Jos laksetaan, kuinka monta prosenttia eroaminen on tippunut viimevuotiseen verrattuna kun otetaan päivät 1.1 - 16.2 saadaan laskua n. 7%.
Jos otamme päivämäärärajoiksi 1.1 - 17.2, saamme laskua peräti 19%. Huima ero, 7% tai 19% ainoana erona, että laskemmeko mukaan eilisen.
Tällä haluan kertoa, että nyt on turha kenenkään liputtaa eroamisen vähenemisen puolesta, sillä pienellä muutoksella parempaan suuntaan :) voidaan päästä huomattavan hyvään tulokseen. Nyt tässä yhden päivän lukema vaikutti jo noin merkitsevästi.
Tässä vielä pientä ennustetta em. prosenteilla, olettaen, että prosentit pysyisivät vuoden loppuun samoina:
7% laskua: vuonna 2009 48553 eroa
19% laskua: vuonna 2009 42288 eroa
Näissä oletettuna, että eroakirkosta.fi -palvelun osuus säilyy luvussa 90,6%
Vaikka päätyisimme vain lukuun 42288, rassaa se kirkonmiesten perseitä mukavasti. Taas muutama kymmenen tuhatta veronmaksajaa vähemmän kustantamassa kesämökkiä. En kyllä usko, että noin pieneksi loppusaldo jäisi.
Tällä palstalla on tapana tehdä liian hätäisiä päätelmiä, pelkästään lyhyen ajanjakson perusteella, siksi halusin vähän tuoda analysoitua dataa tiskiin.
Jos otamme päivämäärärajoiksi 1.1 - 17.2, saamme laskua peräti 19%. Huima ero, 7% tai 19% ainoana erona, että laskemmeko mukaan eilisen.
Tällä haluan kertoa, että nyt on turha kenenkään liputtaa eroamisen vähenemisen puolesta, sillä pienellä muutoksella parempaan suuntaan :) voidaan päästä huomattavan hyvään tulokseen. Nyt tässä yhden päivän lukema vaikutti jo noin merkitsevästi.
Tässä vielä pientä ennustetta em. prosenteilla, olettaen, että prosentit pysyisivät vuoden loppuun samoina:
7% laskua: vuonna 2009 48553 eroa
19% laskua: vuonna 2009 42288 eroa
Näissä oletettuna, että eroakirkosta.fi -palvelun osuus säilyy luvussa 90,6%
Vaikka päätyisimme vain lukuun 42288, rassaa se kirkonmiesten perseitä mukavasti. Taas muutama kymmenen tuhatta veronmaksajaa vähemmän kustantamassa kesämökkiä. En kyllä usko, että noin pieneksi loppusaldo jäisi.
Tällä palstalla on tapana tehdä liian hätäisiä päätelmiä, pelkästään lyhyen ajanjakson perusteella, siksi halusin vähän tuoda analysoitua dataa tiskiin.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei sitä oikein voida ottaa mukaan tuollaiseen prosenttitilastoon.
otinkin tuon päivääennen-laskelman. Tarkoitus oli lisäksi osoittaa, kuinka herkkää touhua tämä on. Ei tarvi kummosita skandaalia, kun kirkostaeroaminen ohittaa viimevuotisen. Muutama hyvä päivä vain putkeen...
Karitsan uhriveren äärelle, pastori murtaa palan leipää ja sanoo: "Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri sinun edestäsi annettu." Hienoa uskoa syntinsä Jeesukselle ja tietää, että Taivaassa on paikka suurimmallekin syntiselle, jos vain uskoo, mitä Pyhille on annettu.
Rukoilkaamme kaikkien uskosta osattomien puolesta, että nämä kääntyisivät ja saapuisivat virvoittavan veden äärelle: "Yks ainoo puhtaaks pestä mun voi, Hän henkensä uhriksi tähteni soi!"
"22:05 Inhimillinen tekijä "Totuus tekee vapaaksi", sanoo kirkkoherra Marja-Sisko Aalto. Sukupuolenkorjauksesta keskustelemassa myös Milla Louhi ja Tiia Aarnipuu. Toimittajana Helena Itkonen."
http://www.telvis.fi/tvopas/?vw=channel&dy=18.02.2009&ch=tv2&pid=4_1234987500000#a4_1234987500000
- Mutta miten se vaikuttaa, on toinen juttu.
edes Mooseskaan katsoa kuolematta. Sen tähden Herra Jumala peitti kasvonsa Moosekselta ja antoi tämän nähdä vain osittain Kirkkautensa. Sillä vanhurskas Mooseskin olisi tuhoutunut Jumalan Kirkkauden edessä. Yhdenkin synnin saastuttama tuhoutuu nähdessään Jumalan. Mutta kiitos ja ylistys! Kun Vapahtajamme, Kristus Jeesus on kanssamme, ME KESTÄMME HERRAN KASVOJEN KIRKKAUDEN! Sillä Kristuksen kanssa meidän syntimme on anteeksiannetut ja kerran perillä Taivaan Kodissa jokainen Jeesukseen uskova näkee Jumalan Kunniassaan tuhoutumatta!
Tämä kaikki on meille tarjolla, jos vain uskomme, mitä Jumala Pyhässä Raamatussa meille sanoo! Totisesti Jumalan lupaukset pitävät ja ovat Pyhät! Herra Sebaot! Sinua minun sieluni kiittää, ja kaikki mikä minussa on, ylistää Sinun Pyhää Nimeäsi! Amen.
sellainen noettu lasi, jollaista muumissa käyttivät auringonpimennystä katsellessaan?
Uhkauksia,uhkauksia,uhkauksia,tätä te "Jumalan lapset" levitätte. Missä on se rakkauden sanoma?
pastori Jari Rankinen pohtii ansiokkaasti, kuinka kristitty pelkää Herraansa. Mitä on Herran pelko?
Lukekaan "Hiihtämään" -kirjoitus.
http://rankinen.blogspot.com/
Näyttääpi siltä että skandaalin aineksia keitellään kasaan. Kirkon kaksijakoisuus ja epäselvyys homoliittojen siunaamisen suhteen on ollut yksi erojen aikaansaaja. Nyt jos tänä vuonna kävisi niin että kirkko lopulta ottaisi kantaa että onks vai eiks, niin tulvaportit aukeavat, suunnasta tai toisesta. Joko karkaavat liberaalit tai sitten umpivanhoolliset, oli päätös kumpi tahansa. Ainoa toivo on virallisesti kieltää ja epävirallisesti sallia se, sillä että kirkko ei virallisesti ole ottanut asiaan kantaa, mutta rikkuripapit julkisen salaisesti niitä siunailevat.
Henkilökohtaisesti toivon että päättäisivät olla jatkossakaan siunaamatta homo- ja lesbopareja, koska se aiheuttaisi luultavasti enemmän närää kuin se että niitä alettaisiin siunata. Vaan voi käydä niinkin että kirkko taipuu rahan perässä ja antaa homoliitoillekin siunauksen.
Miten kauan kirkko voi viivytellä asiaa sen varjolla että sitä aina vaan tutkitaan ja pähkäillään? Viivyttely vain lykkää väistämätöntä. Se on vähän niinkuin laastari, että se pitää vain repäistä irti vaikka sattuukin.
Jos homoliittojen siunaus hyväksytään, on perkele päässyt irti kirkossamme! Paavali kertoo täysin yksiselitteisesti, mikä rietastelevien homojen ja luonnollisesta yhteydestä luopuneiden naisenpuolten (lesbolaisten) kohtalo on: HE EIVÄT PERI JUMALAN VALTAKUNTAA! Eikä varmasti peri yksikään leipä"pappikaan", joka näitä riivattuja menee siunaamaan yli Jumalan tahdon!
http://www.aslan.fi/
Aslan r.y. tarjoaa apua perkeeleen eksyttämille luonnottomien himojensa orjille. Sillä mikään ei ole mahdotonta Jumalalle! Myös uskoon tullut homo/lesbo voi jättää saastaisen vanhan elämänsä ja alkaa oikeaksi mieheksi/naiseksi ja päästä kerran perille Paratisiin.
Mutta voi niitä hinttejä ja lesboja, jotka riettauteensa jäävät piehtaroimaan kuin sika paskaansa! Heille käy, kuten Sodomalle, Gomorralle ja Lootin vaimolla, joka kääntyi vastoin Herran ohjetta säälimään himojensa orjia! Kuolema ja kadotus! "Ja he saivat sen rangaistuksen mikä saada piti!"
Eikös vuonna 2008 tai 2009 ole ollut ja tule olemaan runsaasti "uniikkipäiviä"?
Otetaankos mukaan vai ei vuoden 2009 kolme viimeistä päivää? Nekin on varmaan aika uniikkeja verrattuna mihin tahansa muuhun.
Entä homo/transvestiittipappien kohut, otetaanko niitä mukaan tilastoihin? Millä perusteella valitaan päivät, jotka otetaan pois tilastoista?
Missasin ohjelman alkupuolen, enkä saa mistään irti milloin mahdollisesti tulisi uusinta. Ei mitään ylen arkistolinkkejä, vaan ihan oikea telkkariohjelma jos se yleensä uusintana tulee, pliis.
Tykkään syödä katkarapuja. Jumalan mielestä kyseessä on samalla lailla kauhistus kuin homostelukin. Kerrotko missä voin eheytyä tästä luonnottomasta riivaustilasta?
voi ziisös!
"ei hyödytä heittää helmiä sioille". Sillä sitä sinulle vastaaminen on. Sinut voi pelastaa vain omantuntosi herääminen. En minä.
Siltikin kommentoin, että tulet Viimeisellä Tuomiolla vastaamaan myös jumalanpilkastasi Pyhän Isän Valtaistuimen edessä. Tee pian parannus ja saat syntisi anteeksi!
ehkä jo huomenna. Koska siellä nuo edellisetkin ovat.
http://areena.yle.fi/hae?keyword=inhimillinen tekijä
Mutta en siis todellakaan tiedä muuta.
Eihän niitä tietenkään oteta kokonaan pois tilastoista, kun vertaillaan koko vuoden lukuja. Mutta on järjetöntä verrata yksittäisiä päiviä, jos toisena vuotena on ollut kyseisenä päivänä jotain suuria tapahtumia (kuten 100 000 eroajan raja) ja toisena ei taas mitään.
Vuoden kolme viimeistä päivää ovat keskenään aivan vertailukelpoisia (jos ei muita tekijöitä kuin päivämäärä).
Koko vuoden tuloksia tutkiessakin voi toki miettiä kuinka paljon kirkko on ollut julkisuudessa, minne suuntaan talous kehittyi jne.
Miksi minun pitäisi pelätä jotain, minkä olemassaoloon en kertakaikkiaan usko?
Kristinusko on niitä epäuskottavimpia uskontoja kaikkien niiden tuhansien uskontojen joukossa mitä maailmassa on.
Sinäkään et kunnioita muinaisia kreikkalaisia jumalia. Saat kuonoosi vielä kun aikanasi kuolet.
Nimim. kyllästynyt helvetilläpelottelijoihin
PS hakeudu hoitoon. Pelkotiloista voi parantua, vaikka pelon kohteena olisikin mielikuvituskaveri.
"Jos homoliittojen siunaus hyväksytään, on perkele päässyt irti kirkossamme! Paavali kertoo täysin yksiselitteisesti, mikä rietastelevien homojen ja luonnollisesta yhteydestä luopuneiden naisenpuolten (lesbolaisten) kohtalo on: HE EIVÄT PERI JUMALAN VALTAKUNTAA! Eikä varmasti peri yksikään leipä"pappikaan", joka näitä riivattuja menee siunaamaan yli Jumalan tahdon!"
En voi ymmärtää, miksi meuhkaat jostain siunaamishommasta! Vaikka joku yliluonnollinen olio jossain kaikkivoipana olisikin, mitä väliä sillä on, kenen pään päällä joku pappi tai muu lorujansa lukee?
Kyllä se sinun jumalasi varmasti pystyy käsittelemään asian, siunattin niitä homoja tai ei.
Sitäpaitsi, homofobia on yksi vanhankantaisen, sivistymättömän ihmisen tunnusmerkki. Ja, mitä enemmän uskossa, sitä todennäköisemmin homofobinen.
Jos niitä homopareja aletaan siunaamaan, ei siltä jumalaltasi se hyvä siunaava gammasäde siihen lopu, sitä riittää varmasti sinullekin.
Uskomatonta touhua...
joku vielä mennyt väittämään, että uskonnoista ei ole mitään haittaa.
No, ei muutaku että asenteet on revitty 500-luvulta!
vai ei totuutta voinut katsoa, miksi siis Mooses piti sitä totuutena. Totuushan on paljas, sen voi nähdä kuka tahansa. Siinä ei auta vaikka Jeesus vieressä kuinka huokailisi Tuomakselle "älä näe, vaan usko kuten minä sanon".
"Jokapäivä ihmisiä ajautuu kirkosta ulos, takaisin Jumalan luo"