Hyvä Katainen

Kerrankin Kataiselta tulee asiaa!

***maahanmuutosta pitää pystyä puhumaan ilman että ihminen leimataan heti rasistiksi. Katainen arvioi, että jos maahanmuuton kielteisistä ilmiöistä puhuvat "heti lytätään tai työnnetään syrjään", se koventaa asenteita.***

Helsingin Sanomat
Jouni Mölsä
4140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Katainen korosti kokoomuksen puoluehallituksen kokouksessa, että kokoomus kannattaa maahanmuuttoa. Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia jo yksinkertaisesti työvoimaksi.

- Toiseksi, kun rakennamme luovuuden yhteiskuntaa, me tarvitsemme eri kulttuurien ihmisiä. Luovuus syntyy yleensä siellä, missä erilaiset kulttuurit pohdiskelevat samoja ongelmia tai haasteita, Katainen sanoi."

Kuka on kuullut työhaluisesta ja osaavasta somalista, tai edes uskoo sellaisia olevankaan.
Pienen näytteen antaa näiden oma maa ja somalimiesten työnteko siellä.

Kuka on koskaan kuullut luovuutta henkivästä muslimista, jonka uskontokin kieltää ajattelemasta itse, koska kaikkeen saa vastauksen koraanista.

Katainen alkaa olla itsekin jo pelkkä vitsi, selittäessään tuollaista skeidaa vakavalla naamalla.

Äänestä

pari vuotta olen tolkuttanut, että jos ei asioista saa puhua julkisesti asian oikeilla nimillä niin on varma että se asia tulee esiin muilla keinoin, esim vaikka väkivalloin.
Jos tiukennetaan sananvapautta netissä, se lisää rasismia ja väkivaltaa kaduilla, olen siitä 100% varma.
Nyt politikot ovat vihdoin tajunneet että näinhän tässä on käymässä ja on pakko höllentää otetta, mutta tekevätkö he sen taas kerran liian myöhään?

Äänestä

Sehän tässä hiertää kansalaisia,joka leimataan rasismiksi.
Tervetuloa vain osaavat ammattilaiset,mutta työpaikka pitää olla jo maahan tullessa.

Äänestä
  • "...luulen, että jne.... Aikaisemmin "luuli" mamujen työllistymisestä, nyt "luuli" ja itki. Mitä, jos kaikkien faktat perustuisivat "luuloihin"?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeaan suuntaan kirjoitti:

Kerrankin Kataiselta tulee asiaa!

***maahanmuutosta pitää pystyä puhumaan ilman että ihminen leimataan heti rasistiksi. Katainen arvioi, että jos maahanmuuton kielteisistä ilmiöistä puhuvat "heti lytätään tai työnnetään syrjään", se koventaa asenteita.***

Helsingin Sanomat
Jouni Mölsä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu