Svenska

HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS MIETINTÖ LIITE A
HELSINGFORS STADSSTYRELSE BETÄNKANDE BILAGA A
2.2.2009

32 VT HANNELE LUUKKAISEN JA 47 MUUN VALTUUTETUN ALOITE PÄIVÄKOTI STIGENIN TILARATKAISUSTA

Kvsto 3.9.2009, asia 29
Khs 2008-1855

Aloitteentekijät mainitsevat aloitteessaan seuraavaa:

“Maunulassa on syntynyt outo tilanne, koska suomenkielisen ala-asteen 1. ja 2. luokan oppilailta viedään oma koulupiha, kun pihalle rakennetaan tilapäinen ruotsinkielinen päiväkotiparakki. Tämän takia 120 lasta, joista puolet erityisoppilaita, joutuvat siirtymään ylempiluokkaisten kanssa samalle pihalle 16 päiväkotilapsen tieltä.

Syntynyt tilanne on malliesimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun virastot eivät toimi yhteistyössä. Opetusviraston arkkitehti oli tehnyt koulun tontille pihasuunnitelman ja juuri parakin kohdalle piti rakentaa koulun pienimmille koululaisille kauan kaivattu pallokenttä. Sitten aluearkkitehti valitsi juuri tämän saman paikan ruotsinkielisen päiväkodin väistötilojen paikaksi kysymättä asiaa opetustoimesta.

Lisäksi asia esiteltiin rakennuslautakunnalle virheellisesti niin, että parakki olisi tullut ruotsinkielisen ala-asteen Månsas Lågstadiumin pihaan, vaikka tosiasiassa se oli tulossa Maunulan ala-asteen pihaan. Rakennuslautakunnan pöytäkirjassa todetaan, että naapureita on kuultu, mutta ei mainita, että Maunulan ala-asteen rehtori ja koulun johtokunta sekä Månsas Lågstadiumin rehtori vastustavat parakin sijoittamista ala-asteen pihalle.

On erittäin hyvä, että Maunulassa toimii myös ruotsinkielinen päiväkoti, mutta sen sijainti ei saa haitata suomenkielisen ala-asteen pienten oppilaiden koulunkäyntiä. Maunulasta löytyy varmasti monia parempiakin paikkoja ruotsinkielisen päiväkodin väistötilojen sijoituspaikaksi.
152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hys hys hys! ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

bettrefolket kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu