

  • toistaa saman kirjoitti:

    Moosesta asiasta Seinäjoen sivuilla. Siellä monen lehden pärjääminen kaventuvin mainostuloin on ajankohtaisempaa. Tai tutustu ensin Lapuan Sanomien tilinpäätöstietoihin ja palaa asiaan mikäli lehden talous on kuralla ja toimintaa on sopeutettava.

    Äänestä

  • tilaamisen voi kirjoitti:

    lopettaa, mitä silläkin lehdellä tekee.

    enkä mitään menettänyt kun ei edes tarjoukset kiinnosta.

    Äänestä

  • mitään tyhjänpäiväistä kirjoitti:

    Moosesta asiasta Seinäjoen sivuilla. Siellä monen lehden pärjääminen kaventuvin mainostuloin on ajankohtaisempaa. Tai tutustu ensin Lapuan Sanomien tilinpäätöstietoihin ja palaa asiaan mikäli lehden talous on kuralla ja toimintaa on sopeutettava.

    Kuka on puhunut TÄSTÄ päivästä ja Lapuan Sanomien taloustilanteesta TÄLLÄ hetkellä? Vähänkin viisaampi koittais suunnata katseensa tulevaisuuteen ja yrittäis ymmärtää mitä muuttuva maailma meinaa printtilehdille. Writing on the wall.

    Äänestä

  • silti. kirjoitti:

    Kuule kun on varmaan paljonki asioita joita "vähänki viisaampi" voisi tulevaisuudesta ennustaa. Tulevaisuuden ennustaminen on vaan niin helskutin epävarmaa ja sitä epävarmemmaksi se muuttuu mitä kauemmaksi tulevaisuuteen tähdätään ja mitä vähemmän tunnetaan tulevaan liittyviä epävarmuustekijöitä. Mähki vaan rauhassa niin katotaan sitte uudelleen kun kaikella kansalla on internet jatkuvassa käytössä. Paperitonta toimistoakin on yritetty kehittää jo ainakin kaksi vuosikymmentä mutta eipä ole päästy siihenkään.

    Äänestä

  • ei perusta mutu-pohjalle kirjoitti:

    ylimielinen. Yliopistoissa, jopa Suomessa, on peräti sellainenkin oppiaine kuin tulevaisuuden tutkimus. Esimerkiksi Turun kauppakorkeakoulussa on tulevaisuudentutkimukseen ja ennakointiin erikoistunut yksikkö, joka jalostaa "näkemyksellistä tietoa vaihtoehtoisista tulevaisuuksista sekä niihin sisältyvistä haasteista ja mahdollisuuksista."

    "Muutosvauhdin kiihtyessä ja toimintaympäristöjen monimutkaistuessa yritysten menestys riippuu yhä enemmän niiden kyvystä ennakoida ja rakentaa tulevaisuutta."

    (Lainaukset kauppakorkeakoulun sivulta)

    Mutta tämä ei tietenkään koske Lapuaa, koska "tulevaisuuden ennustaminen on vaan niin helskutin epävarmaa", ja "vähänki viisaampi ei perusta mutu-pohjalle".

    Äänestä

  • on vielä kirjoitti:

    näkemättä, että Lapuan Sanomienkin toimittajat lukisivat tätä sivua ja ottaisivat juttuvinkkejä. Olisi lehti paremmin ajan hermolla, jos uskaltaisivat.

    Lapuansanomat vetelee viimeisiään ja toimii enää mummu- ja pappaenergialla, joka luonnollisen kehityksen seurauksena kuihtuu pian pois ja koko Lehti muuttuu tarjouksista tiedottavaksi ilmaijakelulehdeksi.

    Äänestä

  • vaalirahoitus kuntoon kirjoitti:

    Voisitko Jussi kummiskin järjestää gryndereiltä vaalirahoitusta Lapualle, kun Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n rahoitushanat ovat nyt kiinni?

    näyttävät varmimmin lopettavan keskustelun alkuunsa. Miksikönkähän?

    Äänestä

  • viestit> kirjoitti:

    näyttävät varmimmin lopettavan keskustelun alkuunsa. Miksikönkähän?

    "wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen."

    Äänestä

  • välttääkseen kirjoitti:

    "wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen."

    Suomessa on monta tahoa, jonne voi vaieta oikeamieliset tietonsa nimettömänä ilman henkilökohtaisia seuraamuksia.

    Äänestä

Hierarkia oli kuulemma liian syvä... Siis yliopistollakin tutkitaan VAIHTOEHTOISIA tulevaisuuden malleja. Ja heillä on tietysti käytössään ennakoitavista asioista se paras ja luotettavin tämänhetkinen asiantuntemus eikä jonkun nimettömän Lapuansanomat-inhoajan mutu-tuntuma.

Äänestä
  • yliopiston VAIHTOEHTOISTEN tulevaisuuden mallinnusten joukossa ole otettu huomioon internetin mahdollista vaikusta printtilehtien tulevaisuuteen, koska "heillä on tietysti käytössään ennakoitavista asioista se paras ja luotettavin tämänhetkinen asiantuntemus eikä jonkun nimettömän Lapuansanomat-inhoajan mutu-tuntuma."

    Anna mun kaikki kestää!

    Paras ja luotettavin asiantuntemus eli lehtien toimitukset kokevat jo nahoissaan sen, mitä sinä esität jonkun mutuksi.

    Äänestä

  • No mikähän se paras ja luotettavin tieto sitten on? Lapuansanomat kukoistaa ja internet kuihtuu pois?

    Äänestä

  • ettei kirjoitti:

    yliopiston VAIHTOEHTOISTEN tulevaisuuden mallinnusten joukossa ole otettu huomioon internetin mahdollista vaikusta printtilehtien tulevaisuuteen, koska "heillä on tietysti käytössään ennakoitavista asioista se paras ja luotettavin tämänhetkinen asiantuntemus eikä jonkun nimettömän Lapuansanomat-inhoajan mutu-tuntuma."

    Anna mun kaikki kestää!

    Paras ja luotettavin asiantuntemus eli lehtien toimitukset kokevat jo nahoissaan sen, mitä sinä esität jonkun mutuksi.

    Tämä keskustelu kuule alkoi Lapuan Sanomien juttusisällön moittisesta. Sille loit tosta vaan sen ennusteen, että "tuleva sukupolvi sen hylkää". Missä kohtaa tossa ennusteessasi käytit "ylioistotasoista VAIHTOEHTOISTEN tulevaisuuden mallinnusten joukkoa", jota nyt hehkutat? Sivuraiteelle meno on tuttu kikka niille, jotka ovat jääneet väittelyssä alakynteen.

    Äänestä

  • äläkä sivuraiteelle kirjoitti:

    vaan joku toinen. Tämä siis EI ole minun tekstiäni:

    "Tiedonvälitys siirtyy uutisten osalta hiljalleen nettiin lapualaisten kyläpoliitikoiden ulottumattomiin."

    Se olet sinä joka sivuraiteelle olet mennyt, kun et pysty tosiasioita tunnustamaan.

    Äänestä

  • Mu-tu. kirjoitti:

    No mikähän se paras ja luotettavin tieto sitten on? Lapuansanomat kukoistaa ja internet kuihtuu pois?

    Lapuansanomat ei ole mikään irrallinen saareke lehtimaailmassa. Jos Lapuan Sanomat kuihtuu, kuihtuu myös moni muu lehti. Miksi toi Lapuan Sanomien kuihtuminen on erityisen tiedotettava asia? Siksikö, että se ei tiedota tarpeeksi jostain ja kostoa pukkaa...

    Äänestä

  • äläkä sivuraiteelle kirjoitti:

    Tämä keskustelu kuule alkoi Lapuan Sanomien juttusisällön moittisesta. Sille loit tosta vaan sen ennusteen, että "tuleva sukupolvi sen hylkää". Missä kohtaa tossa ennusteessasi käytit "ylioistotasoista VAIHTOEHTOISTEN tulevaisuuden mallinnusten joukkoa", jota nyt hehkutat? Sivuraiteelle meno on tuttu kikka niille, jotka ovat jääneet väittelyssä alakynteen.

    poliitikko asialla.

