JOKO OLET ALLEKIRJOITTANUT?
www.adressit.com/hevosten_puolesta
Lähes 46 000 allekirjoitusta kerännyt Hevosten Puolesta –adressi luovutetaan 26.2.2009 Brysselissä Euroopan Unionin komissiolle. Tarkempi tiedote tilaisuudesta tulee vielä lähempänä kyseistä ajankohtaa, mutta nyt on loppukirin aika.
Hevosten Puolesta –kansanliike haastaa jokaisen tätä viestiä lukevan henkilön ja kaikki mediat mukaan allekirjoitustalkoisiin: Nostetaan yhdessä allekirjoitusten määrä 50 000 nimeen, jotta yhteinen sanamme Brysselissä olisi mahdollisimman painava!
Haasteeseen voi vastata allekirjoittamalla adressin, jos ei ole sitä vielä ole tehnyt. Jo mukana olevat haastetaan levittämään tätä uutista luovutuksesta eri foorumeille ja ihmisille sähköpostin välityksellä. Aikaa on tiistaihin 24.2.2009 asti.
Kaikki reippaasti mukaan talkoisiin!
Loppukiriterveisin,
Hevosten Puolesta –kansanliike
www.hevostenpuolesta.fi
Hevosten Puolesta –kansanliike on ryhmittymä, joka syntyi joulukuussa 2007 MTV3:n 45 Minuuttia –ohjelman herättämänä. Kansaa syvästi järkyttäneessä ohjelmassa käsiteltiin raakoja teurashevoskuljetuksia Etelä-Euroopassa. Pitkien kuljetusmatkojen aikana eläinten hyvinvointi unohdetaan, EU-määräyksistä ei piitata ja hevoset kärsivät pahoin: Kuljetusautot ovat täynnä hevosia, joille ei suoda kymmenien tuntienkaan aikana mahdollisuutta juomiseen, lepoon tai syömiseen. Osa hevosista on vakavasti loukkaantuneita ja kuljetusten aikana hevosia myös kuolee. Hevosia myös kohdellaan väkivalloin ja niille aiheutetaan tarpeetonta stressiä, kärsimystä, pelkoa ja kipua.

Vastaukset 3
Vanhimmat
ei siinä pissiksen sana paina kun eu:ssa päätetään
Miljoona nimeä kokoon, niin se on siinä: EU:n komission on pakko ottaa asia käsittelyyn.
Lopetetaan pitkät eläinkuljetukset NYT!
Liian monet eläimet joutuvat kärsimään kauhistuttavissa kuljetusolosuhteissa Euroopan teillä. EU:n voimassaoleva lainsäädäntö mahdollistaa monen päivän pituiset eläinkuljetukset. Tähän on saatava muutos: eläinten teuraskuljetukset eivät missään olosuhteissa saisi ylittää 8:aa tuntia.
Anna tukesi 8hours-kampanjalle. Sen tavoitteena on kerätä 1 000 000 allekirjoitusta, mitä EU-poliitikot eivät voi sivuuttaa olankohautuksella.
Käy allekirjoittamassa vetoomus osoitteessa http://www.8hours.eu/
allekirjoitin ja pistin eteenpäin, tehkää tekin niin!