    Lapuansanomien kovan kohtaloon riittää aivan hyvin mutu-tuntuma. Sen lisäksi sanoisin, että Hesarissa ja radiossa on viimeaikoina ollut esillä enemmänkin tietoa siitä, että lehdistö nykymuodoissaan tulee väistymään. Amerikassa muutamat isot lehdet jo heiluvat konkurssin partaalla. Riittääkö ennustukseksi se, että mikä ensin Amerikassa, pikku viiveellä sitten täällä.

    Äänestä

  • elämässämme kirjoitti:

    Lapuansanomat ei ole mikään irrallinen saareke lehtimaailmassa. Jos Lapuan Sanomat kuihtuu, kuihtuu myös moni muu lehti. Miksi toi Lapuan Sanomien kuihtuminen on erityisen tiedotettava asia? Siksikö, että se ei tiedota tarpeeksi jostain ja kostoa pukkaa...

    ja se on meidän paikallislehti. pitäiskö meidän täällä erityisesti ruveta murehtimaan jonkun savon sanomien kuihtumisesta, mitäh? Kosto, hah!

    Äänestä

  • kirjoittanut, kirjoitti:

    vaan joku toinen. Tämä siis EI ole minun tekstiäni:

    "Tiedonvälitys siirtyy uutisten osalta hiljalleen nettiin lapualaisten kyläpoliitikoiden ulottumattomiin."

    Se olet sinä joka sivuraiteelle olet mennyt, kun et pysty tosiasioita tunnustamaan.

    Minä olen vastannut kopioimaasi mielipiteeseen. Sun on täytynyt tulla vastailemaan jossain myöhäisemmässä vaiheessa. Tätä se on kun nimettömänä kirjoitellaan. En nyt jaksa alkaa vastailemaan kun en tiedä nimenomaan sun viestejäsi.

    Äänestä

  • elämässämme kirjoitti:

    Lapuansanomat ei ole mikään irrallinen saareke lehtimaailmassa. Jos Lapuan Sanomat kuihtuu, kuihtuu myös moni muu lehti. Miksi toi Lapuan Sanomien kuihtuminen on erityisen tiedotettava asia? Siksikö, että se ei tiedota tarpeeksi jostain ja kostoa pukkaa...

    Siellä lapualla se vaan kosto elää. Katkeruus ja kateus on vissiin jo loppuun kulutettu?

    :)

    Äänestä

  • kohteen vaihtuessa kirjoitti:

    Minä olen vastannut kopioimaasi mielipiteeseen. Sun on täytynyt tulla vastailemaan jossain myöhäisemmässä vaiheessa. Tätä se on kun nimettömänä kirjoitellaan. En nyt jaksa alkaa vastailemaan kun en tiedä nimenomaan sun viestejäsi.

    Minä kirjoitin tämän.

    Pirut on jo
    Kirjoittanut: seinällä, 22.2.2009 klo 13.17

       ja nimi on internet. Isot kriisit edessä printtilehdillä ja muualla kuin Lapualla siitä ollaan selvillä.    

    Äänestä

  • mestarit. kirjoitti:

    Siellä lapualla se vaan kosto elää. Katkeruus ja kateus on vissiin jo loppuun kulutettu?

    :)

    montaa raidetta, millä ajella.

    Äänestä

  • miksikään muutu. kirjoitti:

    Minä kirjoitin tämän.

    Pirut on jo
    Kirjoittanut: seinällä, 22.2.2009 klo 13.17

       ja nimi on internet. Isot kriisit edessä printtilehdillä ja muualla kuin Lapualla siitä ollaan selvillä.    

    lamaakaan vielä pari kuukautta sitten
    (Liittyy Lapuansanomien tulevaisuusnäkymiin suoraan ja ennustettavuuteen epäsuoraan.)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ystävät & toverit kirjoitti:

Lähteekö mediaguru ja presidentintekijä Jussi Lähde EU-parlamenttiehdokas Kai Pöntisen vaalipääliköksi? Lähde on tosin entinen demaripuolueen jäsen, mutta haitaneeko tuo?
Lähde konsultoi Niinistön vaalitiimiä viime presidentinvaaleissa.

Lähde omistaa Lapualla entisen Ylikylän koulukiintieistön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu